perjantai 29. maaliskuuta 2013

Viherpeukalo

Mun on ihan pakko vähän hehkuttaa. Ostin Ikeasta yrttiruukkuja, joihin siis pitäisi kaiken järjen mukaan kasvaa timjamia, korianteria ja basilikaa. Mulla ei ole kovin suuria odotuksia kasvatuksen suhteen. Mutta tänään kahdessa kupissa näkyy jo pieniä vihreitä alkuja. Mä olen niin ylpeä itsestäni. En ole koskaan saanut edes kaktusta elämään. Tätä se äitiys vissiin teettää. Alkaa äidin käsissä yrtitkin kasvamaan. Ja yllättävää kyllä, mun narsissi ja neljä traakkipuutakin ovat vielä täysissä voimissa.

Kerrankin, kun tunsin onnistumisen tunteen jossakin, niin pakko mennä ensi viikolla kauppaan ja ostaa muitakin kasvatettavia yrttejä. Jos mä kerrankin saisin sen oman yrttitarhan, joka ei kuolisi viikossa. Mulla on todella huonoja kokemuksia muutenkin kaikista kasveista.

Asuimme muutaman vuoden miehen kanssa asunnossa jossa oli pieni piha. Mä tietenkin keväällä laitoin innokkaana pihaan kukkia ja salaattia sun muita juttuja. En edes kehtaa kertoa, että mitä siitä tuli. Se kesä oli kuuma ja kaikki kasvit paloivat ja kuivuivat. Enkä mä lopulta edes tiennyt, että mitkä siinä kasvipenkissä olivat rikkaruohoja ja mitkä kukkia. Rehellisesti sanottuna se piha oli todella raiskatun näköinen.Siinä meni sitten se into kasvattaa yhtään mitään.

Monesti mun vanhempien loma-aikoina olen ollut vastuussa niiden pihasta ja sisällä olevista kukista. Ei ole montaa kertaa, jolloin homma olisi oikeasti onnistunut. Talvella saatan onnistua, koska vastuulla on vain sisäkukat. Mutta annas olla, jos joudun hoitamaan pihaa. Mä en osaa käyttää edes ruohonleikkuria. Delegoin usein homman, joko mun vaarille tai serkkupojalle. Saatika, että mä muistaisin kastella jotain pihan perällä olevia horsmia. Tästä syystä mä asun ihan mielelläni kerrostalossa. Jätän pihan hoitamisen niille, jotka sen osaavat. Jos mulla olisi oma piha niin nurmikko pitäisi varmaan niittää viikatteella ja saisin koko ajan pelätä, että mitä myrkkykasveja pojat laittavat suuhunsa.

Joskus olen miettinyt, että millaista olisi jos olisi mökki. Mä en siis todellakaan ole mikään mökki-ihminen. Mun isovanhemmilla oli siirtolapuutarhamökki koko mun lapsuuden ja se oli ihan jees. Itselleni en tosin sellaista riesaa haluaisi. Se sijaitsi ehkä 5km:n päästä meiltä kotoa. Siis sopiva matka mennä mökille. Ehkä mussa on jokin suuri ongelma, kun kammoksun ajatusta, että joutuisin viettämään kesäni ja kaikki mahdolliset lomat mökillä, jossain metsän keskellä, missä ei olisi mitään muita kuin hyttysiä ja havunneulasia. Jos mun olisi pakko hankkia mökki niin haluaisin sen kalliosaaresta ja sen saaren pitäisi olla meressä. Siellä voisin myrskyisinä iltoina katsella aaltojen pauhua ja lämpiminä päivinä kävellä polttavalla kalliolla. Ja mikä parasta, sinne ei tartteisi mennä autolla ja jonottaa ennen juhannusta ruuhakassa. Eikä myöskään huolehtia mahdollisesta pihasta. Lapset huutavat takapenkillä tuhannetta kertaa, että milloin ollaan perillä. Saareen voisi mennä veneellä, jossa lapset voisivat, vaikka oksentaa koko matkan ja itse saisin olla sydänsyrjällään, ettei kukaan tipu mereen. Kuulostaapa rankalta. Onneksi meillä ei (vielä) ole mökkiä.

1 kommentti:

  1. Sulle ois haaste ! :)
    http://wemakeafamilytogether.blogspot.fi/2013/04/haastetta-pukkaa.html

    VastaaPoista