keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Ikea

Tulipa taas tänään käytyä poikien ja lastenvahdin kanssa Ikeassa. Ja taas sieltä löytyi vaikka ja mitä kivaa. Tosin meillä oli rajalliset tilat kuljetuksessa niin siksi suurimmat kivat jäivät kauppaan. Surullista. Poikettiin me matkalla myös Jumboon, sielläkin oli kaikkea nättiä pojille. Pakko oli toppuutella itseäni, etten osta niille kaikkea tarpeetonta. Voi olla, että ne pärjää myös ilman mokkasiineja. Mutta, kun ne oli niin valloittavat.

Mun tietokone vetelee vissiin viimeisiä. Mä en enää tajua tämän sielunelämää. Joskus tässä toimii kirjaimet ja joskus ei.Taas on tilanne se, että pari kirjainta ja kysymysmerkki lakkasi toimimasta. Mä koetan kuitenkin pärjätä ilman niitä. Eiköhän ne kohta taas ala toimimaa. Koettakaa kestää.

Pojat olivat tänään tosi kiltisti reissussa. Musta on niin ihana liikkua niiden kanssa, koska useimmiten ne käyttäytyvät ihmisten lailla. Ja jollain tavalla musta myös tuntuu, että ne tykkäävät olla liikenteessä. Koko ajan on jotain katseltavaa ja seurattavaa.

Mä olen iltaisin muuttanut aikaisin jo makkariin. Mä olen taas löytänyt sisäisen rauhan itsessäni ja tykkään makoilla iltaisin sängyssä ja pohtia syntyjä syviä. Tosin liika pohtiminen aiheuttaa aina lisää pohdittavaa ja näin oravanpyörä on taas valmis. En tiedä, että mistä tällainen olo on tullut. Jotenkin mulla on todella voimaantuntunut olo. Ehkä mä olen vihdoinkin tajunnut....jotain. En tiedä, että mitä. Mä jaksan tosi paljon nauttia pojista ja naureskella sekä leikkiä niiden kanssa. Tänään iltapuurolla me kolme saatiin hullu naurukohtaus. Mua alkoi naurattamaan toisen syöminen, niin lopulta me naurettiin kaikki. Kukaan ei varmaan tajunnut, että mille kukakin nauraa.

Mun äiti pyysi huomenna pojat sinne illaksi hoitoon. Mulla on kamala kriisi antaa ne sinne. En mä halua olla niistä erossa. Kukaan muu paitsi mä ja lastenoitaja ei osaa hoitaa mun lapsia. Mikä mulla on, kun olen yhtäkkiä niin kiintynyt mun lapsiin? Onko tämä kerrankin joku äitiyden vaihe?

Äsken juttelin miehen kanssa puhelimessa ja keskustelu ajautui tilanteeseen, jossa pohdittiin,että josko mä menisin töihin ja mies jäisi kotiin hoitamaan lapsia. Mun vastaus asiaan oli, että lapset pitää sitten laittaa tarhaan. Kamala, mä loukkasin toista ilmoittamalla sille, että mä ennemmin laitan lapset tarhaan kuin annan isän hoitaa niitä. Hitto mä olen hirveä. Yritä nyt siinä enää selittää, että mitä mä oikeasti tarkoitin, kun et itsekkään tiedä, että mitä just tapahtui. Ja näin kriisi oli taas valmis.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Hermot

Mä niin toivoisin saavani maata puun alla ihan HILJAA ja täydellisessä rauhassa.  Samaan aikaan, joku ääni sisälläni sanoo, että in your dreams. Oikeasti mä heräsin pe-la yönä siihen, että pojat huutavat, vaikka ne olivat 300km:n päässä. Vissiin mulla on vähän hermoissa vikaa.

Kameli

Mulla on niin kameli olo. Heinäkuun aikana me ei olla mitään muuta tehty poikien kanssa, kun pakattu ja purettu.Taas tultiin äsken kotiin ja kamat odottavat eteisessä purkamista. Huoh. Mä en jotenkin jaksaisi enää tätä tavaroiden raahaamista. Tänäänkin mä jouduin kolmessa erässä kantamaan kaikki meidän kamat ylös. Varmaan naapurit pitävät mua ihan hulluna, kun mä aina raahaan jotain mukana. Pakko se on raahata, koska ei niitä tavaroita autosta kukaan mukaan tuo pois.

Hitto mä inhoan tätä nukuttamista. Nykyään meillä siis tämä nukuttaminen on omalaisensa show. Mun pitää istua tässä omalla sängyllä ja odottaa,että pojat suvaitsevat nukkua. Mä en todellakaan tiedä, että miten mä saan nuo nukahtamaan ihmisten lailla. Mulla menee illasta kaksi tuntia, kun istun ja koetan saada lapset nukkumaan.

Mietin jo, että mun on varmaan pakko ottaa yhteyttä taas sinne unikoulupaikkaan, koska ei tästä tule yhtään mitään. Jos mä poistun tästä huoneesta niin kohta on niin kova huuto ettei mitään järkeä. Jos mä annan noille huomiota, ei auta, jos en anna niin siitäkään ei ole mitään iloa. Ei auta musiikki, kirjan lukeminen, hiljaisuus tai meteli. Ei valo, pimeä tai vilkkuvalot. Tsiisus. Sitä karjumista , mikä alkaa mun poistuttua, ei kukaan jaksa kuunnella. Yhtenä iltana teki mieli hypätä parvekkeelta alas ja jättää lappu, että huutakaa vaan saatana, äiti ei enää jaksa. No, jaksoin silti. Ja miksi en jaksaisi, mähän olen äiti joka jaksaa kaiken.

Viime viikolla kävin pitkästä aikaa venyttely jumpassa. Mietin siellä tunnilla, että on se kumma, että täytyy maksaa 58e kuussa, että mä saan luvan rentoutua. Se tunti oli aivan mieletön. Siellä keskityttiin vain ja ainoastaan omaan itseensä, annettiin lupa olla ajattelematta  mitään ja irtaantua tästä maailmasta. Mietin, että aika väsynyt sitä taitaa olla, koska ei ole mikään ongelma maksaa siitä, että saa aikaa itselleen. Siksi mä oikeasti jumpalla käynkin, että saan pienen tauon tästä sirkuksesta.

Mun mies oli kiva, kun järjesti meille pienen loman Tampereella. Mun porukat ja mummo tulivat eilen poikien kanssa autolla perässä Tampereelle, kun me mentiin sinne jo perjantaina. Oli ihana olla hetki ilman poikia. Meillä siis oli eilen häät jossain Tampereen lähellä. Ei mitään käsitystä, että minne suuntaan Tampereelta. Nyt mä toivon, ettei meidän tartteisi poikien kanssa hetkeen reissata mihinkään. Paitsi syyskuussa pitäisi lähteä pohjoiseen.

Mä jatkan nyt tätä nukuttamista ja kokeilen vaikka jotain loitsua, vai pitäisikö tanssia jokin unitanssi?

maanantai 22. heinäkuuta 2013

22.7.2013

Lämpötila ulkona mittarin mukaan on 14.3 astetta, vettä sataa ja on kova tuuli. Siis voiko oikeasti olla mahdollista, että heinäkuussa on näin surkeat säät? Mä istun sisällä villasukat jalassa ja poltan kynttilöitä. Pojat nukkuvat parvekkeella päiväunia.

Mä en kestä, että kesällä pitää olla näin kylmä. Kamala shokki, kun Ruotsissa oli viikko sitten 25astetta lämmintä ja täällä kymmenen astetta vähemmän. Mä inhoan tätä. On näissä sateisissa päivissä toki jotain positiivista. Mä olen saanut siivottua makuuhuoneen kaappeja. Tosin siivoaminen oli hieman hankalaa, kun pojat auttoivat mua niin tehokkaasti. Lähinnä vain kaadettiin pyykinkuivaustelinettä ja reivittiin vaatteita alas kaapeista. Mutta nyt ne on siivottu. Päätin olla paska mutsi, enkä vie poikia tuonne sateeseen ja tuuleen ulos. Eihän tuolla jaksa hullukaan seisoa hiekkalaatikon tai kiikun vieressä tuossa kelissä. Olen niin mukavuuden haluinen, että tämä päivä me vietetään tiiviisti sisällä. Paitsi,että mä pääsen parin tunnin päästä jumpalle. Ihanaa!

Mä olen nyt laittanut loputkin poikien pieneksi jääneet vaatteet pois. Mä en jaksa katsella niitä enää, enkä myöskään koe tarvetta säilyttää niitä. Muutenkin meillä on  pienet tilat niin ala nyt sitten säästämään kaiken maailman sukkahousuja. Pari ihaninta vaatetta säästin ja that´s it.

Mulle iski yöllä stressi. Mä tajusin,että kohta on pojilla 1v synttärit. Eihän siinä mitään, mutta jonkun pitäisi myös järjestää ne juhlat. Voin tunnustaa, että mä olen maailman huonoin leipoja. En tiedä, että miten mä selviän kaikkien tarjottavien tekemisestä. Olisko liian noloa pyytää mun äitiä tekemään kakku? En halua edes kuvitella, että mitä siitä tulee, jos pitää alkaa leipomaan kakkua. Leivoin kerran kauralastuja, ne levisi koko pellilliseksi kaurataikinaa, suklaamuffinsseja olisi saanut hakata seinään, eikä niille silti olisi tapahtunut mitään, niistä tuli vähän kovia. Ja nekin muffinssit oli tehty valmiista jauheseoksesta, lisää vain vesi tyylillä. Mokkapaloistakin tuli melko erikoisia. Pellillisestä syötiin ehkä kaksi palaa.

Ainut mitä mä voin leipoa on kinkkurullat. Niitä mä osaan tehdä. Jos vaikka muuna tarjoiluna olisi Jaffa keksejä ja jätskiä. Ei, mä en mene siitä mistä aita on matalin vaan siitä, josta aita on jo kaatunut.

Nyt käyn laittamassa päiväkahvin tippumaan ja jään jännityksellä odottamaan, että milloin se Englannin uusi kuninkaallinen suvaitsee syntyä.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Huutoa ja huutoa

Mä vihaan iltoja. Mä siis oikeesti vihaan laittaa lapsia nukkumaan. Missä ovat ne vauvalehdistä tutut hetket, jolloin äiti makaa sängyllä lapsi kainalossa ja luetaan yhdessä kirjaa ,mahdollisesti musiikin soidessa taustalla? Meidän tämän hetkinen ilta on täynnä huutoa, raivoa, itkua ja naurua. Mun keinot alkavat olemaan lopussa, että miten mä saisin tuon parivaljakon ihmismäisesti nukkumaan. Mä en voi liikkua makuuhuoneesa pois ilman, että alkaa hirveä huuto. Jos mä katselen lapsia niin ne nauraa mulle tai toisilleen. Nyt olen useamman illan kuunnellut sitä huutoa, taistelua ja itkua. Tänään tein pelimiesvedon. Otin koneen mukaan makkariin ja makasin itse hiljaa sängyllä ja surffasin nettikaupoissa. Aikaa meni noin 30 min ja molemmat nukahtivat hiljaa. Eli tästä alkaen mä makaan joka ilta sängyssä vaikka vain tuijottamassa kattoon,että meillä nukuttaisiin ilman huutoa. Ja joo, olen paska mutsi, koska en ole LÄSNÄ nukuttamisessa vaan uppoudun omiin asioihin koneella. Varmaan joku psykologi-psykiatri-dosentti-tutkija haukkuu mun tekniikan maan rakoon. Tulis itse kokeilemaan noiden hirviöiden nukuttamista.

Taas mä olen pettynyt vauvalehtiin, koska ne antavat täysin vääränlaisen kuvat lapsiperheen arjesta. Ja se joka oikeasti uskoo, että lapsen nukuttaminen on seesteistä niin voi mun puolesta mennä hoitoon. Voihan se ehkä joskus olla, mutta harvoin.
Miksi mä aina provosoidun niin kamalasti vauvalehdestä? Ei ole kauaa, kun ko.lehdessä oli juttua äidin ja lapsen yhteisestä harrastuksesta, tiskikoneen tyhjentämisestä. Luoja, että mä nyt antaisin mun lasten tulla auttamaan mua siinä hommassa. Meillä olisi todennäköisesti pari puhkottua silmää, keuhkoa ja reisivaltimoa. Mä tyhjennän koneen aina, kun lapset ovat nukkumassa. Meidän yhteinen harrastus on hölpöttely. Se sisältää milloin mitäkin, veden kanssa leikkiä, kutittelua tai lattialla möyrimistä.

Mies oli viikonloppuna kotona pelastamassa mun elämää. Sain taas pieneksi hetkeksi jakaa hoitovastuun jonkun kanssa. Nyt alkoi taas arki ja kokopäiväinen lastenhoito. Onneksi huomiseksi on jo varattu lastenhoitaja, että mä pääsen jumpalle pitkästä aikaa. Reissussa tuli lipsuttua ruokavaliosta niin paljon, että ihan hävettää. Huolella meni alas toast skagenit sun muut herkut. Ei paljon hiilareita laskettu. Tänään jo aloitin uuden elämän ruoan suhteen. Eli lopetan sen ylenpalttisen herkuttelun. Piste.

En tiedä,että kuinka monta kaksosten tai muuten kaksostenrattailla liikkuvaa ihmistä tätä mun blogia lukee. Mutta kerron yhden jutun silti. Mentiin Ruotsiin Viking Gabriellalla, kaikki toimi hyvin. Takasin tultiin saman yhtiön Mariella nimisellä laivalla. Mikään ei toiminut.
Meidän kaksosten rattaat eivät mahtuneet hissiin, me ei mahduttu buffettiin syömään, koska rattaat olisivat bloganneet käytäviä joilla ihmiset kulkivat. Ko.laivassa ei ole perhehuoneita, vaan me kaikki viisi ihmistä ja kaksi matkasänkyä yövyttiin siinä neliön kokoisessa ( A luokan) hytissä. Oli vallan tiivis tunnelma.
Kaikki muu toimi hyvin, mutta älkää hyvät ihmiset tehkö sitä virhettä että erehdytte menemään Mariella laivalle vierekkäin istuttavien kaksosten rattaiden kanssa. Kiitos.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Matka


Terveisiä maasta, jossa kaikki on paljon parempaa. Ainakin ilmat. Eilen oli 28 astetta lämmintä ja tänään aamulla Suomessa 13, jätte kiva. Reissusta selvittiin kuin selvittiinkin ilman sen suurempia traumoja. Joskus tuntui, ettei tästä tule mitään, mutta nyt ollaan kotona koko porukka. Mieskin tulee kotiin vielä tämän illan aikana.

Kyllä oli aika ajoin rankka reissu. Pojat ovat niin kovia menijöitä, ettei perässä meinaa pysyä. Omaa aikaa mulla ei ollut kuin vessassa. Viisi päivää omien porukoiden ja omien lasten kanssa oli melkoinen taistelu elämästä ja kuolemasta. Olisiko ollut keskiviikko, kun mä olin aivan valmis sanomaan että adios!

Tietokoneelle pääsin tasan kerran ja vierotusoireet olivat aika kovia. On se jännä, miten voikin olla niin addiktoituntut tietokoneen käyttöön. Matkasta on paljon kerrottavaa, mutta nyt mä en taida enää jaksaa aloittaa selostusta. Viikonloppuna on aikaa kasata kunnollinen matkakertomus meidän mielenkiintoisesta matkasta.

Kyllä teki mieli taputtaa itselleni, kun pääsin kotiin ja sain ulko-oven perässäni kiinni. Mä selvisin sittenkin!

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Pakkausta

Apua, miten tämä pakkaaminen on aina näin tuskallista. Huomenna siis lähdetään sinne Ruotsin reissulle. Aivan tuhannen varmasti mulla on ihan liikaa kamaa mukana, enkä saa tuotua mitään tuliaisia kotiin. Tai vaihtoehtoisesti en ole pakannut mitään järkevää mukaan. Onneksi meillä on auto mukana niin voin koettaa tunkea sinne johonkin rakoihin mun mahdollisesti kaupoista löytämiä vaatteita. Kova olisi hinku päästä kunnolla shoppailemaan.

Mä en tajua, että mikä riivaaja meidän poikiin on iskenyt. Nukkuminen on nykyään ihan tuskallista. Varsinkin yöunille käyminen. Tänä aamuna mä olin O:n kanssa hereillä jo 4.51 ja koetin epätoivoisesti hyssyttää sitä uneen. Hain parvekkeelta vaunut, johon sain sen nukahtamaan. En todellakaan aio herätä ennen viittä aamuisin. Onneksi herättiin vasta 7.30 lopullisesti. Alkaa ottamaan sieluun nämä yöriekkumiset.
Olisko liikaa vaadittu, että voitaisiin mennä yö mahdollisesti vaikka yhdellä heräämisellä tai ettei herättäisi ollenkaan?

Äsken taas taistelin noin tunnin verran nukkumisen kanssa ja taas olen itse ihan puhki. Mun piti tehdä vaikka ja mitä ennen kuin käyn nukkumaan. Fiilis on sellainen, että mä siirrän kaiken tekemisen aamuksi. Ehkä mä silloin olen edes vähän pirteämpi ja saan jotain aikaiseksi. Toivottavasti.

Lähdetään huomenna liikenteeseen jo puolen päivän maissa, koska mennään moikkaamaan mun vaaria kuntoutuskeskuksen, joka sijaitsee Helsingissä. Olen ollut aika paska lapsenlapsi, koska en ole edes soitellut vaarille pitkään aikaan. Mä en vain ole saanut aikaiseksi. Ja olen ihan varma, ettei nuo mun serkutkaan ole sille soitellut. Mä sentään menen huomenna käymään siellä. Silti vain on jostain syystä ollut huono omatunto, kun en ole pitänyt yhteyttä.

Armas puolisonikin lupasi soitella mulle vielä tänään uudestaan. Pakko varmaan pistää sille viestiä, että soita nyt äkkiä, etten mä nukahda. Mun ajatus ei ole kovin virkeä, jos pitää unesta alkaa puhumaan puhelimessa.

Mutta mä koetan reissun aikana löytää jostain koneen, että pääsen päivittelemään tätä blogia. Tack och hej!


tiistai 9. heinäkuuta 2013

Äääääää

Eilinen päivä oli taas ihan huippu raskas. Molemmat kitisivät vuorotellen ja yhtäaikaa. Pojat nukkuivat 3x30 min päiväunet. Oli taas tosi riemastuttavaa. Unta riitti yhtä paljon, kun sen unen tulemiseen. Heijasin vaunuja hikipäässä parvekkeella valehtelematta 20min ja sitte herätään jo melkein heti, kun nukahdetaan. Luoja, että oli raivostuttavaa. Tänään me niin lähetään pois kotoa jossain vaiheessa. Eilen ajattelin, että kiva joskus vain olla kotona, kissan jalat! Pakko keksiä noille edes sitä keinumista päivälle, muuten tämä on ihan tuskallista.

Onneksi mä sain illaksi lastenvahdin, että pääsin käymään jumpalla. Oli muuten aika voittaja fiilis, kun sain hetken omaa aikaa. Tosin se kaikki kostautui mulle. Mä taistelin poikien nukkumisen kanssa noin tunnin. Siinä samalla O päätti yrjötä maidot meidän päiväpeitolle. O jaksoi huutaa noin 30min suoraa huutoa, ennen kuin suostui rauhoittua. E:kin on aloittanut iltariehumiset. Koko ajan pitää nousta sängyssä seisomaan ja kiljumaan. Huoh, mä inhoan nukuttamista. Kun mä loppu viimein sain molemmat nukkumaan, mä olin itse niin väsynyt, etten jaksanut tehdä mitään. Pakko oli luovuttaa ja kömpiä sänkyyn.

Kohta saan taas lastenvahdin, että pääsen aamujumpalle. Käyn hakemassa energiaa, jotta jaksan keksiä meille päiväksi kaikkea kivaa tekemistä. Ainakin mennään ulos lenkille ja mahdollisesti kauppassakin pitäisi käydä.

Eilen kävin hakemassa meille uuden turvaistuimen. O saa aloittaa ensin normaalissa istuimessa istumisen, koska on jo niin isokokoinen. E saa hetken vielä varttua, koska kaukalo sopii vielä hyvin sille. Mä taas poikkesin mun periaatteesta ja ostin käytetyn kaukalon mun tutulta. Meillä on niin karmean paska auto, että jos me rekan alle jäädään niin kukaan ei pelastu, vaikka olis millanen kaukalo. Enkä mä jaksa uskoa siihen, että tuo nyt maailman turvattomin olisi. Merkki oli ainakin ihan hyvä, eikä sitä kovin paljoa haukuttu, kun googlasin ko. mallin illalla. Katotaan, että mistä me E:n istuin hankitaan. Pitääköhän se sitten ostaa uutena, koska tuskin niin hyvä mäihä käy, että joku toinen tuttu möisi myös istuinta.

Nyt mä lähden valmistamaan lastenhoitajalle aamiaista, koska lupasin, että se saa syödä meillä ennen kuin lähtee oikeisiin töihin. Palataan taas asiaan myöhemmin.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Viikko loppui

Viikonloppu oli ja meni taas. Tuntuu,etten ehtinyt tehdä yhtään mitään. Mies oli meidän kanssa kotona ja tänään hän joutui lähtä takaisin sinne helsvetin Kokkolaan. Ensimmäisen kerran oli jotenkin haikea fiilis hänen lähdöstä. Pitkästä aikaa meillä oli tosi kivaa kahdestaan. Aina ennen ihan koko aika on mennyt poikien kanssa, mutta nyt jäi vähän aikaa toisillemmekin, koska pojat jaksavat hetken jo leikkiä kaksistaan. Kiva jutella, joskus muunkin kanssa kuin lähiSiwan kassan.Varattiin me hotelli Tampereelta, koska meillä on siellä loppukuusta häät. Me mennään miehen kanssa sinne jo perjantaina ja muu meidän porukka tulee vasta lauantaina. Jippiii!

Huomenna aamusta mä menen yläkertaan aamiaiselle. Mut kutsuttiin sinne poikien kanssa, että saan edes joskus juoda kahvin rauhassa. Jos pojat vaikka hetken aikaa viihtyisivät siellä kissan ja reilun vuoden ikäisen tytön kanssa. Huomenna iltapäivästä meille tulee taas lastenvahti, että mä pääsen jumpalle. Josko mä saisin vähän useammin tällä viikolla treenattua. Viime viikko oli niin kiireinen, etten päässyt salille. Nyt pitää laittaa itsensä taas ruotuun.

Vähän oli puhetta mun vanhempien kanssa, että lähdetään käymään Ruotsissa. Olisi tosi kiva päästä vähän reissaamaan poikien kanssa. Ja kerrankin ihan ulkomaille asti. Tosin mun mielestä olisi parempi ottaa joku todella halpa äkkilähtö ja painua vaikka Kreikkaan rantalomalle. Se olisi oikeaa lomailua....aurinko,meri ja hiekkaranta.

Siis mä en tajua, että miten meillä voi olla taas näin sotkuista. Keskiviikkona imuroin ja pesin lattiat. Eilen taas imuroin ja taas mulla jää roskia jalkapohjiin. Onko toi meidän imuri ihan susi, vai sotketaanko me poikien kanssa oikeasti näin paljon?

Viime yö oli ihan fiasko. O heräsi noin klo 1 ja päätti, että häntä ei enää huvita nukkua. Mä sitten valvoin sen kanssa luoja yksin tietää monta tuntia. Jossain vaiheessa se nukkui mun käden päällä mun ja miehen välissä. Ja johan me oltiin taas klo 7 hereillä. Ainut positiivinen asia oli se, että nyt molemmat ovat jo nukkumassa. Olivat himppasen väsyneitä molemmat. Pitää vissiin itsekin kohta kömpiä sänkyyn, että saan nukuttua kunnolliset yöunet.

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Shoppailua

Aamusta heitettiin poikien ja E:n kummin kanssa shoppailureissu. Taas tarttui kaikkea kivaa mukaan. Lähinnä pojat saivat uusia vaatteita. Lindexiltä löytyi tosi kivoja t-paitabodyja sekä molemmille shortsit. Shortseja mä olen etsinyt monesta paikasta, mutten ole löytänyt kivoja. Nyt molemmilla on samanlaiset siniset farkkumaiset shortsit. Kelpaa käydä leikkikentällä kiikkumassa uusilla housuilla. Mä löysin itselleni täydennystä meikkivarastoon. Alkaa taas naisellisuus löytymään, kun meikit ja korut kiinnostavat. Glitterissä oli koruja -75%, ihan kohtuullinen alennus. Pakko oli muutama koru ostaa tuohon jo täysinäiseen korunaulaan.

Eilen jo pääsin kehumasta, että miten päivät menevät nopeasti. Meneehän ne nopeasti, jos jaksaa olla koko ajan liikenteessä. Kauppareissun jälkeen ollaan oltu ihan vain kotosalla. Luoja, että tämä iltapäivä ja ilta on ollut pitkä. Me ollaaan syöty, uitu, siivoiltu, pesty pyykkiä ja tehty miehelle iltapalaksi pizzaa. Äsken sain pojat nukkumaan ja olisin itsekin ihan valmis menemään sohvalle tuijottamaan telkkaria. Ehkä tiskikone malttaa odottaa tyhjennystä aamuun asti.

Aiemmin kerroin, että meidän piti mennä poikien kanssa Viroon mun vanhempien veneelle. Tänään äiti soitti, että veneestä on joku talvella korjattu osa rikki. Niiden pitää jättää loma kesken ja tulla Suomeen. Voin vain kuvitella, että miten paljon niitä ärsyttää. Ja rakkaat vanhempani tuntien, osaan kuvitella millaista palautetta veneen korjannut henkilö tulee samaan. Mua pelottaisi olla ko. henkilö. Toisaalta mä ymmärrän ihan täysin, että hermo menee, jos joku menee rikki heti, kun se on vasta korjattu. Äiti tosin lohduttautui ajatuksella, että nyt me tehdään toisenlainen reissu porukalla. Onhan niillä vielä kolme viikkoa lomaa, niin meillä on hyvää aikaa tehdä kesälomaretki yhdessä.

Mua alkoi äsken ärsyttämään, kun tein pizzaa. Mä mietin,että miks mä olen aina niin kiltti ja ajattelen toisen parasta. Mä voisin lyödä vaikka mitä vetoa, että mä en saisi koskaan mitään valmista iltapalaa, vaikka tulisin vuoden reissulta kotiin. Miksi mä siis vaivaudun tekemään toiselle jotain, jos en itse koskaan saa mitään vastinetta? Tai lähinnä, että miks mua ei koskaan ajatella? Olenkohan mä oikeasti ihan itsestäänselvyys? Pitääpä ruveta miettimään.

Mun murmelit

Eilen oli neuvolapäivä. O painaa 10,4kg ja on 75cm pitkä. E painaa 8,7kg ja on 73cm pitkä. Mun isot ja maailman reippaimmat pojat. Käytiin myös eilen E:n kanssa lastenkirurgin kontrollissa sen epäsymmetrisestä päästä. Ei mitään vikaa. Saan kuulemma lopettaa koko asian ajattelun. Neuvolasta laitetaan kuulemma ihan tosi hepposin perustein kirurgille, jos pää poikkeaa käyriltä. Noh, tulipahan asiaan varmistus, että E:n pää on kunnossa. Menihän meillä aikaa siellä ruhtinaallinen vartti tämän itsestään selvyyden toteamiseen.

Tänään mä saan E:n kummin shoppailuseuraksi. Lähdetään porukalla käymään kaupoissa. Mun pitäisi ostaa pojille jotain kivoja vaatteita. Ne kasvaa niin hillittömän kovaa vauhtia, että kaikki vaatteet jää pieneksi. Onneksi on alennusmyynnit, niin voin hyvällä omalla tunnolla ostella. Miehellä on myös tänään palkkapäivä, joten laittakoot mulle lisää rahaa lasten vaatteisiin. Pitää sitä meidänkin jotain kivaa tehdä ja shoppailla.

Aamulla tajusin,että tänäänhän on jo perjantai. Meillä menee poikien kanssa viikot niin nopeasti, ettei mitään järkeä. Viime yönä pojat nukkuivat 20.30-8.30. Oli ihan mieletön tunne, kun aamulla heräsin ja tajusin kellon olevan noin paljon. Tällaisia öitä lisää, kiitos!

Tul äsken ajatus, että nyt on JO perjantai. Ensi viikolla meidän olisi tarkoitus lähteä poikien kanssa Viroon. En vielä tiedä, että minä päivänä, mutta varmaan aikalailla viikon päästä. Mun vanhemmat just soittivat ja kertoivat olevansa Pärnussa veneellä. Ei me ihan niin kauas varmaan jakseta lähtä, mutta jos edes Tallinnaan. Muutaman kerran olen Virossa matkustanut bussilla, enkä mä oikein jaksaisi tämän meidän porukan kanssa tehdä sellaista retkeä.Vielä jos se mun mummikin liittyy iloiseen seurueeseemme.

Nyt mä alan taas kasaamaan tätä rytmiryhmää, että päästään sinne kauppoihin vielä ihmisten aikoihin. Hauskaa viikonloppua kaikille.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Siis ai, että

Ai, että mua taas alkoi tänään kiristämään päästä. "Miten sä muka voit pärjätä yksin kahden pienen lapsen kanssa?" "Jos mä olisin sä, niin kyllä mä olisin jo muuttanut miehen mukana Kokkolaan" " Ei ole kyllä kiva, että joudut olemaan yksin lasten kanssa." Oliskohan se ihan mun ja mun miehen välinen asia, että miten me asumisjärjestely ja lastenhoito jaetaan. Ja miksi helsvetissä mä en pärjäisi mun omien lasteni kanssa? Mikä tekee kaksosista niin ihmeelliset, ettei niiden kanssa voi pärjätä yksin?

Mä jouduin huomiseksi pyytämään pariksi tunniksi lastenhoitoapua mun mummilta. Ihan kiusallani pesin tänään lattiat, korjasin kaikki puhtaat pyykit ja siivosin kaiken muunkin. Eipähän ainakaan pääse sanomaan, etten mä pärjää. Mua alkaa niin kiehuttamaan ihmisten asenne. Pakko myöntää, että mä olen kuin olenkin tällä hetkellä ihan onnellinen meidän tilanteeseen. Vaikka pojat ovat välillä hirviömonstereita niin silti meillä on hetkiä, joita en vaihtaisi mihinkään. Ja aivan varmasti myös yhden lapsen äidillä tulee tilanteita, jolloin tuntuu,että pakka kaatuu hetkenä minä hyvänsä. Tulee mullakin joskus tunne, että mä en kerta kaikkiaan selviä tästä elämästä. Silloin pitää vain hengittää syvään ja kuulla tai nähdä lasten onnellinen nauru. Mä en halua näyttää lapsille, että mä olisin väsynyt tai "kyllästynyt" niiden nukuttamiseen, syöttämiseen tai vaipan vaihtoon.

Eikä se ihmisten päivittely muuta tilannetta mihinkään. Jos siltä tuntuu, niin apua voi tarjota. Mä myös pyydän apua jos sitä tarvitsen. Raivostuttavaa, että ihmiset päivittelevät asioita, joille ei mahda mitään. Tulipahan taas purettua negatiivisia ajatuksia.

Tänään me oltiin aamusta poikien kanssa ja isomummon kanssa torilla. Oli ihana auringonpaiste ja mehukkaita tuoksuja. Ihana tuoksu lähti vihannes,-mansikka- ja possukojulta. Pitäisi useammin käydä torilla.
Isomummo nautti, kun sai viettää meidän kanssa aikaa. Torin jälkeen keitettiin uusia perunoita ja syötiin kalalounas. Oli muuten aika NAM!

Oliskohan tämä päivä kohta paketissa? Vielä nopsaa suihkuun ja sitten saa heittäytyä sängylle. Mä olen monena iltana katsellut Pasilaa dvd:ltä. Ai, että se on hauska. Onkohan mulla jotenkin kiero huumorintaju?

 Ainiin, meidän poikien uusi lempibiisi on Stigin viheltelen. Mieletön rummutus alkaa syöttötuolissa, kun kuunnellaan ko. biisiä syödessä. Outoja lapsia. Lastenlaulut on munkin mielestä ihan so last season.


tiistai 2. heinäkuuta 2013

Oi miksi

Miten tämä aika menee näin nopeasti. Aamulla mietin,että mitäs sitä tänään tekisi ja kohta onkin jo ilta. Nyt ei ole hetkeen ollut niitä päiviä, jolloin se päivä vain kestää ja kestää. Aika on suorastaan liitänyt eteen päin.
Tuntuu,ettei päivästä saa revittyä pientä hetkeä, jolloin olisi oikeasti aikaa paneutua blogin tai minkään muunkaan kirjoittamiseen/tekemiseen.  Pojat leikkivät kerrankin kiltisti vielä hetken aikaa, kunnes vien ne nukkumaan. Siitäpä se riemu taas repeää. Mä jo kauhulla aina odotan sitä nukkumaan laittoa, koska molemmat huutavat nykyään kurkku suorana. Todella rauhallista ja rentouttavaa.

Tänään pojat kävivät ekan kerran Linnanmäellä. Oli aika huisia. Päivä meni ihan tosi kivasti. Pojat jaksoivat pyöriä rattaiden kanssa koko päivän meidän muiden mukana. Mä sain kerrankin olla lapsi ja nauttia täysin siemauksin hurjista laitteista. Mä niin tykkään huvipuistoista, kun pääsee kunnon kieputuksiin. Välillä vähän jännitti ja otti vatsasta, mutta ei kuitenkaan yrjö irronnut.

Taas tuli kevyt pieni keskeytys kirjoittamiseen. Piti laittaa pojat nukkumaan. Eihän siinä operaatiossa mennyt taas kuin tunti. Mä niin inhoan nukuttamista. Mikään ei ole ärsyttävämpää lastenhoidossa, kun roikkua pinnasängyn laidalla ja noitua toiset nukahtamaan. Olen nyt muutamana iltana keksinyt laittaa poikien jäniinin soimaan. Se taitaa olla teddy kompanietin kani, jota perseestä vetämällä saa soimaan. Se kilkutus on maailman ärsyttävintä, mutta mä kestän sen, koska se saa pojat nukahtamaan. Kaikkein ärsyttävintä on jos molemmat jäniinit soivat yhtäaikaa ja eri tahdissa. Ja ehkä vielä ärsyttävämpää on se jos molemmat lapset huutavat kilpaa niiden eri tahdissa kilkuttavien jäniinien kanssa.

Äsken poikia nukuttaessa tuli taas se tunne. Mun olisi tehnyt mieli huutaa, että voisko joku nyt ****u tulla nukuttamaan nämä???? En huutanut, koska se olisi ollut melkoisen turhaa yksin ollessa. Ja tuskin musta niin kovaa ääntä olisi lähtenyt, että se naapuriin kuuluisi, ainakaan kovinkaan selvästi. Välillä vain tulee se tunne, että tämä naimisissa olevan yh:n arki on ihan perseestä. Voisi se mies olla täällä silloin, kun sitä tarvitsee.

Oi, miksi mä lupasin mennä huomenna aamulla meidän mummon kanssa torille? Mikä oli se mielenhäiriö, että mä suostuin siihen? Mua ei huvita yhtään, mutta pakko se on. Mummo on kuitenkin vanha kuin taivas niin eihän sille voin näin nopealla varoitusajalla mitään ilmoittaa. Aamusta taas siis pakkaan koko orkesterin autoon ja hurautan mummolle, torille ja kauppaan. Illalla on vielä nuorimman serkkupojan synttärit. Sinne on kiva mennä, mutta missä ihmeen vaiheessa mä ehdin jumpalle?  Taas multa loppuu vuorokaudesta tunnit.

Makuuhuone on kokonaan hiljentynyt niin nyt mä uskallan mennä pikasuihkuun. Ai, mikä pitkä lämmin suihku kera ihanien hoitotuotteiden? Se oli silloin ael (aikaennenlapsia). Mutta en mä noita mun omia pikku hirviö monstereita vaihtaisi mihinkään. Ne on maailman rakkaimmat <3