torstai 23. toukokuuta 2013

Boooooring

Eilen oli taas maailman pisin päivä. Tuntui,että päivä vain mateli eteen päin. Mulla alkoi jo usko loppua, että päivä loppuisi koskaan. Päivällä satoi vettä, eikä me päästy poikien kanssa edes ulos. Onneksi alkuillasta sade lakkasi ja päästiin lenkille. Käytiin ostamassa pojille omat hiekkalelut. Jos ne edes hieman hillitsisi sitä hiekan syömistä. O varsikin söisi hiekkaa koko ajan. Lenkin jälkeen kiikuttiin vielä hetki pihalla. Kyllä illalla taas tuli pojille uni nopeasti. Pitää joka päivä tehdä jotain pientä, koska näyttää,että nuo tarttevat jo hieman aktiviteetteja. Ei enää riitä vain se kotona oleminen.
E on saanut ensimmäisen hampaan ja hän ryömii reippaasti paikasta toiseen. O nousee seisomaan ihan joka paikkaan. Mutta mä olen niin paska mutsi, etten jaksa yöllä noin klo 3 innostua asiasta, kun toinen seisoo pinnasängyssä ja hihkuu.

Taas ulkona sataa vettä.Viikonloppuna oli niin ihanan lämmin ja nyt on taas tällaiset syksyiset kelit. Olisko ollut maanantai vai tiistai, kun me puhallettiin pojille uima-allas parvekkeelle. Ai,että miten pojat nauttivat. Altaassa oli ehkä 5cm vettä ja se oli maailman parasta. Pojat jaksoivat istua altaassa tosi pitkään. Mikäs siellä istuessa, kun parvekkeen lämpömittari huiteli yli 30 asteessa.

Leikkikehäkin kasattiin tällä viikolla. Pitäisi olla silmät selässäkin, kun molemmat ovat erisuunnissa tekemässä jotain kiellettyä. Mä en tajua,että mikä niissä sähköjohdoissa viehättää. Kavereila on korillinen leluja lattialla ja molemmat kipittävät aina johtojen kimppuun. Milloin revitään tietokoneen pihoja ja milloin telkkarin. Mä ostan pojille, kohta omat pätkät johtoa jota repiä. Mutta tietenkään ne ei ole niin siistejä, koska se ei ole kiellettyä.

Taas kuuluu kolinaa eikä kumpaakaan näy. Pakko mennä tarkistamaan tilanne.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti