tiistai 8. tammikuuta 2013

Jo vain

Hyvin valvotun yön jälkeen on mukava aloittaa pakkaaminen. O:lla oli oma mielipide nukkumisesta. Oltiinkin sitten hereillä viime yönä ihan urakalla. En tiedä, että korventaako toisen vatsaa vai tekeekö hampaat tuloaan. Toivottavasti tällaisia öitä ei olisi montaa peräkkäin. Auton turvakaukalo siirrettin hätäpäissämme sänkyyn, koska se oli ainoa paikka jossa toinen oli hiljaa. Ollaan käytetty kaukaloa kylässä vähän sitterin tavoin, koska se on ainut paikka, jossa poikia voi jotenkin syöttää inhimillisesti.. En olekkaan koskaan nukkunut turvakaukalo kainalossa. Tulipahan sekin kokeiltua.

Mun täytyy kohta aloittaa kaikkien tavaroiden keräileminen ja tunkeminen matkalaukkuun. Jotenkin vaikuttaa aika toivottomalta hommalta. Pitää laittaa kamat reippaasti kasaan niin ehditään vielä moikkaamaan serkkutyttöjä. Onneksi viisastuin viime kertaisesta lentämisestä sen verran, etten lähde tämän porukan kanssa aamulennoille. Oli todella tuskaista, kun kone lähti klo 6.00. Ennemmin mä valvon illalla, kun herään kukonlaulun aikaan.

Eilen mun olisi tehnyt mieli käydä miehen kanssa vaikka ulkona syömässä näin viimeisen yhteisen illan kunniaksi. No, eipä sitten menty, kun anopilla oli pyykkitupa eikä poikia voinut jättää siksi aikaa omineen. Istuin sitten taas vaihteeksi kämpillä katselemassa telkkaria. Ehkä meillä vielä joskus tulee aika, jolloin saadaan pojat johonkin hoitoon ja ehditään hetki olla ihan kaksistaan ilman minkäänlaista kiirettä. Jotenkin mua on nyt alkanut ahdistamaan se, kun koko ajan on kiire. Elämä pyörii vain pelkkien aikataulujen mukaan. Pakko yrittää hieman hellittää ja antaa asoiden vain mennä omalla painollaan. Paitsi, että mähän olen jo näppärästi suunnitellut huomiselle ja torstaille menoa, kun päästään kotiin. Että se siitä sitten.

Pitää seurailla nyt tuota meidän O:ta, että mihin suuntaan yöunet kehittyvät. Voihan se olla, että tämä on vain jokin ohimenevä vaihe, että kukutaan yöllä. Mutta E nukkuu kuitenkin todella hyvin ja samoja ruokia molemmat syövät. Tosin O:n ruokailutyyli on hieman reippaampi kuin E:n. Silläkin saattaa olla oma osuutensa asiaan. O syö joka kerralla ahmimalla, kuin ei olisi lapsi raukka koskaan ruokaa saanutkaan ja se pilttipurkki on maailman viimeinen ja se täytyy syödä nopeasti, ettei veikka ehdi nappaamaan sitä välistä.

Huomenna muuten alkaa kuntokuuri. Loppuu tämä holtiton mässäily ja syöminen. Mä niin syön terveellisesti ja liikun enemmän. Tuntuu oikein pahalta, kun miettii miten epäterveellisesti mä olen syönyt tämän reissun aikana. Tekee ihan hulluna jo mieli salaattia ja jotain kevyttä ruokaa. En edes vilkaise kotona kermaan, voihin tai juustoihin. No ehkä ihan vähän vilkaisen homejuustoa ja saatan sitä maistaa. Homejuusto on niin mun heikkous.Voin hyvin elää ilman suklaata ja kaikkea makeaa. Mutta homejuustosta en luovu, se on vissi.

Eikai se auta, kun ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloittaa tuo tavaroiden kasaaminen. Jotenkin mua ei yhtään huvittaisi. Toivottavasti pojat viihtyisivät hetken keskenään tyytyväisinä, ettei tartte lapsi kainalossa touhuta. Se tuo aina pienen lisän työskentelyyn kun melkein 8 kiloa roikkuu kainalossa. 


1 kommentti:

  1. On niin erikoista seurata sinun eloa kahden n. 4kk ikäisen vauvan kanssa. Itse kun välillä tuskastelen tuon yhden kanssa. Ja jännää miten erilaisia pojat ovat. Täällä myös menossa ei-nukuta-yöllä-toivottavasti-vain-kausi -jakso.
    Toivottavasti pakkaaminen ja lento menee hyvin!

    VastaaPoista