torstai 14. maaliskuuta 2013

Silmät selässä

Meidän O on oppinut ryömimään, mutta vain peruuttaen. Koko ajan tuntuu, etten voi päästää sitä hetkeksikään pois näkyvistä, ettei se keksi mitään suuhun laitettavaa. Mietin, että nyt on pakko käydä kaikki paikat läpi ja katsoa, ettei missään ole turhan pieniä tavaroita ryömimiskorkeudella.

Vihdoin ja viimein meidän yöt ovat rauhoittuneet. Pojat käyvät säännöllisesti nukkumaan klo 20 ja E nukkuu aamu 8 asti. O nukkuu saman verran, mutta saatta herätä muutaman kerran yön aikana. Mutta tämä on jo huima parannus niiden seitsemän herätyksen öihin.

Eilen kävin kaverini kanssa kokeilemassa aqua zumbaa. Se oli ihan mahtavan kivaa ja mä koukutuin siihen ihan täysin. Onneksi se on vain kerran viikossa, ettei mun tartte ravata siellä joka päivä. Nyt on sitten kalenteriin bookattu 3-4 urheilukertaa viikkoon. Tämä kaikki siis toteutuu vain jos pojille sopii.

Ruokavaliota olemme taas lisänneet. Tällä viikolla aloitimme kalan maistelun. Molemmille upposi todella hyvin. Melkein jopa paremmin kuin punainen liha. Mä vain olen tyytyväinen, koska voisin elää vain kalalla. Syöttötuolit ovat kovassa käytössä, kun pojat ovat keksineet ne pöydät tuolien edessä. Mikä onkaan kivempaa, kun napsia pieniä paloja vaikka banaanista ja laittaa ne itse suuhun. Ja mitäpä mä en poikien eteen tekisi. Hinkkailen sitten niitä penkkejä puhtaaksi, kun riemu on loppunut.

Kohta pitäisi aloittaa puuron keitto ja laittaa pojat ulos nukkumaan. Yritän vähän venyttää tätä aamua, kun yö oli niin kylmä. Nopeasti tuo mittari kuitenkin nousee, niin voin laittaa pojat ulos. Otin pojille myös ihan normaalin kaurapuuron käyttöön. Aluksi hienonsin puuron sauvasekoittimella, mutta enää siihen ei ole tarvetta. Hyvin menee alas ilman soseuttamistakin.

Aamupäivästä meille tulee mun pari kaveria katsomaa meille pieneksi jääneitä lastenvaatteita. Saan taas kaappia hieman tyhjennettyä. Iltapäivästä lähdemme koko porukka mun mummolle ja illalla mun vanhemmat tulevat meille, koska lähtevät lauantaina reissuun eivätkä näe poikia viikkoon. Pitäähän niitä kuulemma sitä ennen tulla vielä moikkaamaan.

Mutta nyt tämä mamma nostaa ahterin tuolista ja aloittaa toimimisen. Oikein reipasta ja aurinkoista päivää kaikille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti