sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Paska mutsi

Aina välillä tulee tilanteita, jolloin sitä kuvittelee olevansa maailman huonoin äiti. Tänään sain kuulla asian ihan omin korvin ja vielä omalta äidiltäni. Vähän meni maku kyseiseen henkilöön vähäksi aikaa. Paljon minäkin olen sen sanomisia sulattanut ja antanut anteeksi, mutta nyt meni mun sietokyvyn yli.
Mun mielestä sillä ei ole mitään varaa arvostella mun äitiyttä. Pojat ovat kuulemma ihania, mutta mä vain olen huono äiti. Eihän siinä sitten mitään. Onkohan jossain paikkoja, jossa voisin tulla paremmaksi äidiksi, vai millainen hyvä äiti sitten on??? Pitää varmaan lisätä vettä myllyyn ja kysäistä, että miten hyvä äiti määritellään.

Paljon olen oman äitini sanomisia pistänyt vaihdevuosien ja rankan työn piikkiin, mutta joku raja siinäkin on mitä toiselle sanotaan päin naamaa. Eikä mun mielestä lieventävä asianhaara ole lainkaan se, että mä olen sen tytär ja mulle saa sanoa ihan mitä vain.

Tajuaako se ihmispoloinen, että mä olen sen ainoa lapsi ja jos mä pistän välit siihen poikki kokonaan niin kenen lapsia se sitten hoitaa ja kuka sitä käy vanhana katsomassa. Jotenkin musta tuntuu, että tämä tilanne ei ole enää kaukana. Mä en tajua, että miten mä olen ollut niin tyhmä, että annan sille aina anteeksi kaikki sanomiset. Loppupeleissä itseänihä mä siinä satutan ja annan toiselle aina aihetta haukkua mua. Ehkä se kuvittelee, että mä kestän ihan kaiken paskan niskassani. Onko se oikeasti tyttären velvollisuus olla haukuttavana aina, kun tekee mieli haukkua.

Kyllä mä myönnän, että minussakin on paljon vikaa. Mutta kyllä äitinikin pitäis tajuta, että mä olen naimisissa ja kahden lapsen äiti. Mä olen vastuussa omasta elämästäni ja tiedän kyllä mitä teen ja mikä on mun perheelle parasta.

Mun ajatukset ovat nyt entisestään sekaisin. Luulin, että äitiysloma ja lasten kanssa kotonaolo olisi maailman parasta aikaa. Rehellisesti sanottuna viime tammikuusta asti, mun elämä vanhempien kanssa on ollu yhtä tuskaa. Me tapellaan melkein parin viikon välein. Ei, siihen ei vaikuttanut se, että olin raskaana tai just synnyttänyt. Mulle huudettiin ja haukuttiin ihan samalla lailla. Näköjään se on vain mun taakka kestää kaikki. Toivottavasti tilanne joskus paranee, ennen kuin on liian myöhäistä.

Onneksi mulla on kaksi maailman ihaninta lasta, eikä tuossa miehessäkään ole valittamista. Nuo kolme pitää mun jotenkin kiinni tässä arjessa ja suurin piirtein täysjärkisenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti