perjantai 7. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivä


Eilen tuli sitten käytyä kirkossa. Sovittiin hieman aikataulusta ja biiseistä mitä tilaisuudessa lauletaan. Ei valittu yhtään virallista virttä. Jotenkin se olisi tuntunut hieman vieraalta. Päädyttiin suojelusenkeliin ja tuulen tie veisuihin. Ne oli ainoat varteenotettavat vaihtoehdot.

Kello on taas kohta 24 ja pitäisi mennä nukkumaan. Pojat ovat nukkuneet jo tunnin verran maissivellin ja maidon voimalla. Mä olen niin onnellinen, että tajusin aloittaa sen vellin. Viiime yönä herättiin klo 3 ja 7. Ihan parasta, kun saa joskus nukkua kunnolla.

Huomenna alkaa se sukulaisten virta tänne puolelle Suomea. Onneksi mulla on kotikenttäetu. Jotenkin ahdistaisi järjestää tälläisiä juhlia kaukana kotoa.  Nyt voin aina lohduttautua sillä, että pääsen pakenemaan kotiin jos tilanne käy liian hankalaksi. Jotenkin mua kammoksuttaa ajatus, että on niin paljon ihmisiä samassa paikassa, jotka eivät tule toimeen keskenään. Vaikka vieraita on tulossa vain 30 niin silti on ihmisiä, jotka eivät voi sietää toisiaan. Kuten miehen vanhemmat eivät tule toimeen ja munkin suvussa on tälläinen tapaus. Huoh, ja sitten sanotaan, että nuoret ovat hankalia.

Mä niin ristin jokaisen raajan, että juhlat saataisiin loppuun mitään sen suurempia selkkauksia. Huomenna se riemu jo alkaa, kun appiukko tulee "uuden perheensä" kanssa meille kylään. Ihan mukavia ihmisiä he ovat, mutta nähdään niin harvoin, että jotenkin on niin jäykkiä  meidän tapaamiset. Onneksi pojat ovat täällä ja voin aina paeta toisen kanssa vaikka vessaan vaihtamaan vaippaa.

Onneksi ristiäisiin tulee minun paras ystäväni, joka on samalla A:n kummi, niin on jokin tuki ja turva. Lauantai aamuna näen jo ystäväni ja hän saa hieman meikata mua ja psyykata päivään.

Eilen kirkkoharjoituksissa oli todella epätodellinen olo. Olen aina miettinyt tilannetta, jossa mun täytyy olla se, joka päättää asioista. Nyt oli täysin mun ja miehen päätäntä vallassa se , että mitä biisejä lauletaan ja missä järjestyksessä mitäkin tapahtuu. En mä tiedä juhlien järjestelystä mitään. Enkä varsinkaan kestä kritiikkiä, joka koskee meidän järjestämiä juhlia. Tekisi mieli huutaa, että nämä ovat meidän juhlat. Järjestä itse paremmat jos ei kelpaa, tai lähde vaikka kotiin!

Mulla ei ole koskaan ollut sisaruksia ja olen kärsinyt aina ainoan-lapsen-syndroomasta. Eli haluan aina miellyttää mun vanhempia, oli asia mikä tahansa. Onneksi mun mies on saanut mua vähän jo irrottautumaan tästä. Mulle on ollu tosi raskasta aloittaa perhe-elämä, koska en ole joka asiasta voinut kysyä mielipidettä mun vanhemmilta.Mun on pitänyt luottaa omaan ja miehen mielipiteeseen asioista. Melkein kaikki asiat olen tehnyt tietyn kaavan mukaan, mutta paljon olen jättänyt tekemättä.

Voin kertoa, että on todella hankala olla tälläinen ihminen. Rakastan miestäni tosi paljon ja haluan hänen kanssaan elää normaalia elämää, mutta silti aina toisinaan mietin,että mitä vanhempani ajattelevat jostain asioista. Ehkä tästä pääsee joskus eroon. Yritin kerran, muutin ulkomaille, mutta jäin siellä raskaaksi ja oli pakko palata Suomeen . Liekö sitten jotain kohtaloa???

 Tosiaan vuosi sitten oli jännät paikat, kun oltiin tekemässä mieheni kanssa muuttoa ulkomaille. Oltiin annettu asunto pois ja myyty suurin osa huonekaluista. Kaikki ylimääräinen oli pakattu nätisti varastoon. Olimme vuokranneet kalustetun asunnon, joten emme tarvinneet mukaan kuin omat tavaramme. Ehdimme asua ulkomailla noin kaksi kuukautta, kun sain tietää olevani raskaana. En todellakaan tiennyt silloin, että mitä pitäisi tehdä. Yhteisestä päätöksestä muutimme takaisin tuttuun ja turvalliseen Suomeen. Siihen kamalaan opiskelija-asuntoon, josta jo aikaisemmin kerroin.

Näin jälkeen päin ajateltuna en tiedä, että oliko päätös sittenkään se oikea. Silloin ajattelin, että tulemme tarvitsemaan hirveästi apua arjen pyörittämisessä. Koin, että olen ihmisenä niin heikko, etten jaksa yksin alkaa pyörittämään lapsiperheen arkea. Varsinkin silloin oli tälläiset ajatukset, kun sain kuulla odottavani kaksosia. Mutta todellisuudessa pojat ovat vain noin kaksi kertaa kuuussa mun porukoilla hoidossa. Kerran kuussa yökylässä ja toisen kerran iltapäivän, että päästään rauhassa esim. vaatekauppoihin tai ulos syömään kahdestaan.  Nämäkään eivät ole mitään meidän päätöksiä, aina porukat ovat itse pyytäneet pojat hoitoon.



Palaan vielä hetkeksi siihen, kun asuimme ulkomailla. Tosiaan tein testin, kun mieheni oli paikalla. Mutta hänen oli pakko lähteä käymään Suomessa koulun takia. Juuri sillä viikolla minä meinin paikalliselle klinikalle verikokeeseen,että saan varmuuden raskaus asiaan. En ole koskaan tuntenut itseäni niin yksinäiseksi, kun tulin ulos klinikalta saatuani tiedon olevani virallisesti raskaana. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta, kun astuin sairaalan ovesta ulos. Onneksi oven edessä oli penkki, johon pääsin keräämään ajatuksia. Ensimmäiseksi soitto miehelle. Onneksi puhelu oli riemukas. Sen jälkeen mietin,että mitäs nyt? En keksinyt muuta kuin, että menin kauppaan ostamaan Fantaa ja marssin takasin töihin.




Mukavasti keskusteltiin miehen kanssa seuraavat illat naamakirjassa, että mitäs me nyt tehdään ja missäs me nyt asutaan?Kun saatiin päätös tehtyä niin ei muuta kun irtisanoin itseni töistä ja muutin takaisin Suomeen. Meillä ei ollut Suomessa oikeastaan muuta kuin toisemme. Silloiseen asuntoon ei tosiaan mahtunut meidän tavarat.



Anteeksi nyt tälläinen paatoksellinen menneiden muistelu. Jotenkin tänään oli tälläinen päivä,että muistot palasivat mieleeni. En ole vieläkään osannut päättää, että ovat nämä em. muistot hyviä vai huonoja. Mutta taas se on tullut todistettua, että kaikki kääntyy vielä parhain päin ja kaikki mikä ei tapa niin vahvistaa.


Nyt on pakko rientää nukkumaan, että jaksaa huomenna touhuta. Kai sille appiukolle pitää paistaa jonkinlaista pullaakin ja esittää olevansa täydellinen puoliso hänen pojalleen.








































































































































































































































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti