lauantai 18. toukokuuta 2013

Lahja

Eilen mä olin taas kiltti ihminen. Olin mun mummin mukana sen siskon hautajaisissa. Ne pidettiin tuossa 20km päässä, toisella paikkakunnalla. Olin mummin kuski ja samalla henkinen tuki. Ja sain ainakin olla hetken aikaa rauhassa kappelissa. Oli jotenkin omalla tavalla rentouttavaa istua hiljaisuudessa. Mulla ei henkilökohtiasesti ollut mitään tunne sidettä tähän haudattavaan henkilöön. Ei siis ollut kovin raskaat juhlat. Tai sitten mä olen vain niin tunnevammainen, etten osaa surra muiden puolesta.

Torstain purjehduskisa oli ihan vitsi. Lähdössä tuuli todella heikosti ja sitten tuuli loppui kokonaan. Tunti oltiin purjehdittu ja edetty pari mailia. Koko kisa mitätöitiin, kun edes ensimmäinen laivue ei päässyt maaliin vaaditussa ajassa. Tulipahan kuitenkin oltua merellä. Kerrankin, kun oltaisiin saatu parhaan lähdön- palkinto niin koko hemmetin kisa mitätöitiin. No, pitää ensi viikolla yrittää uudestaan.

Tänään mä lähden poikien kanssa kaupungille. Annan miehelle omaa aikaa, koska se on nyt parina päivänä ollut poikien kanssa. Miehellä on huomenna synttärit ja mun pitäisi keksiä sille joku lahja. Mä olen maailman huonoin keksimään mitään lahjoja. Mietin,että tekisin jonkun lahjakortin sille. Se voisi oikeuttaa kahdenkeskiseen aikaan ja uuteen NHL peliin, kun se joskus ilmestyy. Vai pitäisikö tehdä pelimies ratkaisu ja pyytää mieheltä rahaa, että voin mennä ostamaan sille lahjan. Ehkä en.

Huomenna mennään koko porukka mun kummitytön synttäreille. Käydään pyörähtämässä siellä ja sen jälkeen mennään mun porukoille grillaamaan. Porukat halusivat, että juhlitaan edes jotenkin miehen synttäreitä.
Ihana, kun nuo pojat ovat oppineet seuraamaan. En pääse edes vessaan, kun toinen jo roikkuu lahkeessa. Yllättävän ripeästi kaverit liikkuvat. Melkein pitää aina lähteä salaa kipittämään vessaan, että saan olla siellä rauhassa.

Eilen taas perustin kokeilevan keittiön. Tein pojille porkkana-sipuli-valkosipuli-sosetta. Saa nähdä, että miten uppoaa. Valmiiseen soseeseen laitan myös ripauksen pippuria. Saapahan lapset edes vähän makua ruokaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti