tiistai 17. joulukuuta 2013

Touhu

Meillä on taas tänään poikien kanssa auto käytössä. Ajateltiin lähtä tappamaan aikaa johonkin paikkaan x. Mun pää lyö ihan tyhjää,että mitä me voitaisiin keksiä. En jaksaisi koko päivää olla kotona. Yksin liikkuessa se meneminen oli niin helppoa. Nyt pitää miettiä, että minne me päästään edes kohtuullisesti menemään. On nimittäin kohtuullisen raivostuttavaa olla koko ajan nostamassa rattaita autoon ja olla köyttämässä lapsia istuimiin. Ennen mä en suosinut ollenkaan tavarataloja, mutta yllättäen nykyään ne ovat ihan miellyttäviä paikkoja. Tässä meidän alueella on vain niin järkyttävän huonosti mitään kivoja kauppoja. Kai se pitää tyytyä siihen mitä on. Jos jostain vaikka löytyisi jotain kivaa ja piristävää meille.

Mulla on taas se tunne, että mä en kykene pakkaamaan tätä porukkaa kasaan. Näen vain pöydän yli, kun lattialasta viuhuu ilmassa ja keittiöstä kuuluu rouskutus. Jotenkin on taas niin toivoton ajatus,että noille kahdelle pitäisi laittaa ulkovaatteet päälle sekä myös itselleni.

Olihan mulla aamulla ajatus,että me mentäisiin käymään porukalla metsästämässä meidän kaappeihin jotain lukkoja. Mä en tuota teippiä enää suosi, koska pojat osaavat rapsuttaa sen irti. Täytyy siis keksiä järeämmät keinot. Jotenkin mulla alkaa usko loppumaan varsinkin roskiskaapin suhteen. Mun mieltä ei ylennä yhtään se,että varsinkin O käy dyykkaassa roskiksesta jogurttipurkkeja ja muuta ihanaa.

Mietin eilen illalla ja tänään aamulla, että missä on meidän ihana ja aurinkoinen E. Siitä on tullut yksi oikea riiviö. Taatukka hulmuten se painelee mua karkuun ja irvistelee, kun tekee jotain kiellettyä. Sille on nyt vuorostaan tullut jonkinlainen uhma. Se koettelee kaikessa mun hermoja. Pienet sormet ehditään tunkea jokaiseen rakoseen ja ollaan siellä kaivamassa jotain kiellettyä.

Toisaalta hauska,että E:ltäkin on alkanut löytyä luonnetta. Nykyään se ei anna jokaisessa asiassa niin helposti periksi. Eilen ne jopa taistelivat kaukosäätimestä. Ei ollut enää itsestäänselvyys, että O tulee ja vie sen. Ja  tälläkin hetkellä pojat juoksevat sohvaa ympäri. E:llä on mun huulirasva ja O jahtaa sitä.

Ennen kuin tuon äskeisen lauseen sain lopetettua niin O jo kiipesi sohvalle! Sitä se ei ole vielä keksinyt, ainakaan ilman tukea. No, nyt on sitten kiipeäminenkin opittu. JES, miten olenkaan sitä odottanut! (NOT)
Jep jep, ehkäpä mä laitan noille päälle,köytän ne autoon ja paetaan jonnekkin. Rattaissa ne nyt käyttäytyy edes kohtuullisen ihmismäisesti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti