sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Sopu sijaa antaa

Nyt sitten ollaan pohjoisessa. Matka meni yllättävän hyvin. Selvittiin suuremmilta katastrofeilta. Johan me ollaa ehditty olla täällä kaksi päivää ja molemmat pojat ovat flunnssassa. Ensimmäinen yö oli ihan kamala. Kumpikaan ei nukkunut. Sain pojat nukkumaan aamulla noin klo 4. Itse heräsin perjantaina jo klo 6, että tulihan siinä valvottua sellaiset kevyet 22h. Viime yö meni jo paljon paremmin.

Yövytään tällä hetkellä anoppilassa. Meitä on 5 ihmistä ja kissa 40neliössä. Tänään tulee vielä 10 ihmistä kylään, kun oli kuulemma pakko järjestää kahvikutsut meidän häiden ja poikien ristiäisten kunniaksi.
Huomenna mennään viettämään uutta vuotta miehen siskon luo. Toivottavasti olisi kiva ilta tiedossa. Ja taas saa syödä herkkuja kun on uuden vuoden aatto.

Eilen päästiin pariksi tunniksi miehen kanssa kaupungille. Oli todella ihana ostella vähän uusia vaatteita. Eikä tarvinnut miettiä kaupassa ensimmäiseksi, että missä on mammavaatteet. Ja ihmeellistä kyllä, mä löysin itselleni farkut. Rasti seinään.

Tämä oli nyt vain tälläinen pieni tilannepäivitys. Pitää lähtä j esittämään täydellistä äitiä ja vaimoa. Kyllä se osaa olla rankka homma. Ehkä tästäkin selvitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti