sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Kameli

Mulla on niin kameli olo. Heinäkuun aikana me ei olla mitään muuta tehty poikien kanssa, kun pakattu ja purettu.Taas tultiin äsken kotiin ja kamat odottavat eteisessä purkamista. Huoh. Mä en jotenkin jaksaisi enää tätä tavaroiden raahaamista. Tänäänkin mä jouduin kolmessa erässä kantamaan kaikki meidän kamat ylös. Varmaan naapurit pitävät mua ihan hulluna, kun mä aina raahaan jotain mukana. Pakko se on raahata, koska ei niitä tavaroita autosta kukaan mukaan tuo pois.

Hitto mä inhoan tätä nukuttamista. Nykyään meillä siis tämä nukuttaminen on omalaisensa show. Mun pitää istua tässä omalla sängyllä ja odottaa,että pojat suvaitsevat nukkua. Mä en todellakaan tiedä, että miten mä saan nuo nukahtamaan ihmisten lailla. Mulla menee illasta kaksi tuntia, kun istun ja koetan saada lapset nukkumaan.

Mietin jo, että mun on varmaan pakko ottaa yhteyttä taas sinne unikoulupaikkaan, koska ei tästä tule yhtään mitään. Jos mä poistun tästä huoneesta niin kohta on niin kova huuto ettei mitään järkeä. Jos mä annan noille huomiota, ei auta, jos en anna niin siitäkään ei ole mitään iloa. Ei auta musiikki, kirjan lukeminen, hiljaisuus tai meteli. Ei valo, pimeä tai vilkkuvalot. Tsiisus. Sitä karjumista , mikä alkaa mun poistuttua, ei kukaan jaksa kuunnella. Yhtenä iltana teki mieli hypätä parvekkeelta alas ja jättää lappu, että huutakaa vaan saatana, äiti ei enää jaksa. No, jaksoin silti. Ja miksi en jaksaisi, mähän olen äiti joka jaksaa kaiken.

Viime viikolla kävin pitkästä aikaa venyttely jumpassa. Mietin siellä tunnilla, että on se kumma, että täytyy maksaa 58e kuussa, että mä saan luvan rentoutua. Se tunti oli aivan mieletön. Siellä keskityttiin vain ja ainoastaan omaan itseensä, annettiin lupa olla ajattelematta  mitään ja irtaantua tästä maailmasta. Mietin, että aika väsynyt sitä taitaa olla, koska ei ole mikään ongelma maksaa siitä, että saa aikaa itselleen. Siksi mä oikeasti jumpalla käynkin, että saan pienen tauon tästä sirkuksesta.

Mun mies oli kiva, kun järjesti meille pienen loman Tampereella. Mun porukat ja mummo tulivat eilen poikien kanssa autolla perässä Tampereelle, kun me mentiin sinne jo perjantaina. Oli ihana olla hetki ilman poikia. Meillä siis oli eilen häät jossain Tampereen lähellä. Ei mitään käsitystä, että minne suuntaan Tampereelta. Nyt mä toivon, ettei meidän tartteisi poikien kanssa hetkeen reissata mihinkään. Paitsi syyskuussa pitäisi lähteä pohjoiseen.

Mä jatkan nyt tätä nukuttamista ja kokeilen vaikka jotain loitsua, vai pitäisikö tanssia jokin unitanssi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti