torstai 28. marraskuuta 2013

Armoa

Tällä viikolla mä olen nukkunut tosi huonosti. En tiedä,että mistä se on johtunut. Tai oikeastaan mä kyllä tiedän. Joka ilta mennessäni sänkyyn mä pelkään sitä, että milloin pojat nousevat huutamaan. Tuota iltahuutoa on jatkunut jo aivan liian kauan. Mun mielestä pienten lapsien pitäisi olla aivan viimeistään nukkumassa klo 21. Joo, ei meillä vaan olla. Mä en enää tiedä,että mitä teen noiden kanssa väärin. Ollaan nukuttu yhdet, kahdet, lyhyet tai pitkiä unia niin millään ei ole vaikutusta. Samanlainen meteli on illasta toiseen. Mulla alkaa taas usko loppua.

Tänään tajusin taas,että miten armottomia lapset ovat. Mulla on ollut tosi voimatan olo eilen ja tänään. Nyt kurkku tuntuu ikävän karhealta, että eiköhän sieltä joku kurkku tauti iske. Mä olisi halunnut levätä edes viisi minuuttia rauhassa sohvalla. Edes sitä aikaa mulle ei suotu. Samantien, kun pääsin sohvalle, niin minuutin päästä molemmat roikkuivat sohvan reunassa kiinni. Eikä sillon todellakaan voi levätä jos kaksi sekopäätä roikkuu ja hyppii mun päällä. Se pomppiminen nostaa enemmän verenpainetta, koska pelkään niiden tippuvan.

Onneksi mulla oli tänään seuraa. Seura ja huono huumori pelasti tämänkin iltapäivän. En muuten tiedä,että miten mä olisin selvinnyt sinne asti, kun mies tulee töistä kotiin.

Äsken olin taas raivaamassa tätä meidän sotatannerta. Tajusin,että mä olen unohtanut ostaa tiskikoneen tabletteja. Voi miten kiva, että päästään huomenna varta vasten poikien kanssa kauppaan ostamaan niitä. Mä olen lippaa myöten täynnä pukemista, riisumista, autoon nostamista ja sieltä pois ottamista. Tällä viikolla olen tehnyt sen taas kohtuullisen monta kertaa.

Mulla on nyt kiukkuinen, väsynyt ja turhautunut olo, että pakko lopettaa kirjoittaminen. Tästä kirjoittamisesta on tullut mulle kanava, jossa puran omia tuntojani.

Ainiin, tänään en päässyt edes lenkille, kun ulkona satoi räntää. Se masensi tämän päivän lopullisesti.
Jos tämä päivä pitäisi muokata lauseeseen niin se olisi: Pissaa lattialla,paskaa lakanoissa, puhelin pöntössä ja räntää taivaalla.  Kiitti moi.

Lakanoista tulikin mieleen,että pitää ne puhtaat lakanat laittaa niiden poisotettujen tilalle. Mä jo luulin pääseväni sänkyyn heti. Vielä siis yksi ponnistus tälle iltaa ja sitten pää tyynyn.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Sunnuntaisiivous

Miten voikaan olla ihanaa,kun koti on siisti. Ainakin sen pienen hetken, kun lapset nukkuvat.

Tänään mä olin reipas ja tein joulusiivon kotona. Pesin uunin, vessan, kylppärin seinät, keittiön ovet ja miehen vaatekaapin. Nyt on hyvä mielin, kun on saanut jotain aikaiseksi. Se tunne on ollut jo niin pitkään päällä, että mä tuijotan jotain likaista kohtaa ja mietin, että mä siivoan sen kohta. Se kohta ei vain ole tullut. Joku katastrofi on aina iskenyt kulman takaa.

Mulla itselläkin on paljon parempi fiilis, kun olen saanut kaikki hoitamattomat asiat hoidettua. Mua on niin rassannut meidän uuni, josta hädin tuskin on nähnyt lasista läpi. Samoin kylppäri. Ah, mutta nyt se on tehty. Se vain vaati sen, että joku on lasten kanssa sillä aikaa. Niiden kanssa siivoaminen on lähes tulkoon mahdotonta. Aina on joku roikumassa räteissä,vadissa ja jalassa.

Kello on vasta tuon verran ja meillä on makkarissa hiljaista. Jäisikö meillä tänään miehen kanssa enemmän kuin minuutti aikaa olla kaksitaan? Eilen kello oli taas ties mitä, kun pojat suostuivat nukahtamaa, meidän väliin. Se pikkuisen korventaa ihmsen parisuhdetta, jos jokaisena iltana viikosta pari keskenkasvuista nukuu välissä. Siinä on maailman paras ehkäisykeino. Kai mäkin voisin tuon kierukan heittää mäkeen, kun lapset nukkuvat joka yö meidän välissä. Missä kohtaa päivää sitä ehtisi mieheen edes koskea.

Aamusta mä olin jo klo 10 kirpparilla viemässä tavaroita. Mä niin toivon,että pääsisin niistä lopuistakin poikien pienistä vaatteista eroon. Jos ne ei mene kaupaksi niin teen päivän hyvän työn ja vien ne joulupataan. Sieltä ne toivottavasti menevät jollekkin, joka niitä tarvitsee.

Mulla oli tänään parin minuutin spa-hetki. Tosin O oli mun kanssa suihkussa jakamassa tämän lämpösen suihkun ja sen ihanan suihkusaippuan tuoksun. Laitoin suihkun jälkeen namaan naamion. Ostin joku aika sitten H&M:ltä kasvonaamioita. Ensin ajattelin niiden olevan jotain sekundatuotteita, mutta mä ole todella positiivisesti yllättynyt niistä. Kaikki kolme, joita mä olen ehtinyt kokeilla ovat olleet tosi hyviä. Tänään laitoin kuorivan naamion ja voin sanoa, että ainakin nenästä poistui muutama mustapää ja iho tuntui selvästi puhtaammalta. Voin siis suositella ko.tuotetta.

Makkarin on ollut hiljainen jo 10min. Mä ehkä uskallan laittaa koneen kiinni ja kömpiä miehen viereen sohvalle, ettei tarvitse pelätä,että kohta makkarista kuuluisi huutoa. Tosin kohta tässä pitää mennä jo nukkumaan, koska miehellä on taas aamusta aikamoinen ajomatka töihin.

Onneksi mulla on ensi viikolla auto käytössä niin voidaan keksiä poikien kanssa jotain kivaa.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Kaaosteoria

Puolitoista rullaa käyttämättömiä roskapusseja keittön lattialla , lauantaina tulleet mainokset revittyinä lattialla, roskiksesta kaivettu jogurttipurkki sotkettuna naamaan, kenkälaatikko, talviasustelaatikko ja lelut lattialla. Niistä on meidän lauantai-ilta tehty.

Miten mä saan pidettyä tämän kämpän kunnossa? Mä en iltaisin ehdi tehdä mitään muuta kuin siivota poikien jälkiä. Ne keksii koko ajan jotain uutta. Jos mä laitan kengät takaisin laatikkoon niin sekunnin päästä ne kaivetaan sieltä pois. Samoin toimitaan talvivaatteiden tai lelujen kanssa. Huoh. Kai se on totuttava siihen, ettei täällä koskaan näy lattiaa.

Nyt mä istun pienen hetken ja sen jälkeen alkaa tiskikoneen tyhjentäminen ja täyttäminen. Sehän on aivan mahdoton tehtävä lasten kanssa. Milloin toinen juoksee leipäveitsi kourassa toista kohti. Mun hermot eivät ole vielä niin vanhvat, että kestäisin katsella sitä.

Tänään oli oikeastaan ensimmäisen kerran hetki, jolloin musta tuntui, että meidän lapsilla saattaa olla jopa jotain tunteita toisiaan kohtaan. Pojat olivat keittiössä pitkän aikaa ja naureskelivat. Kurkattiin miehen kanssa ja pojat halivat ja paijailivat toisiaan. Se oli todella suloista. Aina paijauksen jälkeen ne yhdessä kikattelivat toisilleen ja sitten halattiin. Mielettömän suloista. Ei sitä voi edes sanoin kuvailla. Ehkä nuo hetket elämässä tekevät sen, että mä jaksan aina uudestaan ja uudestaan korjata niiden aiheuttamaa kaaosta.

Pakko oli ottaa todella pitkästä aikaa kuulokkeet korville,että saan kasattua itseäni ja ajatuksiani. En edes muista, että milloin mulla olisi ollut aikaa laittaa musiikki soimaan ja istua kynttilän valossa kirjoittamassa.
Päivisin tulee kuunneltua tosi paljon musiikkia radiosta,mutta ei se kuitenkaan ole sama, kuin uppoutua siihen omaan maailmaan.

Mun musiikki maku on kaikkien muiden makuje ohella muuttunut näin äitinä. Tällä hetkellä kuulokkeista soi Martin Garrixx- Animals. Tai oikeastaan tuolla on Yle x:n koko soittolista jonossa.

Yllätys yllätys makkarista alkoi kuulua huutoa,stereona. Kai se pitä mennä katsomaan, että mikä tällä kertaa on ongelma. Oikeastaan mä tiedän sen ongelma. Ongelma on se, että pojat joutuvat olemaan omissa sängyissään ilman MUA. Tilanne rauhoittuu, kun mulla loppuu usko nukkumiseen ja otan molemmat sänkyyn mun viereen nukahtamaan. Pitäiskö tätä huutoa jaksaa kuunnella vai luovuttaa ja ottaa ne viereen? Jotenkin tämä musiikin kuuntelukin häiriytyy, koska en voi laittaa volymia niin kovalle, ettei tuo huuto kuuluisi läpi. Huoh.

Outoa

Eilisen illan mietin,että miten ihanaa on,että mä pääsen huomenna käymään YKSIN asioilla. Pojat ovat olleet tämän aamun aivan ihania, enhän mä raaski niitä tänne jättää pariksi tunniksi. Voisko joku nyt tulla ja lyödä mua, että tämä ei ole enää kovin tervettä. Eipä mulla kovin suuria menoja ole, kirpparille pitää mennä ostamaan hintalappuja, mummolle auttamaan sitä jossain jutussa ja hakea kaupasta maitoa pojille.Tämä maksimissaan kahden tunnin reissu ottaa mua sieluun. Pitäis vissiin olla pikkusen enemmän erossa lapsista.

Eilen iltapäivästä oltiin poikien kanssa tappamassa aikaa paikallisessa kauppakeskuksessa. Tein pari löytöä. Itselleni ostin uuden pipon, koska vanha jäi viime viikolla pohjoiseen. Mulla on niin kieron muotoinen pää, ettei siihen mikä tahansa pipo sovi. Niin kuin se pipo olisi ollut mun ainoa, joka oli pohjoisessa mukana. Se oli vain se paras ja mukavin. Pipo löytyi kuitenkin Cubuksesta ja sekin oli -30%, jäi maksamaan vain jotain 6e.

Pojille mä löysin Lindexistä bodyn ja paidan. Siellä oli kaikki muumituotteet -50%. Vaikka mä en mikään maailman suurin muumifani ole, niin silti ne olivat tosi kivoja.

Teksti saattaa olla sekavaa, koska takana on tälle aamua vasta poikien aamiainen ja mulla yksi kuppi kahvia. Onneksi pannussa odottaa vielä monta monta kuppia niin saan tämänkin päivänä käyntiin.

Oikein rentouttavaa viikonloppua teille kaikille!

torstai 21. marraskuuta 2013

Kynttilä

Siis ei hyvää päivää tätä ilmaa. Eihän tässä ole mitään järkeä. Ulkona on koko ajan pimeää. Aamusta iltaan on kynttilät palamassa. 

Eilen illalla meillä oli taas nukkumiskriisi. Tällä kertaa se oli E:n kanssa. Mä en tajua, että miksi nuo lapset eivät voi nukkua niin kuin lasten kuuluu. Ei taas auttanut mikään muu, kuin ottaa toinen viereen. Kai nuo lapset tarvitsevat niin paljon läheisyyttä, että pitää ilallakin nukkua viereen. Musta on ihana katsoa, kun toinen nukahtaa viereen. Mikään ei ole niin rauhoittavaa katsella kuin lapsen nukkuminen.

Eilen E:tä tuijottaessa mä tajusin, että se oli oikeastaan ensimmäinen kerta, kun mä muistan, että meillä on yhteinen hetki. Onhan niitä hetkiä ollut, mutta joko mä en muista niitä tai sitten en ole vain ajatellut niitä. Olen vain halunnut itse nopeasti nukkumaan ja olen "suorittanut" lapsen nukkumaan laittamisen. 

Joskus kuulin sanottavan, että monikkoäidit eivät muista ensimmäisestä vuodesta mitään. No, mä voin nyt reilun vuoden jälkeen allekirjoittaa ko. asian.  Muistelin tänään vauva-aikaa tuijotellen kuvia koneelta. En mä muista niistä ajoista mitään. Mä olen vain kuvitellut muistavani. Monet asiat ovat täysin pimennossa. 

Ne ajat, jolloin me kannettiin vaunut sisälle, jotta lapset nukkusivatvat edes hetken. Lapsia on nukutettu kehdossa, kaukalossa, vaunuissa, pesässä, vieressä, samassa ja eri vuoteissa. 

Viikonloppuna mua kovasti houkuteltiin laittamaan poikia tarhaan. En mä voi niitä vielä minnekkään laittaa, koska nyt mä alan saamaan tästä arjesta kiinni ja jopa muistamaan jotain. Mä voin käsi sydämellä sanoa, että meillä on joskus jopa kivaa poikien kanssa. Jos mä olen kokonaan unohtanut poikien vauva-ajan, niin kyllä mä haluan olla niiden kanssa nyt, kun mä ehkä kykenen jotain muistamaan.   

Kylläpä oli nyt paatoksellinen teksti, mutta kai se sopii tähän synkkään ja pimeään torstai päivään. Ja joo, piti tarkista,että onko tänään edes torstai. Ei se muisti vissiin ihan viellä täysillä pelaa. Ja tässä tilassako pitäisi ihmise mennä töihin. 

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Kuiskaus

Jos mä aivan hiljaa sanon,että meidän pojat ovat oppineet jotenkin nukkumaan. Tajusin,että pieni ongelma on se, että ne eivät nuku omissä sängyissään. Loppu viimen se taitaa olla aika sama,että nukkuuko ne vaikka vessassa, kunhan vain nukkuvat. Näköjään sitä ei ole koskaan tyytyväinen. Ennen valitin,kun en saanut nukkua ja nyt kun saa nukkua niin valitan siitä,että meitä on liikaa sängyssä.

Edellisessä kirjoituksessa vai oliko sitä edellisessä kerroin meidän mahdollisesta tulevasta ensimmäisestä häämatkasta. "Me ei kyllä mihinkään Tallinnaan mennä,koska se on niin nähty". Eli me siis varattiin Tallinasta kylpyläviikonloppu. Puolustan itseäni tässä sen verran,että tuo oli ainoa matka Ruotsin risteilyn kanssa, jotka sopivat meidän aikatauluihin. Mä olen aina halunnut viettää ensimmäistä hääpäivää eläkeläisten valloittamassa kylpylässä.

Toisaalta tässä kaaoksessa on ihan sama minne sitä pääsee lepäämään. Voisin levätä ja olla rauhassa pari päivää ihan vaikka vain laivassakin.

Kyllä sitä ihminen ja sen tarpeet muuttuvat lasten saannin myötä. Mietittiin miehen kanssa, että jos otetaan vain matka jonnekkin ja mietitään sitten paikan päällä jotain majotusta meille. Molemmat innosuttiin asiasta tosi paljon, kunnes aloimme miettimään. "Kyllä sitä tahtoisi,että ainakin ekana yönä olisi paikka jonne mennä", "no, olishan se kiva päästä aamulla helposti aamiaiselle", "enkä mä kyllä jaksais mitään seikkailua, mä haluan mennä lepäämään ja vain hengailemaan". Ael (aikana-ennen-lapsia) me oltaisiin toteutettu tuollainen reissu. Nyt sitä arvostaa kaksinkeskistä aikaa niin paljon,ettei huvita seikkailla. Haluan päästä siitä mistä aita on matalin tai mistä se aita on jo kaatunut.

Eilinen kirppari tuotti mulle jopa voittoa. Jes! Ainut ongelma on se,että siellä meni eniten vain mun vaatteita ja jotain sälää. Nyt mulla on sunnuntaiksi varattuna pöytä viikoksi ihan oikealle lastentavara-ja vaatekirpparille. Jos mä siellä saisin noita lastenvaatteita paremmin menemään.  Mä vähän uumoilinkin,ettei tuolla kirpparilla lastenvaatteet mene, koska siellä kävijät ovat pääasiassa vanhoja ja venäläisiä. No, meni ainakin jotain.

Astianpesukoneen valot tuojottavat mua, että se pitäisi mennä ottamaan pois päältä. Ja, josko sitä ehtisi haukkaaman jotain ennen kuin lapset heräävät.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Mun ja meidän

Mun keinot alkavat taas loppumaan. Eilen oli taas sellainen sota nukkumisen kanssa. Miten nuo lapset saadaan nukkumaan omaan sänkyyn??? Kaikki menee hyvin jos mä annan periksi ja otan pojat mun viereen nukkumaan. Tässä ei olisi mitään ongelmaa jos pojat nukkuisivat vieressä joskus. Mutta nyt se on jo ihan joka iltaista. Mun usko loppuu siihen, että mä saan enää koskaan nukkua kaksin miehen kanssa rauhassa.

Jotenkin ei ole kovin mielekästä parisuhteelle, kun joudutaan jakamaan sänky kahden keskenkasvuisen kanssa.

Tänään pojat menevät hetkeksi mun äidin kanssa leikkimään. Mä käyn keräilemässä kirpparilta tavarat pois. Varmaan ei ole mennyt mitään ja joudun vielä maksamaan, että saan pöydän kuitattua. Eilenhän mä jo kävin siellä, mutta oli aika pika visiitti, koska pojat eivät olleet käynnistä mun kanssa samaa mieltä. Ahtailla käytävillä mun oli pakko jättää rattaat vähän matkan päähän pöydästä ja siitähän se riemu repesi, kun menin pois näkyvistä.

Pojat nukkuivat tänään noin tunnin unet. O vähemmän kuin tunnin. Olihan mulla siinä pari minuuttia aikaa miettiä meidän tulevaa yksivuotis häämatkaa. Just silloin, kun meidän pitäisi lähteä niin kaikki hinnat ovat ihan sika kalliita.

Kai me vain tyydytään siihen,että lyödään itsemme auton kanssa laivaan ja otetaan suunnaksi Tallinnan kautta Riika. Tallinnaan ei viitsi jäädä, koska se on niin nähty. Liikutaan sitten jonnekkin etelämmäs. Pitää vielä katsella hotelleja, koska en todellakaan halua mihinkään kupaseen koloon. Olisihan se kiva, jos hotellissa olisi spa osasto, jossa voisi käydä vähän rentoutumassa.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Aurinko

Nyt me ollaan kotona. Matka meni tosi hienosti. Pojat jaksoivat istua autossa tosi hyvin, vaikka lähdimme jo iltapäivästä ajamaan kohti etelää. Kerran meidän piti pysähtyä pidemmän aikaa, jotta saatiin pojille annettua ruokaa ja ne pääsivät huoltoaseman leikkipaikkaan leikkimään.

Äsken sain kämpänkin taas asuttavaan kuntoon. Yöllä oli kaikki kamat vain paiskattu eteiseen ja purettu ne tärkeimmät asiat. Nyt on kassit purettu,pyykit koneessa ja imuroitu. Miten sitä pölyä voikin tulla näin paljon, eihän me oltu kun pari päivää poissa kotoa.

Ulkona paistaa aurinko ja meidän pojat ovat parvekkeella päikkäreillä. Ajattelin unien ja ruoan jälkeen pakata porukan ja suunnata kirpparille. Täytyy käydä tsekkaamassa, että onko sieltä saatu mitään myytyä. Kai sitä pitäisi kaupassakin käydä.

Joku ajatus mulla oli, että mistä mä kirjottaisin, mutta mä kadotin sen. Eipä ole kovin yllättävää. Taas tänään havahduin siihen, että marraskuu on jo näin pitkällä. Mun elämästä on taas kadonnut viikko jonnekkin. Miten tässä on taas päässyt käymään näin? Pitää varmaan ottaa kalenteri kauniiseen käteen ja pysyä paremmin kärryillä päivistä.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Autoilua

Mulla on kyllä maailman sopeutuvaisimmat lapset. Tosi hyvin meni pitkä ajomatka. Kerran taisi kuulua kiukuttelua. Me lähdettiin ajamaan kotoa noin klo 18.30 ja perillä oltiin vähän jälkeen 2. Ajettiin matka puoliksi miehen kanssa.

Kyllä tämä viikonloppumatka on vähän turhan lyhyt matkan kestoon verrattuna. Just olet itse suurin piirtein sopeutunut uuteen paikkaan niin huomenna jo lähdetään ajamaan takaisin kotiin.

Tänään meillä on iltapäivästä ne miehen valmistujaiset. Pitäisi vissiin olla aika rauhallinen meno. Olisi ainakin syytä, koska huomenna on tosiaan pitkä kotimatka.

Mä olen itse ihan puolikuollut. Ekana yönä nukuin neljä tuntia ja en viime yönä paljoa sen enempää. Kävimme miehen kanssa illasta ulkona syömässä ja koko yön vatsa oli niin turvoksissa ettei tosikaan. Oli jotenkin tosi tukala olo, kun harvoin syö mitään niin paljoa. No, josko ens yö menisi munkin osalta paremmin. Olen muuten miettinyt, että mistäköhän johtuu, kun mä olen monena yönä nähnyt tosi outoja unia. Aamusta olen väsynyt jo ihan senkin takia, koska seikkailen joka yö jossain. Aina aamuisin on jotenkin ahdistava olo unien jälkeen.

Meidän pitäisi kohta alkaa jo liikkumaan juhlapaikalle, mutta E päätti nukkua taas pitkät päiväunet. Taas tässä käy niin, että kaikki muuta ovat valmiina ja sitä odotellaan.

Eikai se auta, kun lähtä laittamaan vaatetta päälle itselle ja O:lle. Hauskaa viikonloppua kaikille.

Pakko vielä mainita se, että ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun täällä on ihmetelty, että miten eri luontoisia meidän lapset ovat. Ei kuulemma uskoisi, että ovat kaksosia. Ovat kuin yö ja päivä.

torstai 14. marraskuuta 2013

Taas

Kohta mun viimeinenkin hermon ripe katoaa ja mä paiskaan meidän kaikki huonekalut pihalle. Aloitan matoista ja vessanpöntöstä. O huutaa koko ajan, jos se jää sen polkuauton kanssa jumiin. Ilmeisesti mun pitää raivata koko asunto,että rakas lapseni voi rauhassa rullailla auton kanssa. Ensin kaikki lelut levitetään lattialle ja sen jälkeen valitetaan, kun ne ovat koko ajan tiellä.

Ja tuo pönttö. Miten se voikin olla niin kiinnostava. Koko ajan sinne pitää olla tunkemassa tavaroita tai ainakin pesemässä käsiä. Kai mun on pakko taas teipata kansi kiinni, ettei sinne koskettaisi.

Nyt on jo suurin osa tavaroista saatu kasaan. Äsken tajusin miettiväni, että mitä mä pakkaan käsimatkatavaroihin. Ainiin, eihän me mennäkkään lentäen. Taas iski pettymys. Tämä on oikeasti aivan sairasta lähtä tällä kokoonpanolla autoilemaan toiselle puolelle suomea. Mä edelleenkin protestoin tämän matkan suunnittelua. 

Onneksi mun isä tulee neljän maissa moikkaamaan poikia niin saan rauhassa laitettua loput kamat kasaan. Josko se vaikka antaisi niille iltaruoan niin pääsisin pikkusen helpommalla. Voin nimittäin  sanoa,että nuo yksi vuotiaat eivät ole kaikkein parhaimpia avustajia tavaroiden kasaamisessa. Tai jos mä jotain teen niin sen homma täytyy keskeyttää öbaut sata kertaa ja mennä tekemään jotain muuta. Sen muun tekemisen aikana olen jo onnellisesti unohtanut, että mitä mä oikeasti olin edes tekemässä.

Ja mitä mä olen mennyt lupaamaan miehelle. Mä voin kuulemma ajaa Jyväskylään asti. Meninkö mä tosiaan eilen lenkkihuuruissani lupaamaan sellasta. Kai mulla oli 6km:.n lenkin jälkeen niin loisto fiilis, että mä ajan yksin vaikka koko matkan. Idootti minä.  

Torstai

Pakko on kirjoittaa otsikkoon päivämäärä, koska en aina muista,että milloin ole viimeisen postauksen tehnyt. Tällä kertaa näin muistan asian helpommin. Ehkä mun aivotoiminta joskus palaa normaalille tasolle ja muistan, että mitä päivää eletään.

Eilen mies tuli töistä kotiin noin klo 18. Ilmoitti asian,että huomenna lähdetään sitten Ouluun, autolla. Mä en taas tiedä mitään niin mukavaa, kuin lähtä ajamaan yötävasten. Mies on taas töistä kotona kuuden maissa ja siihen mennessä pitäisi saada kamat ja pojat kasaan. Mun on myös pakko ajaa joku pätkä, koska mies on kuitenkin ollut töissä koko päivän ja ajanut jo edes takaisin Vuosaareen. En tiedä, että olisiko tätä meidän lähtemistä voitu tehdä yhtään helpommaksi. 

Mä niin rakastan pakkaamista poikien kanssa. Jokaisen tavaran saa laittaa kassiin kolme kertaa, koska se on aina hävinnyt. Kai mun on pakko antaa suosiolla niille joku oma kassi pakattavaksi niin saan edes pienen hetken tehdä rauhassa. Nyt tietysti kaikilla herää kysymys,että miks mä en pakkaa silloin, kun nuo nukkuvat. Meillä, kun on siirrytty kolmista päiväunista yksiin. Jotenkin mä en vain osaa arvostaa tätä siirtymistä. Eilenkin O nukkui tasan tunnin. Noin klo 17 alkoi  mieletön kiukuttelu kuinka väsyttää. No, enkai mä enää sitä tuohon aikaan laita unille. Sehän heräisi varmaan seitsemältä ja sitten ei taaskaan nukuttaisi yöllä. 

Mä en voi tajuta, että miten tuo lapsi pärjää 8-22 vain yksillä unilla. Eilen O kävi jo vähän aikasemmin nukkumaan, luojan kiitos. Mutta en mä oikein voi pakottaa toista nukkumaan, eikä sitä karjumista jaksa kuunnella tulematta hulluksi.

Nyt otan kolmannen kupin kahvia ja aloitan toimimisen noiden mun pikku apureiden kanssa.   

tiistai 12. marraskuuta 2013

Nukkuminen

Mä en enää tiedä,että itkettääkö vai naurattaako mua meidän illat. Eilen pojat nukkuivat vain ja ainoastaan yhdet päiväunet ja silti ne jaksoivat illalla taistella unta vastaan aina 22.30 asti. 
Mulla alkoi taas pinnaa kiristämään, kun karjumista oli jatkunut melkein tunnin. Mikään ei auttanut. Molemmat vain riehuivat. Mun oli taas pakko luovuttaa ja ottaa pojat mun viereen nukkumaan. Meni minuutti niin molemmat kuorsasivat mun kainalossa. Jotenkin tuntui taas niin kovin turhauttavalta. Kai mä kohta vien nuo poikien pedit myyntiin kirpparille, kun ei niissä koskaan kukaan edes nuku.

Eilinen päivä oli jotenkin aivan huippu raskas. Se oli jopa niin raskas,etten mä kyennyt menemään illalla edes lenkille. Sekin harmitti, koska olin niin laiska ja makasin vain sohvalla popparikulhon kanssa. No, josko mä tänään taas ottaisin itseäni niskasta kiinni ja painuisin juoksemaan. Saan ainakin vähän tuuletettua päätä.

Eilen illalla raivopäissäni laitoin sähköpostia unikouluun. Keväällä vai oliko se talvea, en enää edes muista, niin saimme siitä apua. O nukkui tosi huonosti ja levottomasti silloin joskus niin kokeilimme sitä niiden ohjeilla. No, nyt noita olisi molemmat koulua vailla. Katsotaan,että mitä ne meille siellä sanovat, jos me saataisin edes vähän apua.

Meidän pitäisi tosiaan mennä joko torstaina tai viimeistään perjantaina Ouluun. No, just kävin Finnairin sivuilla niin siellä on lakkovaroitus. Ilmeisesti emme siis lennä, ainakaan Finnairilla. Mä olen niin varma,että me joudutaan menemään autolla. Mä voin istua autossa kyydissä,mutta nykyään mä en tykkää ajaa. Varsinkaan pimeällä ja Suomessahan on aina tunnetusti pimeää. Mutta sehän on aivan kohtuutonta,että mä pistän miehen ajamaan, kun se on tehnyt työpäivän ja herännyt ennen sian pieremään ja vielä pitäisi yöllä ajaa melkein 700km. Voi luoja, mitäköhän tästäkin tulee...

Nyt kahvikuppi kauniiseen käteen ja lempi ystäväni pyykkikoneen seuraan. Meidän kylppärissä on taas käynt joku räjähdys, koska likapyykkikori on poikien toimesta kumottu lattialle, nice.