torstai 31. tammikuuta 2013

Ne prinsessat

Kävin tänään poikien kanssa mun mummon luona. Siis voi luoja miten vanhoista ihmisistä tulee prinsessoja. Kaikki pyörii vain ja ainoastaan heidän ympärillään ja yleensä se kaikki on aina huonosti. Mulla tulee aina vanhuksista mieleen se satu, jossa prinsessa tunsi herneen patjan alla. Tuntuu,että aina on kaikki huonosti ja jokaisesta asiasta pitää valittaa. Jos puhelin soi niin se soi liikaa ja jos se ei soi niin sekin on huonosti.

Olin eilen todella sosiaalinen ja pyysin ihmisiä meille lauantaina kaksostenpäivä kahville. No, mummo ei voi tulla, koska se ei jaksa tulla meille. Onhan tässä se ruhtinaaliset 10km matkaa ja sillä on taksilaput käytössä. Mun porukat ei voi tulla, koska pitää hiihtää, siivota, käydä kaupassa, sytyttää kynttilät, lakata kynnet ja vaikka mitä. Päätin sitten, että meillähän ei järjestetä mitään kahvikutsuja. Sen kerran kun ajattelen olla sosiaalinen niin ketään ei voisi vähempää kiinnostaa mitkään kahvittelut.

Tämä kaksosten päivä on siis Suomen monikkoperheiden järjestämä päivä. Kun on kaiken maailman päiviä niin miksi ei sitten olisi myös kaksosten päivää. Me sitten keskenämme neljästään pidetään omat päivät ja nautitaan toistemme seurasta.

Huomenna on taas tiedossa aikamoinen hulina päivä. Aamupäivällä mun kaksi ystävää tulevat kylään. Toinen on E:n kummi ja toinen on mun kaveri lukioajoilta. On niin ihana nähdä pitkästä aikaan"tyttöjä". Voidaan rauhassa jutella tyttöjen juttuja. Pohdittiin, että josko mä uskaltaisin huomenna lähteä tyttöjen kanssa käymään illalla kaupungissa. Mietin, että voisin lähtä sitten kun saan pojat nukkumaan niin miehellä olisi helppo olla heidän kanssa. En siis todellakaan ole lähdössä bailaamaan neljään asti, vain mahdollisesti hetkeksi istumaan johonkin ja jutteleman. Saattaisin ehkä jopa nähdä muitakin tuttuja.

Monta iltaa mä olen miettinyt, että pitäisi lakata varpaankynnet.Tänään mä sain sen tehtyä. Mulla on tästäkin asiasta jonkinlainen ongelma, koska mulla pitää olla aina lakkaa varpaissa. Mun mielestä varpaat näyttävät liian kalpeilta, jos niissä ei ole lainkaan väriä. Joo, mä tiedä, että mulla on aika erikoisia ongelmia elämässä. Olin tänän myös reipas ja jynssäsin meidän vessan ja kylppärin jokaisen kolosen. Mulla on jotenkin hallitsematon olo, jos tiedän jonkun paikan olevan sotkussa. En siis todellakaan siivoa vessan kaappeja joka viikko, siksi tein sen tänään. Mulla on aina ajatus, ettei elämä ole hallinnassa jos kaapit ja paikat ovat täysin sekasotkun vallassa.

Tänään on taas se päivä, kun on tullut uusi Pasila- jakso. Mun mielestä se on ihan huippu ohjelma. Tietyistä syistä, mä en illalla ehtinyt sitä katsoa vaan kohta voin kömpiä sänkyyn Tabloidin kanssa katsomaan jaksoa Yle Areenasta. Se on taas sitä kuuluisaa laatuaikaa. Toki tuo mieskin on siinä vieressä ja saatampa jopa makoilla sen kainalossa.

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Voiko äitiäkin joskus väsyttää?

Nyt muutamana päivänä mua on väsyttänyt ihan hurjasti. Väsymys alka aina noin klo 16 ja illalla sama juttu. Äsken mun olisi niin tehnyt mieli torkahtaa sovalle, mutta ei. Hermo meinasi mennä. Molemmat pojat melkein nukkuivat ja sitten mies menee ja ottaa toiselta peiton pois. Siitä se rähinä sitten taas alkoi. Mietin hiljaa mielessäni, että seuraavan kerran saan nukkua päivällä, ehkä silloin kuin pojat ovat 15v. Mua jotenkin niin risoo se, että mun väsymystä ei oteta lainkaan todesta. Harvoin mä ehdotan, että saisin ottaa päikkärit. En enää edes pyydä.

Jotenkin musta tuntuu, että miehet kuvittelevat, että äiti jaksaa ihan mitä vain. Heti, kun naisesta tulee äiti niin samalla sekunnilla siitä tulee ihmenainen. Nainen pärjää nukkumatta, syömättä ja ilman mitään mukavuuksia. Mietin tuossa yhtenä hetkenä, että milloinkohan mä olen viimeksi ehtinyt syömään lämmintä ruokaa. Aina, kun saan ruoan lautaselle, joku vaatii jossain jotain ja taas ruoka on jäähtynyt, kun palaan. Musta on tullut kone, joka toimii kahvin voimalla. Tänään on menossa jo kolmas pannullinen.

Eilen sain pitkästä aikaan käydä rauhassa ruokakaupassa, kun vein pojat vanhemmilleni siksi aikaa. Halusin vähän omaa aikaa. Ehkä olisin halunnut omalla ajalla tehdä jotain muutakin kuin käydä ruokakaupassa, mutta olihan sekin jo jotain. Hämmästyin lastenruokahyllyllä, että miten paljon lapsille oikeasti on kaikkia soseita. Ostin kokeiluun jotain jugurttipohjaista ja mangoa. Laajennetaan taas hieman poikien makuja. Ostin mä myös Piltin puurojauhetta. Jos me saataisiin meidän yöt levollisemmiksi.

Mä jo ehdin innostua, että meillä nukutaan yöt kokonaan. Mutta ei. Viime yönä O heräsi klo 2 ja E klo 4. Molemmat söivät 260ml ja jatkoivat unia. Pakko on antaa vahvempaa ruokaa illalla, etteivät toisten tartte herätä jatkuvasti syömään.

Päivisin molemmat ovat olleet jotenkin kiukkuisia. Koko ajan pitää seurustella ja keksiä sirkushuveja. En pääse edes vessaan ilman, että ainkin toinen kiljuu olkkarissa. Pakko se on munkin vessassa jossain vaiheessa käydä. En tiedä, että kutittaako toisten ikeniä, kun jatkuvasti molemmilla on sormet ja nyrkit suussa. Toki se kiukkuisuus voi johtua siitä. Mutta hassua, että heti hymyilyttää, kun vain jaksaa seurustella heidän kanssaan.

Nyt kuuluu taas vaativaa ulinaa sohvan luota. Pakko kaapata kahvikuppi mukaan ja jatkaa tätä viihdyttämistä. Palataan asiaan sitten, kun on uudestaan hiljaista ja tyytyväistä.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Kauneutta

Meidän netti ei ole toiminut pariin päivään kunnolla. Perjantaina yhteys oli todella hidas ja katkesi aina välillä. Viikonlopun yli me katseltiin sitä ja tänään mulla paloi pinna ja soitin asiakaspalveluun. Jossain meidän lähellä on rikkinäinen linkkitorni ja siksi yhteys on huono. Pitäisi kuulemma korjaantua muutamassa päivässä. Mies ei olisi suostunut soittamaan mihinkään asiasta, mutta mulla menee hermo heti jos joku ei toimi oikealla tavalla. Ja nyt ainakin sain mielenrauhan, kun tiedän, että mistä vika johtuu.

Pojat ovat olleet eilen ja tänään ihan super kilttejä. Molemmat ovat nukkuneet ja syöneet reippaasti. Nyt tietysti sattuu joku katastrofi, kun mä kehuin niitä.

Hitto mä unohdin, että olin kirjottamassa tätä tekstiä. Meni taas pari tuntia niin nopeasti. Nyt molemmat pojat nukkuvat ja mies on pelaamassa lätkää. Ihan tautiseen aikaan. Mä keitin itselleni teetä, että saattaisin pysyä hereillä niin kauan, että se tulee kotiin. Olisi edes heti sitä kuuluistaa yhteistä aikaa.

Huomenna yläkerran ystävä tulee kahvittelemaan hänen 11kk ikäisen tyttären kanssa. Edelisellä kerralla E oli oikein vieraskorea ja nukkui koko visiitin ajan. Ehkä huomenna on parempi päivä.

Eilen mulle laitettiin rakennekynnet. O:n kummin tyttöystävä askarteli ne mulle. Olihan ne ihan hienot joo. Mutta kestin niitä tunnin. Ensimmäisen ruuanlaiton jälkeen menin vessaan repimään ne irti. Anteeksi nyt vain jos kyseinen laittaja tätä lukee. Ei kertakaikkiaan ole mun juttu. Ja kiitokseksi siitä repimisestä mun sormet ovat ihan hillitömän kipeät. Sitä liimaa oli vissiin ihossakin, koska nyt on sormenpäät ja reunat ihan kipeät. No tulipahan kokeiltua. Yritin sentään panostaa ulkonäkööni. Täytyy vain tyytyä siihen mitä on, eikä lisäillä mitään. Jos sitä kuitenkin hiukset uskaltaisi taas joskus värjätä.

Ensi viikon monikkokerhossa on taas Me and I kutsut. Erehdyin äsken surffailemaan jo niille sivuille ja voi luoja niitä hintoja. Ehkä mä raaskin ostaa pojille sellaisen sukkapaketin ihan vain siksi, että olisi kiva tilata jotain ihanaa uutta. Kuitenkin kun saan sen katalogin käteen niin muhun iskee piheys ja menen seuraavana päivänä Lindexiin. Siellä voin sitten miettiä, että miten paljon enemmän saan samalla rahalla. Poika parat saavat varmaan traumoja isona, kun niillä ei ole ollut "miikkareiden" vaatteita.

Mietin tuossa yhtenä päivänä, että minkäköhän kapselin ne laittoi muhun siellä kierukan asenennuksessa?? Sen jälkeen mulla on ollut ihan tajuton nälkä koko ajan. Mun tekee mieli aivan ihmeellisiä asioita. Esimerkiksi tänään teki mieli nakkeja ja sinappia sekä hornetteja. Himoitsen kaupassa nuudelia ja sieniä. Mun piti jo eilen googlata sienet, että mitä musta puuttuu, kun himoitsen niitä. Joku mussa on pakko olla vialla. Söin muuten muutamassa päivässä kaksi purkillista Pirkan valkosipulitäytteisiä oliiveja. Että tervetuloa vain terveelliset elämäntavat. Pitää varmaan asentaa jääkaappiin lukko...

lauantai 26. tammikuuta 2013

Rikki, katki ja poikki

Mä olen niin rikki ja hajalla. Mun porukat soittivat taas hetki sitten. Mä en kerta kaikkiaan enää jaksa tätä. Joka viikko he soittavat ja sama valitus ja kitinä alkaa. Pojat olivat viime yön siellä hoidossa, kun me oltiin miehen kanssa E:n kummin luona saunomassa. Eilen mun vanhemmilla ei ollut mitään ongelmaa, mutta taas tänään puhelin on soinut ja meteli raikanut. Heillä on käsitys, että heille kuuluu jokainen käänne meidän elämässä. Oikeasti mun piti tehdä tilanneraportti meidän eilisestä illasta. Me ei voida tehdä yhtään mitään ilman, että he saisivat asiasta tietää ja me kyllä saamme kuulla mikäli asia ei heitä miellytä. Musta tuntuu, että elän jossain häkissä, kun koko ajan joku kyttää meidän tekemisiä. Olen niin ahdistunut tähän tilanteeseen.

Mä ymmärtäisin tuon kyttäämisen, mikäli olisi jotain oikeita ongelmia. Mä olen ollut tosi kiltti nuori, mutta silti aina muistutetaan niistä parista hölmöilystä. Ja mun hölmöilyt ovat olleet luokka myöhästynyt kotiintuloaika.
En tajua, että mistä he ovat saaneet päähänsä tuon jumalattoman kyttäämisen tarpeen.

Onneksi pojat ja mies ovat olleet tosi ihania viime päivinä. Heidän takia mä jaksan tätä kaikkea paskaa mitä niskaan sataa mun vanhempien suunnalta. Miehellä olisi ehkä mahdollisuus mennä töihin melkein toiselle puolelle Suomea, niin mä alan oikeasti kallistumaan jo siihen vaihtoehtoon. Ehkä me silloin saataisiin edes hieman tilaa omaan elämään. Ei tämä ole normaalia perhe-elämää, kun vanhemmat kyttäävät joka asiaa.

Tänään, kun he toivat pojat niin, heti oltiin valittamassa murusista keittiön työtasolla, kun olimme juuri laittamassa ruokaa Mun olisi niin tehnyt mieli tunkea ne murut mun vanhempien kurkkuun ja toivoa niiden tukehtuvan. Milloinkohan ihmisen mitta tulee oikeasti niin täyteen,että mä sanon niille viimeiset suorat sanat.
Olen yrittänyt kestää ja nieleskellä. Äsken jo raivostuin puhelimessa niin paljon, että O parka pelästyi mun raivoamista. Sitten tuli huono omatunto, kun pelästytin lapsenikin.

Miksi ihmisen täytyy olla liian kiltti???? Ihmettelin taannoin, että miksi anoppini sanoi, ettei lasten tarvitse olla kilttejä. Nyt mä ehkä tajuan asian. Ehkä ihmisen tulee käyttäytyä ihmisten lailla, mutta liika kiltteys vain satuttaa itseään.

torstai 24. tammikuuta 2013

Ai kamala

Siis aiheuttaako äitiys jotain muistinmenetystä???Musta tuntuu, etten mä muista mitään omia asioita. Saatan unohtaa, että miksi mä menin keittiöön. Ja äsken hukkasin puhelimen, vaikka just äsken puhuin siihen. Siis mua alkaa jo pelottamaan tämä. Vai pitääkö mun pistää tämäkin niiden kuuluisien hormonien piikkiin. Enhän mä kaikkea voi niiden syyksi laittaa. Mutta sen ainakin laitan kierukan syyksi, että mä olen ollut tänään kiukkuinen kuin herhiläinen. Ainakin miestä kohtaan, voi mies parka. Pitää ihan pyytää siltä anteeksi, kun se tulee pelamasta.

Me ollaan oltu tänään mammatapaamisessa ja oli tosi kiva nähdä muita samasa jamassa olevia. En siis ole ihan yksin painimassa nukkumisen, syömisen ja muun vauvan tuskan kanssa.
Sen jälkeen ajoimme vielä mun isovanhempien kautta. Vaarini ei ole nähnyt poikia meidän ristiäisten jälkeen. Ne asuvat noin 5km päässä, eivätkä ne silti käy meillä. Aina meidän pitää mennä tämän orkesterin kanssa sinne. Ai, että mua välillä riepoo tuo vanhojen ihmisten ajattelu.

Eilen muuten kaupassa, joku mummo oli ihan huippu ärsyttävä. Menin kassajonoon ja vaihdon jonoa jossain vaiheessa. Tämä vaihdos oli huono koska kassa oli rikki. Myyjä sanoi, että mene tuohon toiselle kassalle niin hän avaa sen. Minä siis kipitin tälle kolmannelle kassalle muutaman muun ihmisen kanssa. Kun pääsin jonoon niin jostain hyppäsi mummo korin kanssa mun eteen kiljumaan, että hän oli mua ennen kaikissa jonoissa. Menin ihan hämilleni, koska en ollut nähnyt koko mummoa. Mulle nyt on ihan sama meneekö joku mummeli lanttujensa kanssa mun edelle vai ei. Päästin kiukkuisen yksilön mun edelle ja hän kiitteli miten ihana nuori olin. No pakkohan siinä on olla ihana, kun toinen kiljuu ja saa mut kuvittelemaan että ohitin hänet ihan tarkoituksella. Selvittiin kuitenkin tästäkin välikohtauksesta.

Äsken mulla oli taas paska mutsi kohtaus. Mä olin jotenkin niin väsynyt tohon poikien ulinaan, että annoin niiden nukahtaa omiin sittereihin. Mieleen tuli ajatus, että nukkukaa missä nukutte kunhan olette hiljaa. En jaksanut skitsoilla sänkyyn nukuttamisen tärkeydestä. Tuskin nuo siihen kuolee, että joskus nukahdetaan olkkariin, jossa tietokoneelta soi musiikki samalla, kun mamma kirjoittelee.Kai sitä joskus pitää joustaa ja tehdä niin kuin itsestä tuntuu parhaalta. Ja kai äitikin saa edes joskus olla itsekäs ihan luvan kanssa, eiköniin?

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Sisustusta

Eilen tosiaan kävin moikkaamaassa sitä mun kaveria, jolla oli vajaan kuukauden ikäinen vauva. Se oli todella suloinen, mutta ei mulla kyllä yhtään iskenyt vauvakuume. Ennemminkin olin innoissani siitä, että pojat ovat jo noinkin isoja, eikä mitään pieniä rääpäleitä.

Tämä päivä ollaan oltu ihan kotona ja mä sain inspiraation sisutaa olohuone ja ruokailutilan uudestaan. En nyt tiedä, että onko tuo sen parempi kuin entinen, mutta on ainakin hieman erilainen ja vähän tilavamman tuntuinen. Ainut ongelma tässä on nyt se, että mun tekisi mieli sisustaa täällä muutenkin enemmän. Silloin kun muutettiin tähän asuntoon niin olin viimeisilläni raskaana. Jotekin silloin ei tullut ensimmäisenä mitkään sisustusjutut mieleen. Mulle oli silloin tärkeintä, että sohva, sänky ja telkkari olivat kunnossa.

Nyt kevättä kohden mentäessä, mun tekisi hirmuisesti mieli laittaa ikkunoihin vaaleat verhot ja muutenkin minimalisoida kaikki ylimääräinen. Mä siis kertakaikkiaan inhoan kaikkea sälää hyllyillä. Meillä on pari valokuvaa kehyksissä makkarissa ja nekin on hyllyllä, josta saa liukuoven eteen. Mulla on varmasti joku kieroutuma näiden tavaroiden kanssa. Mun mielestä vähempi on enempi. Ja keväällä mulla tulee aina kova hinku ostaa uusia kasveja kotiin. Tällä hetkellä meillä on pari hassua viherkasia, orkidea ja esikko. Musta kukat ja kasvit ovat vain niin sympaattisia.

Meidän O on ollut tänään melkoisen hankala. En tajua, että mikä sitä taas riepoo. Se ei suostunut nukkumaan ulkona kuin tunnin. E sen sijaan veteli unta kolmisen tuntia. Nyt tälläkin hetkellä O huutaa suoraa huutoa miehen sylissä. Alkaa jo usko loppua, että tuo rauhoittuu koskaan. Ruokaa on mennyt vaikka kuinka paljon, mutta uni ei vain meinaa tulla. Ehkä tämä on taas jonkinlainen vaihe, joka menee joskus ohi.

Muutama päivä sitten me maisteltiin poikien kanssa lihaa. Aloitin varovaisesti kanalla, koska jotenkin mulla on sellainen mielikuva, että vaalea liha olisi parempaa. En sitten tiedä. Mutta aloitettiin kuitenkin kanalla ja riisillä. Maistui molemmille erinomaisesti. Iltaisin ollaan otettu käyttöön puuro. Ostin kaupasta Valion Onni puuroa. Kokeiltiin vadelma- ja mustikkapuuroa. Molemmat upposivat hyvin, eikä niistä ole mun mielestä mitään oireita tullut. O:n huuto on ihan normaalia joka ilta.

Mä hämmästyin, että miten kallista se Onni puuro on. 2dl tetra maksoi vähän päälle euron. No eihän se nyt yksi purkki kallis ole, mutta meillä menee todennäköisesti tulevaisuudessa kaksi purkkia illassa. Löysin jo meille paremman vaihtoehdon noiden tilalle. Pakko oli vain ensin kokeilla, että sopiiko puuro poikien vatsalle.

Vihdoinkin täällä on hiljaista ja mä pääsen herkuttelemaan. Mun mummo antoi tänään meille savukalaa ja jotain muita herkkuja. Kalat kun ovat mun suuri heikkous ja harvinaista herkkua kun tuo mies ei syö lainkaan kalaa.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Enemmän duoo ku sooloo

Meillä on opittu keskustelemaan. Muutamana iltana pojat ovat selkeästi keskutelleet keskenän. He ovat istuneet vierekkäin sittereissä ja pitäneet kamalaa möykkää. Naurettiin eilen miehen kanssa, että olis kiva tietää, että mistä he keskustelevat. Ainakin uusia pehmeä (lue: syötävä) kirja on herättänyt paljon keskustelua.

Eilen mä vihdoinkin raahauduin sille kauan puhutellu jumpalle. Olin reipas ja olin eka zumbaamassa ja sen jälkeen vielä lihaskunnossa. Aamulla löysin kadoksissa olleet vatsa- ja selkälihakset, koska molemmat olivat ihan jumissa. Josko tästä nyt sitten alkaisi se säännöllinen kuntoilu. Oli kyllä niin ihana tunne jumpan jälkeen, kun tunsi tehneensä jotakin.

Pojat nukkuvat parvekkeella ja mä sain just siivottua. En tajua, että miten parissa päivässä tämä kämppä on kuin pommin jäljiltä. Pölyä kertyy ihan hillittömästi ja lattiat on täynnä mm. banaania, maitoa, kahvia, mustikkaa ja muuta ruokaa. Viimeksi lauantaina imuroin ja pesin lattiat, taas se oli tehtävä.

Kun pojat heräävät niin me lähdetään kolmestaan moikkaamaan mun kaverin vauvaa. Hän syntyi jouluaattona. Ihana nähdä taas niin pientä. Mä en edes muista, että meidän pojat olisivat olleet niin pieniä. Ajattelin olla tosi tylsä vieras ja viedä tuliaisiksi paketin vaippoja. Turha viedä suklaata tai herkkuja, koska kaikki äidit kärsivät raskauden jälkeisestä turpoamisesta. Ja vaatteita musta on hankala ostaa, kun jokaisella on oma tyyli pukea vauvat.

Nykyään, kun muotina lapsille on me and i:t, metsolat sun muut riemunkirjavat vaatteet. Mäkin olin syksyllä jossain selaisilla kutsuilla ja olihan ne ihania. Mutta mun pitkän matikan mukaan on todella hölmöä maksaa bodysta melkein 30€, kun se menee päällä max kuukauden ja meillä, kun niitä pitäisi ostaa kaksi. Ennemmin mä ostan enemmän vaatteita pojille jostain edullisesta kaupasta. Voin nimittäin olla varma siitä, että jonain päivänä jompi kumpi tai molemmat tulevat hinkumaan jotain älytöntä vaatekappaletta. Mä olen tehnyt sen päätöksen, että niin kauan mä puen pojat oman maun mukaan, kunnes he osaavat jotain vaatia. Siihen asti saavat tyytyä siihen mitä mä kaapista löydän.

Täytyypä lähte tästä taas tuon minun parhaan ystäväni pesukoneen luo. Ja O:kin heräsi just sopivasti. Paluu hommiin jatkuu...

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Paska mutsi

Aina välillä tulee tilanteita, jolloin sitä kuvittelee olevansa maailman huonoin äiti. Tänään sain kuulla asian ihan omin korvin ja vielä omalta äidiltäni. Vähän meni maku kyseiseen henkilöön vähäksi aikaa. Paljon minäkin olen sen sanomisia sulattanut ja antanut anteeksi, mutta nyt meni mun sietokyvyn yli.
Mun mielestä sillä ei ole mitään varaa arvostella mun äitiyttä. Pojat ovat kuulemma ihania, mutta mä vain olen huono äiti. Eihän siinä sitten mitään. Onkohan jossain paikkoja, jossa voisin tulla paremmaksi äidiksi, vai millainen hyvä äiti sitten on??? Pitää varmaan lisätä vettä myllyyn ja kysäistä, että miten hyvä äiti määritellään.

Paljon olen oman äitini sanomisia pistänyt vaihdevuosien ja rankan työn piikkiin, mutta joku raja siinäkin on mitä toiselle sanotaan päin naamaa. Eikä mun mielestä lieventävä asianhaara ole lainkaan se, että mä olen sen tytär ja mulle saa sanoa ihan mitä vain.

Tajuaako se ihmispoloinen, että mä olen sen ainoa lapsi ja jos mä pistän välit siihen poikki kokonaan niin kenen lapsia se sitten hoitaa ja kuka sitä käy vanhana katsomassa. Jotenkin musta tuntuu, että tämä tilanne ei ole enää kaukana. Mä en tajua, että miten mä olen ollut niin tyhmä, että annan sille aina anteeksi kaikki sanomiset. Loppupeleissä itseänihä mä siinä satutan ja annan toiselle aina aihetta haukkua mua. Ehkä se kuvittelee, että mä kestän ihan kaiken paskan niskassani. Onko se oikeasti tyttären velvollisuus olla haukuttavana aina, kun tekee mieli haukkua.

Kyllä mä myönnän, että minussakin on paljon vikaa. Mutta kyllä äitinikin pitäis tajuta, että mä olen naimisissa ja kahden lapsen äiti. Mä olen vastuussa omasta elämästäni ja tiedän kyllä mitä teen ja mikä on mun perheelle parasta.

Mun ajatukset ovat nyt entisestään sekaisin. Luulin, että äitiysloma ja lasten kanssa kotonaolo olisi maailman parasta aikaa. Rehellisesti sanottuna viime tammikuusta asti, mun elämä vanhempien kanssa on ollu yhtä tuskaa. Me tapellaan melkein parin viikon välein. Ei, siihen ei vaikuttanut se, että olin raskaana tai just synnyttänyt. Mulle huudettiin ja haukuttiin ihan samalla lailla. Näköjään se on vain mun taakka kestää kaikki. Toivottavasti tilanne joskus paranee, ennen kuin on liian myöhäistä.

Onneksi mulla on kaksi maailman ihaninta lasta, eikä tuossa miehessäkään ole valittamista. Nuo kolme pitää mun jotenkin kiinni tässä arjessa ja suurin piirtein täysjärkisenä.

Hiuksia, hiuksia

Hitto multa lähtee varmaan kaikki hiukset päästä. En tajua, että mistä tämä johtuu. Kai mulla on jonkinlainen puutostila tai muu. Koskaan ennen ei ole lähtenyt näin paljon hiuksia päästä. Tuntuu, etten uskalla enää harjata niitä ollenkaan, kun aina on harja ihan karvoissa.

Ja jollei hiukset olisi muutenkin huonossa kunnossa, niin mua himottais ihan hurjasti värjätä nuo muutamat karvat. Mulla on tavallinen suomalainen hiusväri, eli se maantienharmaa. Jotenkin olen niin kyllästynyt siihen, että tartteisin piristystä. Pakko varmaan tänään käydä ostamassa joku väripurkki ja harjoittaa taas kotivärjäystä.

Pojat olivat perjantaista lauantaina mun vanhemmilla hoidossa. Saatiin olla miehen kanssa ihan kaksitaan. Olimme molemmat jotenkin ihan puhki, ettei jaksettu tehdä oikein mitään. Tein illalla tortilla vuokaa, katsoimme leffaa ja nukuimme 12h. Teki kerrankin hyvää herätä ihan omaan tahtiin. Nykyään kun on aina sellainen shokkiherätys, kun joku aina kiljuu täyttäkurkkua. Jotenkin musta tuntuu, että lapset häräisivät aina naureskellen ja jokellellen. Ei meillä. Molemmat heräävät huutaen suoraa huutoa, mutta kun otan heihin katsekontaktin niin sitten hymyillään ja naureskellaan.

Viimeisen viikon aikana olen huomannut, että pojat ovat vihdoinkin tajunnut, että heitä on kaksi. Välillä on hauska kuunnella, kun he "juttelevat" toisilleen. Toisinaan taas tuntuu, että he eivät voi sietää toisiaan. Yhtenä päivänä makoiltiin sängyllä ja pojat olivat kosketusetäisyydellä toisistaan. Heti kun toinen osui toiseen alkoi huuto.

Eilen kävimme koko porukka E:n kummin luona. Siellä oli kaksi haukkuvaa koiraa, eikä pojat reagoinut mitenkään. Olin ihan varma, että alkaa huuto kun on kovia ääniä, mutta ei onneksi. O vain naureskeli, kun sai koskettaa karvakasaa.

Oli melkoinen virhe nähdä koira. Mun koirakuume vain yltyi. Järki sanoo, ettei tähän sirkukseen enää mitään koiraa kannata ottaa, mutta toistaalta taas kyllähän se menisi. Yritän kuitenkin hillitä itseni vielä muutaman vuoden niin sitten pojatkin tajuavat koirasta jotain. Musta on tärkeää, että lapset oppivat käsittelemään eläimiä ja kunnioittamaan niitä. Muutaman kerran olen nähnyt perheitä joissa on lemmikkejä ja miten lapset saivat käsitellä niitä ihan miten huvitti. Milloin kissaa heitettiin ja tiputeltiin ja koiraa vedettiin hännästä. Vaikka en mikään viherpiipertäjä olekkaan, niin haluan opettaa pojat kunnioittamaan eläimiä ja luontoa.

Nyt pitää mennä laittamaan hieman naamaa kuntoon ja harjaamaan nämä muutama hiussuortuva, koska lupasin lähteä poikien kanssa moikkaamaan isomummoa. Tosin empä mä mihinkään vielä pääse, kun nuo nukkuvat parvekkeella. Mutta olempahan ainakin itse valmis, kun parvekkeelta kuuluu huuto.

torstai 17. tammikuuta 2013

Torstai,keskiviikko,perjantai


Mä olen ihan sekasin päivistä. Olen ollut koko päivän sitä mieltä, että tänään on vasta keskiviikko! No, mutta sen parempi, että onkin jo torstai.
Huomenna pojat lähtevät mummolaan ja pappalaan hoitoon. Me saadaan viettää miehen kanssa laatuaikaa kahdestaan, tapellaan kuitenkin. Se on niin tyypillistä, että on kovat odotukset yhteiseen aikaan ja sitten kun kaikki ei mene niin kuin elokuvissa niin menee hermo. En ajatellut luoda huomiselle mitään odotuksia niin empähän ainakaan pety. Oikeasti eniten mä odotan sitä, että saan kerrankin nukkua kokonaisen yön ilman että kukaan kiljuu vieressä.

Mies on taas pelaamasa lätkää ja täällä on vaihteeksi rauhallista, kun pojatkin nukkuvat. Tällä viikolla mies on käynyt jotenkin huippu paljon mun hermoille. Ehkä kaikki kyllä johtuu mun omista hermoista, kun tuntuu että kaikki kiukuttaa. En jaksaisi jutella yhtään ylimääräistä mitä on pakko. Ehkä tämä helpottaa jossain vaiheessa.

Ensi viikolle on sovittu mammatapaaminen. Mä niin vihaan tuota sanaa. Ja lupasin itselleni, etten mene mihinkään tapaamiseen, mutta menen silti. Mulla on näin heikko luonne, että kaikkea pitää aina kokeilla. Joskus voi jopa yllättyä positiivisesti. Olisihan se ihan kiva joskus jutella ihmisten kanssa, jotka ovat samassa jamassa. Monikkokerho, kun on vain kerran kuussa.

Mä olen monesti miettinyt, että miten paljon mä touhuaisin jos mulla olisi yksi lapsi. En siis missään nimessä harmittele, että noita on kaksi, mutta leikitellyt ajatuksella, että millaista kaikki olis. Varmaan juoksisin kaikissa maailman jumpissa ja vauvauinneissa. Jotenkin nyt tuntuu niin tuskalliselta lähteä joka paikkaan tässä vauvavaiheessa. Mulla ei aina oikein käden meinaa riittää noiden kahden raahaamiseen. Ja tuskin mä jumpallakaan voin toista laittaa nurkkaan odottamaan omaa vuoroa. Meillä kun tuo vuorotteleminen ei vielä oikein suju. Mä luulenkin, että poikien ensimmäiset sanat ovat O:n vuoro ja E:n vuoro.

Pakko mennä laittamaan pyykit TAAS kuivumaan ja tyhjentämään tiskikone. Mulla on joku pakkomielle laittaa aina iltaisin kämppä kuntoon niin on sitten aamulla kiva herätä. Mulla iskee aamulla heti kamala epätoivo, jos keittiö on sekaisin tai sohvalla kamat epäjärjestyksessä. Sellainen tilanne huokuu pahaa oloa ja voin olla varma, että siitä päivästä ei tule hyvä. Ja pakko kaiken olla järjestyksessä, että voin aamulla mennä keittiöön silmät puoliummessa keittämään kahvia. Esteetön kulku kahvinkeittimelle kunniaan!


keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Kaikki paitsi purjehdus on turhaa



                                                (s/y Alma, jossain Suomenlahdella)

Olen koko pienen ikäni ollut kaikki kesät purjehtimassa. Nyt on ollu merellä olemisesta taukoa noin 5 vuotta. Tänä talvena, mulla on ollut ihan hirveä hinku merelle. Miten voi ihmisen mieli muuttua näin kovasti?? Pitkään olin sitä mieltä, että purjehdus on perseestä. Ehkä se homma on kuitenkin jotenkin juurtunut muhun lähtemättömästi. Mä niin odotan kesää ja sitä, että saan pojatkin mukaan merelle. Se tuoksu, hiljaisuus ja laineiden liplatus. Siellä hermo lepää. Nyt mä olen sen tajunnut.

Ruokaa, ruokaa ja ruokaa

Tänään ja eilen mä olen ollut reipas ja käynyt poikien kanssa ulkoilemassa. Tosin eilen me käveltiin läheiselle lastenvaate kirppikselle ja tänään ystävättärelle kahville. Mutta ollaan ulkoiltu kuitenkin. Kirpparilta mä löysin O:lle harman hupparineuleen ja E:lle lappuhaalarit. Ostin itselle myös leggingsit. Ne oli vähän normaalia paksumpaa kangasta. Kaikkiin näihin ostoksiin tuhlasin 9€. Mä niin pidän edullisista löydöistä.

Rahasta puheenollen mua pisti silmään tässä yhtenä päivänä hassu juttu. Miksi kauppojen mainoksissa mainostetaan useasti epäterveellisiä ruokia. Viimeksi, kun luin K-marketin ja Lidl:in mainoksia niin tosi paljon tyrkytettiin kaikkea epäterveellistä. Mä olisin ihan varma, että jos mainostettaisiin jotain terveellistä niin ihmisetkin ostaisivat niitä enemmän. Onhan toki hyviä tarjouksia hedelmissä, vihanneksissa sun muissa, mutta terveellinen ruoka maksaa yllättävän paljon. Eilen kävin kaupassa ja ostin mm. raejuustoa, täysjyvä pastaa, vihanneksia, kevyt juustoraastetta ja jotain maitotuotteita kevyinä. Musta tuntui, että ne kaikki olivat muutaman kymmenen senttiä kalliimpia kuin samat rasvaiset tuotteet. Ei se muutama kymmenen senttiä kahden hengen ruoissa tunnu, mutta kyllä se pidemmän päälle alkaa vaikuttamaan.Kyllä munkin olisi tehnyt mieli valita tuotteet erikseen pelkän hinnan takia, kun nyt jouduin maksamaan ylimääräistä terveellisyydestä.

Tänään juttelin erään rouvahenkilön, ikää noin 60v, kanssa lasten imettämisestä. En ollut koskaan ennen tavannut kyseistä henkilöä ja jo muutaman minuutin kuluttua keskustelu päätyi mun imettämiseen. Kerroin rouvalle rehellisesti, että mä imetin tasan kuukauden. Olisittepa nähneet hänen ilmen. Mun olisi tehnyt mieli paeta vessaan piiloon. Jos katse määrittelee huonon äidin, niin mä todellakin olin sitä. Ymmärrän kyllä, että joskus talvisodassa on ollut pakko imettää, koska korviketta tuskin oli saatavilla. Mutta miksi vielä nykypäivänä asiaan suhtaudutaan näin. Tuntui, että mä vähän välitän lapsistani, koska en tarjoa heille maailman terveellisintä ravintoa. Ja mitä tulee tähän terveysvaikutukseen niin kissan jalat. Aina on hehkutettu, että lapsi saa äidinmaidosta kaikki vasta-aineet kaikkiin maailman flunssiin. Musta tuntuu, että he joita on imetetty pitkään saavat kaikki pienimmätkin flunssat, jotka ilmassa viivähtävät.

Mä olen sitä mieltä, anteeksi nyt vain, että jokainen hoitaa lastensa ruokkimisen miten parhaakseen näkee. Voin rehellisesti sanoa, että mua ei harmita yhtään, etten enää imetä poikia. Toki voisi paino tippua nopeammin, mutta olisko se koko ajan pojissa kiinni olemisen sen arvoista.  Mäkin tarvitsen joskus tilaa, että jaksan pyörittää tätä sirkusta päivästä toiseen. Tiedoksi, että rakastan poikia eniten maailmassa ja voisin vaikka kuolla niiden puolesta.Musta on kuitenkin helpottavaa ajatella, että voin antaa lapset hoitoon ilman, että joudun koko ajan murehtimaan, sitä ettei mun tissit räjähdä ja ettei pojat kuole nälkään. Ehkä mut leimataan taas maailman itsekkäimmäksi ihmiseksi. Siinähän leimaatte, voi olla, että olen myös sellainen. Ja voin myös selkäsuorana seisoa oman mielipiteeni takana tässäkin asiassa.





Unirytmi,mikä se on

Viimiset kaksi päivää meillä on ollut jotenkin melkoisen tuskallista. Kaiken sotki eilinen neuvola. Pojilla meni päiväunirytmi sekaisin ja me sitten kukuttiin O:n kanssa viime yönä neljään asti. E heräsi iloisesti jo klo 8. Eli tulihan siinä muutama tunti nukuttua.Tänään olo on ollut sen mukainen. Ja kello on nyt jo yli puolenyön eikä O ole vieläkään nukkumassa. Mä olen ihmeessä ton lapsen kanssa. Ei siinä mitään jos toinen olisi ainut lapsi, mutta aina aamuisin pitää herätä E:n kanssa, koska toinen on nukkunut yönsä tyytyväisesti.

Poikien mitat eilisessä neuvolasas oli seuraavat; O 8,3kg, 63,7cm ja E 6,5kg 62cm. Vähän on meidän pojilla painoeroa. Meille yllättäen valitettiin siitä, kun O kulkee reilusti jollain + käyrällä. En edes jaksanut kuunnella, että mikä se käyrä oli. E on normaalilla vauvankäyrällä ja saa syödä ihan normaaliin tapaan. Neuvolassa sanottiin, että O:n ruokailuun tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Luuleekohan se sisar hento valkoinen, että mä oikeasti alan säännöstelemään 4kk ikäisen lapsen ruokailua??? Niin kauan kun tuo lapsi on tyytyväinen ja nukkuu edes joskus, niin mun puolesta se saa syödä ihan niin paljon kuin jaksaa. Eri asia silloin, kun syödään jo ihmisten ruokaa, silloin kiinnitän huomiota ruuanlaatuun ja herkkuihin. Mutta eipä nuo vauvat vielä oikein osaa herkutella mehuilla ja muilla sokerikamoilla.

Mulla on jotenkin ollut tosi rankkaa nyt parina päivänä. En tiedä, että mikä on vaivannut. Mikään ei huvita ja mitää ei oikein jaksaisi tehdä. Ehkä tämä on vain jokin ohimenevä vaihe. Mun tekisi vain mieli piiloutua peiton alle ja olla pimeässä ja hiljaisuudessa pari päivää.

Jotenkin tuo mieskin on käynyt tänään mun hermoille. Hitto, kun mä saan kulkea sen perässä koko ajan ja keräillä sen levittämiä tavaroita. Huoh, tuntuu, että mulla on ainut käyttöoikeus meidän tiskikoneeseen ja imuriin. Ei sillä,että siivoaminen olis mulle joku ongelma. Ongelma on se, että toinen ei huomaa mitään, siis oikeasti mitään. Varmaan kylppärin oven pitäisi olla pyykeistä peittynyt, että sitten alettais miettiä, että mikä täällä on vialla.

Mun äiti soitti eilen ja he lupasivat ottaa pojat mummolaan hoitoon pe-la yöksi. Tuli nimittäin tuo tarjous maailmaan parhaaseen kohtaan. Musta tuntuu, että me tarvitaan miehen kanssa nyt yksi ilta, jolloin voidaan vain olla kaksistaan ja nukkua kunnolla. Mutta jotenkin tämä on niin ironista, että juuri samana päivänä, mulla on terveyskeskuksessa kierukan laitto. Aina on jotain inhottavaa tiedossa, eikä voi kunnolla nauttia vapaapäivästä. No toivottavasti toimenpide ei satu ja kaikki menee hyvin.

Taas tuo O vauva kiljuu ja venkuloi tuolla. Mulla alkaa jo usko loppumaan, että me muka nukuttais tänäkään yönä. Pitäisikö jo laittaa suosiolla kahvi tippumaan ja valvoa itsekin koko yö. Ehkä mä kuitenkin menen kokeilemaan, josko se uni tulisi nopeasti meille molemmille. Pitäisi vain keksiä keino, jolla tuon lapsen saisi nopeasti tainnutettua.

Eikai se auta, kun lähteä auttamaan lasta taistelussa unimasaa vastaan. Tällähetkellä näyttää että unimasa johtaa aika ylivoimaisesti tätä taistelua. Mä jo melkein odotan sitä päivää, että joudun repimällä repiä poikia ylös sängystä, eihän siihen ole enää aikaa kuin n.15 vuotta, ei paha.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Blääh

Tänään on ollut ihan huippu raskas päivä poikien kanssa. Aamulla jo ajattelin, että menipä kaikki kivasti, kun pojat nukkuivat ulkona jo klo 11. Villeissä unelmissa kuvittelin, että ulkona nukuttaisiin se 2-3h. Kissanjalat. Ei muuten nukuttu. Taas risutaan vaatteet ja syödään.

Hetken aikaa iltapäivällä ehti jo olla seesteistä, kun pojat malttoivat katsella kuvakirjaa ja ihan vain hengailla. Otin E:n mun kanssa sohvalle päikkäreille, taka-ajatuksena että saisin itsekin hetken levätä. O oli myös vieressä ja heti kun molemmat nukahti niin hetken päästä O sai kamala raivarin. Taas molemmat oli hereillä. Meni pitkä aika ennen kuin O rauhoittui ja sain sen uudestaan nukkumaan. Sillä aikaa E oli päättänyt, ettei sitä väsytä enää ollenkaan. Koko illan olemme kuunnelleet,kun E kiukuttelee väsymystä eikä malta nukkua, kun taas O nukkui pari tuntia alkuillasta. Nyt on sitten kaikkien unirytmit sekaisin, kun E kävi nukkumaan jo noin klo 19.

Oli taas niin epäselvä selostus, mutta lyhykäisyydessään en malta odottaa ens yötä ja aamua, että miten huonosti sitä tulee nukuttua. Ja miks just silloin valvotaan, kun seuraavana päivänä on neuvola??? Pitäis edes yrittää näyttää skarpilta eikä siltä arjenraiskaamalta kotiäidiltä.

Muistin tuossa iltapäivällä, kun tosiaan en saanut ottaa niitä päikkäreitä, että joku lappu piti täyttää neuvolaan. Kaivoin lapun arkistojen kätköistä ja mikä se sieltä löytyi, vanhempien voimavarakysely. Miten se sattuikaan tulemaan vastaan juuri silloin kun tekisi mieli laittaa kuulokkeet korviin ja painua parvekkeellee pakoon elämää.

Onneksi kysely ei ollut paha. Vastattiin kysymyksiin yhdessä miehen kanssa. Mutta ainut mikä mua hieman ihmetytti, ettei kaksosten vanhemmille ole omanlaista lappua. Hirveän vaikea vastata joihinkin kysymyksiin, mitkä ovat täysin itsestään selviä niille joilla on kaksi lasta. Esimerkiksi kohta jossa on puhetta lastenhoidon jaosta ja yhteisestä ajasta. Eikö se nyt ole aika selvää, jollei toinen auta niin ei sitä aikaakaan silloin kahdestaan ole, kun koko ajan toinen lapsista roikkuu kimpussa. Nyt kun molemmilla on yksi lapsi hoidettavana, niin saattaa jopa jäädä muutama minuutti päivässä toisillemme jaettavaksi.

Nyt täytyy lähteä hakemaan mun herkkuiltapala, josko se olisi jo valmista. Jostain ihmeellisestä syystä mun teki ihan hillittömästi nuudelikuppia. Onneksi olin kaukaa viisas ja olin ostanut niitä valmiiksi, koska tiesin  himon tulevan jossain vaiheessa.

Mun rakkaat






Onko nuo mun pojat joskus oikeasti olleet noin pieniä??? Aika sumussa mennyt nämä ensimmäiset 4kk, koska en juurikaan muista alkuajoista yhtään mitään. Onneksi on sentään kuvia tallessa, joita voi katsella ja muistella.  Vasemmalla E ja oikealla O.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Lauantaita

Taas meni muutama aika, kun en oikein ehtinyt koneelle. Jotenkin on muka ollut kamalasti kaikkea tekemistä. Mulle on yrittänyt iskeä flunssa, mutta ainakin toistaiseksi olen saanut pidettyä sen loitolla. Olen päivisin juonut teetä ja soodavettä, jota olen terästänyt tuoreen sitruunan mehulla.

Pojat ovat parina iltana käyneet nukkumaan todella kiltisti. (koputtaa puuta). Eilen ja tänään molemmat ovat olleet nukkumassa ennen yhtätoista. Jotenkin tosi outoa, kun O on jättänyt sen iltaraivoamisen väliin. Ihan olen aina odottanut, että milloin se huuto alkaa. En tiedä, että onko tällä meidän ruokavalion muutoksella jotain osuutta asiaan. Nyt on melkein kaikki kaupan sallitut soseet käytössä. Poikien ehdottomia suosikkeja ovat tällä hetkellä porkkana, banaani, kuningatar ja luumu. Porkkanasoseen mä teen itse sekä banaanisoseen murskaan ihan normibanaaneista. Kuningatarsoseen ja luumun ostan valmiina kaupasta.

Mä en ole koskaan ollut kovin kova laittamaan mitään vihannesruokia. Hitto, että voi porkkanoiden keitossa mennä aikaa. Eilenkin illalla keitin 500g porkkanoita ja niissä meni jotakuinkin tunti. Pitää vissiin pilkkoa ne seuraavalla kerralla pienemmiksi paloiksi, jos ne sitten kypsyisi nopeammin. Mulla oli ajatuksena, että ne kiehuisi kypsiksi vartissa. Hyvä, että vartin päästä meni edes haarukka niistä läpi.

Nyt mun täytyy purkaa mun mummoahdistusta. Olen siis aina ollut tosi läheinen mun äidin äidin kanssa, jota siis mummoksi kutsun. Aina ennen poikia kävin hänen luonaan 2-5 kertaa viikossa. Juttelin jo kesällä, että  mun käynnit tulee vähän harvenemaan, kun pojat syntyy. Mummo ymmärsi asian ja oli mun kanssa samaa mieltä, että mun tarvii elää elämää mun oman perheen kanssa. No, nyt mummolla on joku marttyyrikausi menossa. Hän soittelee mulle melkein joka päivä ja aina jotain vikaa telkkarissa, digiboksissa tai jossain muussa. Ja aina mun pitäisi mennä käymään siellä. Mä olen saanut kasvatuksen, että vanhempia ihmisiä tulee kunnioittaa, enkä siis sano mummolle ,81v ,päin naamaa, että hanki joku muu juoksutettava. Olen hienovaraisesti yrittänyt sanoa, että mun on todella hankala toisinaan lähteä ajelemaan hänen luokseen tämän mun joukkueen kanssa. Hänen luo ei ole kovin pitkä matka, noin 10km, mutta autolla sinne on silti mentävä. Jotenkin musta tuntuu, että hän on nyt huomionkipeä, koska mulla ei ole niin paljon aikaa hänelle enää. Ja miksi ihmeessä kukaan muu sukulainen ei voi laittaa niitä laitteita kuntoo???? Aina se ole mä, jolle ensimmäisenä soitetaan. Tällä hetkellä musta tuntuu, että mä olen ainut jolla on kiirettä ja tekemistä elämässä.
Ehkä tilanne vähän rauhottuu jossain vaiheessa. Luulisi mummon olevan onnellinen, että käyn siellä edes kerran viikossa poikien kanssa ja kuitenkin soittelen useamman kerran viikon aikana

Maanantaina pojilla on neuvola. Mua pelottaa jo nyt, että kuinka paljon meille valitetaan tästä oma-aloitteisesta soseiden aloittamisesta. Mutta tuskin mä teen mitään kovinkaan väärin, kun pojat ovat kuitenkin tyytyväisiä ja näyttävät voivan hyvin. Enhän tee???

Tänään kävimme mun vanhemmilla saunassa ja syömässä. Pojat saivat olla taas mummon ja papan hoidossa. Jotenkin mulle iski kamala epätoivo, kun mun äiti kyselin, että onko E:llä nälkä ja tartteeko O:lta vaihtaa vaippa. Mistä minä tiedän. Jotenkin tuli sellanen olo, että vaihda jos huvittaa ja kokeile suostuuko toinen syömään. Nyt vasta jotenkin tajusin sen, että mä tunnen miehen kanssa nuo pojat kaikkein parhaiten ja meiltä varmaan tullaan vastaisuudessakin kyselemään hoito-ohjeita poikiin liittyen. Olen aina ajatellut, että mun oma äiti on maailman paras ja luotettavin lastenhoitaja. Miten hän voi nyt kysyä multa neuvoa???? On ollut vissiin liian vähän mietittävää lähiaikoina, kun kiinnitän taas jokaiseen pieneenkin asiaan huomiota.

Kun kerrankin on näin harvinainen tilanne, että molemmat pojat nukkuvat tähän aikaan, niin mä pistän koneen syrjään ja kömmin miehen kainaloon sohvalle. Saadaan ehkä hetki olla ihan rauhassa kahdestaan ennen kuin joku on taas seuraa ja huomiota vailla.

torstai 10. tammikuuta 2013

Uskomatonta

Kello ei ole vielä kymmentä ja meillä nukutaan. Varmasti tämä kostautuu jotenkin. Mies on pelaamassa lätkää ja nyt mä istun orpona koneella, kun en osaa tehä mitään näin aikaisin illalla. Normaalisti olen tottunut saamaan sen kuuluisan oman ajan vasta puolilta öin. Kyllä on elämän pientä luksusta kuunnella musiikkia ja hörppiä teetä RAUHASSA. Eiköhän tuolta kohta joku karjaise haluavansa jotain.

Tänään olimme poikien kanssa monikkokerhossa. Raahasin mun äidin sinne mukaan, niin mies sai viettää aikaa itsekseen. Välillä käy sääliksi mies parkaa, kun se hoitaa poikia niin tunnollisesti. Tietysti miehenkin pitää osallistua hoitamiseen, mutta olen kuullut ja nähnyt niin monta surullista tarinaa, jossa mies ei tee mitään lastenhoitoon liittyvää. Siksi mä koen todella tärkeäksi sen, että mies saa edes joskus olla ihan yksin kaikessa hiljaisuudessa kotona. Onhan hänellä kuitenkin myös jääkiekkoharrastus, jossa saa muuta ajateltavaa.

Mä olen onnistunut pitämään jo kaksi herkutonta päivää. Jei, rasti seinään. Olen korvannut herkut kofeiinilla ja paprikalla. Aika erikoinen yhdistelmä, mutta ainakin ne auttavat herkkuhimoon. Sinne jumpalle en ehtinyt täänäänkään. Oli tärkeämpää mennä monikkokerhoon. Ai, että mä olen lahjakas keksimään tekosyitä. Mutta puolustuksekseni voin sanoa, että siivosin tänään kämpän lattiasta kattoon. Eikö joku viisas ole sanonut, että siivoamisessa kuluu x määrä kaloreita??? Voin siis käydä hyvillä mielillä nukkumaan puhtaaseen kotiin, uskomalla kuluttaneeni edes muutaman kalorin. Kyllä ihmisen on sitten helppo valehdella itselleen. Mutta itselleen valehdellessa en satuta tai huijaa muita kuin itseään. Ja jos on tarpeeksi yksinkertainen niin kuin minä, niin sitä ei edes huomaa.

Nuo meidän rakkaudenrypäleet nukkuivat tänään parvekkeella kolmen tunnin päikkärit. Oli ihana siivota poikien nukkuessa, kun ei tarvinnut keskeyttää imurointia. Joskus kun joutuu sen tekemään niin hyvä, että enää muista mistä kaikkialta olen jo imuroinut ja joudun aloittamaan taas alusta. Joo, tiedän olevani hieman neuroottinen murujen kanssa lattialla. Ahdistaa ajatus, että pojat joutuvat möyrimään lattialla murujen seassa. Voi myös käydä jotakin muuta kamalaa jollei imuroi säännöllisesti. Olen miettinyt, että miten häiriintynyt ihmisen pitää olla, että inhoaa maailman eniten tunnetta,jolloin hius on kietoutunut varpaaseen. Ja vielä kamalampaa se on jos jalat ovat märkiä ja silloin tuntee miten hius kietoutuu varpaan ympärille ja kiristyy ihoa vasten. Hyi, kun meni ihan kylmiä väreitä selässä, kun ajattelinkin asiaa.

Täytyypä tästä lähteä laittamaan sänkyyn puhtaat lakanat. Yritän myös nauttia täysin rinnoin tästä rauhasta ja hiljaisuudesta. Empä saanut edes tallennettua tätä tekstiä, kun O jo huutelee mua seurustelemaan. Se siitä rauhasta ja hiljaisuudesta. Kestihän sitä melkein 20 min.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Home sweet home

Kyllä on ihana olla jälleen kotona. Olen koko aamupäivän ja päivän touhuillut pyykkien ja muiden kotiaskareiden kanssa. Otin jopa meidän ainoan joulutavaran pois. Vaihdoin siis punaisen pöytäliinan ruskeaan. Olen yrittänyt tappaa tuota joulutähden retaletta, mutta ei se suostu kuolemaan. Elin toivossa, että se olisi kuivunut matkan aikana, kun sitä ei kasteltu yli viikkoon, mutta ei. Sitkeästi se tuossa pöydällä kököttää mun kiusana. En viiti kuitenkaan hyvää kukkaa roskiin heittää ihan vain huvikseni. Ehkä mä kestän sitä vielä muutaman viikon.

Eilinen lentomatka meni tosi hyvin. Vaikkakin kone oli puolituntia myöhässä niin pojat jaksoivat reippaasti odotella. Ei tullut mitään raivaria. Vähän piti toki kentällä kävellä ja viihdyttää poikia.

Mulla on tänään ollut pää ihan jumissa. Tuntuu, etten kävisi ihan täysillä. Onkohan flunssa tulossa vai mitä tämä taas on. Jotenkin on sellaine olo, etten jaksaisi kuunnella tai katsoa mitään. Todella hyvä olo siihen nähden, että hetken päästä mun pitää mennä käymään mun mummolla poikien kanssa. Sinne on tulossa myös mun äiti. Jos kumpakaan niistä sanoo yhtään poikkipuolista sanaa minusta tai pojista niin mä pakkaan kamat ja lähden menemään. En kestä yhtään kritiikkiä mistään. Miks mä taas lupasin mennä sinne, kun nyt jo kiristää päästä????Osaisin edes joskus sanoa EI!

Onkohan muhun iskenyt jokin äitisyndrooma, koska en kestä enää yhtään jos joku arvostelee jollain tavalla mua tai mun perhettä. Vaikka asia olisi miten pieni niin otan sen aina henkilökohtaisena loukkauksena. En mä ole koskaan aiemmin ollut näin herkkähipiäinen.

Joo ja masennus melkein iski tänään kun muistin, että mähän lupasin itselleni mennä jumpalle. En muistanut yhtään, että piti mennä jumpalle, kun se mummon retale soitti ja käski sinne. No, mä aloitan sitten urheilun huomenna. Mutta se lupaus pitää, etten herkuttele yhtään. Mun tekis vaan ihan hulluna mieli kanaa. Ehkä pakko käydä ostamassa kanaa ja tehdä siitä jotain terveellistä salaattia tai jotain. Mitäköhän sitä keksisi herkkujen tilalle, jotain terveellisiä herkkuja tietenkin. Ja älkää vain ehdottako mitään vihannespaloja. Ne ovat kamalia. En tajua, että miten joku jaksaa napostella vihanneksia. Luoja paratkoon. Ennemmin vaikkapa hapankorppuja tai jotain juomista. Olen ehkä maailman mielikuvituksettomin ihminen ruoanlaiton suhteen.

Ei muuta kun kahvia koneeseen ja auton rattiin poikien kanssa.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Jo vain

Hyvin valvotun yön jälkeen on mukava aloittaa pakkaaminen. O:lla oli oma mielipide nukkumisesta. Oltiinkin sitten hereillä viime yönä ihan urakalla. En tiedä, että korventaako toisen vatsaa vai tekeekö hampaat tuloaan. Toivottavasti tällaisia öitä ei olisi montaa peräkkäin. Auton turvakaukalo siirrettin hätäpäissämme sänkyyn, koska se oli ainoa paikka jossa toinen oli hiljaa. Ollaan käytetty kaukaloa kylässä vähän sitterin tavoin, koska se on ainut paikka, jossa poikia voi jotenkin syöttää inhimillisesti.. En olekkaan koskaan nukkunut turvakaukalo kainalossa. Tulipahan sekin kokeiltua.

Mun täytyy kohta aloittaa kaikkien tavaroiden keräileminen ja tunkeminen matkalaukkuun. Jotenkin vaikuttaa aika toivottomalta hommalta. Pitää laittaa kamat reippaasti kasaan niin ehditään vielä moikkaamaan serkkutyttöjä. Onneksi viisastuin viime kertaisesta lentämisestä sen verran, etten lähde tämän porukan kanssa aamulennoille. Oli todella tuskaista, kun kone lähti klo 6.00. Ennemmin mä valvon illalla, kun herään kukonlaulun aikaan.

Eilen mun olisi tehnyt mieli käydä miehen kanssa vaikka ulkona syömässä näin viimeisen yhteisen illan kunniaksi. No, eipä sitten menty, kun anopilla oli pyykkitupa eikä poikia voinut jättää siksi aikaa omineen. Istuin sitten taas vaihteeksi kämpillä katselemassa telkkaria. Ehkä meillä vielä joskus tulee aika, jolloin saadaan pojat johonkin hoitoon ja ehditään hetki olla ihan kaksistaan ilman minkäänlaista kiirettä. Jotenkin mua on nyt alkanut ahdistamaan se, kun koko ajan on kiire. Elämä pyörii vain pelkkien aikataulujen mukaan. Pakko yrittää hieman hellittää ja antaa asoiden vain mennä omalla painollaan. Paitsi, että mähän olen jo näppärästi suunnitellut huomiselle ja torstaille menoa, kun päästään kotiin. Että se siitä sitten.

Pitää seurailla nyt tuota meidän O:ta, että mihin suuntaan yöunet kehittyvät. Voihan se olla, että tämä on vain jokin ohimenevä vaihe, että kukutaan yöllä. Mutta E nukkuu kuitenkin todella hyvin ja samoja ruokia molemmat syövät. Tosin O:n ruokailutyyli on hieman reippaampi kuin E:n. Silläkin saattaa olla oma osuutensa asiaan. O syö joka kerralla ahmimalla, kuin ei olisi lapsi raukka koskaan ruokaa saanutkaan ja se pilttipurkki on maailman viimeinen ja se täytyy syödä nopeasti, ettei veikka ehdi nappaamaan sitä välistä.

Huomenna muuten alkaa kuntokuuri. Loppuu tämä holtiton mässäily ja syöminen. Mä niin syön terveellisesti ja liikun enemmän. Tuntuu oikein pahalta, kun miettii miten epäterveellisesti mä olen syönyt tämän reissun aikana. Tekee ihan hulluna jo mieli salaattia ja jotain kevyttä ruokaa. En edes vilkaise kotona kermaan, voihin tai juustoihin. No ehkä ihan vähän vilkaisen homejuustoa ja saatan sitä maistaa. Homejuusto on niin mun heikkous.Voin hyvin elää ilman suklaata ja kaikkea makeaa. Mutta homejuustosta en luovu, se on vissi.

Eikai se auta, kun ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloittaa tuo tavaroiden kasaaminen. Jotenkin mua ei yhtään huvittaisi. Toivottavasti pojat viihtyisivät hetken keskenään tyytyväisinä, ettei tartte lapsi kainalossa touhuta. Se tuo aina pienen lisän työskentelyyn kun melkein 8 kiloa roikkuu kainalossa. 


sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Miehet!

Nyt kun olemme viettäneet miehen kanssa aikaa varsin tiiviissä tunnelmissa täällä anoppilassa niin olen saanut seurata hänen käytöstänsä ihan lähietäisyydeltä. Käytös kotona ja täällä on aivan erilaista. Kotona, edes jotkin asiat menevät perille ja omia aivoja käytetään kohtalaisen usein. Jotenkin nyt musta tuntuu, että kaikki se omilla aivoilla ajattelu on jotain tähtitiedettä. Mä edelleen pyöritän tätä perhettä ja melkein tuntuu, kun mulla olis kolmaskin lapsi tuossa hoidettavana.

Äsken mies reippaasti tokaisi, että mitä jos lähdetään käymään uimassa. Siis mitä???? Mä olen kohta viikon verran puhunut mun kuukautisista. Olen kirjaimellisesti aika ajoin valittanut, kun vatsaa koskee niin kovasti ja olo on muutenkin ollut melko heikko kun se hemmetin hemoglobiini on muutenkin alhaalla.
Katsoin miestä kysyvästi, että ihanko olet tosissasi. Eihän se edes tiennyt miksi en halunnut lähteä uimaan. Tuntuu siltä, että tuo anopin kissakin kuuntelee enemmän juttuja kuin mies.

Onneksi päästään kohta kotiin ja saan tuon miehenkin käyttäytymään kuin mies. Loppuu tuo pelleily ja aletaan ajattelemaan taas oman perheen hyvinvointia. Ja todellakaan tämä meno ei jatku kotona. Kotona voi itse mennä jääkaapille syömään eikä odottaa valmista sapuskaa. Hitto, että mua riepoo tällainen passaaminen. Me ollaan aikuisia ja osataan kyllä hoitaa omat asiat. Olisi kiva, jos mieskin sen osaisi näyttää äidilleen. Mutta ehkä se on jokin miehinen juttu, että heistä tulee aina pikkupoikia silloin kun ovat äidin luona. Tiedä häntä. Hassua kuitenkin.

Nyt on taas tullut hieman purettu sisäisiä agressioita. Jos mä vaikka kohta suostuisin tuon miehen kanssa lähteä käymään jossain. Ainiin, paitsi tänään on joku hemmetin loppiainen eikä mikään ole auki.Ilmankos se mies oli äsken niin innokkaasti lähdössä kauppoihin. Yllätys, silloin viedään vaimo ostoksille kun kaikki paikat ovat kiinni. Muistellaampa vaikka sitä meidän Haaparannankin reissua. Koko paikassa ei ollut kun pari kuppasta kauppaa auki. Yritä siinä nyt sitten ostaa itselleen jotain kivaa. No säästyypähän nekin rahat.

Tsiisus,että ottaa pientä ihmistä sieluun. Pakko kohta lähteä ulos, ettei pää räjähdä ihan totaalisesti. Kiitos ja anteeksi!

lauantai 5. tammikuuta 2013

Mamma Mia!

Taas on ollut "kotipäivä". Eilen en edes pistänyt nokaani ulos. Kohta lähdetään liikkeelle, onneksi, kun pojat heräävät. Toisaalta on tehnyt ihan hyvää levätä ja olla poikien kanssa rauhassa. Päästään kohta käymään saunassa, kun hurautetaan autolla miehen siskon luo. Pitää viedä pojat pesulle. Mä olen niin neuroottinen, etten halua pestä niitä kylmässä kylppärissä. Kotona on hyvä käydä suihkussa, kun meillä on kylppärissä suihkukoppi, jonka saa mukavan lämpöiseksi, ettei toisille tule kylmä.

Mulla on ollut hieman ongelmia sopeutua paikalliseen ajantajuun. Tai siihen, ettei sitä ole juuri kenelläkään. Kaikki tapahtuu kuin hidastetussa elokuvassa. Voihan se olla, että vika on myös minussa, kun kaiken tarvitsee tapahtua aina heti eikä kohta. Ehkä tätä odottamistakin täytyy harjotella. Mä olisin ollut valmis lähtemään jo jokin aika sitten, mutta muut ei. Eipä se sauna kyllä mihinkään sieltä häviä, mutta mua alkaa ottamaan hermoon tämä tekemättömyys.

Eilen illalla tuli tän mamman lemppari leffa- Mamma Mia. Miten voikaan olla niin iloinen ja aurinkoinen elokuva??? Mä rakastan sitä leffaa jo pelkästään niiden maisemien vuoksi. Suomalaisissa leffoissa on aina sateista, synkkää ja pimeää. En mä ainakaan sellaista tahdo katsella, riittää kun katson ikkunasta ulos. Elokuvan pitää tuottaa mulle nautintoa, että voi kumpa mäkin voisin olla samanlaisissa maisemissa. Aina on niin ihana haaveilla siitä jostain mitä ei ole.

Pojat nukkuivat viime yö taas ihan kohtuullisen hyvin. Hieman kiukuteltiin siinä kolmen aikaan, mutta aloitettiin nukkuminen heti uudestaan. Tänään aamupalaksi meidän ruokalistalle pääsi banaani. Molemmat tykkäsivät kovasti. Ja miksipä ei tykännyt ylikypsistä banskuista, joissa on sokerit aivan varmasti kohdillaan. Toivottavasti meidän pojista ei tule kamalia sokerihiiriä. Mä en kestä sellaista, että jokapaikassa vingutaan sokerin perään. Itse en ole koskaan ollut makean perään. Mun heikkoutena on enemmänkin naksut ja juustot.Mutta mikäli pojilla on yhtään miehen geenejä ruoka-asioissa niin me tulemme tappelemaan karkin syönnistä aika monta kertaan.

Katselin tuossa aamusta kuntosalin ohjelmistoa ja päätin aloittaa body balancen uudestaan. Kävin siellä ennen kuin aloitin odottamaan poikia. Uskoisin, että se tekisi ihan hyvää mun rangalle ja yleensäkin liikkuvuudelle. Painonnostelua tulee harrastettua ihan tarpeeksi kun pitkin päivää raahaa poikia kainalossa. Tuntuu, että tekisi tosi hyvää pelkkä liikkuvuuden ja notkeuden hankkiminen.

Taidan tästä lähteä odottamaan, että josko sitä jossain vaiheessa tämän vuorokauden puolella päästäisiin lähtemään. Ei jaksaisi nostaa mitään meteliä asiasta. Hengitän hiljaa mielessäni syvään ja lasken sataan jos muu ei auta.

perjantai 4. tammikuuta 2013

Sosetta soseen perään

Meillä on aloitettu soseiden syöminen nyt ihan urakalla. Ei nuo pojat pärjää enää tavallisella äidinmaidonkorvikkeella. Ollaan nyt viikon verran maisteltu kaikkia ihania erilaisia soseita. Poikien suosikit ovat mustikka ja maissi. Porkkana menee myös hyvin, mutta perunan kanssa on ollut hieman ongelmia. Pitäähän suoraselkäisen suomalaisen perunaa syödä, joten sen maistelua harjoitellaan vielä lisää.
Kyllä on elämä helpottanut, kun voi välillä syöttää poikia lusikalla. Pistän molemmat kaukaloihin istumaan ja ei muuta kun lusikka heilumaan.

Ajateltiin lähteä takaisin kotiin ensi tiistaina. Ihana päästä kotiin omiin oloihin. Mulla jo siivoussormea kutittaa, kun en ole päässyt pesemään pyykkiä ja imuroimaan. Aika on mennyt täällä tosi nopeasti, kun ollaan saatu miehen kanssa muutamana päivänä ihan omaa aikaa kahdestaan. On kyllä tehnyt todella hyvää.

Mua hieman hirvittää, että mitä meille sanotaan neuvolassa 14. päivä kun kerron, että meillä syödään soseita ihan urakalla. Mutta kai sitä saa vielä käyttää maalaisjärkeä ja ruokkia lapsia niin kuin itseltä hyvältä tuntuu. Kai sen näkee sokeakin kepillä, jos lapsi huutaa nälkäänsä niin silloin sille on annettava ruokaa. Poikia odottaessa kuvittelin noudattavani kaikkia neuvolan antamia ohjeita täydellisesti. Nyt musta tuntuu, että teen kaiken ihan eritavalla kuin olisi  tarkoitus. Jotenkin mä ajattelen sen niin, että mä tunnen omat lapseni paremmin kuin kerran kuussa tunnin poikia näkevä terveydenhoitaja. Ja joka hemmetin kerta meilläkin on se terveydenhoitaja vaihtunut. Siksi ehkä mä ne jaksakkaan kuunnella niiden ohjeita, kun tuntuu, etten saa sieltä henkilökohtaista palvelua.

Eilen oltiin päivällä pari tuntia miehen kanssa shoppailemassa. Kerrankin ei tarttunut mukaan juuri mitään. Oli jotenki pienoinen pettymys koko kauppakeskus. Mä olisin halunnut itselleni jonkun kivan neulepaidan, mutta missään ei ollut sen mallista mitä ajattelin. Tuntuu, että nykymuoti on liian lyhyttä mun makuun. Ja joo, mä pitäisin mielelläni paitana sellaista räsyä minkä lapussa lukee mekko. Olen vahvasti sitä mieltä, että ihan kaikkia vaatteita ei edes tarvitsisi tehdää L-kokoa isompaa. Mullakin on vielä muutama raskauskilo jäljellä ja siksi tuntuu, että vaatteita on ihan kamalan vaikea löytää. En missään tapauksessa halua laittaa mitään makkarankuorta päälle, jossa näkyy jokaikinen löysä kohta. Mielelläni vielä pukeutuisin vähän löysempiin ja pidempiin vaatteisiin ennen kuin saan kroppani miellyttävään kuntoon.

Tällä reissulla se painon hallitseminen ei ole lainkaan onnistunut. Anoppilassa syödään voita, kermajuustoa ja ruuan seassa kermaa. Pakko palata ruotuun, kun pääsen kotiin. Tein myös hiljaa mielessäni uudenvuoden lupauksen, että aloitan terveellisen elämän, kun pääsen kotiin. Alan kuluttamaan jumppasalia ihan urakalla. Tai niin paljon, kun pojat antavat mulle aikaa. Ja jos tuo lumi muuttaisi itsensä jotenkin siedettävään muotoon niin voisi alkaa vaikka vaunulenkkeillä kunnolla. Ei tuolla hangessa jaksa tarpoa niiden meidän vankkureiden kanssa. Joopa joo, selityshän se on tuokin. Laiskahan mä vain olen.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Pimeys

Miten täällä voi olla näin pimeää??? Aamulla, kun herää niin ei tiedä onko aamu vai ilta, kun koko ajan on pimeää. Eteläsuomalainen ihmisluonne kärsii tällaisesta. Kotona sentään joskus edes saattaa näkyä talvella aurinko.

Pojat ovat käyttäytyneet ihmisten lailla, vaikka ollaankin oltu reissussa jo aika pitkään. Eilen aloitettiin porkkanan maistelu. Hyvin uppoaa molempiin poikiin. Pakko on muuttaa hieman meidän ruokailutottumuksia poikien kanssa, koska ei maito ja velli pidä enää nälkää. Jopa meidän O nukkui toissa yönä todella hyvin, kun annoin sille iltapalaksi purkillisen maissisosetta.

Käytiin miehen kanssa toissapäivänä romanntisella retkellä Ruotsin puolella.Joopa, todella romanttisista. Äkkiä kaupasta toiseen ja jossain Tornion paikallisessa pizzeriassa pizzat naamaan ja äkkiä takaisin auton rattiin. Musta tuntuu, että meillä on koko ajan kiire johonkin. Sitäpaitsi siellä ei edes ollu kaikki kaupat auki. No eipä se paljoa menoa haitannut. Ruokakauppa oli yllättäen taas eniten kaupoista mun mieleen.Apteekkia en löytänyt, mä rakastan asoida apteekeissa. Siellä tuoksuu aina ihana steerilyys ja kaikki on aina järjestyksessä. Ihmettelin ruokakaupassa suuresti sitä , että miten Ruotsissa on paljon enemmän 4kk ikäiselle ruokia. Tuntuu, että Suomessa on paljon huonompi valikoima. Ostettiin muutamat purkin kokeiluun ja katsotaan miten poikien vatsat kestävät uusia makuja. Tähän mennessä on vaikuttanut tosi lupaavalta.

Kohta lähdetään miehen kanssa ostamaan sen kummitytölle synttärilahjaa ja illalla mennään vielä sinne kakkukahville. Tämä on ollut ihan hullua juoksemista paikasta toiseen. Ja sitä mä olen ihmetellyt suuresti, että puhuuko kaikki pohjois suomalaiset näin kovaa. Mulla eilen korvissa soi, kun täällä oli vieraita. 

Kävimme miehen kanssa katsomassa eilen Juoppohullun päiväkirja- leffan. Oli tosi hauska pätkä. Ja oikeastaan parasta oli se, että mä sain istua 86min paikallaa täydellisessä omassa maailmassani. Eikä tarvinnut puhua kenellekään. Pitää vissiin alkaa käymään elokuvissa useammin. Seuraavaksi voisin valita jonkin kolmetuntisen pätkän ja ottaa siellä rauhassa, vaikka päikkärit.

Vähän alkaa jo olemaan koti-ikävä. Nopeasti niihin tylsiin arkirutiineihinkin näköjään tottuu, kun nyt jo ikävöin niitä. Jotenkin omassa rauhassa on helpompi pitää pojille omaa rytmiä. Täällä, kun on paljon hoitajia niin en aina edes tiedä, milloin kukakin lapsi on syönyt. Meinasin eilen jo iskeä epätoivo, kun en tiennyt mitä ja missä pojat ovat syöneet tai nukkuneet. No kyllä me tästäkin selvitään.

Uutta vuotta oltiin vastaanottamassa miehen siskon luona. Ilta meni rauhallisesti lasten ehdoilla. Ammuttiin parit raketit, syötiin ja pelailtiin. Oli ihan hauskaa. Tosin ehkä olisi ollut viisaampi käydä ajoissa nukkumaan, kuin pelata scrabblea kahteen asti yöllä.

Nyt me lähdetään kauppaan ja sen jälkeen miehen mummolle syömään ja siitä sitten sinne kakkukahveille. Yllättävän rankkaa tämä jokapaikassa juokseminen. Toki on tosi kiva nähdä ihmisiä, mutta ei tässä liiemmin ole tullut levättyä. Onneksi mummo on joka aamu ottanut pojat toiselle puolelle, että me ollaan saatu nukkua jopa 10 asti. Ei muuta taas, kun autoa starttailemaan ja liikenteeseen.