keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Melkein hyvin

Se kävi taas. Aamupäivä meni kivasti poikien kanssa kotosalla. Meillä oli mun entinen luokkakaveri 8kk ikäisen poikansa kanssa leikkimässä. Pojat leikkivät keskenään todella kivasti, ei mitään valittamista. Vieraat lähtivät ja pojat kävivät nukkumaan. Siitä se riemu taas repesi, kun herättiin tylsään päivään pelkästään äidin kanssa. Ei ollut kaveria eikä sen koiria viihdyttämässä. Ajattelin, että mennään käymään kaupassa, koska kerrankin meillä oli päivällä auto käytössä. Matkalla tajusin, että rattaat jäivät kotiin. Nice, ainut kauppa siis johon voimme mennä on Prisma. Mä inhoan koko kaupaa, mutta nyt ei ollut muuta vaihtoehtoa, koska kotiin en enää jaksanut palata. Kauppareissu meni yllättävän rauhallisesti, jopa liiankin kivasti.

Kyllä se tilanne taas tasoittui, kun päästiin kotiin. E roikkui eteisen lipastossa, jossa on meidän perheen toinen vihreä kasvi. Sillä seuraamuksella, että lipasto oli nurin samoin kuin se onneton kukka multineen eteisen lattialla. Me kaikki kolme katsoimme toisiamme kauhusta kankeina, että mitä me nyt tehdään. Onneksi ketään ei kuitenkaan sattunut tilanteessa. Sen kerran, kun mä eilen muistin kerrankin kastella sen kasvin niin nyt ne märät mullat olivat pitkin eteisen lattiaa. Ei muuta kuin rätti käteen ja siivoamaan. Vasta sen jälkeen kauppakassin kimppuun.Taas tuli tilanne, jolloin olisi tehnyt mieli heittäytyä lattialle ja ruveta itkemään.

Jotenkin musta tuntui taas kohtalon puuttuvan peliin. Eteisen lipaston päällä ei tosiaan ole muuta kuin se onneton Ikean Traakkipuu ja Ruotsista ostettu koristekivi. Siinä kivessä lukee: Bless this home with love and laughter. Kivessä on myös liimattuna vanha avain, jolla on varmasti joku merkitys tekstiin. Kivi löytyi multien alta ja avain oli irti. Kai se olo joku enne siitä, että nyt  se nauru tosiaankin loppuu tässä talossa. Kukaan ei nuku, syö, leiki tai toimi muutenkaan niin kuin ihmisen pitäisi. Jotenkin musta tuntuu, että 1v täyttäessään pojista on kehkeytynyt oikeita monstereita. Mä toivon, että tämäkin on joku niistä monista kuuluisista vaiheista ja tämä menee nopeasti ohi.

Ja taas kiljutaan. Ei voi olla totta... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti