torstai 18. huhtikuuta 2013

Naimisissa oleva yksinhuoltaja

Tämä viikko on mennyt jotenkin ihan sumussa. Maanantaina mies sai tiedon, ettei saanut meidän paikkakunnalla olevaa työtä. Nyt sitten on lähdettävä Kokkolaan asti töihin. Eipä siinä muuta, kuin että mä jään poikien kanssa kotiin. En todellakaan ala roudaamaan tätä orkesteria vain 4kk:n takia toiselle puolelle Suomea. Mikäli (toivottavasti) mies saa vakituisen paikan, sitten muutamme koko porukka Kokkolaan. Jotenkin musta tuntuu, että taas kaikki on niin epäreilua. Mä jo haaveilin, että meillä tulee kiva kesä yhdessä. Voidaan tehdä pyörälenkkejä, käydä uimassa ja muutenkin hengailla kesällä koko perhe yhdessä. No, mä teen sitten kaiken tuon yksin. Ei siinä muu auta. Pakko keksiä kesäksi paljon erilista tekemistä, etten jumitu vain neljän seinän sisälle.

Mä olen elämässäni viettänyt todella paljon aikaa yksin, eikä se ole mikään ongelma. Eniten mua pelottaa se, että kaikki vastuu pojista on nyt mulla. Jos toiselle tulee jotain, niin keneltä mä nyt pyydän apua ja kenen kanssa mä tilannetta seuraan? Osaanko mä luottaa omaan harkintakykyyni ja toimia oikealla tavalla?

Mun on pakko myös löytää jostain joku luotettava lastenvahti. Mä todellakin haluan päästä edes joskus jumpalle ja yksin kauppaan. Ehkä parturissakin pitäisi joskus käydä. Mistä ihmeestä mä revin meille jonkun, joka haluaa olla kaksosten kanssa? Tuntuu,että yhdelle lapselle olisi niin helppo järkätä hoitopaikka, mutta kuka hullu haluaa olla muutaman tunnin vastuussa noista terroristeista, jotka ehtivät joka paikkan, kun selän kääntää. Nyt varsinkin, kun meillä on opittu ryömimään. Koko ajan saan juosta perässä ja pelastaa poikia paikoista. Miksi ihmeessä pitää mennä tv tason tai tuolin alle jos sieltä ei pääse pois???

Eilen meidän pojat täyttivät 7kk. O:lla on kohta jo neljä hammasta ja ryömiminen tapahtuu joka suuntaan. E paralla ei ole vielä hampaita, eikä se osaa kuin peruuttaa ja kääntyä akselinsa ympäri. Ehkä sitten kahden viikon päästä on E: n vuoro.

Mun mummo eli poikien isomummo 82v osti eilen pojille lahjaksi ehkä maailman kamalimman lelun. Se pyörii, kolisee, vilkkuu ja soi. Mä olin valmis heittämään sen parvekkeelta mereen, mutta pojat rakastavat sitä yli kaiken. Myös uudet pinottavat rinkulat ovat ihania. Niitä on mukava yrittää syödä. Pitää vissiin pyytää mummo aina käymään lelukaupassa, koska se näköjään tietää parhaiten, että mistä leluista pienet pojat tykkäävät.

Nyt tämä kasaa itsensä pois koneen ääreltä ja pistää kahvin tippumaan. Yläkerran ystävä tulee kohta kylään ja tuo pojille 1v leikkikaveri mukanaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti