torstai 27. joulukuuta 2012

Tätä tavaran määrää

Taas on muutama päivä vierähtänyt viime kirjoittelusta. Aika menee niin nopeaa, ettei perässä meinaa pysyä.

Tänään oltiin koko perheen voimin kaupungilla. Molemmat pojat nukkuivat kiltisti koko ajan, että mamma ja pappa saivat hieman shoppailla. Mä löysin itselleni uudet rintsikat ja pojille kuolalaput kaulaan. Vihdoin ja viimein sain hankittua ritsikat. Se on jotenkin maailman työläin homma housujen oston jälkeen. Taas mulla iski melkein masennut sovituskopissa. Mun koko ei ole muuttunut mihinkään raskauden ja sen vähäisen imetyksen aikana. Mä olen niin masentunut tästä. Missä on ne pyöreät ja isommat tissit, jota vauvalehdissä lupailtiin??? Kissan jalat, täällä on nämä samat nysät edelleenkin. Pakko oli ottaa hieman push upeilla varustellut liivit, etten näytä ihan 14 vuotiaalta pojalta.

Huomenna tosiaan on taas matkustuspäivä. Tämä ilta on mennyt iloisesti pakkaillessa omia ja poikien vaatteita. Mies luonnollisesti pakkaa vasta aamulla. Tuntuu, että tavaraa on ihan hirmuisesti mukana, mutta kun käyn kamat uudestaan läpi, en keksi mitään mitä jättäisin pois. Mulla, kun on vielä se peruspessimistinen tyyli, että kaadan kaiken syliin ja silloin tarvitsen just niitä varahousujen varahousujen varahousuja. Ja vaikka kuinka kävisin matkalaukut läpi niin aina jotakin unohtuu.
Täällä taas tuoksuu ruoka, kun paistelen pihvejä. Ne olisi menneet muuten vanhaksi niin saapahan mies kerrankin mieleistä iltapalaa. Pelkkää pihviä. Mä itse tyydyn leipään jossa on paprikaa ja juustoa.

Molemmat pojat ovat nukkuneet jo reilun tunnin verran. E on kiltisti omassa sängyssä ja O nukkuu olkkarin lattialla turvakaukalossa. Huomattiin toissa iltana, että se on ainut paikka, johon se nukahtaa helposti. Mulle on ihan sama, vaikka O nukkuisi lattialla, kunhan vain nukkuu. Niin monta iltaa on mennyt kiukuttelua kuunnellessa.

Kaupungilla meinasi tänään mennä hermo. En tajunnut yhtään, että tänään on juuri se päivä, kun kaikki ihmiset ovat alennusmyynneissä ja vaihtamassa väärän koon joululahjoja. Mä olin hiljaa mielessäni ajatellut ettei kukaan ole liikenteessä. Totuus valkeni heti, kun päästiin parkkipaikalle. Luoja, miten ihmiset menevät sekaisin alennusmyynneissä. Mä nyt en voinut oikein mitään edes katsella, kun en kertakaikkiaan mahtunut noiden meidän rattaiden kanssa mihinkään. Koko ajan olin jossain jumissa tai tökkäsin jotain tiellä olevaa mummoa jalkaan. Jätin miehen aina suosiolla kaupan ulkopuolelle, kun itse kiersin kaupan nopeasti. Todella kiva tapa viettää aikaa yhdessä.

Mä toivon, että pohjoissa saadaan shoppailla rauhassa. Jos se mummo vaikka vahtisi poikia. Koko matkalta mä toivon eniten sitä, että saisin edes yhtenä päivänä ottaa päiväunet. Tai saisin nukkua aamulla niin pitkää kun nukuttaa. Ja vielä jos mieskin saisi olla vieressä niin se olisi ihan luksusta. Nyt jos saan nukkua pitkään niin mies parka joutuu hoitamaan poikia sen aikaa. Jotenkin musta ei ole siihen, että annan heidän touhuta aamusin täällä kolmistaan. Mulle tulee heti huono-omatunto, että laiska äiti se vain makaa kaiket päivät. No, eipä sen  tartte olla iso vika, kun se on päässä.

Kello näyttää olevan jo sen verran, että tämä mamma hiippailee hampaan pesulle ja tsekkaa viimeiset tavarat matkalaukkuun. Sitten voikin jo mennä sänkyyn pyöriskelemään ja miettimään, että mitä kaikkea puuttuu ja mitä kannattaa vielä ottaa mukaan.

Yritän parhaani mukaan päivitellä tietoja reissusta. Anopilla on ainakin jonkinlainen tietokone, jospa sitä ehtisi lainaamaan jossain välissä. Meidän tabletilla on niin kamalan ärsyttävä kirjoittaa kahta riviä pidempiä tekstejä.

Oikein onnellista, rauhallista ja ihanaa uutta vuotta kaikille, jollen ehdi sitä ennen linjoille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti