tiistai 5. helmikuuta 2013

Reippautta

Mä kävin tänään hiihtämässä! Tuntuu, että nyt alkoi se uusi elämä liikunnan ja ruoan suhteen. Olo on äärimmäisen voimaantunut. En hiihtänyt kuin 5km, ettei iske kamala jäykkyys huomenna. Ja oli muuten aika tappokeli ulkona. Oli koko päivän satanut lunta ja se luistelupuoli ladusta ei ollut aurattu. Siellä oli sitten mukava sivakoida pitkän tauon jälkeen. Kilometrin kohdalla olin aivan valmis katkomaan mun sukset, mutta sisulla menin koko matkan. Meinaan mennä jopa uudestaankin.

Eilen mulla oli aamupäivästä jostain syystä ihan karmea olo. Mun piti mennä poikien kanssa yläkertaan kahville, mutten kerta kaikkiaan kyennyt. Onneksi mies oli eilen kotona ja sain päivällä nukuttua tunnin verran. Uni auttoi mukavasti oloon ja illalla jaksoin lähteä jo perheen miesten kanssa vaunulenkille.

Meidän O on ollut kahtena edellisenä yönä aivan mahdoton. Hän herää monta kertaa yössä ja huutaa suoraa huutoa. Ei avaa aina edes silmiä. Ainut mikä rauhoittaa niin on pullo suuhun. Mä olen ollut ihan ihmeessä sen kanssa. Viime yönä mä heräsin valehtelematta tunnin välein rauhottelemaan O:ta. Mun käy E:tä sääliksi, kun joutuu nukkua kamalassa melussa.

Tänään me kasattiin iltapäivästä miehen kanssa toinenkin pinnasänky. Jos se edes hieman rauhottaisi meidän öitä. Eihän ne sängyt ääntä eristä, mutta nyt on ainakin molemmilla reilusti tilaa nukkua. Muutenkin piti laittaa makuuhuoneen järjestystä uusiksi, että kaikki tarvittava mahtuu.

Viikonloppuna mun ystävä kertoi ihan mahtavan idean mobilesta. Mulla on kaapissa lojumassa sellainen mustekalan muotoinen ripustin pikkupyykille. Käytin sitä paljon edellisessä asunnossa, koska kuivaustilaa oli tosi vähän. No, tänään mä viritin sen mustekalan katosta roikkumaan ja laitoin niihin ripustimiin kiinni poikien leluja. Siis aivan mahtavaa. Pojat malttoivat katsella sitä viritystä pitkän aikaa. Laitoin siihen kiinni erilaisia ja erikokoisia leluja. Jostain läähtee ääntä ja toisista saa kiinni. Jos se edes hieman auttaisi viihtymään jossain muuallakin kuin sylissä.

Laitoin viime viikolla palautetta paikalliseen Anttilaan siitä, ettei me mahduta poikien rattaiden kanssa niiden invahissiin eikä liukuportaisiin. Eilen mulle soitettiin, että infossa odottaa mua jokin pieni vainvanpalkka. Tänään sitten sain pussin ja siellä oli ihania erilaisia tuotenäytteitä. Kannatti kirjoittaa ystävällinen palaute, niin sain jotain hyvääkin. Mikäpä on arjen-raiskaamalle-kotiäidille piristävämpää kuin ihanat rasvat. Voi edes kuvitella näyttävänsä kauniilta.

2 kommenttia:

  1. Mulla samat fiilikset ladulla ;) Menin vapaalla, mutta piti todella hiihtää, kun oli sitä nahkeaa lunta siellä senttitolkulla! Kiva, että intoa liikkumiseen löytyy ;)

    VastaaPoista
  2. Eihän se hiihto ihan yhtä hyvältä tuntunut, kun muutama vuosi sitten. Mutta eiköhän se fiilis sieltä löydy, ei pidä heti lannistua:) Muistelin eilen ladulla kaiholla aikaa, jolloin hiihdin talvessa useamman sata kilometriä.

    VastaaPoista