lauantai 9. helmikuuta 2013

Kiehuu ja keittää

Eilen mulla oli soittoaika lääkärille, joka laittoi mulle kolme viikkoa sitten tämän hemmetin kierukan. Kaikki on kuulemma ihan normaalisti, vaikka olen vuotanut siitä lähtien. Odotetaan hänen mielestään vielä kuukausi. Pitääkö mun oikeasti kestää tätä vielä kuukausi??? Mä olen ihan kamala, kun koko ajan on tuskainen olo. Tuon kivun vielä kestää, mutta tätä ärsytystä ei kestä kukaan. Mulla palaa pinna ihan jokaisesta asiasta. Se on kuulemma ihan normaalia, kun taas alkoi hormonaalinen ehkäisy. Kohta mä näytän hormonaaliset ehkäisyt. Ei tämä oikeasti ole kivaa, kun tuntuu, ettei ole omaitsensä. Kai tähänkin tottuu. Mutta miksi aina nainen joutuu kärsimään kaikista oireista. Miehet saavat vain nauttia lapsista ja naiset joutuvat kestämään sen kaiken kamaluuden. Ja mä en todellakaan ole sitä mieltä, että kivut olisivat jääneet synnytyssaliin. Sieltä ne kivut oikeastaan tulikin mukaan. Onneksi ne ovat menneet jo ohi. Usko vain meinasi jossain vaiheessa loppua.

Tänään meillä on ollut tosi rento lauantai. Mitä mä nyt olen höyrynnyt. Mutta muuten muilla on ollut rauhallista. Normaalisti pyykki on pyörinyt ja pojat olleet ulkona. Iltapäivästä käytiin mun vanhemmilla kylässä ja syömässä. Oli tosi ihana päästä valmiiseen pöytään.

Mun vaari, eli isän isä on joutunut sairaalaan ja mulla on huono omatunto, kun en ole käynyt katsomassa häntä. Hän on ollut sairaalassa jo viikon, enkä vieläkään ole käynyt moikkaamassa häntä. Jos mä vaikka huomenna ryhdistaydyn ja käyn moikkaamassa häntä. Jotenkin mulla on aina huono omatunto jos en pidä huolta isovanhemmista. Tai ehkä se johtuu siitä, että mä inhosin sairaalassa oloa ja toivoin sinne vieraita niin nyt sitten haluaisin käydä piristämässä muita. En sitten tiedä, että olisiko musta piristäjäksi. Jotenkin musta tuntuu, ettei vaaria piristä mikään. Pitäisi vain saada toinen takaisin elämään kiinni ja tsempata häntä kuntoutumaan. Tausoista sen verran, että hänellä oli jotkut selkäkanavat???? tukkeessa ja siksi molemmista jaloista lähti tunto ja nyt leikkauksen jälkeen hänen täytyy opetella käveleminen uudestaan. Jotenkin tosi ankeaa.  Mutta mä luotan vaariin ja vaarin sisuun selviytyä tästäkin koettelemuksesta.

Mä hommasin meille huomiseksi lastenvahdin, että päästään miehen kanssa kaksistaan elokuviin. Halusin mennä katsomaan sen 21 tapaa pilata avioliitto. Jotenkin musta tuntuu, että se sopii tähän meidän elämäntilanteeseen erittäin hyvin. Josko mä siitä saisin neuvoja ja oppeja siihen, että mitä mun ei kannata tehdä. Enemmän mä taas odotan sitä aikaa, ettei mun tarvitse puoleentoista tuntiin puhua kenellekään yhtään mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti