torstai 26. syyskuuta 2013

Ajatukset

Mun pää on aivan täynnä erilaisia ajatuksia, enkä mä saa kasattua niistä mitään järkevää. Tekisin niin hyvää puhua jonkun kanssa rauhassa ja kerrankin kunnolla kaikesta. En vain tiedä, että mistä mä alottaisin. Ja miksi mulla ei tule jutteluseuraksi ensimmäisenä mieleen mun oma mies? Miksi mä en osaa puhua sille, enkä kenellekään mistään oikeista asioista, jotka mua vaivaavat? Aina vain pyörittelen kaikkea itse omassa päässäni. Ehkä siksi, koska mikään ei koskaan muutu kuitenkaan.

Täällä nukkuu kerrankin kaikki, paitsi mä. Istun poikien huoneen sohvalla kuulokkeet päässä. Täällä on täysin pimeää, jollei tietokoneen valoa lasketa. Mä nautin tästä fiiliksestä, kun saan olla kerrankin ihan rauhassa. Tosin tuskin tätä rauhaa kovinkaan kauaa kestää. Taas muutama yö on ollut tosi levoton poikien kannalta. Molempien. Molemmat kiljahtelevat aika ajoin. Kai sen voi laittaa tiistaisten rokotteiden piikkiin.

Neuvolasta en tainnut muistaa mainita. No, eipä siellä muuta ollut kuin piikit, paino ja pituus. E painaa 8,7kg ja on 74,7cm pitkä. O painaa 10,7kg ja on 77,4cm pitkä. Molemmat kasvavat hienosti omilla käyrillään. Ja taas päästään siihen päivittelyyn, että miksi nuo ovat eri kokoisia. Rehellisesti sanottuna mun oli eilen pakko katsoa niinkin luotettavasta lähteestä kuin wikipedia, että mitä siellä sanotaan kaksosista. Nämä meidän kaksoset ovat kuulemma, kuin ihan mitkä tahansa sisarukset. Ja tulkaa näyttämään mulle, että kaikki sisarukset kasvavat täysin samalla käyrällä.

Mulla alkaa mennä jo hermo tuohon poikien koon päivittelyyn. Mä kyllä tiedostan asian ihan itsekkin. Mulle ei tarvitse kertoa, että toinen niistä on isompi ja näyttää vanhemmalta. Eikä myöskään tarvitse ihmetellä sitä, että ne ovat kaksi poikaa. O paran hiukset ovat kasvaneet niin kovasti, että kaikki luulevat sitä tytöksi. Mun on varmaan pakko soittaa johonkin parturiin, että kuka suostuisi leikkaamaan tuon lapsen hiukset. Mä en jaksa enää yhdellekään mummolle kertoa, että se on poika, vaikka sillä on hiukset. Hitto mä leikkuutan ne pois. Eikä asiaa auta, että sillä on sininen, vihreä, ruskea tai minkä tahansa värinen paita. Aina sitä luullaan tytöksi. Mua häirii se asia suuresti.

Hetken otan vielä aikaa itselleni ja fiilistelen hyvää musaa. Kerrankin yksin,pimeässä ja hyvässä äänessä. Tosin kuorsaus kuuluu ikävästi kuulokkeiden läpi....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti