perjantai 24. toukokuuta 2013

Isku vasten kasvoja

Siihen on enää reilu viikko, että musta tulee naimisissa oleva yksinhuoltaja. Tänään se sitten ihan viimein varmistui. Mulla on ihan hakattu olo. Miten mä tulen pärjäämään, mitä mä teen jos tartten apua, miten mä osaan hoitaa poikia yksin???? APUA!!!

Mun pitää olla reipas ja jaksaa. Mä en saa näyttää pojille missään vaiheessa, että äiti olisi väsynyt, kyllästynyt ja turhautunut. Olen nimittäin ihan varma, että näin tulee jossain vaiheessa käymään. Musta tulee varmasti tosi riippuvainen pojista. En halua antaa niitä kenellekään hoitoon, koska ne jäävät ihan vain mun vastuulle. Jos ne huutaa ikävää niin silloin se on mun vika, koska mä olen antanut ne hoitoon. Miten mä saan kaikki päivät kulumaan? Keneltä mä yöllä pyydän apua, kun en kertakaikkiaan jaksa nousta sängystä? Entä jos mä tuun kipeäski? Kaikki kaverit ovat töissä ja vanhemmatkin työelämässä. Hitto, mulla iskee paniikki.

Pakko hetki jossain vaiheessa miettiä ihan rauhassa sotasuunnitelmaa kesälle.

Pojat ovat nykyään ihan koko ajan tekemässä jotain kiellettyä. Omat lelut ovat ihan so last season. Paljon siistimpää on tutkia mun käsilaukkua, vaippapakettia tai mainoksia. Tänään mä pakkaan koko porukan taas kasaan ja lähdetään passikuvaan. Pakko hankkia noille hirviöille passit, jos mennään kesällä esim. Viroon. Eikä sitä tiedä, että mitä me keksitään, kun kolmestaan jäädään tänne.

Mulla oli aamuksi hirveesti tekemistä, mutta nyt mä jotenkin lamaannuin. Tuijotan näyttöä tyhmänä eikä ajatus kulje. Ehkä suon kahvikupillisen aikaa tähän jumittamiseen. Sen jälkeen on taas pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja aloittaa toimiminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti