sunnuntai 18. elokuuta 2013

Kiukku

Taas on kiukku. Mulla menee niin hermo tähän kotiorjana olemiseen. Kaikki tapahtuu aina mun pyynnöstä tai käskystä. Koskaan mikään ei toimi itsestään. Kaikesta pitää sanoa, kysyä ja huomauttaa. Mä toivon, etten ole yksin tämän asian kanssa. Uskoisin kyllä, että maailmassa on muutama muukin nainen, joka voi yhtyä näihin mun sanoihin.

Tämä päivä on ollut taas aika raskas. Pääsin mä aamusta sentään käymään kahvakuulaamassa, mutta siitä se riemu sitten repesikin. Mieli olisi tehnyt vielä illalla lähtä body balance tunnille, mutta se nyt oli jo liikaa vaadittu. Koko sunnuntai on mennyt kotitöitä tehdessä. Tuntuu, etteivät ne lopu koskaan. Aina on joku paikka rempallaan. Tänään ei ole huvittanut tehdä edes ruokaa. Knorr pelasti mut taas kerran. Sveitsiläinen juustokeitto, ah, ajoittain suurta herkkua.

Välillä sitä ihminen miettii, että miten paljon yksi ihminen sietää erinäisiä asioita. Ihan vain pelkästään esim. fyysistä ja psyykkistä rasitusta? Onkohan siinä joku raja ja jos on niin milloin se tulee vastaan? Joskus musta tuntuu,ettei se raja ole kovinkaan kaukana. Tai sitten mulla on äärimmäisen huono sietokyky ottaa asioita vastaan. Kaikki nämä asiat tulevat aina illalla mieleen, kun olen saanut lapset nukkumaan. Koko päivä menee aina niin reippaasti niiden kanssa touhutessa, ettei ehdi ajatella asioita. Enkä ikimaailmassa voisi näyttää pojille, että päätä kiristää tai hermostuttaa. No, kyllä ne joskus saa olla osallisena mun hermostumisessa. Tänään viimeksi ärähdin O:lle, koska kolmatta kertaa se repi vaatteita pyykinkuivaustelineeltä. Jotenkin mä en usko, että iloisesti kieltäminen toimii. Äänensävyllä luulisi olevan enemmän merkitystä. Taas mä ajattelen samalla lailla kuin koiran koulutusta. No, mutta eipä ole parempiakaan ideoita tullut mieleen.

Makuuhuone on taas tältä päivältä hiljentynyt. Josko minäkin pääsisin laittamaan itselleni jotain iltapalaa ja rauhoittumaan. Huomenna pitäisi lähteä sinne Ouluun. Jos mä olen oikein ärsyttävä ja vihainen niin mä jään toisen lapsen kanssa kotiin. Menköön mies keskenään minne huvittaa. Mä en jaksa ressata sitä...Onnistuisikohan sitä olla oikeasti välinpitämätön aviopuolisoa kohtaan?

Välillä mä mietin, että miksi mä olen mennyt miehen kanssa naimisiin. Kaikkihan aina sanoo miten miehet ovat ärsyttäviä. Kaikki naistet aina haukkuvat miehiä yhdessä kuorossa. Sitten mies sanoo pari ihanaa sanaa ja maksetaan pieni omaisuus siitä, että päästään järjestämään isot häät, jotta voidaan joskus erota...

2 kommenttia:

  1. Voimia! Toivottavasti Oulussa tulee parempi fiilis ;) Miehet on kyllä välillä niin peestä, että huh. Jopa mun äidin mielestä on kiva olla välillä yksin kotona ja iskä reissuhommissa... Kesä meni aika kivasti ilman isiä meillä, tais olla niin teilläkin?!?!

    VastaaPoista
  2. Hei ! Vaihdoin blogin nimeä joten osoitekkin muuttui.
    Uusi osoite on ; http://hitaastimuttatodellavarmasti.blogspot.fi/

    VastaaPoista