maanantai 11. marraskuuta 2013

Meillä on

Meillä on maja, tunneli, leluja,kirjoja, musiikkia, kuppeja, kippoja, pehmoisia leluja ja kovia leluja. Mikään ei kelpaa. Kohta mä heitän nuo kaikki lelut parvekkeelta alas ja katotaan, että millä meidän lapset sitten leikkivät. No, sehän ei tietenkään ole niille ongelma, koska nytkin pojat tyhjentävät antaumuksella eteisessä olevaa vaatelaatikkoa. Mä en osta tänne kämppään yhtä ainoaa lelua tai tavaraa, kun ei niillä kuitenkaan leikitä.

Kiukuspäissäni raahasin päivällä poikien unien aikaan sängyn takaisin makkariin ja sohvan olkkariin. Sama se on, että missä järjestyksessä täällä tavarat ovat, koska ei kukaan kuitenkaan nuku omassa paikassa. Otin poikien sängystä taas lakankin pesuun. Äsken mietin,että miksi mä edes vaihdan niitä niin usein jos ne nukkuvat omissa sängyissää tunnin illassa. Mua niin ahdistaa se, että en saa kahta keskenkasvuista ihmistaimea nukkumaan omiin sänkyihin.

Vielä enemmän mua ahdistaa se, että musta tuntuu,että mä tukahdun kotiin. Kaikki olettaa mun olevan aina vain kotona ja makaavan täällä päivät pitkät. "Ethän sä mitää muuta tee kotona kuin makaat..." niimpä.
Kukaan ei kerro mulle koskaan mitään ja mä tunnen,että mä olen koko tän meidän onnettoman suvun ja koko yhteiskunnan pohjasakkaa. "Siellä se vaan kotona lorvailee lasten kanssa...".

Meidän pitäisi lähteä loppuviikosta koko porukalla pohjoiseen. Kukaan ei ole vieläkään kertonut, että milloin, millä ja minä päivänä me ollaan mahdollisesti matkustamassa. Kai mulle kerrotaan päivän varoitusajalla, että pakkaa ja kanna tavarat paikkaan x. Jotenkin mulla on paha pelko siitä, että mä todellakin joudun matkustamaan kahden pienen lapsen ja tavaroiden kanssa Helsinkiin. Vaikka matka ei ole pitkä niin mä uskon,että tuolla kokoonpanolla se tuntuu kymmenen tunnin automatkalta, jos mä joudun mennä bussilla.

Ja mikäköhän siinäkin on, että aina kun ahdistaa niin pitää siivota. Mä olen koko päivän kulkenut rätti kädessä ja tutkinut kaikki mahdolliset sotkuiset paikat. No,tuleepa ainakin tehtyä jotain.

Jotain positiivista, että mä jaksan jo juosta ihan kohtuullisen matkan. Eilen tein 6km lenkin ja aikaa meni 45min. Vauhti ei päätä huimaa,mutta pienestä se lähtee.
Nyt menen keittämään päiväkahvia itelleni,että jaksan tapella maailman pahuutta vastaan iltaan asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti