tiistai 25. kesäkuuta 2013

Voitko,voitko ja voitko

Tänään musta on tuntunut,että aika on pysähtynyt. Tämä päivä on ollut ihan suhteettoman pitkä. Mä olen ehtinyt käydä kaupungilla poikien ja niiden serkkutytön kanssa, odottaa muita kämpille ja tuijottaa kelloa. Miksi ihmeessä joinakin päivinä aika ei vain voi mennä eteen päin reippaasti. Jotenkin kaikki on tuntunut ihan huippu raskaalta. En jaksaisi mitään. Tilannetta ei yhtään helpota se, että molemmat lapset roikkuvat koko ajan mun kimpussa ja isommat aloittavat melkein jokaisen lauseen sanalla, voitko?

Nyt päivä alkaa olemaan jo voiton puolella. Ai mistä sitä tietää, että on ilta? No siitä,että mulla on ihan hillitön nälkä. Mä olen unohtanut kokonaan syödä. Pitää kohta vissiin rakentaa itselle jotain syömistä.
Toinen mistä tietää, että lapset ovat olleet raskaita on se, että mä suostuin tänään vapaaehtoisesti tiskaamaan. Tiskaus on kotitöistä se, josta mä vähiten pidän ja mä tein sen äsken ihan vapaaehtoisesti, jopa kysyin,että voinko tiskata. Sain hetken olla kädet vedessä omissa oloissani. Tosin sillä aikaa molemmat pojat yrittivät syödä kissanruokaa sekä seikkailla muutenkin keittiössä.

Meidän E paralla on nenä ihan räkänen. Muutenkin se on ollut vähän limaisen oloinen. Mä uskon,että se on ehkä vilustuttanut itsensä siellä mökillä tai sitten ne hampaat kiusaavat sitä ihan urakalla.

Huomenna mulla on palkkapäivä ja mä lähden niin shoppailemaan. Saatan jopa käydä terassilla sidukalla. Ihan vain sen takia, koska seuraavat kolme viikkoa mä joudun olemaan poikien kanssa ihan keskenään kotona ilman ketään hoitajaa. Mun kaikki hoitajat ovat kesälomareissulla, eikä auttamassa mua. Miten mä kestän? Voin siis hyvällä omallatunnolla viettää omaa-aikaa shoppaillen ja muuten hengaillen.

Nyt se sana tuli taas. VOITKO???? E:kin huutelee vielä sängyssä. Ei se auta, kun palata takaisin todellisuuteen. Huoh!

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Mökkeily

Siis mihin tämä maailma on menossa??? Me olimme viikonloppuna päivän mökillä. Päivässähän ehtii jo touhuta vaikka mitä, joten mä katsoin paremmaksi,että ajetaan yöksi kaupunkiin. Päivän aikana vierailin kahdella eri mökillä. Siis voi tsiisus! Niissä molemmissa oli taulutelkkarit, keittiö viimisen päälle samoin kuin sauna. Missä on se kaikki alkeellisuus? Eihän nuo ole enään mökkejä, nuo ovat lomakoteja. Ainut mitä perinteistä oli,niin juopuneet ihmiset ja hyttyset. Niistä paikan tunnisti vielä mökeiksi.

Taas voi vetää kortin, että silloin kun minä olin lapsi niin....ei muuten ollut veneessä telkkaria. Lamppuja sai polttaa illalla max. vartin,etteivät akut lopu. Ei puhettakaan, että telkkari olisi ollut mukana saatika mitään muutakaan viihdykettä. Mulla oli iso mankka, joka söi sairaasti paristoja, sekä kasa ristikkolehtiä. Mankan sai mukaan pari kertaa kesässä. Isä ei varmaan halunnut mankkaa useammin mukaan, koska vesiraja varmaan upposi parilla sentillä, kun sen nosti kyyttiin. Niillä viihdykkeillä oli pärjättävä. Lopusta viihtymisestä piti huolen vilkas mielikuvitus. Myöhemmin joku tajusi ostaa Uno kortit. Ne olivat monen illan pelastus ja ehkä päivänkin Jotenkin mä järkytyin, miten nykytekniikka passivoittaa ihmisiä. Kiva mennä mökille tuijottamaan telkkaria. Paljon siistimpää olisi kuunnella radiota, polttaa  takassa tulta ja pelata korttia porukalla. Kyllä sitä telkkaria voi katsoa kotonakin. Tai roikkua netissä. Ei ollut nimittäin yksi tai kaksi läppäriä/tablettia jota mä näin.

Ainiin, mun matkan saavutus on saavutettu. Mä näin poroja. Oli nimittäin aika eksoottista, mulle. Muille se oli ihan normijuttu, eikä kukaan jaksanut innostua asiasta. Mä myös sain mökkimatkalta mukaan kelopuuta. Mulla on mahtava visio miten teen niistä puista hienot naulakot vessaan ja keittiöön. Joo, kuvittelen vain. Varmaan ne vielä joulunakin makaa jossain parvekkeen nurkassa. Homma on jo kuitenkin aloitettu. Materiaalista osa on hankittu. Enää puuttuvat, koukut, ripustimet ja jonkinlaiset nimikointi välineet. Ehkä tästä tulee sellainen ikuisuusprojekti.

Meidän piti olla mökkireissulla yötä, mutta sitten se mieli muuttui. Ilma oli aika huono ja mä en kokenut hyväksi ajatukseksi sitä, että pojat huutavat jossain keskellä ei mitään. Mä olen niin mukavuuden haluinen, etten halua yöllä rauhoitella poikia missään hyttysten keskellä. Ja se ulkovessa.....

Mähän olen jo aiemminkin kertonut mun tyhmyydestä. Lähinnä siitä,että mä en ole oikeesti tiennyt, että järvessä voi olla saaria. Puolustukseksi täytyy sanoa, että mähän olen kasvanut ja elänyt meren rannalla. Kuulemma kerran olen ollut lapsena järvellä veneellä ja pari kertaa uinut jossain lammessa.
Eilen käytiin miehen ja parin sukulaisen kanssa veneilemässä järvessä, jossa oli saaria. Kierrettiin jopa yksi saari, jotta mä sain todisteen tähän asiaan. Paikkana oli siis Pudasjärvi, siis se järvi ihan konkreettisesti, ei se kylä vai mikä kaupunki/kunta se nyt ikinä onkaan. Oli se aikamoinen kultturishokki olla järvellä veneilemässä. Missä on se kaikki suolaisuus on? Vettä roiskui kasvoille, mutta ei se haissut levälle ja kaloille. Tunsin itseni huijatuksi. Ei veneilyn tältä pidä tuntua. Samoin hassua oli se, että miten lähellä rannat koko ajan ovat. Mutta kivaa oli kuitenkin veneillä ja nauttia kerrankin moottoriveneessä vauhdin hurmasta. Miehen kanssa jo hieman puhuttiin, että josko meidänkin pienellä perheyhteisöllä olisi ensi kesänä oma vene. Se jää nähtäväksi....

JuHaNnUs

Juhannus oli ja meni. Meidän osalta tosi rauhallisesti ja mukavasti. Ilmat tosin olisivat saaneet olla hieman lämpöisempiä.
Nyt ollaan viikko oltu poikien kanssa reissussa. Vähän alkaa jo olemaan koti-ikävä. Tai lähinnä mulla on ikävä sitä helppoutta, joka kotona on. Mä tiedän siellä, etteivät pojat saa rikottua mitään tai tehtyä muutakaan tuhoa. Vieraassa paikassa saa koko ajan olla varovainen.

Ajomatkat ovat menneet tosi helposti poikien kanssa. Mä olen ihan äärimmäisen ylpeä noista pienistä kavereista. En olisi voinut toivoa parempaa matkaseuraa. Viime sunnuntaina molemmat nukkuivat normaalisti autossa päiväunia ja söivät. Tuurissa pysähdyttiin pidempi aika pari lyhyempää pysähdystä.

Tuurissa ei toiminut olleenkaan tiettyjen pankkien kortit. Kenenkään ei varmasti tarvitse kovin paljoa miettiä, että mikä kortti mun miehellä on. Mullahan ei siis yllättäen ollut paljoa rahaa mukana, koska elin siinä toivossa, että miehen rahoilla mennään se päivä. No, eipä sitten menty.Hermo meinasi mennä, kun oikein kuulutettiin, että täällä ei sitten toimi kortit. Joo kiitti. Eka matkustetaan luoja yksin tietää monta sataa kilometria shoppailemaan kortilla joka ei toimi. Onneksi olimme tajunneet tankata auton jo edellisenä päivänä, ettei jääty mihinkään lepikkoon sen kanssa.

Mulla oli pinna niin kireä matkustamisesta ja korttien toimimattomuudesta, etten osannut oikein ostaa mitään koko Tuurista. Mutta, eipä se nyt mikään kovin kummonen paikka mun mielestä ollut. Aika mitäänsanomaton. Ehkä sitä vähän liikaa hehkutetaan.

Mä nostin kädet pystyyn matkan suunnittelusta. Mies siis sai hoitaa meidän reittisuunnittelun Kokkolaan. Mehän sitten löysimme itsemme jostain hiekkatieltä. Mukavahan se oli ajella melkein 50km hiekkatietä, kun vähän kauempana olisi mennyt oikea tie. Mutta mehän olimme valinneet reitiksi sen LYHIMMÄN, ei NOPEINTA. Pitäkään nuo pari pientä sanaa mielessä, kun suunnittelette navigaattorilla reittejä.

Äsken vein miehen juna-asemalle,jotta hän pääsee taas huomenna aamusta töihin. Mä jään vielä vajaaksi viikoksi mummon ja poikien kanssa Ouluun. Pitää jotenkin saada tapettua aikaa täällä. Onneksi täällä on kuitenkin paljon innokkaita hoitajia, niin mä saatan päästä hivenen helpommalla lastenhoidon suhteen.

Nyt mä lösähdän sohvalle ja kömmin kohta poikien kanssa nukkumaan. Ihanaa kesäistä viikkoa ja muistakaa ihmiset nauttia auringosta.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

ikävä

Mulla on ikävä mun tietokonetta, pyykkikonettaja imuria. Huomenna onneksi pääsen oikean koneen äärelle purkamaan patoutuneita tunteitani tänne blogiin.
Vähän piti lainata tämän paikan imuria ja imuroida, koska mä en kertakaikkiaan osaa vain olla.  Sitä paitsi pojatkin viihtyvät paremmin keskenään kuin, että mä olisin niiden kanssa koko ajan. Tosi reilua!
Tänään illalla miehen töiden jälkeen me päästää kaupungille ihan kaksistaan. Ajattelin, että vois käydä ulkona syömässä ja muutamassa vaatekaupassakin pitää käydä ostamassa pojille lisää sukkia.
Ainiin, pesinhän mä jo eilen ja tänään täällä pyykkiäkin. Miksi mä en vaan voi olla tekemättä mitään ja vain nauttia, kun saan olla ilman kotitöitä?

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Tuuri vai tuuri

Eilen lähdettiin poikien ja miehen kanssa kesälomareissuun. Suuntana Kokkola ja Oulu. Luvassa tilanteita matkalta,kunhan pääsen oikean koneen kimppuun. Tällä mobiililaitteella on käytännössä mahdotonta kirjoittaa kovin pitkää tekstä menettämättä hermoja.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Kynttilät

Kyllä se Suomen kesä on ihana. Juhannukseen on viikko ja mä saan polttaa kynttilöitä. Makoilen sohvalla läppäri sylissä ja kun jaksan katsoa ulos niin en äkkiseltään osaisi sanoa, että onko lokakuu vai kesäkuu. Ulkona lämpötila on varmaan ihan samoissa lukemissa ja muutenkin meno on ihan samanlaista. Tuulee, on synkkää ja vettä tihuttaa. Tämä on kamalaa. Missä on aurinko ja ne ihanat helteet? Tällaiset ilmat syövät suomalaisen jo muutenkin herkkää mieltä. Mun oli pakko laittaa äsken kynttilöitä palamaan, koska täällä oli niiiiin synkkää ja pimeää. Kai mulle kohta iskee jo syysmasennus, joka kestää aina ensi maaliskuuhun, kun aurinko taas kerran jaksaa pilkottaa. Miksi mun pitää asua tällaisessa paskamaassa, jossa ilmat ovat mitä ovat? Aurinko ja lämpö, tänne heti!

Tämä päivä on ollut niin pitkä. Mä en enää edes muista, että mitä mä olen aamulla tehnyt. Aamusta tuntuu olevan aikaa ihan hullun kauan. Mun piti äsken jo käydä nukkumaan, mutta enhän mä saanut unta. Mies on tulossa jossain vaiheessa kotiin. En vain yhtään tiedä, että monelta. Koetin soittaa äsken " tavoittelemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä", sinne kaikkosi sitten viimeisetkin unihiekan rippeet. Nyt mä saan täällä sydän syrjällään odottaa, että selviääkö se ehjänä kotiin. Miten nykypäivänä voi loppua ihmiseltä akku??? Noissa uusissa puhelimissa on aivan älyttömän surkeat akut. Joskus ennen muinoin mun vanhassa Nokialaisessa akku kesti viikon. Miten on mahdollista, että nykyään puhelin pitää ladata joka päivä, jos haluaa sen toimivan. Olisko puhelinvalmistajat pieni tuotekehittelyn paikka? Ihmiset ehkä tulevat toimeen ilman kaikkia niitä sovelluksia. Mitä iloa niistä sitä paitsi on jos akku ei toimi?

Mun pitää huomenna aloittaa pakkaaminen. Mä olen tänään pessyt kolme koneellista pyykkiä, että on kaikki varmasti puhdasta, kun lähdetään. Mulla on joku neuroosi, etten voi ottaa mitään puolipitoista mukaan. No, itseänihän mä tässäkin kiusaan, kun saan pestä pyykkiä ihan urakalla. Sama rumba on kotiuduttaessa. Kumoan kaikki matkalaukut kylppäriin ja pesen kaiken. Kaikkien vaatteiden pitää haista tutulta, kodilta. Oikeesti, ei tämä voi olla normaalia. Mitä munkin kasvatuksessa on mennyt pieleen, että olen tullut näin neuroottiseksi kaikkien asioiden kanssa?

Jos mä ihan hetkeksi koetan laittaa silmät kiinni, enkä enää tälle illalle katso ikkunasta ulos. Hauskaa viikonloppua kaikille.

torstai 13. kesäkuuta 2013

Se tunne

Mä olin äsken ihan valmis käymään poikien kanssa samaan aikaan nukkumaan. Fiilis oli sellainen,että olisin voinut nukahtaa seisoviltaan. Noh, kerran O kävi kiltisi nukkumaan, mutta mitä tekee E. Pyörii sängyssä ja ajattelin hyvää hyvyyttäni ottaa sen sohvalle mun kainaloon nukkumaan. Pääsin sohvalle E kainalossa niin hän päättää heittää hullut kaariyrjöt sohvalle ja mun päälle. Ai,että mä tunsin oloni taas sillä hetkellä niin arvostetuksi. Eihän se lapsi sille yrjöämiselle mitään voi, mutta miks just mun päälle ja sohvalle? Meillä on myös paljasta lattiaa olemassa.

Luojan kiitos mies tulee huomenna kotiin, niin saan taas hetken hegähtää. 24 tuntia, kun vielä jaksaisi painaa niin sitten saan levätä hetken. Tosin sunnuntaina me pakataan koko orkesteri autoon ja suunnataan kohti Kokkolaa ja siitä juhannus viikolla Ouluun. Mä en malta odottaa automatkailua poikien kanssa. Huoh! Mä olisin himppasen mielummin lentänyt.

Nyt mä istun lamaantuneena nojatuolissa enkä oikein tiedä, että mitä mä tekisin. Jos mä menen sänkyyn niin ihan varmasti mä vain pyörin siellä, mutta jos taas mä jään sohvalle niin tuijotan telkkaria, enkä nukahda. Ehkä mä nukun istualleen, koska tässä asennossa mua aina väsyttää kaikista eniten.

Mä toivon, että E jaksaisi nukkua koko yön. Ettei sen vatsa ihan tyhjentynyt kokonaan ja nälkä iske siinä klo 4 maissa. Toki O:kin saa nukkua koko yön. En pidä sitäkään yhtään pahana vaihtoehtona.

Pakko se on tehdä jotain nukkumisen eteen,että jaksan taas aamulla herätä. Huomenna pitää jo suoda ajatus tavaroille, jota meinaan ottaa reissuun mukaan. Miten maltankaan taas odottaa pakkaamista. Ja voin kertoa, että sitä tavaraa on taas lähdössä mukaan vaikka kuinka paljon.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Voihan viherkasvi!

Siis apua, musta tuntuu,että mun pää räjähtää. Mua vain väsyttää koko ajan. Mä hukkaan ja unohtelen asioita. Musta iltaisin tuntuu,että joudun ponnistelemaan muistin kanssa, että mitä mä olen päivällä tehnyt. Onko tämä enää kovin normaalia? Äsken soitin mun ystävälle ja melkein unohdin,että miksi mä oikeastaan soitin sille. Samoin kävi, kun kerroin tämän viikon tapahtumista. Ei mitään käsitystä, että mitä on tapahtunut milloinkin. Tuntuu,että mä vain suoriuidun näistä päivistä muistamatta niistä yhtään mitään.

Pitäisi jaksaa pohtia, että millä ja milloin me mennään pohjoiseen. Mä voin ajatella asiaa, mutta en osallistu matkohen varaamiseen sen suuremmin. Mua ei jaksa nyt kiinnostaa. Eikä mulla riitä aivokapasiteetti sellaiseen.

Mulla on nyt luxushetki, koska olen IHAN yksin kotona. Tosin tässä on se miinuspuoli, että mun pitäisi tällä ajalla saada siivottua. Pojat ovat pari tuntia mun vanhemmilla, että mä saan rauhassa siivota. Pojista on nimittäin tullut mun pieniä apureita. O varsinkin on turhan innokas tyhjentämään ja täyttämään tiskikonetta. Imurin kimpussa on molemmat lapset ja yritä siinä sitten vetää sitä perässä, kun molemmat roikkuvat johdoissa ja letkuissa. Mistä ihmeestä mä nyt revin jotain inspiraatiota siivoamiseen. Mä en ole pakkosiivooja. Siivoamisen pitää tapahtua fiiliksellä, nyt mulla ei ole sitä fiilistä.

Mä en oikein jaksa tajuta, tätä mun tilannetta vieläkään. Jotenkin mulle on vasta tällä viikolla iskenyt tajuntaan se, että mä olen yksin seuraavat puolivuotta poikien kanssa. Ehkä mua siksi onkin väsyttänyt, kun joku stressi on purkautunut. Mietin vain koko ajan meidän selviytymistä ja omaa jaksamista. Nyt kun molemmat liikuvat niin homma on muuttunut melko haasteelliseksi. Noin 50 kertaa päivässä saa olla kieltämässä tai nostamassa jompaa kumpaa tai molempia pois pahan teosta.

Tänään kävin muuten mun mummon kanssa torilla. Virhe! Siis voi luoja noita ihmisiä. Mä sain valehtelematta kymmenelle ihmiselle kertoa, joo-o, kyllä ne on kaksoset. Mikä ihmisiä vaivaa, ei kaksoset oikeesti ole mikään kovin ihmeellinen asia. Tuntuu,että pojat olisivat tämän tuppukylän ainoat kaksoset. Mutta todistetusti ei todellakaan ole.

Nyt iski inspiraatio ja mä lähden siivoamaan. Siirrän samalla huonekalujen paikkaa. Ehkä nuo kasvitkin voisi kastella. Viherkasviparat ovat ihan kärsineet. Hups, miten taas on päässyt näin käymään?

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Ensimmäinen viikkoa

Nyt tämä viikko on jo voiton puolella. Uskallan hengittää taas vapaasti. Mies tulee parin tunnin päästä kotiin pelastamaan mut. Mä niin odotan, että saan miehen kotiin ja saan apua tämän sirkuksen pyörittämiseen. Saan edes pari päivää vain olla ajattelematta sen enempää mitään. Ja ennen kaikkea, mulla ei ole koko vastuuta pojista. Saan keskittyä mahdollisesti jopa johonkin asiaan. Olen tällä viikolla huomannut, että ajatus ei oikein ehdi kulkea mukana. Esimerkiksi tänään laitoin hameen päälle, koska olin menossa rannalle poikien kanssa. Ajattelin käydä vielä nopsaa vessassa ennen lähtöä. Vessassa mietin, että mitäköhän mulla on ollut päällä, kun ei ole enää kuin biksujen alaosa mukana. Katselin lattialle, että ei täällä mitään housuja ole. Muistelin, että kyllä mulla jotain muutakin oli päällä vessaan mennessä. Hame oli nostettu ylös ja oli siis vatsani päällä rullalla. En yhtään ihmettele, vaikka olisin vetässyt samaan settiin vielä housut päälle ja hame olisi ollut alla. Alkoi ihan jopa naurattamaan. Näköjään ihminen voi hävittää vaatteen, joka on päällä.

Mulla oli vakaa ajatus, että olisin jopa vähän panostanut miehen kotiin tuloon. Mietin,että laitan jotain kivaa päälle ja teen hyvää ruokaa. Kello on 21.15, mulla on taas ihan hakattu olo. Pojat nukkuvat ja kämppä on sentään kunnossa. Nyt pitäisi sitten miettiä jotain kaunista itselle ja hyvää syötävää. Kurkkasin jääkaappiin ja siellä oli valon lisäksi ketsuppia, raejuustoa ja pari päivällä tehtyä jauhelihapihviä. Eli se siitä, ruoalla ei ainakaan miestä hemmotella. Pitänee siis keksiä jotain muuta. Tosin mulla tulee olemaan haaste olla hereillä 23 asti. Harkitsin jo, että menen parvekkeelle viileeseen ilmaan istumaan, jos se edes vähän piristäisi mua. Tai sitte mä korkkaan yhden siiderin. Sillä voi olla kyllä vieläkin enemmän väsyttävä vaikutus.

Mietin tuossa päivällä, että nykyään mä olen vain äiti, vaimo ja nainen. Juuri tuossa järjestyksessä. Ensin pitää aina huolehtia pojista, koska ne ovat mun rakkaimmat. Seuraavaksi pitää pitää huolta miehen hyvinvoinnnista ja viihtyvyydestä. Viimeisenä tulee nainen. Milloin viimeksi mä olen käynyt esim. parturissa? Äkkiseltään laskettuna, viime joulukuussa. Siitä on jo puoli vuotta. Uusia meikkejä olen ostanut melkein yhtä kauan aikaa sitten. Ainut panostus itseeni on jumppa. Mutta joskus tuntuu,ettei se aina riitä. Mä haluan jotain hemmottelua, jotain naisellista. Haluaisin joskus tuntea itseni kauniiksi. Tänään mun kimpussa on kiipeilty, mun farkuista löytyi samaa puuroa kuin mun tukasta. Mua on purtu ja mun on annettu vaihtaa kakkavaippa 5 kertaa. Missä on kaikki naisellisuus tästä arjesta? Onko se menetetty ihan kokonaan lasten myötä?

torstai 6. kesäkuuta 2013

Monikkokerho

Tänään on taas kerhopäivä. Pojat nukkuivat viime yön ihan super hyvin. Mä olin aamulla ihan sekaisin, kun ei tarvinnut parin tunnin välein hypätä jossain. Tällaisia öitä meille lisää kiitos! Mä olen sitä mieltä, että meidän pojat ovat kesän lapsia, koska ne toimivat paljon paremmin lämpimällä säällä.

Aamupäivästä molemmat nukkuivat ihan eri aikoihin ja itseasiassa edelleen menevät unet eri aikaan. Olin poikien kanssa kävelyllä ja poikettiin tuohon lahden toiselle puolelle uimaan ja seukkaamaan ystävän kanssa. Oli ihana uida, vaikka sää olikin vähän pilvinen. Nyt tosin taas aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. JES! Pitää ehkä käydä vielä iltauinnilla tsekkaamassa tuo meidän oma ranta. En ole vielä käynyt siellä. Mua niin inhottaa kävellä uimaan, koska vedessä on aina kaikkea ällöä. Mä kammoksun ihan hulluna kaikkea vedenalaista. Yök!

Tänään mä saan mun entisen hoitolapsen meille yökylään. Lupasin katsoa hänen perään tämän illan ja huomisen päivän. Onneksi tällä tytöllä on ikää jo 11v, niin siitä on mulle jo apua poikien viihdyttämisessä.
Lupasin,että voidaan illalla grillata ja keittää uusia perunoita. Meninköhän mä lupaamaan liikoja. Mä olen oikeasti maailman huonoin grillaaja. Mun metodi on se, että makkara tuleen ja sitten, kun kuori on kärvähtänyt niin makkara on kypsä. Mun hermoilla ei mitään pitkää hauduttamista harrasteta.

Ei se auta, kun kasata itsensä ylös ja aloittaa valmistautuminen. E heräsi just. Pitää nauttia pieni välipala ja asentaa lapsille vaatteet päälle. Sen jälkeen leikin taas kamelia ja raahaan tämän rytmiorkesterin autoon.
Nauttikaahan ihmiset rakkaat auringosta!

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Pojat vs äiti

Meidän pojat ovat varmasti liittoutuneet mua vastaan. Illalla he hölpöttelivät keskenään sängyissään ihan kuin mua ei olisikaan. Ihana oli seurata sitä kikatusta ja nauramista. Muutenkin musta tuntuu,että ne ovat päivä päivältä enemmän löytäneet toisensa.

Tänään on taas ollut ihana hellepäivä. Me oltiin poikien kanssa rannalla ja jopa mä uskalsin heittää talviturkin. Pariin vuoteen en ole sitä uskaltanut tehdä. Vesi oli ihanan lämmintä. Piti mun käydä vähän poikiakin uittamassa, että ne vilvoittuvat.

Näiden muutamien päivien helteiden jälkeen olen taas vahvasi sitä mieltä,että lapset ovat ihan varmasti paljon onnellisempia maissa, jossa paistaa aurinko paljon enemmän ja on lämmin. Tänäänkin pojat nauttivat, kun oltiin iltalenkillä, eikä tarvinnut olla kuin t-paidat ja ohuet housut jalassa. Ei kenkiä, sukkia, pipoa tai niitä elämää kamalampia toppavaatteita.

Mullakin on paljon enemmän energiaa, kun ulkona on lämmin ja aurinkoa. Ulos on helppo lähteä ja ulkona saattaa jopa saada vähän aurinkoa. Mä olen taas paahtanut itseäni auringossa ihan hulluna. Vähän nenässä tuntuu,että aurinko on ilmeisesti vähän tarttunut. Toivottavasti nämä helteet ja aurinko jatkuisivat pitkään.

Siis ihmisillehän ei periaatteessa saisi nauraa. Mutta eihän ihmiselle, joka harjoittelee rullaluistelua sauvojen kanssa voi olla nauramatta. Tuossa meidän ikkunann alla on nyt hetken joku harjoitellut ja tyyppi näyttää ihan hämähäkiltä. Jokainen raaja, luistin ja sauva osoittaa eri suuntaan. Tekisi mieli huutaa, että laittaisi hyvä ihminnen kypärän päähän. Olisko mun aika saada jotain aikuista seuraa, kun mä kyttään naapureiden luisteluharrastusta. Koko viikossa olen puhunut vain eilen mun porukoille tai ei me kyllä oikeastaan hirveesti juteltu, koska ne leikkivät poikien kanssa. Mä niin odotan, että mies tulee perjantaina kotiin ja saan jutella aikuisten juttuja.Paitsi, en mä osaa mitään muuta jutella kuin pojista. Ei mun elämässä ole tällä hetkellä mitään muuta kuin pojat. Kirjaimellisesti mä olen ihan niiden armoilla. Pitää yrittää sumplia aikataulut niin,että pääsisin humenna edes jumpalle.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Yksin

Apua, miten mä osaan olla yksin? Ennen nautin siitä, kun sain olla yksin. Nyt mulla on todella tyhjä olo, kun mies on poissa. Onneksi mulla on pojat. Nekin tosin nukkuvat. Miten mä voin olla ottamatta niitä mun viereen yöllä, kun haluan nukkua jonkun vieressä? Mä varmaan niin pilaan meidän unikoulun tulokset, kun sorrun ottamaan pojat kainaloon, jos ne yöllä huutelevat.

Eilen tosiaan vein miehen juna-asemalle. Sen kunniaksi mä sain ihan maailman kammottavimman migreenikohtauksen. Pakko oli mennä porukoille yöksi,ei tullut elämästä muuten mitään. Mitä mä olisin sitten tehnyt, jos porukoita ei olisi ollut? Tällaista tilannetta mä koko ajan pelkäsin ja heti se tuli, kun miehen lähdöstä oli kulunut muutama tunti. Olisin ollut ihan pulassa, jos mun olisi pitänyt hoitaa pojat yksin.

Tänään me ollaan vietetty aktiivinen päivä. Mun entinen hoitolapsi oli viettämässä meidän kanssa aikaa. Käytiin kirpparilla ja ruokakaupassa. Mä olen kaksi kertaa uittanut poikia parvekkeella, kun on ollut niin lämmin päivä. Ensimmäisellä kerralla kannoin vettä neljä pesuvadillista altaaseen ja pojat ehtivät olla altaassa noin 10min ,kun E kakki veteen. Ei muuta kuin molemmat pojat pesulle ja allas tyhjäksi ja sekin pesulle. Illalla kannoin vielä uudet vedet altaaseen,että pojat pääsivät uimaan. Miten mäkin jaksan tehdä niiden eteen kaiken? Ihan hullua raahata vettä vati tolkulla parvekkeen ja kylppärin välillä. Mä vain rakastan niitä palleroita niin paljon,että olen valmis raahaamaan vettä, ettei toisilla ole tukalan kuuma. On se rankkaa olla äiti ja valmis tehdä mitä tahansa lastensa eteen.

O osoitti mulle tänään rakkautta. Se puri mua. Nyt mulla on reidessä kaksi pientä hampaan jälkeä. O myös roikkuu mun jalassa koko ajan. Jotenkin ajoittain ahdistaa, kun nilkassa on 10kg ylimääräistä painoa.
Huomiseksi aamuksi varasin jumpan ja vien pojat siksi aikaa lapsiparkkiin. Jumpan jälkeen ajattelin mennä mun porukoiden pihalle ottamaan aurinkoa ja nukuttamaan pojat päiväunille. Sielläkin on kuulemma allas, että päästään uimaan jossain vaiheessa.

Nyt, kun kello on melkein 21, niin eiköhän mun tän päivän työrupeama ole tehty. Taidan heittäytyä sohvalle tuijottamaan telkkaria ja toivon, että nukahtaisin ajoissa. Pojatkin voisivat nukkua yön ihmisten lailla.

Ainiin, mulla on muuten ihan kamala ikävä sitä miestä, jota mä olen täällä blogissakin niin monta kertaa haukkunut. Ei meidän pieni perhe ole kokonainen, kun hän puuttuu.

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Lakkiaiset

Tänään on iloisesti kolmet valmistujaiset. Ihana mennä juhlimaan nuoria, joilla on elämä vielä edessä. Omista lakkiaisista taitaa olla jo seitsemän vuotta. Piti ihan laskea, kun siitä on jo niin kauan aikaa.

Pojat olivat viime yön mun porukoilla. Ne haettiin noin klo 16 ja mä otin kevyet päikkärit 16.30-19. Uudelleen kävin nukkumaan klo 23 ja heräsin aamulla noin klo 9. Siis ei mua mitenkään ole väsyttänyt viime päivinä.

Tänään ollaan viiminen päivä koko porukalla kotona. Mies lähtee huomenna kohti Kokkolaa. Me lähdetään poikien kanssa saattamaan miestä rautatieasemalle Helsinkiin. Samalla mennään taas moikkaamaan pääkaupungin mammoja. Tähtitorninmäellä on kesänavaus piknik. Ihana mennä vaihtamaan kuulumisia ja nauttimaan aurinkoisesti (toivottavasti) kesäpäivästä.

Ensi viikolle on varattu jo aika paljon ohjelmaa, ettei aika kävisi kovin pitkäksi. Eniten mua ehkä pelottaa se, etten osaa lähteä poikien kanssa kolmestaan mihinkään. Se on nimittäin aina yhdenlainen urhielusuoritus, kun saa koko porukan autoon.
Meidän O:sta on kasvanut pieni monsteri. Pari päivää sitten se puri E:tä. Tietenkin toinen alkoi huutamaan hillittömästi, kun toinen syyttä suotta iskee hampaat käsivarteen kiinni.

Nyt mun on pakko mennä laittamaan itseäni valmiiksi. Olen vielä ihan alkutekijöissä. Jotenkin vain iski laiskuus, enkä jaksanut miettiä meikkaamista ja hiustenlaittoa. Ei muuta kuin ihanaa kesäkuun ensimmäistä päivää kaikille!