perjantai 26. huhtikuuta 2013

Hampaat

Siis voi luoja mikä vuorokausi meillä on ollut. O:lla nousi eilen illalla/yöllä kuume. Heräsin noin klo1 O:n kanssa. Pidin sylissä, annoin lääkettä, juotin vettä, hyssytin ja paijasin selkää. Mikään ei riittänyt. Luovutin ja lähdin olohuoneeseen ja laitoin O:n vaunuihin. Heijasin vaunuja ja huuto sen kuin vaan jatkuu. Taas syliin ja koettamaan uudelleen nukahtamista sänkyyn, tällä kertaa mun viereen. Nukutaan noin 15 min ja taas alkaa huuto. Noin klo 3 muutettiin sitten olkkariin huutamaan. Vielä klo 4 katsoin kelloa ja O oli viimeinkin nukahtanut mun kainaloon. Mies tulee aamulla seitsemältä katsomaan,että mikä tilanne ja kertoo E:n olevan hereillä. Mikäpä sen mukavampaa kuin herätä hyvin valvoneena. Tämä kaikki johtuu kuulemma vain ja ainoastaan hampaista. "Mikäli yleistila ei heikkene, terveyskeskukseen ei kannata mennä", oli lääkärin neuvo. Aha.

Aamu mittauksen mukaan kuumetta oli melkein 39. Puuro ei maistunut ja kaikki kiukutti. Missään muualla ei ollut hyvä kuin jomman kumman sylissä. E hoiti aamutoimet mallikkaasti ja oli kiltisti päiväunilla. Hetken seurailtiin O:n vointia ja päädyttiin senkin kanssa ulkouniin. Sain parin tunnin aikana siivottua, kun pojat nukkuivat. Onneksi nukkuivat hyvin.

Koko päivä on ollut yhtä kiukuttelua ja taistelua. O on roikkunut sylissä jatkuvasti. Ymmärtäähän sen, että haluaa olla lähellä, jos on paha olla. Kävin ostamassa apteekista lisää Panadolia, jota annoin vielä äsken ennen nukkumaan menoa. Toivottavasti tämä kaikki johtuu vain niistä hemmetin hampaista.

Ja mikä ihme tuota meidän E:tä vaivaa??? Siitä on kuoriutunut oikea pikku pirulainen. Tänään se kaatoi mun kahvikupin lattialle. Onneksi aamulla pesin lattiat, niin oli varmasti puhdas paikka johon kahvit lensi. Jos otan esim. kaukosäätimen pois E:n kädestä niin alkaa hirveä huuto. Ei kelpaa oma lelu vaan huuto kaukosäätimen perään jatkuu. Ai, miten niin minä olen muka samanlainen?Mies jo äsken tokaisi, että taitaa olla äidiltä peritty tuo tempperamenttisyys. En myönnä mitään.

Huomenna mies on koko päivän jääkiekkoturnauksessa ja mä olen poikien kanssa kotosalla. Mun ystävä tulee onneksi piristämään mun päivää heti aamusta. Saadaan jutella hetki ihan rauhassa, kun pojat ovat ulkona päikkäreillä. Mä olen niin höpöttelyn tarpeessa. Haluan kuulla jotain ihan uusia asioita ja asioita, jotka eivät liity mitenkään lapsiin.

Jos mä olisin viisas niin menisin nyt heti nukkumaan, koska molemmat lapsetkin nukkuvat. Mutta koska en ole, niin menen sohvalle tuijottamaan lamaantuneena telkkaria. Ajatus nukkumaan käymisestä pelottaa, koska tiedän, että miten paljon se aina väsyttää, kun pitää keskellä yötä herätä. Ja miten paljon se aamulla väsyttää, kun on koko yön hillunut. Mä toivon, että tämä yö menisi rauhallisemmin kuin edellinen ja toivottavasti tuo mun rakas pieni paranee nopeasti. On niin lohdutonta katsella toista, kun näkee miten paha olo on. Ottaisin sen olon heti itselleni jos vain voisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti