tiistai 10. toukokuuta 2016

Siis oikeesti?!

Tänään on vapaapäivä. Herätään klo 7.30 niin kuin jokainen muukin päivä. Pari kuppia hyvää kahvia, lapsille aamiainen ja aamuohjelmat.

Päätän olla reipas ja siivota "keskilattiasiivouksen". Eli lelut,lattia,keittiö ja vessa. Vähän siistimistä sieltä täältä. Pääsin huoneesta 1 huoneeseen 2. Samalla huoneeseen 1 on rakennettu laivan ja bussin risteytys. "Kiitos, tämä olikin siisti noin 4min". Kuitenkin laivan rakennusperustelu ja toteutus oli niin hieno, etten jaksanut raivostua.

Noin vartti tämän episodin jälkeen hörpin kahvia ja odotin pyyykkikoneen valmistumista, että saan täydellisen äidin tapaan pyykit ulos kuivumaan. (Tämä on kuulemma yksi niitä täydellisen äidin juttuja, että pyykit kuivatetaan ulkona.) Samalla pakkaan eväät, jalkapallot, viltit ja kirjat messiin.

Vihdoin, noin kahdenkymmenen kysymyksen jälkeen pääsimme puistoon. Mun usko alkaa jo loppumaan ja jokaisesta kivestä, kävystä ja oksasta tapellaan matkalla. Matkaa on n.300m.

Pusitossa saan viltin maahan ja lapset leikkimään. Lämpöä on yli +20. Lapset tulevat viltille eväiden, kirjojen ja omien tavaroiden kanssa, joita hartaudella pakattin.

"Äiti, mulla on tosi kivaa retkellä."

Kyllä taas kannatti laskea kymmeneen ja menettää hermot. Kiitos oli mitä parhain.

lauantai 7. toukokuuta 2016

Arjen musta kuoppa

Pakko myöntää, että se olen minä, siis MINÄ, joka joutui äitiyden mustaan kuoppaan. Pitää olla täydellinen äiti, työntekijä, vaimo, tsemppari, kannustaja ja kasvattaja. Samalla myös kokki, sairaanhoitaja ja lohduttaja sekä laihduttaja.

Jostain on pakko luopua. Mun on hyväksyttävä asia, että en voi olla kaikkea. Ainakaan yhtäaikaa. Aina joku osa jää puolitiehen.

Sisällä kukkii luovuus. Mulla on ompelukone, puikkoja, koukkuja ja lankoja. Sisällä vilisee sisustusideoita. Kaikki tukehtuu arkeen. Onko nyt aika olla itsekäs?

Pojat täyttävät tänä vuonna 4. Ensimmäinen harrastus heille on valittu. Mä haluan olla se äiti joka tsemppaa kentän laidalla ja tekee hyvää ruokaa. En se joka tulee kotiin yömyöhään töistä.

Koskaan en ajatellut, että miettisin tai vertaisin omaa lapsuuttani omien lapsieni lapsuuteen. Mutta pakko myöntää, että harjoitusten jälkeen saatu valmis iltapala maistui aina parhaalta. Haluan tarjota omille tärkeimmilleni saman.

Ja voiko maailmassa olla kauniimpia sanoja, "äiti, mulla oli tänään tosi kiva päivä sun kanssa."?

torstai 4. syyskuuta 2014

Tänään

Viikko sitten lenismme porukalla pohjoiseen. Tulin alkuviikosta kotiin, koska työt. Tänään on päivä jolloin lähden hakemaan poikia ja miestä takaisin kotiin. Ihana saada koko perhe taas kasaan, mutta musta oli ihana olla yksin kotona. Ehkä vähän liiankin ihana. Aamulla podin syyllisyyttä siitä, että toivoin vapaani jatkuvan vielä muutaman päivän.

Kotona kukaan ei sotkenut, kukaan ei pyytänyt multa mitään,eikä mun,tarvinnut puhua kenellekkään. Välillä mua jopa pelottaa se, että miten hyvin mä viihdyn yksin. Jos olen äiti niin, eikö mun silloin pitäisi ikävöidä perhettä koko ajan? Kamala myöntää,mutta olen nauttinut älyttömästi ajasta, jolloin olen vain saanut olla vain omien ajatusteni kanssa.

Ampukaa minut, mutta mielestäni jokaisen ihmisen pitäisi jossain elämänvaiheessa olla yksin, Yksin olemisesta on on tehty tabu. Aina pitäisi muka olla niin kovin sosiaalinen.

torstai 21. elokuuta 2014

Ikäkriisi

Se on iskenyt. Mulla on kriisi, ikäkriisi. Aina olen ajatellut, että mulle ei mitään kriisejä tule, mutta kappas sieltä se salakavalasti nurkan takaanta tuli. Aluksi en tajunnut, että kyse on iästä, mutta itsetutkiskelun jälkeen tajusin sen olevan vain ja ainoastaan iän tuoma kriisi.

Kävin kirpparilla yhtenä päivänä ja löysin pari cd levyä. Ostos oli taas ehdottomasti kategoriaan must have kuuluva.  Löin cd:n heti koneeseen, kun pääsin autoon. Ajoin motari ja melkein tuli tippa linssiin, kun kuuntelin biisejä. Mukana oli mm. Maija Vilkkumaan hiuksissa hiekkaa ja The Crashin sugared. Silloin, kun elin ailahtelevaa ja niin kovin tunnerikasta teinielämää, nämä biisit olivat ihania.
Pakko on todeta, että kyllä ne vieläkin kolahti. Ja sanat osaan vieläkin ulkoa. Oli todella vapauttavaa laulaa antaumuksella biisejä autossa yksin. Onneksi olin yksin, koska muuten kanssa ihmisten korvat olisivat todennäköisesti vuotaneet verta.

Toinen mistä olen huomannut iän tulevan mieleen on ihmiset. Mä en enää ole se porukan nuorin. Mä olen sen porukan keski-ikäisin. Meillä on paljon kesätöissä ihmisiä, jotka ovat mua paljon nuorempia. Mä todellakin tunnen itseni tädiksi. Kamalaa! Eikä tämä mun ulkonäkö paljon anna viitteitä nuorentumiselle. Vaikka kuinka rasvaisin, hieroisin, kuorisin ja puhdistaisin, niin meno ei muutu mihinkään. Joka aamu herään melkein itkien, kun näen oman sekaisen peilikuvani. Pakko olisi oikeasti tehdä itselle jotain. Kun vain saisin aikaiseksi.

Aloitin itseni parantamisen kynsistä. Ostin kaupasta cc- kynsilakkaa. Sitä rasvaa on mainostettu niin paljon, että pakko lakan on toimia. Noh, kai se toimi. Sanotaan, että kynnet ovat nyt tasaiset. Se ei paljon tätä muuta kokonaisuutta paranna.

Pitäisi etsiä netistä tai jostain joku ihana hiusmalli, joka olisi samalla tyylikäs ja helppo. Sellaista tuskin on. Taas paniikki hipii sisimpään, kun jo ajattelinkin omaa peilikuvaani. Argh.

Nyt tämä keski-iänkriisiä poteva kahden lapsen naimisissa oleva yksinhuoltaja suuntaa suihkuun. Vaikka olenkin ränsistynyt niin olempa ainakin puhdas!

Ja miksi aina kaikki muut on paljon laihempia, nätimpiä ja tyylikkäämpiä? Masentavaa. 

Aika juoksee, pakko juosta perässä

En edes hiljaa mielessäni kehtaa miettiä, että miten kauan edellisestä kirjoituksesta on. Aivan liian kauan. Monesti on pitänyt kirjoittaa, mutta aina se vain on jotenkin jäänyt. Joko lapset ovat sekoilleet tai sitten olen itse ollut aivan liian väsynyt kaikkeen.

Töissä on ollut todella kiireistä ja töitä on tullut tehtyä paljon. Tosin se on kannattanut, koska mä sain nyt vakituisen työn. Ei tarvitse koko ajan olla pelkäämässä mahdollisia yt neuvotteluita tai muita. Helpotti kummasti, kun elämässä on taas yksi varma asia lisää.

Pojat ovat reippaita ja kovin omatoimisia. Ensi kuussa on jo kaksi vuotis synttärit. Vastahan mä olin raskaana. Mihin se kaikki aika on mennyt? Miksi mä en edes muista edellisestä kahdesta vuodesta mitään? Kai ne ovat siis olleet edes kohtuullisia, koska mitään suurta ei ole jäänyt mieleen.

Nyt me ollaan poikien kanssa huomiseen asti mun vanhemmilla ja ensi perjantaina suunnataan koko porukka pohjoiseen. Mä olen pohjoisessa vain pari päivää ja mies jää muutamaksi lisäpäiväksi poikien kanssa sinne hengailemaan.

Mietin just, että mä en ole kahteen vuoteen ollut yksin yötä kotona. Mä niin odotan sitä, että saan olla ihan yksin kotona. Ei tarvitse ottaa ketään huomioon. Tosin on mulla töitä koko viikon, mutta se ei haittaa, koska illat saan vain olla itseni ja omien ajatusteni kanssa. Tosin siinä saattaa käydä niin, että en osaa tehdä mitään, koska olen niin tottunut tähän kokoaikaiseen sekoiluun.

Alakerrasta kuului hurraa huutoja. Toinen pojista teki onnistuneesti pissat pottaan. Jes, siitä se lähtee.

Muutos hiekkalaatikolla istujasta jakkupukuihmiseeksi on sujunut hyvin. Tosin ei niin hyvin, etten jaksaisi olla kiinnostunut lapseni pottatuotoksista. Sisäinen kotiäiti nauttii poikien saavutuksista, vaikka ne ovatkin vielä niin kovin pieniä. Ei musta taida koskaan kunnon uranaista saada. Lapset ovat liiaksi sulattaneet mun sydämen ja haluan viettää niidenkin kanssa aikaa mahdollisimman paljon. Nyt, kun työn ohella sitä aikaa ei juuri liiemmin ole.

Nauraminen pappan kanssa alakerrassa kuulostaa niin hersyvältä, että on pakko mennä katsomaan, että mitä siellä tapahtuu.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Kesä

Aivan ihanaa, kun on lämmin. Tästä lämmöstä saa uskomattomasti voimaa. Jaksaa tehdä ja touhuta paljon enemmän. Eilen pääsin töistä klo 17, niin oli ihana mennä vielä poikien kanssa kauppaan kävellen. Sisälle ei malttanut mennä.

Tosin se meidän kauppareissu oli täysi fiasko. Sovimme pihalla, että mies hakee poikien rattaat varastosta ja mä kipaisen hakemaan lompakon yläkerrasta.

Tadaa, kun palasin ulos noin kahden minuutin päästä, kaikki olivat poissa. Kiersin talon ja lähialueen. Tietenkään mulla ei ollut puhelinta eikä kotiavaimia mukana. Lähdin kävelemään kaupalle ja kappas, porukka löytyi. Keskustelun jälkeen selvisi, että he olivat oikaisseet metsän poikki katsomaan rekkoja. Hetkeksi tuli tyhmä olo. Niinpä tietysti olivat. Metsän poikki oli lyhin reitti ja rekat. Ei lisättävää. Pitäisi varmaan opetella ajattelemaan kuin mies ja lapsi.

Kauppareissusta kuitenkin selviydyttiin kotiin asti ilman uusia katoamisia.

Tänään alkoi taas normaalia arki. Pojat menivät hoitoon ja me paineltiin miehen kanssa töihin. Kaksi päivä töitä ja huomenna illalla lähden päiväksi käymään toisessa mummolassa. Toki mä olisin vapaani voinut käyttää muutenkin. Vaikka yksin rannalla....Mutta mikäpä ei voita mummopäivää lasten kanssa.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Oikeesti


Pitäiskö mun oikeasti repiä jostain aikaa harrastuksille? Kaksi pientä lasta, kaksi työssäkäyvää, kotityöt, parisuhde = ei omaa aikaa harrastuksille. Täsä kohtaa viittaan harrastuksilla blogin kirjoittamista.

Näin alkuun töissä on ollut hirveä putki päällä. Tuntuu, että asun työmaalla. Kotona ehdin käydä nukkumassa ja hoitamassa ne pakolliset kotityöt. Ei ole pelkoa, että ehtisin paljon auringossa makoilla.

Pohjoisen mummo on ollut meillä kohta viikon ja olen saanut apua kotitöissä ja poikien hoidossa. Se on todella tullut tarpeeseen. Tänään, kun pääsen töistä klo 20, meillä on miehen kanssa treffit. Teemme jotain hauskaa yhdessä, koska kerrankin meillä on lastenhoitaja. Saamme hetken aikaa jutella rauhassa ja viettää aikaa toistemme seurassa. Tällä hetkellä, kun parisuhde on sitä, että sanotaan toisillemme huomenta ja hyvää yötä.  Ei, sen ei pidä olla tällaista. Asialle on tehtävä jotain.

Elämästäni on työn myötä tullut, sanoisinko hektistä. Tänäänkin tulin tarkoituksella tuntia liian aikaisin töihin, jotta saan tsekattua eiliset raportit ja juoda kupin kahvia YKSI  JA RAUHASSA ennen töiden aloitusta. Kotona moisesta on turha haaveilla poikien ollessa lähettyvillä.

 Pojista on kesän aikana kehittynyt vähän liiankin omatoimisia. Viikonloppuna kävin kaupassa, raahasin kassit kotiin ja kipaisin äkkiä vessaan. Pöntöllä istuessani kuulin rasahduksen. Rasahdus muistutti ääntä, joka lähtee kananmunan rikkoutumisesta. Sepä se oli. Toinen kullanmuruista oli päättänyt syödä kananmunia, tosin paha vain, että ko. muna oli vielä raaka. Samanlaisia tilanteita meillä käy päivittäin. Hammasharjaa huuhdellaan pöntössä tai vaihtoehtoisesti kylpyammeessa, jollen ole heti ammetta tyhjentänyt. Välillä vai  hämmästelen, että mistä pojilla riittää ideoita siihen kaikkeen sekoiluun. Kuulemma se sekoilu on tervettä ja se kuitataan lauseella "pojat ovat poikia". Jep jep.