maanantai 8. huhtikuuta 2013

Migreeni

Taisi olla joku stressireaktio minulla. Teki hyvää kiukutella ja purkaa tunteita, mutta siitä seurasi aivan hillitön migreeni. Koko eilinen päivä ja ilta meni potiessa päänsärkyä. Tänään aamustakin oli vielä aika hakattu olo.
Mutta onneksi nyt alkaa jo helpottamaan.

Edelleen on pakko olla sitä mieltä, että hyvä riita vain parantaa parisuhdetta. Joskus on pakko ottaa kunnolla yhteen. Ilma puhdistui huomattavasti, kun ylimääräset tunteet saa purettua. Ehkä tappeleminen ei ol kaikkein paras keino siihen, mutta ainakin se auttoi. Riidan jälkeen näen tuon mieheni taas ihan uudessa valossa. Eihän se nyt ihan niin ärsyttävä olekkaan. Ihana olla nainen, kun saa aina vaihtaa mielipidettä.

Tänään tosiaan on ollut ihan kotipäivä poikien kanssa. O:n kummi kävi tyttöystävänsä kanssa meillä kahvilla iltapäivästä ja nyt mä odottelen miestä kotiin. Pojat ovat nukkuneet tänään tosi hyvät päikkärit. Ekoilla unilla meni noin 1,5h ja toisilla 2h. Mä niin toivon, että hyvät päikkärit tarkoittavat myös hyviä yöunia.

Molemmat pojat ovat oppineet liikkumaan omalla tavallaan. No, molemmat peruuttavat, mutta liike se on peruutuskin. Jatkuvasti vain saan olla pelastamassa lapsia milloin mistäkin. Milloin toinen on tv-tason alla tai hoitopöydän alla. Voisi olla ihan fiskua, jos opittaisiin liikkumaan myös eteen päin. Tosin mulla on vahvasti sellainen tunne, että tuo meidän O jättää ryömimisen kokonaan välistä ja siirtyy suoraan konttaamaan. Sen verran vahvasti meillä takapuoli ja jalat nousevat. Enää pitäisi keksiä se käsien liikuttelu. E tulee hienosti perässä ja malttaa katsella mallia toisesta.

Tänään mulla olisi ollut jumppa, mutten pääse sinne miehen menojen takia. Ehkä mä taas huomenna pääsen aqua zumbaan. Alkaa jo tehdä mieli jumpalle, kun en ole pariin päivään taas päässyt. Mutta ruokavalion olen saanut pidettyä kunnossa. Ajoittain on tehnyt tosi tiukkaa hillitä himoja, mutta hyvin on mennyt. Ei se rahka ja raejuusto vieläkään mitään herkkua ole, mutta alkaa siihen jo tottumaan. Odotan taas innolla keskiviikkoa, kun silloin on aina kalapäivä. Mun mummolla on tapana ostaa aina keskiviikkoisin mulle torilta kalaa. Se on niin mun herkkua.

Ei se auta, kun aloittaa iltapuuron keitto, että saan nuo lapset ajoissa nukkumaan. Huomenna on taas uusi päivä ja toivottavasti mä olisin jo enemmän elävien kirjoissa. Olisi nimittäin taas yllättäen siivouspäivä. Miten tämä kämppä voikin räjähtää aina käsiin, kun onyhden päivän kykenemätön tekemään mitään kodin eteen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti