maanantai 28. lokakuuta 2013

Juoksu

Nyt mä sen päätin. Mä alan harrastaan tässä ohella juoksua. Ajattelin laittaa päämääräksi, että jaksisin juosta loppukeväästä tai alkukesästä puolikkaan maratonin. Mun on pakko saada talveksi joku projekti, koska muuten mä en kestä tätä talvea. Aivan pakko saada jotain ajateltavaa, että aika menisi nopeammin.

En muista, että milloin syksy olisi ahdistanut mua näin paljon. Koko päivän on satanut vettä ja ollaan oltu poikien kanssa sisällä. En todellakaan mene seisomaan tuonne sateeseen katsomaan, kun lapset tuijottavat mua hiekkalaatikon reunalta. Pojat ovat ulkona nukkumassa, joten eiköhän siinäkin saa raitista ilmaa.

Tänään mä sain järkättyä itelleni huomiseksi parturin ja siksi aikaa meille lastenhoitajan. Menen taas ammattikoululle. Pelkkä leikkaus maksaa vain alle 15e ja ainakin viime käynnin jälkeen mä olin tosi tyytyväinen. Eikä tätä mun tukkaa saa kovin helposti pilalle. Tämä näyttää tällä hetkellä aivan variksen pelättimeltä. Vähän on kasvanut pois mallista. Pakko tehdä tälle jotain, koska meillä oli miehen kanssa ajatus lähteä lauantaina Helsinkiin. Mä niin haluan Ikeaan. Tänään olen jo vaivihkaan suunnitellut mitä mä sieltä tartten. Ainakin olkkariin uudet verhot, päiväpeiton, helmalakanan ja kaikkea sälää.

Eilen illalla meinasi taas usko loppua, koska E valvoi 22 asti. Eli vanhaa aikaa kello oli jo 23 ja toinen vielä kirkui sängyllä leikkien. Mä en kertakaikkiaan tajua, että miten mä saan nuo lapset illalla nukkumaan ajoissa. Mun keinot alkavat loppumaan. Ei siitäkään ole apua, että nukuttaisiin vain yhdet päikkärit. Tänäänkin herättiin jo klo 7 niin ei nuo millään jaksa valvoa pitkälle päivään, että vain yhdet unet riittäisi.

Tämäkin päivä on ollut taas ihan tajuttoman pitkä. Mun on pakko keksiä päiviksi poikien kanssa enemmän ohjelmaa, koska ei tätä menoa täällä jaksa. Mä olen katsonut varmaan kymmenen kertaa kelloa eikä se koskaan näytä sitä mitä mä haluan. Mä vain odotan, että mies tulee kotiin, että mä pääsen ulos haukkaamaan happea.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Pitkä päivä

Kuka hullu lapseton ihminen on keksinyt sen, että kelloja siirrellään kaksi kertaa vuodessa. Se kevät nyt on unien kannalta ihan jees, mutta tämä syksy. Ensinnäkin tämä päivä on ollut ihan luvattoman pitkä, eikä tilannetta helpota lainkaan se, että ulkona oli pimeää jo ennen kuutta.

Aamusta mummo ja pappa hakivat pojat päiväksi niille. Mun koko aamupäivä ja keskipäivä meni siinä, että mä makasin lamaantuneena sängyllä. En osannut nukka, enkä keskittyä mihinkään muuhunkaan. Mä vain makasin ja koetin keskittyä korvanapeista kuuluvaan musiikkiin. Mies sai mun luvalla hakata pleikkaria koko päivän. Vasta viiden maissa mä skarppasin ja aloin touhuamaan.

Nyt on parveke laitettu talvikuntoon, pizza paistettu ja tehty pojille pariksi päiväksi kaappiin ruokaa valmiiksi. Siinä sivussa on pyörinyt astianpesukone ja pyykkikone. Eli ihan normaalia ihmisen arkea. Olen nauttinut siitä, että meillä on ollut kotona aivan hiljaista, eikä kukaan ole vaatinut multa mitään.

Pojat olivat olleet kotona noin 5min, kun ensimmäinen tappelu saatiin aikaiseksi. Otin parvekkeen leikkikehästä kaikki lelut sisälle, niin siitähän se riemu taas repesi. Jokaisesta lelusta ja lelukorista pitää tapella. Revitään tukasta, lyödään ja revitään kädestä leluja. Jotenkin musta tuntuu etei tämä ainakaan ala tästä helpottumaan...

Mä olen tässä viime päivinä pohtinut, että minkä ikäisenä lapselle voi ottaa käyttöön jäähypenkin tai jonkin muun arestin. En usko, että nuo meidän kaverit vielä mistään semmoisesta tajuaa, mutta ehkä se joskus on kova sana. Vielä mä koetan käydä asian läpi kieltämällä ja keksimällä jotain muuta tekemistä, että velipoika jää rauhaan. Mutta jotenkin mulla on sellainen kutina, että joskus se kieltäminen on ihan turhaa. Hirttäköön kaikki kasvattajat mut, mutta mä en ainakaan ala kattomaan sitä, että lapset määräävät kotona tahdin. Meillä minä ja mies ovat ne,jotka sanovat miten asiat ovat. Jopa harkitsin, että pitääkö sitä lukea jokin kasvatusopas vai mennä ihan vain maalaisjärjellä.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Air wick, vai mikä se nyt oli

Osallistuin muuten taas Buzzador kampanjaan ja sain kokeiluun air wickin kynttilöitä. Ihana musta kynttilä, joka tuoksuu loistavalta ja näyttää ihanalta. Mustassa "ruukussa" on kuvio, joka loistaa tulen palaessa sateenkaaren eri väreissä.
Mä annoin kokeiluun parille kaverille omena-kanelin ja itse pidin jonkun marjaisan tuoksun.  Kaikki kehuivat tuoksuja hyviksi ja ulkomuotoa kauniiksi.

Itse olen pitänyt kynttilään mm. vessassa, koska meillä näitä paskakaaoksia tapahtuu useampi päivässä. Mikäli haluat kotiin tuoksua niin suosittelen ko. tuotetta lämpimästi. En suosittele kuitenkaan, mikäli et pidä tuoksuista. Mä, joka rakastan tuoksuja niin en voi sanoa tuoksua liian voimakkaaksi, mutta ehkä joku muu voi.

Tulva

Kiusaan teitä ihmisiä mun kirjoituksilla vielä tänään. Mummo pitää pojista niin hyvää huolta, että mulla on jopa liikaa aikaa istua koneella.Enkä osaa tehdä mitään oikeasti järkevääm mun omalla ajalla. Tänään olen suonut itselleni jo reilun tunnin aikaa itsekseni. Päivällä makoilin hetken sohvalla lukien kaikkea hömppäjuttuja tabeltilta ja vielä alkuillasta pääsin kauppaan vartiksi ihan yksin. Varmasti monella herää kysymys, että miksi en tee enemmän asioita itsekseni, kun kerrankin olisi aikaa. No siihen on helppo vastaus. Lapsilisät tulee perjantaina ja mä en kertakaikkiaan raaski jättää huutavia lapsia kotiin pitkäksi aikaa. Jo mun kaupassa käynnin aikana O raukka huusi kuin hyeena. Vahvasti musta alkaa tuntua siltä, että mä tosiaan olen liikaa mun lasteni kanssa. Ne ovat kohta jo liian riippuvaisia minusta.

Voitteko kuvitella, että mä todella podin huonoa omaatuntoa siitä, että mä laitoin oven perässäni kiinni ja lukkiuduin toiseen huoneeseen lasten ollessa hereillä. Mun päässä on ajatus vain siitä, että mä voin levätä silloin, kun lapsetkin nukkuvat. Paitsi, että yleensä ne nukkuvat 30-60min, eri aikoihin.Mä tiedän, että se on väärin ajatella noin, mutta mä en voi sille mitään. Kamalaa olla näin riippuvainen noista kahdesta ihmisestä, jotka toisinaan ajaavat mut hulluuden partaalle.

Mä olen taas syksyn tullen innostanut sisustamisesta. Tänään mä ajattelin, että mä maalaan valkoiseksi nuo meidän pari lipastoa. Nyt ne ovat banaaninlehden väriset, koska ne ovat tehty jostain banaanin lehdistä tai oksista. Mietin, että mä käyn viikonloppuna ostamassa maalia ja vedän niihin valkoisen maalin päälle. Samoin mä tänään pyysin tarjouksen parista sisustustarrasta. Toisaaltahan nuo lipastot voisivat olla myös tummanruskeat. Hmm, täytyypä miettiä.

Sanoin joskus hiljaa mielessäni, että mä en ainakaan koskaan laita meidän seinälle mitää niin tyhmää kuin sisustustarrat. Keksin kuitenkin niin ihanan idean, että pakko mun on tuo päästä toteuttamaan.
Poikien huoneeseen haluan tarroilla tehdä taulun jossa lukee "kaksi maailman kauneinta, kaksi maailman tärkeintä, kaksi maailman pienintä ja tärkeintä sydäntä". Tuo teksti on Jipun biisistä kaksi maailman tärkeintä.

Toisen tekstin mä tahdon meidän keittiön kulkuväylään. Siihen tulisi teksti "save water, drink wine".Joo, on vähän mauton, mutta niin olen mäkin.

Taaperojumppa

Kylläpä oli taas jumppahetki. Voi luoja Lähdettiin heti aamusta poikien kanssa taaperojumppaan. E tunki sormet läpi parerivalaisimesta sillä seuraamuksella,että valaisimeen tuli repeämä. Melkein samaisella sekunnilla O sai purtua pallosta venttiilin irti sillä seuraamuksella, että pallosta lähti iloisesti ilmat. En taas tiennyt, että pitäisikö sitä itkeä vai nauraa. En tehnyt kumpaakaan. Pakkasin lapset ja häivyin äkkiä pois.

Jotain positiivista meidän reissussa oli, koska E otti ensiaskeleet. Josko tuo pienikin joskus oppisi kävelemään. Siitä se mun arki joko helpottuu tai hankaloittuu.

Pohjoisen mummo on viimeistä päivää tänään meillä. Mulla on harras toive, että mä pääsisin vielä tänäänkin nukkumaan päikkärit. Mua nimitäin väsyttää aivan tolkuttomasti. Ja palelee. Kai mä kehtaan ilmoittaa, että mä painun nyt pehkuihin älkääkö tulko tuntiin mun huoneeseen.  Tai sitten mä vaan tyydyn väsymykseen ja keitän itselleni piristävän pannullisen kahvia.




maanantai 21. lokakuuta 2013

Päiväunet

Voitteko kuvitella, että mä sain nukkua tänään päikkärit. Anoppi hoiti poikia niiden päikkäreiden jälkeen ja mä sain nukkua just silloin, kun mua oikeasti nukutti. Mulla oli niin loistofiilis, kun sain kerrankin nukkua. Miten ihminen voikaan rakastaa nukkumista näin paljon? Nyt mä taas jaksan muutaman viikon reippaasti, kun sain hetken levätä ihan täydessä hiljaisuudessa ja rauhassa. Ah, niin ihanaa.

Välillä mä mietin, että tämä meidän arki on ihan paskaa. Mä olen poikien kanssa koko päivän keskenäni täällä. Mies lähtee töihin 6.30 ja tänään palasi vasta klo 20. Eipä tilanne paljoa kesästä muuttunut, kun olin kaikki viikot yksin. Jotenkin mua aika ajoin ahdistaa se, että me ei ehditä koskaan viettämään aikaa kahdestaan. Iltaisin, kun aikaa saattaisi olla, niin meidän O nukkuu samassa sängyssä. Miten riemukasta.

Tänään juuri puhuttuniin anopin kanssa siitä, että miten meidän pojista kasvaa monstereita mun ollessa paikalla. Kävin päivällä 10 minuuttia kaupassa ja kaikki oli mennyt kivasti. Mitä tapahtuu, kun mä tulen kotiin. Kamala huuto ja kiljuminen alkaa. Miksi nuo lapset ovat aina kamalia monstereita mun ollessa paikalla? Onko tähänkin vastaus vain se, että koska sä olet äiti niin ne kiukuttelevat sulle.

Mä kovasti harkitisin tänään, että mä käyn seuraavasta lastenhoitorahasta ostamassa itselleni D-vitamiinia ja pyydän joulupukilta lahjaksi kirkasvalolampun. Jos mä sillä kompinaatiolla selviäisin tästä talvesta. Nyt on monena aamuna iskenyt epätoivo, koska poikien herätessä ulkona on ollut liian pimeää mun makuun. Ja varsinkin liian kylmää. Auton ikkunat ovat olleet jäässä, meri tyyni ja ilma näyttää kirkkaalta. Se tietää aina kylmää päivää.

Kenellekään ei varmasti tule yllätyksenä se, että meillä ei lapset nuku. O piehtaroi sängyssä vailla väsymyksen häivääkään. Miksi tuo lapsi ei voi nukkua niin kuin veljensä?? Miten kaksi samaa ruokaa ja muutenkin samanlaisessa ympäristössä olevat lapset eivät voi nukkua samaan aikaan.

Ainiin, meillä on opittu roikkumaan lipaston laatikoissa. Ikean laadukas tv taso laatikoiden kanssa on meidän poikien jäljiltä solmussa. Kirjaimellisesti laatikon kiskot ovat mutkalla. Pitää varmasti viikonloppuna mennä osamaan tv taso jossa on massiivipuiset ja teräksiset kiskot, etteivät meidän terroristit saa niitä solmuun...


sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Ensi lumi

Eilen autossa iskin pääni ikkunaan ja melkein masennuin siitä, koska satoi lunta. Musta on kamalaa, että tulee talvi. Se tuskin oli kenellekään kamala yllätys.

Meidän pojat ovat kasvaneet taas reippaasti ja oppineet paljon uusia asioita. Kasvamisen näkee vaatteista.n Tuntuu, että kaikki vaatteet ovat jääneet pieneksi. O:n vaatteet siirtyvät E:lle ja O:lle pitäisi ostaa uusia.Samalla ne päivä päivältä pitävät mut kiiresempänä. Pitää leikkiä, laulaa ja keksiä muutakin tekemistä tiettyinä päivän aikoina. Enää ei riitä, että annan niille maissinaksuja tai rusinoita. En oikein tiedä, että mitä mieltä mä olen siitä, että pitääkö mun leikkiä niiden kanssa vai antaa niiden keksiä itse omat leikit.

En tiedä, että mitä mun pitäisi ajatella, koska meidän O:lla on iltaisin tosi vaikeaa taas nukkua. Usein se kiljuu kurkku suorana ja vaatii päästä meidän sänkyyn. Mä en voi antaa sen kiljua kauaa, koska meillä on myös E ja mies nousee aamulla aikaisin. Mulla alkaa taas keinot loppumaan tuon lapsen kanssa. Kai tämäkin on taas joku kausi, jolloin lapsi vain kiljuu iltaisin ennen kuin pääsee syvään uneen. Mua oikeasti jo pelottaa illat, koska aina meillä kiljutaan.

Uniin mä olen kokeillut jo kaikkea. Me ollaan oltu päivä kotona ja taas toinen päivä menossa. Uniin mikään ei vaikuta. Muutaman kerran E:kin on saanut illalla jonkin kiljumis vimman. Esim. äsken mä joudin vartin taistelemaan sen kanssa, että sain sen nukkumaan. Tuo on todella epänormaalia käytöstä meidän E:ltä. Mikään muu ei auta E:llä kuin syliin niputtaminen ja laulaminen suputtaen. Jotenkin se ei aina ole kovin luontevaa jos kello on noin 4 aamuyöllä. Mä en kertakaikkiaan tajua, että mikä siinä nukkumisessa on niin vaikeaa.

Musta myös tuntuu, että mun pitäisi ajoittain antaa enemmän poikia kylään. Ne ovat ajoittain todella riippuvaisia musta. Ei tartte, kun laittaa ovi perässä kiinni ja mennä tunniksi jumpalle niin kiljuminen alkaa. Vaikka nuo lapset vetävät mun pinnan täysin kireälle niin silti mun on vaikea antaa ne kylään pidemmäksi kuin yöksi. Kai nämä ovat taas niitä äidin probleemeja.

Ja ai, että mulla palaa taas pinna tämän mun koneen kanssa, koska tässä ei toimi kaikki kiraimet vieläkään ja joudun käyttämään outoja sanavalintoja.  Kiitti moi, pakko skarpata ja kirjoitella useammin, koska mulla on tullut paljon kirjoitettavaa mieleen. Olisipa vain aikaa enemmän...

perjantai 11. lokakuuta 2013

Blaa blaa blaa

Kiva, kun päivästä saa repiä tunteja irti, että ehtisin joskus avata ihan oikean läppärin. Tabletilla tulee selailtua nettiä muutaman kerran päivässä, mutta ei sillä mitään kirjoiteta.

Meidän päivät poikien kanssa on aikamoista haipakkaa. En tajua, että miten se aika vain menee. Illalla on vielä päästävä jumpalle, koska muuten hajoaa pää.

Pojilla on taas joku vaihe, koska jokaisesta lelusta tarvitsee tapella. Usein mä olen puuttumatta näihin taisteluihin, mutta tietyllä huudontaajuudella mun on pakko mennä tsekkaamaan tilanne. Onneksi riidat selvitetään aika kivasti keskenään. Aikamoinen erotuomari tässä saa kuitenkin olla päivän mittaan.

Tänään meillä on poikien kanssa ohjelmassa mun mummon tapaaminen. Me mennään käymään neljästään keskustan kauppakeskuksessa. Tosi nastaa, vallan on taas riemuisa karavaani liikenteessä.
En muista, enkä jaksa tarkistaa, että joko mä mainitsin meidän rokotteiden sivuoireista. Siis voi luoja tuota paskan määrää. Mä laskin, että parhaana päivänä mä vaihdoin molemmille kolmet niskapaskat. Eli jokaisella kerralla oli pakko käyttää lapset suihkussa. Kivasti meni se päivä, kun tuntui ettei muuta tee, kun on vessassa kädet paskassa.

Mulla oli aina ajatus, että mä en teippaa tai lukitse mitään laatikoita. Pojilla saisi olla mahdollisimman vapaata kotona ja laittaisin  alimpiin laatikoihin tavaroita, joita saa heitellä. Nyt on viittä vaille, että mä teippaan meidän jokaisen, jopa ylimmänkin laatikon kiinni. Siis voi luoja, joka kerta, kun saan siivottua yhdet tavarat takaisin laatikkoon niin toista ollaan jo tyhjentämässä. Ja vessanpönttö. Kai sekin on pakko teipata kiinni. Tänään pöntössä ui jo mun hiusharja. Eikä se auta, että ovi on aina kiinni, koska mun on pakko joskus hakea vessasta jotain ja silloin toinen on jo ehtinyt vilahtaa sinne.

Nyt tuolla taistellaan sämpylästä, pakko mennä tsekkaamaan tilanne, koska ruoasta ei tarvitsisi taistella. Ja ihan kuin täällä haisis taas paska....

Riemukasta viikonloppua kaikille!

torstai 3. lokakuuta 2013

Siis apua

Kaikki taas vastustaa mua. Mies teki ihanan eleen ja varasi meille toissapäivänä 23h risteilyn. Mä järkkäsin meille lastenhoitajan ja muutenkin sumplittiin menemiset ja tulemiset. Tänään se riemu taas sitten repesin. Mun äiti päätti, että meidän reissu on maailman kamalin idea. Mä olen vastuuntunnoton äiti, joka voi jättää kaksi pientä lasta lastenhoitajan vastuulle. Eli kysymys on siinä, koska mä en pyytänyt niitä hoitamaan, koska tiesin niillä olevan lauantaina muuta sovittua menoa. Ne kuvittelevat, että kukaan muu ei osaa hoitaa lapsia kuin ne. Voin sanoa, että tämä meidän hoitaja on ollut paljon enemmän poikien kanssa, kuin mun vanhemmat. Ja kuvitteleeko mun äiti tosiaan, että mä jättäisin mun lapset ihan kenen tahansa kylänmiehen hoitoon... Kyllä mun lapsenvahti on tarkkaan valittu ja harkittu. Kuitenkin pojat ovat olleet enemmän ja vähemmän hänen kanssaan tekemisissä jo yli puoli vuotta.

Sen kerran, kun mä teen omassa elämässä jonkinlaisia omia päätöksiä niin aina ne lytätään. Oli se päätös mikä vain niin aina mä saan kuulla siitä. Kai mun pitää vain tottua siihen, että mä olen se kynnysmatto, jonka yli voi aina kulkea ja jonka tekoja voi arvostella. Ja pojatkaan ei jää hoitoon kun vuorokaudeksi. Eikä ne edes mene mihinkään vaan ovat omassa turvallisessa kodissa. Luoja, mä en taas tiedä, että mitä mun pitäisi ajatella.


Olen ollut koko illan niin raivona, etten ole edes muistanut pakata. Mun piti antaa miehelle aamusta autoon mukaan mun tavaroita, mutta enhän mä ole muistanut edes pakata. No, kannan sitten itse omata rojuni bussilla perässä. Saa nähdä, että onko tämä matka jo tuhoon tuomittu, koska niin paljon tätä vastustetaan...

Nyt mun on pakko mennä nukkumaan, koska pojat ovat ottaneet tavaksi herätä noin klo 6. Tänään menimme taas iloisesti kolmilla päiväunilla, että sain venytettyä nukkumaankäymistä. Jos se vaikuttaisi aamunukkumiseen. Tuskin, mutta kaikkea pitää kokeilla. Mä, kun luulin, että yksi vuotiaat nukkuisivat enää yhdet päiväunet, mutta meillä nukutaan vieläkin kolmet. No, nukkukoon mun puolesta. Ei nukkuminen koskaan pahaa tee. Mua vain kauhistuttaa ajatus jos meidän pojat pitäisi viedä tarhaan ja ne ovat tottuneet nukkumaan noin paljon, että miten ne koskaan sopeutuvat sinne. Onneksi ei kuitenkaan tarvitse hetkeen murehtia tuollaista asiaa. Mutta, koska olen äiti niin murehdin jo valmiiksi.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Melkein hyvin

Se kävi taas. Aamupäivä meni kivasti poikien kanssa kotosalla. Meillä oli mun entinen luokkakaveri 8kk ikäisen poikansa kanssa leikkimässä. Pojat leikkivät keskenään todella kivasti, ei mitään valittamista. Vieraat lähtivät ja pojat kävivät nukkumaan. Siitä se riemu taas repesi, kun herättiin tylsään päivään pelkästään äidin kanssa. Ei ollut kaveria eikä sen koiria viihdyttämässä. Ajattelin, että mennään käymään kaupassa, koska kerrankin meillä oli päivällä auto käytössä. Matkalla tajusin, että rattaat jäivät kotiin. Nice, ainut kauppa siis johon voimme mennä on Prisma. Mä inhoan koko kaupaa, mutta nyt ei ollut muuta vaihtoehtoa, koska kotiin en enää jaksanut palata. Kauppareissu meni yllättävän rauhallisesti, jopa liiankin kivasti.

Kyllä se tilanne taas tasoittui, kun päästiin kotiin. E roikkui eteisen lipastossa, jossa on meidän perheen toinen vihreä kasvi. Sillä seuraamuksella, että lipasto oli nurin samoin kuin se onneton kukka multineen eteisen lattialla. Me kaikki kolme katsoimme toisiamme kauhusta kankeina, että mitä me nyt tehdään. Onneksi ketään ei kuitenkaan sattunut tilanteessa. Sen kerran, kun mä eilen muistin kerrankin kastella sen kasvin niin nyt ne märät mullat olivat pitkin eteisen lattiaa. Ei muuta kuin rätti käteen ja siivoamaan. Vasta sen jälkeen kauppakassin kimppuun.Taas tuli tilanne, jolloin olisi tehnyt mieli heittäytyä lattialle ja ruveta itkemään.

Jotenkin musta tuntui taas kohtalon puuttuvan peliin. Eteisen lipaston päällä ei tosiaan ole muuta kuin se onneton Ikean Traakkipuu ja Ruotsista ostettu koristekivi. Siinä kivessä lukee: Bless this home with love and laughter. Kivessä on myös liimattuna vanha avain, jolla on varmasti joku merkitys tekstiin. Kivi löytyi multien alta ja avain oli irti. Kai se olo joku enne siitä, että nyt  se nauru tosiaankin loppuu tässä talossa. Kukaan ei nuku, syö, leiki tai toimi muutenkaan niin kuin ihmisen pitäisi. Jotenkin musta tuntuu, että 1v täyttäessään pojista on kehkeytynyt oikeita monstereita. Mä toivon, että tämäkin on joku niistä monista kuuluisista vaiheista ja tämä menee nopeasti ohi.

Ja taas kiljutaan. Ei voi olla totta... 

tiistai 1. lokakuuta 2013

Hanskat

Voiko olla mitään vaikeempaa kuin hanskojen pukeminen pienille lapsille?Miten ne peukalot saa oikeille kohdilleen ilman, että sormet kateavat tai mun pinna?

Äsken taas raahasin tämän porukan ulos. Pojilla oli sisällä virtaa vaikka kuinka paljon, mutta mikä lamaannus kävi, kun päästiin ulos. Molemmat jäkittivät paikoillaan, eivätkä suostuneet leikkimään. Oli työntökärryä, lapiota, ämpäriä ja vaikka mitä mukana. Mutta ei, meidän pojat vain istuvat ja jossain vaiheessa heittäytyvät jopa makaamaan maahan. Siinä vaiheessa olisi tehnyt mieli huutaa, että MIKSI? Miksi mä edes yritän?

Itsellä oli hiki ennen kuin sain pojille edes ulkovaatteet päälle. Kun vihdoinkin päästiin ulos, niin ei mitään intoa leikkiä. Kyllä tuli taas niin reipas olo että. Ihan kuin mä nauttisin tuosta ulkona palelemisesta. Yleensä ulkoa tullessa on ihana reipas ja pirteä olo. Nyt mua vain raivostuttaa tämä koko tilanne. Joo, on todella pientä, mutta silti mua saa kiukuttaa, että tein taas aivan turhan homman. Nyt pojat ovat jo ekoilla päikkäreillä.

Muutenkin musta tuntuu, että pojat vedättävät mua ihan kuus nolla. Eilen O nukkui kolmet päikkärit ja E yhdet. Mukava siinä järjestää noin kuusi ruokailua vuorokaudessa, koska molemmat ovat hereillä täysin eri aikaan. Samoin yöllä. Ensimmäinen herätys oli jo ennen yhtä, seuraava taas neljältä. Miksi musta tuntuu, että kaikkien muiden lapset nukkuvat päivisin yhdet max. kahdet unet ja samalla täydet yöunet. Joo ei meillä. Jotenkin tuntuu, ettei nuo nuku koskaan tai että me ei saada ikinä mitään normaalia rytmiä meidän lapsille. Usko loppuu...tätä on kestänyt jo vuoden.

Onhan meillä myös opittu uusi temppu. Kaikkie kaappien perusteellinen tyhjentäminen. Mun on varmaan pakko teipata kaikki kaapit ja laatikot kiinni. Mä en päivässä ehdi muuta tehdä kuin korjata poikien levittämiä tavaroita. Koeta tässä nyt sitten pitää kämppä siistinä.

Ai kappas, parvekkeella ollaankin jo hereillä. Nukuttiinhan meillä taas reippaasti puoli tuntia. Tästä tulee niin pitkä päivä...