lauantai 30. maaliskuuta 2013

Vesi

Olemme poikien kanssa harjoitelleet nokkamukista juomista. Aluksi se oli pelottavaa ja vähän ehkä hämmentävääkin. Nyt harjoitukset ovat siinä pisteessä, että syöttötuolin alusta lainehtii. Vettä on enemmän paidalla ja lattialla, kuin suussa. Mutta eipä sitä voi oppia, jollei kovasti harjoittele. Onneksi tuo on vain vettä, eikä mitään tahmeaa mehua. Iloisesti tuo vesi kuitenkin liiskaa maissinaksut lattialle. Harkitsen vakavasti koiran hankkimista tähän talouteen. Ainakin saisin vähän apua siivoukseen.

Tänään on ollut ihanan aurinkoinen päivä. Kävimme koko porukka lenkillä. Tulisipa nopeasti lämpimämmät ilmat, niin olisi paljon kivempi ulkoilla. Tämä kevät on jotenkin niin älytöntä aikaa pukeutumisen suhteen. Auringossa ja tuulelta suojassa olevat paikat olivat todella lämpösiä, mutta varjossa ja viimassa oli todella kylmä. En oikein tiedä, että miten sitä pitäisi pukeutua oikeaoppisesti kevätsäähän.

Piti tässä kirjoituksen lomassa käydä korjaamassa meidän orastava vesivahinko. Poikien vaatteet olivat niin märät, että niistä pystyi puristamaan vettä. Nyt on taas kuivat vaatteet päällä ja meno voi jatkua. Tosin meno siirrettiin lattialle. Ruokapöydässä perseily loppui tältä erää, ettei siitä ihan tulisi tapa.

Kohtahan se on jo iltapuuron aika. Poikien rytmi on koko päivän osalta siirtynyt tuntia aikasemmaksi. Ennen puuro oli vasta klo 19, mutta nyt siihen aikaan ollaan melkein jo nukkumassa. Ihan hyvä vain näin iltasin, mutta jotenkin se aamuherätys ei vieläkään istu muhun kovin hyvin. Nyt tietysti on jo vähän helpompaa, koska ulkona on herätessä tosi valoisaa.

Eilen taas tuli todistetuksi se, että koskaan ei voi sanoa ei koskaan. Olin ihan tautisen varma, etten koskaan sorru nettikirppareihin. Ensimmäinen askel oli se, että laitoin itse sinne tavaraa myyntiin. Eilen tuli sitten tehtyä ensimmäinen ostokin. Löysin tosi kivoja vaatteita pojille. Ostin useamman bodyn, farkut ja vk.puvun. Tällä kaikelle tuli hintaa yhteensä 9,5e. Ihan kohtuullisen hintaiset löydöt mun mielestä.Toivon vain, että ostokset myös osottautuvat hyviksi, etteivät ne oli ihan täynnä pesunukkaa ja reikiä.

Nyt menen viettämään laatuaikaa mun miesten kanssa tuonne olkkarin lattialle. Hauskaa lauantain jatkoa kaikille.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti