tiistai 2. heinäkuuta 2013

Oi miksi

Miten tämä aika menee näin nopeasti. Aamulla mietin,että mitäs sitä tänään tekisi ja kohta onkin jo ilta. Nyt ei ole hetkeen ollut niitä päiviä, jolloin se päivä vain kestää ja kestää. Aika on suorastaan liitänyt eteen päin.
Tuntuu,ettei päivästä saa revittyä pientä hetkeä, jolloin olisi oikeasti aikaa paneutua blogin tai minkään muunkaan kirjoittamiseen/tekemiseen.  Pojat leikkivät kerrankin kiltisti vielä hetken aikaa, kunnes vien ne nukkumaan. Siitäpä se riemu taas repeää. Mä jo kauhulla aina odotan sitä nukkumaan laittoa, koska molemmat huutavat nykyään kurkku suorana. Todella rauhallista ja rentouttavaa.

Tänään pojat kävivät ekan kerran Linnanmäellä. Oli aika huisia. Päivä meni ihan tosi kivasti. Pojat jaksoivat pyöriä rattaiden kanssa koko päivän meidän muiden mukana. Mä sain kerrankin olla lapsi ja nauttia täysin siemauksin hurjista laitteista. Mä niin tykkään huvipuistoista, kun pääsee kunnon kieputuksiin. Välillä vähän jännitti ja otti vatsasta, mutta ei kuitenkaan yrjö irronnut.

Taas tuli kevyt pieni keskeytys kirjoittamiseen. Piti laittaa pojat nukkumaan. Eihän siinä operaatiossa mennyt taas kuin tunti. Mä niin inhoan nukuttamista. Mikään ei ole ärsyttävämpää lastenhoidossa, kun roikkua pinnasängyn laidalla ja noitua toiset nukahtamaan. Olen nyt muutamana iltana keksinyt laittaa poikien jäniinin soimaan. Se taitaa olla teddy kompanietin kani, jota perseestä vetämällä saa soimaan. Se kilkutus on maailman ärsyttävintä, mutta mä kestän sen, koska se saa pojat nukahtamaan. Kaikkein ärsyttävintä on jos molemmat jäniinit soivat yhtäaikaa ja eri tahdissa. Ja ehkä vielä ärsyttävämpää on se jos molemmat lapset huutavat kilpaa niiden eri tahdissa kilkuttavien jäniinien kanssa.

Äsken poikia nukuttaessa tuli taas se tunne. Mun olisi tehnyt mieli huutaa, että voisko joku nyt ****u tulla nukuttamaan nämä???? En huutanut, koska se olisi ollut melkoisen turhaa yksin ollessa. Ja tuskin musta niin kovaa ääntä olisi lähtenyt, että se naapuriin kuuluisi, ainakaan kovinkaan selvästi. Välillä vain tulee se tunne, että tämä naimisissa olevan yh:n arki on ihan perseestä. Voisi se mies olla täällä silloin, kun sitä tarvitsee.

Oi, miksi mä lupasin mennä huomenna aamulla meidän mummon kanssa torille? Mikä oli se mielenhäiriö, että mä suostuin siihen? Mua ei huvita yhtään, mutta pakko se on. Mummo on kuitenkin vanha kuin taivas niin eihän sille voin näin nopealla varoitusajalla mitään ilmoittaa. Aamusta taas siis pakkaan koko orkesterin autoon ja hurautan mummolle, torille ja kauppaan. Illalla on vielä nuorimman serkkupojan synttärit. Sinne on kiva mennä, mutta missä ihmeen vaiheessa mä ehdin jumpalle?  Taas multa loppuu vuorokaudesta tunnit.

Makuuhuone on kokonaan hiljentynyt niin nyt mä uskallan mennä pikasuihkuun. Ai, mikä pitkä lämmin suihku kera ihanien hoitotuotteiden? Se oli silloin ael (aikaennenlapsia). Mutta en mä noita mun omia pikku hirviö monstereita vaihtaisi mihinkään. Ne on maailman rakkaimmat <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti