lauantai 30. maaliskuuta 2013

Vesi

Olemme poikien kanssa harjoitelleet nokkamukista juomista. Aluksi se oli pelottavaa ja vähän ehkä hämmentävääkin. Nyt harjoitukset ovat siinä pisteessä, että syöttötuolin alusta lainehtii. Vettä on enemmän paidalla ja lattialla, kuin suussa. Mutta eipä sitä voi oppia, jollei kovasti harjoittele. Onneksi tuo on vain vettä, eikä mitään tahmeaa mehua. Iloisesti tuo vesi kuitenkin liiskaa maissinaksut lattialle. Harkitsen vakavasti koiran hankkimista tähän talouteen. Ainakin saisin vähän apua siivoukseen.

Tänään on ollut ihanan aurinkoinen päivä. Kävimme koko porukka lenkillä. Tulisipa nopeasti lämpimämmät ilmat, niin olisi paljon kivempi ulkoilla. Tämä kevät on jotenkin niin älytöntä aikaa pukeutumisen suhteen. Auringossa ja tuulelta suojassa olevat paikat olivat todella lämpösiä, mutta varjossa ja viimassa oli todella kylmä. En oikein tiedä, että miten sitä pitäisi pukeutua oikeaoppisesti kevätsäähän.

Piti tässä kirjoituksen lomassa käydä korjaamassa meidän orastava vesivahinko. Poikien vaatteet olivat niin märät, että niistä pystyi puristamaan vettä. Nyt on taas kuivat vaatteet päällä ja meno voi jatkua. Tosin meno siirrettiin lattialle. Ruokapöydässä perseily loppui tältä erää, ettei siitä ihan tulisi tapa.

Kohtahan se on jo iltapuuron aika. Poikien rytmi on koko päivän osalta siirtynyt tuntia aikasemmaksi. Ennen puuro oli vasta klo 19, mutta nyt siihen aikaan ollaan melkein jo nukkumassa. Ihan hyvä vain näin iltasin, mutta jotenkin se aamuherätys ei vieläkään istu muhun kovin hyvin. Nyt tietysti on jo vähän helpompaa, koska ulkona on herätessä tosi valoisaa.

Eilen taas tuli todistetuksi se, että koskaan ei voi sanoa ei koskaan. Olin ihan tautisen varma, etten koskaan sorru nettikirppareihin. Ensimmäinen askel oli se, että laitoin itse sinne tavaraa myyntiin. Eilen tuli sitten tehtyä ensimmäinen ostokin. Löysin tosi kivoja vaatteita pojille. Ostin useamman bodyn, farkut ja vk.puvun. Tällä kaikelle tuli hintaa yhteensä 9,5e. Ihan kohtuullisen hintaiset löydöt mun mielestä.Toivon vain, että ostokset myös osottautuvat hyviksi, etteivät ne oli ihan täynnä pesunukkaa ja reikiä.

Nyt menen viettämään laatuaikaa mun miesten kanssa tuonne olkkarin lattialle. Hauskaa lauantain jatkoa kaikille.




perjantai 29. maaliskuuta 2013

Viherpeukalo

Mun on ihan pakko vähän hehkuttaa. Ostin Ikeasta yrttiruukkuja, joihin siis pitäisi kaiken järjen mukaan kasvaa timjamia, korianteria ja basilikaa. Mulla ei ole kovin suuria odotuksia kasvatuksen suhteen. Mutta tänään kahdessa kupissa näkyy jo pieniä vihreitä alkuja. Mä olen niin ylpeä itsestäni. En ole koskaan saanut edes kaktusta elämään. Tätä se äitiys vissiin teettää. Alkaa äidin käsissä yrtitkin kasvamaan. Ja yllättävää kyllä, mun narsissi ja neljä traakkipuutakin ovat vielä täysissä voimissa.

Kerrankin, kun tunsin onnistumisen tunteen jossakin, niin pakko mennä ensi viikolla kauppaan ja ostaa muitakin kasvatettavia yrttejä. Jos mä kerrankin saisin sen oman yrttitarhan, joka ei kuolisi viikossa. Mulla on todella huonoja kokemuksia muutenkin kaikista kasveista.

Asuimme muutaman vuoden miehen kanssa asunnossa jossa oli pieni piha. Mä tietenkin keväällä laitoin innokkaana pihaan kukkia ja salaattia sun muita juttuja. En edes kehtaa kertoa, että mitä siitä tuli. Se kesä oli kuuma ja kaikki kasvit paloivat ja kuivuivat. Enkä mä lopulta edes tiennyt, että mitkä siinä kasvipenkissä olivat rikkaruohoja ja mitkä kukkia. Rehellisesti sanottuna se piha oli todella raiskatun näköinen.Siinä meni sitten se into kasvattaa yhtään mitään.

Monesti mun vanhempien loma-aikoina olen ollut vastuussa niiden pihasta ja sisällä olevista kukista. Ei ole montaa kertaa, jolloin homma olisi oikeasti onnistunut. Talvella saatan onnistua, koska vastuulla on vain sisäkukat. Mutta annas olla, jos joudun hoitamaan pihaa. Mä en osaa käyttää edes ruohonleikkuria. Delegoin usein homman, joko mun vaarille tai serkkupojalle. Saatika, että mä muistaisin kastella jotain pihan perällä olevia horsmia. Tästä syystä mä asun ihan mielelläni kerrostalossa. Jätän pihan hoitamisen niille, jotka sen osaavat. Jos mulla olisi oma piha niin nurmikko pitäisi varmaan niittää viikatteella ja saisin koko ajan pelätä, että mitä myrkkykasveja pojat laittavat suuhunsa.

Joskus olen miettinyt, että millaista olisi jos olisi mökki. Mä en siis todellakaan ole mikään mökki-ihminen. Mun isovanhemmilla oli siirtolapuutarhamökki koko mun lapsuuden ja se oli ihan jees. Itselleni en tosin sellaista riesaa haluaisi. Se sijaitsi ehkä 5km:n päästä meiltä kotoa. Siis sopiva matka mennä mökille. Ehkä mussa on jokin suuri ongelma, kun kammoksun ajatusta, että joutuisin viettämään kesäni ja kaikki mahdolliset lomat mökillä, jossain metsän keskellä, missä ei olisi mitään muita kuin hyttysiä ja havunneulasia. Jos mun olisi pakko hankkia mökki niin haluaisin sen kalliosaaresta ja sen saaren pitäisi olla meressä. Siellä voisin myrskyisinä iltoina katsella aaltojen pauhua ja lämpiminä päivinä kävellä polttavalla kalliolla. Ja mikä parasta, sinne ei tartteisi mennä autolla ja jonottaa ennen juhannusta ruuhakassa. Eikä myöskään huolehtia mahdollisesta pihasta. Lapset huutavat takapenkillä tuhannetta kertaa, että milloin ollaan perillä. Saareen voisi mennä veneellä, jossa lapset voisivat, vaikka oksentaa koko matkan ja itse saisin olla sydänsyrjällään, ettei kukaan tipu mereen. Kuulostaapa rankalta. Onneksi meillä ei (vielä) ole mökkiä.

torstai 28. maaliskuuta 2013

Vauhtia

Meidän O on vihdoinkin keksinyt liikkumisen jalon taidon. Tosin suunta on edelleen peruuttaen, mutta ei se paljoa haittaa. E liikkuu edelleen ainoastaan pyörimällä. On jotenkin todella hassua, kun enää en voi luottaa siihen, että pojat ovat samalla paikalla kuin hetki sitten. Koko ajan saa olla vahtimassa, että minne toiset liikkuvat. Tosin eihän niitä tartteisi ihan koko ajan vahtia, kun vauhti ei ole ihan niin huimaa, mutta jotenkin sitä vaistomaisesti käy aina vilkuilemassa, että mitä tapahtuu.

Alkuviikosta tehtiin koko porukalla etelä Suomen road trip. Mies kävi Lahdessa työhaastattelussa ja siitä ajeltiin vielä Vantaalle ja pistäydyttiin Ikeassa. Vaikka koskaan Ikeasta ei tartte mitään niin aina sieltä lähtee kaikkea ihanaa mukaan. Nytkin löysin kotiin muutamia tavaroita, joita huomasin tarvitsevani. Ja pitihän sitä käydä syömässä hevosenlihapullia.

Eilen oli taas aqua zumba. Kyllä vain mä olen ihan koukuttunut kyseiseen lajiin. Oli kroppa ihan hellänä kun nousin altaasta. Tiesi taas tehneensä käsillä jotain. Enkä pääse vain yli siitä, että vesi on niin ihana elementti. Mieli rauhoittuu todella paljon, kun saa olla vedessä. Mikähän ihme siinäkin on.

Tänään kävin poikien kanssa ruokakaupassa. Oli muuten muutama muukin ihminen liikenteessä. Meneekö ihmiset oikeasti ihan sekaisin siitä, että kaupat ovat pari päivää kiinni. Puolustuksekseni täytyy sanoa, että mulla oli vain kori ostoksia varten. Munkin ostokset koostuivat lähinnä poikien ruuista. Me mennään taas perinteisesti ihan normaalilla ruokavaliolla pääsiäinen. Niin kuin mentiin joulukin.

Pojat lähtivät just mun vanhemmille yökylään. Me haetaan ne miehen kanssa huomenna pois sieltä ja samalla syödään pääsiäisruoka mun vanhemmilla. Pääsee taas äidin herkkupatojen ääreen. Toivottavasti olisi jotain herkkua.

Nyt tämä laittaa koneen kiinni ja suuntaa ulos kävelylle, kun aurinkokin vielä paistaa ihanasti. Saan kerrankin viettää laatuaikaa miehen kanssa ihan kaksistaan.

Hauskaa ja rentouttavaa pääsiäistä kaikille!

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Urheilua

Eilen tuli käytyä pitkästä aikaa jäähallilla. Kävin poikien kanssa katsomassa yhden miehen pelin. Minähän en ole todellakaan jääkiekon ystävä, mutta olihan se ihan jees hengailla tovi hallilla. Lähinnä mun aika meni ihmisten seurailuun ja siihen etten oksentanut, kun kävelin pukuhuoneen ohi. Voi elämä miten voi haista hiki. Miksi naisten jumppasalin pukuhuoneessa haise tolta?? Oikeasti alkoi etomaan ja silmiä kirveltämään se katku, hyi yök.

Hallilla liikuskeli noin 11-14 vuotiaita tulevia mahdollisia jääkiekkoilijoita. Mua nauratti ihan hullusti, kun jokaisella oli kassi, jossa oli pyörät alla. Näytti, kun kaikki olisivat laivalle lähdössä, kun pojat nätissä jonossa kulkivat kassit rullaten perässä. Miksi pitää urheilijoilla olla kassissa pyörät? Luulisi, että se kävisi jo vähän treenistä, kun raahaa kamoja edestakaisin.

Toinen mua ihmetyttävä asia oli se, että miten kallis laji jääkiekko on. Ainahan siitä on puhuttu, mutta nyt sitä vasta ajattelee, kun on omia lapsia.Musta se asettaa ihmiset ja lähinnä lapset todella eriarvoiseen asemaan. Luin hallin seinällä ilmoitusta, jossa oli mainos kesällä järjestettävästä leiristä. Ikähaarukka tähän tapahtumaan oli ala-asteikäiset nuoret. Leiri kesti viisi arkipäivää klo 8-16. Hintaa tällä lystille tuli 230e. Luulisi, että tolla hinnalla pääsisi jo muuallekin leireilemään, kuin jäähallille muutamaksi tunniksi.

 Ja se kaikki aika mitä muu perhe joutuu jäähallilla viettämään. Eilenkin näin tuttava rouvan, joka oli tulossa pitämään kahvilaa, kun pojalla oli peli. Siis mä en todellakaan kuluttaisi lauantai-iltaa jäähallilla myyden makkaraa. Tiedän olevani taas todella itsekäs. Mutta ei se musta tarkoita sitä, että jos lapsi harrastaa niin koko perhe on samassa veneessä. Eri asia on tukea muuten lasten urheilua. Ennemmin mä olen sillä aikaa kotona tekemässä lapselle tarveellistä iltapalaa treenin jälkeen syötäväksi.

Onhan niitä kalliita lajeja muitakin. Pitää toivoa, että meidän lapset eivät kiinnostu mistään kovinkaan tyyriistä lajista kovinkaan aikaisin. Ensiksi panostetaan kaikkiin vermeisiin ja vetimiin hurjat summat ja lapsi ilmoittaa 15vuotiaana, että ko. laji onkin ihan persestä. Mitä siinä sitten enää voi tehdä?

Mä itse toivon, että molemmat pojat harrastaisivat urheilua tulevaisuudessa, mutta se mitä lajia, niin jääköön nähtäväksi. Itse urheilin nuorena paljon ja monipuolisesti. Ehkä siksi, mulle liikunta on jäänyt kroppaan elämään nyt vähän vanhempanakin. Mun tuurilla molemmat pojat alkavat soittaman torvea ja sitä harjoitellaan kotona kolme tuntia päivässä. Mutta mikäpä siinä, jos se tekee lapseni onnellisiksi. Onneksi sentään ei tarvitse ihan vielä miettiä, että mitä harrastetaan. Tämäkin aihe tuli vain mieleen, kun luin jotain lehteä, jossa pienillä vauvoilla oli jo monena päivänä viikossa erilaisia harrastuksia. Ehkä mä olen vain laiska, kun en jaksa/viitsi raahata poikia muskariin, vauvauintiin, kerhoon ja jumppaan. Todennäköisesti pojat purkavat näitä vauva-ajan traumoja sitten vanhempana terapiassa. Otan syyn niskoilleni.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Uni

Mua väsyttää niin paljon, etten jaksa edes mennä nukkumaan. Jumitan vain koneen edessä tekemättä mitään hyödyllistä. Huoh. Meillä on alettu heräämään joka aamu jo ennen klo 7. Pojista on hurjan hauska hihkua aamuisin, mutta mä en jotenkin osaa arvostaa sitä. Pitäisi vain opetella se, että käyn nukkumaan ajoissa niin saan nukuttua edes joskus kunnolliset unet. Yöt tosiaan ovat vieläkin katkonaisia, koska O saa huutokohtauksia keskellä yötä. Viime yönäkin muistaakseni kolme kertaa. Tilanne rauhoittuu heti, kun käyn laittamassa pullon suuhun. Miksi ihmeessä tuo lapsi ei voi osata syödä tuttia? Olisko ihan liian helppoa?

Tänään on ollut perus perjantai. Aamusta sain siivottua kämpän ja pitkin päivää on pyykkikone pyörinyt. Ystäväni kävi myös meillä kylässä ja toi mulle tänne kevättä tullessaan. Sain ihanan pienen narsissin. Mä niin tykkään keväästä ja kukkasista. Odotan innolla, että pääsen jonain päivänä rauhassa kauppaan ja ostamaan itselleni jonkun ihanan kukan pääsiäiseksi. Kukkia ei voi ostaa silloin jos mies on mukana, koska mä en osaa minuutissa päättää, että minkä mä haluan. Mun pitää saada tutkia ja ihastella kaikkia. Kukan osto ei ole sama kuin maitopurkin osto.

Huomenna miehellä on koko päivän kestävä jääkiekkoturnaus ja mä olen taas poikien kanssa keskenään. Mietin, että pitäsikö sitä oikeasti keksiä huomiselle jotain tekemistä. Havahduin tänään siihen, että olen käynyt ulkona viimeksi keskiviikkona. Ja mä en laske parvekkeella olemista ulkoiluksi. Parvekkeella olen aina sen noin 10min päivässä, kun nukutan poikia. Ei ehkä ole kovin terveellistä kykkiä aina kotona sisällä. Mutta ehkä mä huomenna jaksan olla tehokas ja tehdä jotain kivaa.

Meidän jumppasalille on tullut solarium. Mua himottaisi ihan hurjasti mennä ottamaan vähän väriä ihoon. Joskus olen kuullut myös sanonnan, että ruskea läski on kauniimpaa kuin valkoinen. Saisin solariumista hieman väriä tähän kalpeaan kuontaloon. Parasta kuitenkin on se lämpö, mikä siellä on. Mua alkaa jo nyppimään tämä talvi ja lumi. Voisi nyt äkkiä lähtä lumet ja tulla lehdet puihin.

Telkkarista alkaa Espanja-Suomi jalkapallo-ottelu. Mä en tajua, että miten kukaan jaksaa katsoa, kun Suomi ottaa turpaan. Mähän en siis luota lainkaan Suomen urheiluun. Suomi ja urheilu samassa lauseessa on suuri vitsi. Jos kukaan nyt ajattelee, että ollaanhan me voitettu jääkiekon MM kaksi kertaa, niin hei, viidentoista vuoden sisällä. En pidä sitä kovin suurena saavutuksena. Periaatteessa kannatan myös tässäkin ottelussa Espanjaa, koska on niin paljon todennäköisempää, että se voittaa. Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa ja lähteä nukkumaan. Nukkukaa kaikki muutkin hyvin.


torstai 21. maaliskuuta 2013

Neuvola

Tänään tosiaan kävimme neuvolassa. Painoa ja pituutta oli tullut molemmille hienosti. O on tällä hetkellä 9,3kg ja 69cm. E on 7,9kg ja 67cm. E on kuulemma täydellisen vauvan käyrillä. Eli kasvaa siis täydellisesti kaikkien neuvolan kasvukäyrien mukaan. O kulkee omalla käyrällä, joka on jo onneksi hieman tasoittunut. Edelleen paino on + käyrällä, mutta se ei meitä haittaa. Pääasia on, että ruoka maistuu molemmille.

Kerrankin mulla on illalla pirteä olo, kun sain nukuttua tunnin päikkärit neuvolan jälkeen. En tiedä, että mikä on parina päivänä iltaisin väsyttänyt tosi kovasti. Eilen oli tosi aktiivinen päivä. Heti aamusta siivosin kämpän ja lähdin klo 12 zumba maratonille. Oli aivan mahtavaa. Teki niin hyvää heittää aivot narikkaan ja antaa musiikin viedä. Illalla pari kaveria tuli meille poikien puolivuotis kahville. Mä taas luovana ihmisenä leivoin tarjoiluksi joulutorttuja.

Mä en tajua, että miksi mulle ei ole suotu jauhopeukaloa. Tuntuu, että kaikki meidän suvusta osaa leipoa paitsi mä. Mies sanoi, että voisin kerrankin leipoa jotain mikä onnistuu. Juha Vuorisen mottoa lainatakseni, mulle ei vittuilla. Leivoin siis joulutorttuja, koska tiesin, että niitä edes minä en voi pilata. Tein myös kinkkurullia. Opin tuon ohjeen joskus melkein 10vuotta sitten ja tunnollisesti teen niitä edelleen. Ja luojalle kiitos valmiista pakastetaikinoista. Meillä tuoksuu pulla ehkä silloin, jos ostan kaupasta pakastepullia ja paistan ne polttamatta. Tai ehkä mun pitäisi ottaa kaulin kauniiseen käteen ja aloittaa harjoittelu. Olisi niin ihana osata tehdä kaikkia ihania juustokakkuja ja muita herkkuja. Mutta eipä tule syötyä herkkuja, kun en osaa niitä tehdä.

Tänään meillä oli taas miehen kanssa mielenkiintoinen keskustelu liittyen vihanneksiin. Mulla meni hermo, kun meillä syödään vihanneksia vain silloin, kun mä olen käynyt kaupassa. Tykkään kaikista erilaisista salaateista ja vihanneksia on kiva tunkea eri ruokien sekaan. No tästä päästiin asiaan, että jos mä sanon miehelle, että tuo kaupasta vihanneksia niin se tarkoittaa aina porkkanoita. Miehen maailmassa ainut vihannes on porkkana. Kaikki muu täytyy erikseen selventää kauppalapun avulla. Lappuun täytyy kirjoittaa että tuo paprika, tomaattia,kurkkua, salaattia jne. Ei riitä jos kirjoittaa pelkästääni vihanneksia.  Jotenkin mulla ei taas käynyt tämä asia järkeen. Kysyinkin sitten, että kuinka monesti hän on nähnyt mulla porkkanaa leivän päällä???? Tänään meillä ei sitten syöty muita vihanneksia kuin purkkimassia ruoan seassa.

Neuvolassa oli puhetta meidän O:n nukkumisesta. Hän, kun nukkuu toisinaan aika levottomasti. Niin kuin esimerkiksi tänään. Tämä kirjoituksen aikana olen saanut kolme kertaa hypätä pystyyn katsomaan, että mikä on hätänä, kun makkarista kuuluu huutoa. Huuto loppuu aina, kun olen saanut otettua muutaman askeleen huoneeseen päin. Eli mitään ongelmaa ei näytä olevan, kiva vain kiljua unissaan ja aiheuttaa mulle kohtauksia.
Meidän kannattaisi kuulemma kokeilla lempeää unikoulua. Silloin toinen meistä muuttaisi olohuoneeseen toisen lapsen kanssa, että O saa huutaa rauhassa. Se varmaan saattaisi toimia, mutta jotenkin musta tuntuu pahalta huudattaa toista yöllä. Mutta jääköhän siitä pullon saamisesta tapa sille lapselle? Neuvolan täti sai asian kuulostamaan siltä, että tuo lapsi kiusallaan pompottaa meitä vanhempia yöllä ja tulee kuulemma tekemään niin aina jollei sitä tapaa oteta häneltä heti lapsuudessa pois. Miksi tuo kuulosti mun korvaan todella oudolta. Jos mä tässä vaiheessa hyppään yöllä antamaan lapselle huutaessa pullon suuhun niin tuleeko se sitten murrosiässä samalla tavalla pompottamaan mua??? Eikai noin pieni sentään vielä tajua pompottavansa meitä????Puolustuksena tähän ajattelen, että aika moni käy laittamassa yöllä lapselle tutin suuhun jos se on tipppunut. Meillä sieltä tutista tulee vain tilkka maitoa. Ja selvennykseksi, että O ei todellakaan juo maitoa litra tolkulla. Se on vain se juttu, ett


Vaihe

Siis miten voi viikko mennä näin nopeasti? Jotenkin mulle tuli ihan yllättäen, että tänään on jo torstai. Nyt, kun muistelen kulunutta viikkoa niin empä mä ole juuri mitään muuta tehnyt, kun ollut poikien kanssa. No olen mä käynyt jumpalla ja uimassa. Olen mä hieman perehtynyt yrttien maailmaan. Mulla on se haave saada oma pieni yrttitarha rakennettua meille. Piti ottaa selvää, että mitkä yrtit sopivat pojille. Olihan niitä muutama, jos niistä edes muutaman saisi oikeasti kasvamaann ja elämään viikon kauemmin.

Tällä viikolla mulla meni hermo kaikkiin vanhoihin vaatteisiin, joita en käytä. Pistin niitä facebookin kirppareille myyntiin. Ihana saada kaappeihin lisää tilaa ja joku vielä maksaa siitä vaivasta, että kuvaan ne ja postitan. Niin kuin se nyt olisi suurikin homma. Ennen olin vastaan netissä käytävää kirppistelyä, mutta ihan kivasti mun omat vaatteet ovat siellä menneet. Jotenkin poikien vaatteita en jaksa alkaa myymään, koska ei mistään bodeista voi paria euroa enempää pyytää. Ehkä myyn sitten jotain oikeita vaatteita, kun ne jäävät pieneksi. Esim. haalarit ja muut asut.

Mulla oli kova ajatus laittaa meille rairuohoa kasvamaan. Empä ole muistanut ja tuskin se nyt viikossa edes ehtii kasvaa. Ehkä mä yritän ensi vuonna paremmalla onnella. Kaikki päivät menee touhutessa poikien kanssa enkä todellakaan ajatellut ottaa multaa esille niiden ollessa hereillä. Pojista on kasvanut pieniä apureita. Joka asiassa pitää olla mukana tuijottamassa ja laittamassa suuhun. Nytkin perheen miehet kasaavat turvakaukaloa uudestaan, kun pesin ne kankaat siitä päältä. Poikien pitää osallistua toimintaan. Yleensä vain osallistuminen rajottuu kaikkeen tarraamiseen ja suuhun laittoon.

Sormiruokailu on edennyt jo hieman. Tänään meillä oli koko perheen yhteinen ruokahetki. Me söimme miehen kanssa pastaa ja pojat saivat omille pöydilleen omia spagetin paloja. Yksikään spagetti ei mennyt suuhun, mutta ainakin saivat kosketella, että miltä se makarooni tuntuu. En tiedä, että onko tässä sotkemisessa mitään järkeä edelleenkään. Mutta koetetaan vielä, josko sitä joskus menee jotankin oikeaakin suuhun.

Täytyy koputtaa puuta, koska meidän illat ja yöt ovat rauhoittuneet huomattavasti. Molemmat pojat ovat useimmiten jo ennen klo 20 jo nukkumassa. E nukkuu edelleen koko yön heräämättä ja O:kin on parantanut. Viime yönä herätyksiä oli vain 3. Pitkästä aikaa aamulla oli levollinen olo, kun ei tarvinnut hypätä montaa kertaa lohduttamaan O:ta. En siis näe tarvetta enää unikoululle. Ehkä meillä on taas ollut joku VAIHE, joka menee ohi.

Nauroin, kun neuvolassa jostain ongelmista puhuttaessa on aina jokin VAIHE. Kerroin meidän nukkumisesta niin meillä on kuulemma levoton VAIHE tai siis O:lla on. Mikäköhän VAIHE meille seuraavaksi tulee ja saako äidilläkin olla VAIHEITA? Mulla voisi pääsiäisenä olla herkutteluVAIHE.


lauantai 16. maaliskuuta 2013

Aamua

Ihana lauantai aamu. Kupissa kuumaa teetä, ulkona paistaa aurinko ja pakkanen paukkuu. Pojat opettelevat ryömimään lattialla ja sivusilmällä katselevat pikku kakkosta. Kerrankin on ihanan seesteinen tunnelma. Tosin eiköhän se tunnelma muutu, kun käydään aamupuuron kimppuun. Jotenkin musta tuntuu, etteivät pojat oikein arvosta aamupuuron tärkeyttä. Musta tuntuu, että niiden mielestä olisi paljon siistimpää sotkea puuroa pöytään. Mutta pitää joka aamu yrittää taistella puuro suuhun ja aina se on onnistunut. Tosin siinä menee vain hieman aikaa.

Lähden kaverini kanssa aamusta lenkille. Pistän pojat vaunuihin ja lähdemme nauttimaan keväisestä säästä. Pakko se on myöntää, etten eilen työntänyt nenääni ulos. Oli jotenkin ihan huippu laiska päivä. Kyllä mä kotona siivosin ja touhusin, mutta yhtään ei ollut fiilistä, että poistuisin kotoa. Tänään on pakko poistua, koska pitää mennä vielä iltapäivällä kauppaan. Olen kerrankin reipas ja järjestän huomenna parille sukulaiselle kahvikekkerit. Pojilla on huomenna puolivuotispäivä ja siksi on hyvä syy kokoontua. Toisaalta on tosi kiva nähdä ihmisiä, joita en ole vähään aikaan nähnyt. Ainut miinus on se, että pitää jotain leipoa, mulle ei siis todellakaan ole suotu jauhopeukaloa. Luen aina innoissani kaikkia ihania reseptejä, mutta huomaan olevani kauppajonossa pakaste pullapussi kainalossa.

Musta on ihana huomata, että pojat alkavat pikkuhiljaa tajuamaan, että heitä on kaksi. Aluksi tuntui, etteivät he mitenkään noteeraa toista. Nyt, kun he makoilevat paljon lattialla huomaan, että he naureskelevat ja tuijottelevat toisaan. Samoin on, kun he istuvat syöttötuoleissa. Kiva seurata, että millainen veljessuhde heille tulee.

Välillä vieläkin mietin, että osaanko mä suhtautua oikein sisaruksiin. Mä olen ainut lapsi ja jotenkin voi olla jossain vaiheessa vaikea käsittää sitä, että miten se toinen voi olla niin tärkeä toiselle. Pitää varmaan etsiä netistä jotain kasvatusoppaita ja lukea niitä, että opin kasvattamaan nuo kaksi oikein.

Mun laihdutusoperaatiosta en viitsi enää edes kirjoittaa. Käyn 3-4krt viikossa jumpalla, vaihdoin ruokavalion paljon kevyemmäksi ja säännöllisemmäksi ja silti tuo hemmetin paino jumittaa paikallaan. Kohta mä heitän pyyhkeen kehään ja alan syömään todella epäterveellisesti, kerran tämä terveellisyys ei auta. Hitto, että menee hermo. Tai sitten pitäisi alkajaisiksi saada joku puhdistava norovirus, että lähtee laihdus käyntiin.

Aurinkoista ja rentoa viikonloppua kaikille.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Silmät selässä

Meidän O on oppinut ryömimään, mutta vain peruuttaen. Koko ajan tuntuu, etten voi päästää sitä hetkeksikään pois näkyvistä, ettei se keksi mitään suuhun laitettavaa. Mietin, että nyt on pakko käydä kaikki paikat läpi ja katsoa, ettei missään ole turhan pieniä tavaroita ryömimiskorkeudella.

Vihdoin ja viimein meidän yöt ovat rauhoittuneet. Pojat käyvät säännöllisesti nukkumaan klo 20 ja E nukkuu aamu 8 asti. O nukkuu saman verran, mutta saatta herätä muutaman kerran yön aikana. Mutta tämä on jo huima parannus niiden seitsemän herätyksen öihin.

Eilen kävin kaverini kanssa kokeilemassa aqua zumbaa. Se oli ihan mahtavan kivaa ja mä koukutuin siihen ihan täysin. Onneksi se on vain kerran viikossa, ettei mun tartte ravata siellä joka päivä. Nyt on sitten kalenteriin bookattu 3-4 urheilukertaa viikkoon. Tämä kaikki siis toteutuu vain jos pojille sopii.

Ruokavaliota olemme taas lisänneet. Tällä viikolla aloitimme kalan maistelun. Molemmille upposi todella hyvin. Melkein jopa paremmin kuin punainen liha. Mä vain olen tyytyväinen, koska voisin elää vain kalalla. Syöttötuolit ovat kovassa käytössä, kun pojat ovat keksineet ne pöydät tuolien edessä. Mikä onkaan kivempaa, kun napsia pieniä paloja vaikka banaanista ja laittaa ne itse suuhun. Ja mitäpä mä en poikien eteen tekisi. Hinkkailen sitten niitä penkkejä puhtaaksi, kun riemu on loppunut.

Kohta pitäisi aloittaa puuron keitto ja laittaa pojat ulos nukkumaan. Yritän vähän venyttää tätä aamua, kun yö oli niin kylmä. Nopeasti tuo mittari kuitenkin nousee, niin voin laittaa pojat ulos. Otin pojille myös ihan normaalin kaurapuuron käyttöön. Aluksi hienonsin puuron sauvasekoittimella, mutta enää siihen ei ole tarvetta. Hyvin menee alas ilman soseuttamistakin.

Aamupäivästä meille tulee mun pari kaveria katsomaa meille pieneksi jääneitä lastenvaatteita. Saan taas kaappia hieman tyhjennettyä. Iltapäivästä lähdemme koko porukka mun mummolle ja illalla mun vanhemmat tulevat meille, koska lähtevät lauantaina reissuun eivätkä näe poikia viikkoon. Pitäähän niitä kuulemma sitä ennen tulla vielä moikkaamaan.

Mutta nyt tämä mamma nostaa ahterin tuolista ja aloittaa toimimisen. Oikein reipasta ja aurinkoista päivää kaikille.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Liikaa ajattelua

Tänään kävin poikien kanssa puolivuotis kuvassa. Oli aikamoinen suoritus saada molemmat katsomaan samaan suuntaan yhtä aikaa. Ja vielä hankalampaa asiasta teki sen, että olisi vielä pitänyt hymyillä. O hymyili hienosti, mutta E parka oli ihan totisena. Mutta tuleepa sitten kuviin tallennettua poikien tämän hetkiset luonteet. Enkä mä nyt rehellisesti sanottuna kovin paljon odota niiltä kuvilta. Mä olen itse näyttänyt aina ihan kamalilta kuvissa, joten ei mun odotukset ole kovinkaan korkealla poikien suhteen.

Kävin päivällä mielenkiintoisen keskustelun mun äidin kanssa. Keskusteltiin rakkaudesta. Mehän mentiin miehen kanssa naimisiin joulukuussa ja äiti sitten kyseli kaikkea onnesta ja siitä, että tuntuuko musta siltä, että me ollaan aina yhdessä. Mä sitten hetken mietin asiaa ja tulin siihen tulokseen, että mä en ole koskaan uskonut ikuiseen rakkauteen. Mun omat vanhemmat ovat olleet naimissa melkein 30v ja isovanhemmat kohta 55v. Silti mä en usko siihen,että ihmiset ovat koko elämänsä yhdessä. Perustelin kantaani sillä, että mun mielestä ihmisillä on vain käynyt hyvä tuuri valinnassa. Voi olla, että mä olen maailman kyynisin ihminen, mutta tätä mieltä mä olen.

 En siis todellakaan viittaa siihen, että olisin jättämässä miestäni tai mitään muutakaan. Jotenkin vain mä ajattelen asian niin, että maailmassa on ihan varmasti jossain se TÄYSIN OIKEA ja täydellinen kumppani toiselle. Aina sitä tuskin löytää, voihan hän asua toisella puolella maailmaa.

No, tästä keskustelusta äitini sai taas vettä myllyyn. Mun ajatustapani on kuulemma täysin kieroutunut. Mutta minkä mä sille voin, että mä ajattelen näin. Tottakai mullakin on tunteita omaa miestäni kohtaan ja välitän hänestä tosi paljon, mutta enhän mä koskaan voi tietää, että mitä jos mä olisin rakastunut johonkin muuhun ja olisin todella todella todella onnellinen hänen kanssaan. Elämähän on mun mielestä täynnä valintoja. Jotkut valinnat ovat oikeita ja jotkut vääriä.

Kivasti vain sain taas ihan hullun maineen äitini silmissä, kun keskusteltiin asiasta. Mutta kai maailmassa on joku muukin ihminen, joka ajattelee samalla lailla, onhan???. Enkä mä sano sitä, että oma mieheni olisi huono valinta. Hänenhän ansiosta mulla on kaksi maailman ihaninta lasta. Eihän se silloin voi olla huono valinta. Tuskin kukaan tajusi, että mitä mä ajoin tällä kirjoituksella takaa, enkä ole siitä ihan varma itsekkään.

Tai sitten mulla on ollut liikaa aikaa miettiä kaikkia asioita. Mä epäilen vahvasti, että mun pitäisi keksiä itselleni jotain aivotoimintaa, etten miettisi liikaa asioita. Joskus on vain parempi antaa asioiden olla ja lopettaa turha miettiminen. Ehkä mun täytyy kipittää sänkyyn ja pistää dvd pyörimään. Ja iltaisinhan mä aina katselen mun unelmien miestä dvd:n muodossa. Tulkaa sitten kertomaan mulle, kun joku löytää jostain oikean elämän Kyösti Pösystin.

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Aurinko!

Tänään on ollut reipas lauantai. Kävin heti aamulla klo 10 BodyPumpissa ja vielä alkuillasta poikien kanssa tunnin vaunulenkillä. On ollut niin pirteä olo, kun ulkona on paistanut aurinko. Pakko se on taas myöntää, että valo tekee ihmeitä ihmiselle. Jaksaa paljon paremmin ja olo on pirteämpi.

Pojat ovat oppineet syöttötuolissa istumisen todella hyvin. Meillä syödään kaikki ruoat kiltisti tuoleissa istuen. Tänään jopa sormiruokailtiin poikien kanssa. Napsittiin pöydältä muussattua banaania ja maissinaksuja. E jotenkin hiffasi asian, mutta O paiskoi ruoat aika systemaattisesti lattialle. Mutta ainakin molemmat saivat toteuttaa itseään. Pakko se on myöntyä tilanteeseen ja kulkea rätin kanssa perässä. Ehkä tuo sotkeminen joskus loppuu. Ei me sentään jokaisella ruoalla pelleillä.

Huomenna on poikien puolivuotis valokuvaus. Mun vahemmat haluavat välttämättä, että pojista otetaan kuvat. Mun oli pakko myöntyä asiaan. Toisaalta asia on mulle ihan sama, koska he ne kuvat kuitenkin maksavat. Eilen kävin ostamassa pojille uudet vaatteet kuvauksiin. Molemmilla tulee olemaan vaalean ruskeat housut ja sini-ruudullinen kauluspaita. Housuista sekä paidasta saa käännettyä lahkeita ja hihoja, jolloin ihanat vauvamakkarat tulevat näkyviin. Idea on siis, että pojat ovat paljain jaloin ja t-paita hihasillaan. Saa sitten nähdä, että miten lahjakkaasti kuvaamossa pysytään paikallaan. Jotenkin mulla on vahva epäily, että haastetta tulee riittämään.

Nyt on ihanan rauhallista viettää lauantai-iltaa, kun molemmat pojat ovat jo nukkumassa. E nukahti taas kiltisti omaan sänkyyn lammasriepu kainalossa. O sitä vastoin nukkuu TAAS auton turvakaukalossa. Lueskelin tänään unikoulusta kotona eli tassuttelusta. Se voisi olla tosi hyvä ja kokeiltava juttu, mutta se vaatisi sen, että toinen meistä muuttaisi O:n kanssa olohuoneeseen siksi aikaa. Mun mielestä on epäreilua, että O huutaa keskellä yötä ja herättää samalla E:n. Toisen pitää antaa nukkua kunnolla jos unta riittää. En sitten tiedä, että onko meistä tuohon tassutteluun. Ajattelin katsoa siihen asti, kun pojat ovat virallisesti 6kk, että mikä meno on silloin.

Välillä O nukkuu yöt todella hyvin ja seuraavana yönä saattaa herätä tunnin välein. Nyt mulla on vahva aavistus, että meillä saatettaisiin nukkua ensi yö kunnolla. Pojat olivat kuitenkin vielä illalla ulkona ja sen jälkeen kävimme suihkussa ja söimme ison kasan puuroa. Jotenkin mun vaisto sanoo, että siinä olisi hyvät ainekset kunnon uniin. Jollei O:lla niin ainakin mulla.

torstai 7. maaliskuuta 2013

Ajan juoksu

Siis apua mihin tämä aika oikein katoaa??? Missä on se nappi josta ajan saa pysäytettyä??? Tuokaa se mulle ja heti. Pojat saivat tänään omat syöttötuolit ja voi,että miten ne näyttivät isoilta pojilta. Mä en kestä, kun mun vauvoista on tullut jo noin isoja ja reippaita. Me syötiin iltapuuro tosi kiltisti uusissa tuoleissa. Pakko se on vain uskoa, että pojat kasvavat ja kehittyvät päivittäin ihan hurjasti. Pitäisi muistaa nauttia jokaisesta hetkestä mitä mä niiden kanssa olen. Joskus vain tulee sanottua, että "odota vähän, mä tulen ihan just". Mikä muka on OIKEASTI  niin tärkeää, etten voi mennä heti katsomaan, että mikä nyt on taas ongelma???

Tämä viikko on ollut jotenkin ihan sekava. Mä en ole pysynyt lainkaan päivien mukana ja edelleen musta tuntuu ,että on tiistai vaikka huomenna on jo perjantai. Pääsin mä eilen sentään jumpalle ja osasin katsoa lukujärjestystä oikein. Peli ei siis ole kokonaan menetetty.

Tällä viikolla on tullut tosi paljon kaikkia kurjia uutisia. Mikään ei luojan kiitos ole koskettanut kovin läheltä, mutta kyllä se aina riipaisee, kun kuulee, että mitä jollekin puolitutulle on tapahtunut. Pitäisi vain oikeasti musitaa nauttia kaikesta täysillä ,koska ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu milloinkin. Niin monelle sattu pahoja asioita liikenteessä ja ihan vain elämässä ylipäänsä.

Tänään kävimme taas poikien kanssa monikkokerhossa. Saatiin hyviä vinkkejä O:n nukkumiseen. Mä ajattelin heti tänään laittaa testiin yhden keinon. Laitan meidän ylimääräisen täkin O:n sänkyyn ja teen siitä "pesän". Uskon, että se voisi jopa tepsiä, koska onhan tuo auton turvakaukalo aikamoinen pesä. Viimeisenä oljenkortena meillä on koliikkikeinu. Käsittääkseni se on jonkinlainen vauvan riippukeinu. Toivottavasti meidän ei tartte sellaista hankkia.

Mulla alkaa toisinaan jo usko loppua tuon O:n nukkumisen kanssa. Kerran kahdessa viikossa meillä on sen kanssa hyvä yö. E nukkuu joka yö sen 12h ja toinen herää parhaimmillaan tunnin välein. Jotenkin ei kuulosta musta ihan normaalilta. Musta olis toisinaan ihan kiva nukkua kunnolla koko yö tai edes parilla herätyksellä. Nykyään jo melkein illalla alkaa pelkäämään seuraavaa yötä.

Tämä päivä on vetänyt mut jostain syystä ihan loppuun, joten koen parhaimmaksi kaatua sänkyyn. Toivotaanko kaikki yhdessä, että meillä nukuttaisi ensi yönä kunnolla?

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Vahvasti negatiivista

Päivät anopin kanssa ovat menneet hyvin. Ensiksi pelkäsin, että mitä tuleman pitää, mutta ainakaan vielä kenelläkään ei ole mennyt hermo. Oli ihana, kun sain eilen käydä jumpalla ja sen jälkeen saunassa ihan rauhassa. Ei tarvinnut miettiä, että miten mies pärjää kotona lasten kanssa. Kaikki voi varmaan arvata, etten pitänyt mitään kiirettää palata kotiin.

Tänään pojat kävivät mummon kanssa aamusta vaunulenkillä ja mä sain sillä aikaa laitettua kämpän kuntoon. On se kumma, miten nopeasti tämä aina räjähtää käsiin. Jotenkin en ole kehdannut alkaa imuroimaan, kun porukka istuu sohvalla. Mutta nyt on sekin homma tehty ja hyvä mieli siististä kodista.

Äsken juttelin mun oman mummon kanssa puhelimessa. Hermo meinasi taas mennä. Miten vanhuksilla voi olla niin hankalaa se kotoa poistuminen. Mä olen käynyt kerran viikossa mummolla ja aina se on yhtä ärsyttävää poikien kanssa. Varsinkin silloin, kun käyn yksin. Saan raahata aina kamalan määrän kamaa mukana. Pitää olla maidot, vaipat, hoitolaukut ja kaukalot. Olin puhelimessa villi ja pyysin TAAS jälleen kerran mummoa meille. Kuten arvata saattaa sehän ei onnistu. Pitää kuulemma järjestellä papareita. Tsiisus sentään. Luulisi, että eläkeläisellä ei olisi muuta kuin aikaa kaiket päivät. Sanoin vain, että katsotaan sitten paremmalla ajalla. Jotenkin mua alkoi raivostuttamaan taas sen asenne. Ehkä olen maailman pikkusieluisin, mutta siinähän olen.

Mulla on ollut päivän verran tosi pettynyt olo. Tuntuu, että olen pettynyt omaan elämääni. Pojat ovat elämässäni kaikista parasta, mutta se kaikki muu. Ikävä kyllä elämään, kun kuuluu kaikkea muutakin kuin nuo maailman suloisimmat pakkaukset. Jos saisi olla vain ja ainoastaan poikien kanssa, unohtaa kaiken muun. Mikä lie kriisi tämäkin taas on. Ehkä se on ohimenevää, mutta ompahan taas viime päivinä tullut ajatuksia mieleen. Eniten mua pelottaa, että tässäkö tämä kaikki on. Elämän suurin ja ihanin ilo on seurata poikien kasvua ja kehitystä. Jotenkin mä en saa tästä muusta revittyä mitään huumoria.


sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Herkkuja, herkkuja ja herkkuja

Anoppi tuli eilen meille muutamaksi päiväksi moikkaamaan poikia. Tänään kävimme koko porukalla kaupassa ja meillä on koti täynnä herkkuja. Äsken melkein itkua vääntäen söin rasvatonta raejuustoa ja kivennäisvettä. Ah, että mua ahdistaa olla näiden kaikkien herkkujen keskellä. On munkkeja, salmiakkia, sipsiä, juustoja sun muuta.

Mun piti mennä tänään jumpalle, mutta enhän mä taas mihinkään ehtinyt. E:llä on tullut tänään pitkin päivää tilanteita, jolloin mikää muu ei kelpaa kuin mun syli. Yritä täsää nyt sitten lähteä johonkin, kun toinen itkee lohduttomasti. Ehkä se sylissä pitäminen on kuitenkin tärkeämpää tässä vaiheessa kuin jumppaaminen.

Huomenna on luvassa shoppailua. Mä ilmotin tälle meidän porukalle, että lähdetään heti aamusta liikenteeseen niin mä sitten ehdin illalla jumpalle. Hitto jos mä en ehdi niin mulla menee hermo. Tuntuu, ettei kukaan ota tosissaan sitä, että mä oikeasti yritän katsoa, että mitä mä suuhuni laitan ja koetan urheilla edes joskus. Jotenkin tilannetta ei helpota lainkaan se, että sohvalla kaksi ihmistä herkuttelee. Mutta vaikka kuinka tekisikin tiukkaa, niin mä en sorru tänään mihinkään herkkuihin.

Eilen illalla kävimme miehen kanssa E:n kummin tupareissa. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa paria kaveria, joita näkee harvemmin. Teki tiukkaa, että raaskin jättää pojat kotiin mummon kanssa, koska alkuun oli aikamoista itkua. Kaikki meni kuitenkin hyvin.

Tänään mulla on ollut ihan hassu olo. Tuntuu, etten ole käynyt ihan täysillä. Olen ollut koko ajan ihan omissa maailmoissa. En edes tiedä, että mitä mä ajattelen, mutta tuntuu että jossain kaukaisuudessa mä pyörin. Vaikka pojat ovat olleet koko ajan mun kanssa, niin silti musta tuntuu, että mulla on niitä ikävä. En osaa oikein olla sinut asian kanssa, että niitä hoitaa koko ajan joku muu kuin mies tai minä. Tekisi mieli ottaa pojat kainaloon ja mennä piiloon peiton alle. Ehkä mä olen sekoamassa, kun en halua muiden hoitavan mun lapsia, edes mummon. Tai sitten tämäkin menee hormonien piikkiin. Mikäpä naisella ei menisi?

Ihana olla hetki tässä koneella pinkit, karvaiset kuulokkeet korvilla. Saan sulkeutua hetkeksi omaan maailmaan kuuntelemaan musiikkia. Tästä pienestä musiikkihetkestä on tullut melkein mun päivittäinen tapa. Pitää päästä aina hetkeksi kuuntelemaan musiikkia. Edes se pari biisiä. Tänään soittolistalla on mm. Lenka -Everything At Once-, Anna Puu -Säännöt rakkaudelle- ja Depeche Mode -Precious-. Tällä jaksaa taas jatkaa.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Ikävä

Mun rakkaat pikkuiset pallerot ovat mummolassa ja pappalassa yötä. Mulla on niitä ihan kamala ikävä, vaikka molemmat ovat olleet tänään oikeita ihmishirviöitä. En tajua, että mikä niitä on rieponut. Kohta ei mene enää hampaiden piikkiin, koska niitä hampaita ei näy eikä kuulu. Mikään ei ole ollut hyvä. Ainut mikä oli tänään kivaa niin päärynä-mango sose. Sen syöttämisen ajan äiti oli ihana. Tuohon hetkeen meni päivästä se noin 10min. Muuten täällä ollaan kiukuteltu enemmän ja vähemmän.

Kävimme miehen kanssa sairaalalla katsomassa mun vaaria alkuillasta ja kahvilla paikallisessa rantakahvilassa. Oli todella outoa liikkua kahdestaan. Ja täytyy tunnustaa sen verran, että mä en kahvilla juonut kahvia, vaan kuivan omenasiiderin ilman jäitä. Voin kertoa, että se maistui aivan älyttömän hyvälle. Mä nautin siitä, kun istuimme kahvilassa takkatulen äärellä ja luimme lehtiä. Se mikä tilanteesta teki parhaan oli hiljaisuus. Meri oli jään peitossa ja ympärillä oli pelkkää mustaa. Takkatuli räiskyi, eikä mitään muita häiritseviä ääniä. Onkohan mussa joku vika, kun kaipaan toisinaan todella paljon hiljaisuutta. Mulla hermo lepää silloin, kun saan kuunnella vain hiljaisuutta, enkä mitään hurinaa, surinaa tai muuta epämääräistä meteliä.

Kotona ollessa on todella paljon ylimääräisiä ääniä ympärillä. Melkein aina on pyykkikone, tiskikone, liesituuletin tai pleikkari päällä. Kaikki pitävät ääntä. Voi olla, että olisi helpompi, että mä menisin tarkistuttaman hermoni, ennen kuin luovun kaikista hurisevista laitteista. Olen perinyt neuroottisuuteni mun isältä. Se kuuli makuuhuoneeseen asti , kun vessassa oleva rannekello tikitti. Voin siis sanoa, että tämä on sukuvika.

Huomenna anoppi on tulossa meille neljäksi päiväksi. En vielä osaa sanoa, että onko neljä päivää lyhyt vai pitkä aika. Se selviää viikon kuluessa. Mä odotan vain, että saan jonain päivänä anopin tekemiä täyttetyjä paprikoita. Ne ovat todella hyviä. En ole edes koettanut tehdä niitä itse. Se on sellainen herkku, jota nautitaan vain anopin seurassa ja hänen tekemänä. Ehkä asiaan vaikuttaa myös se, että ne paprikat sisältävät niin paljo homejuustoa, että voin sanoa heti adios mun laihdutuskuurille jos syön niitä useammin kuin kerran kolmessa kuukaudessa.

Kohta pitää varmaan kömpiä peiton alle, koska mulla oli tarkoituksena nukkua hyvin ensi yö. Olen ihan varma, että jossain vaiheessa yötä mä herään paniikissa etsimään poikia. Yritä siinä nyt sitten levollisesti jatkaa unia. Mutta sekin olisi jo plussaa, ettei kukaan herätä mua yöllä. Josta tulikin mieleeni, että pitääpä laittaa puhelin yöksi äänettömälle.

Hyvää yötä kaikille ja nukkukaa oikein sikeästi ja makoisasti.