torstai 19. joulukuuta 2013

Tunnetila

Tänään kuulin surullisen uutisen. Mun lapsuuden ystävä on menehtynyt. Vaikka ei viime vuosina olla oltu kovinkaan paljon tekemisissä niin silti se jotenkin kouraisi rinnasta. Aina se vain tuntuu pahalta, jos joku nuori menehtyy. En sitten tiedä, että onko hänellä nyt parempi olla...voi olla.

Kaikkein kamalinta tässä koko tapahtumassa on se, että kyseisen henkilön isä löysi oman poikansa kuolleena. Mä en voi edes ajatella sitä tuskaa, mikä vanhemmilla tällä hetkellä on. Asia on saanut uudet mittasuhteet, kun itsellä on omia lapsia. Se tunne, joka vanhemmilla on nyt, sitä ei voi edes kuvailla. En edes halua ajatella koko asiaa.

Oma valittaminen asioista saa tälläisessä tilanteessa aina uudet mittasuhteet. Miksi mä edes jaksan valittaa kaikesta. Asiat voisivat olla huonomminkin. Aina sitä näköjään ihmistä muistutetaan elämän heikkoudesta.

Huomasin, että mä alan aina toimimaan, kun mua ahdistaa. Äskenkin tein pojille huomiseksi ruokaa, siivoilin paikkoja ja järjestelin koko ajan jotain. Se on kai joku vaisto ihmisessä, joka panee toimimaan. Kai sitä haluaa saada omat asiat järjestykseen, kun tietää,että muilla ei ole asiat samalla hetkellä kunnossa.

Äsken viedessäni lapsia nukkumaan, kerroin heille kuinka paljon mä niitä rakastan. Se pitäisi muistaa kertoa monta kertaa päivässä. Joskus se vain unohtuu kaiken kohelluksen keskellä. Mä en pysty ajattelemaan,että mä menettäisin jomman kumman lapsistani. Ajatus saa heti henkeni salpautumaan ja tekisi mieli ottaa molemmat lapset mun kainaloon suojaan. Pitää oikeasti olla onnellinen,että mulla on asiat näinkin hyvin.

En voi nyt ajatella asioita enempää, tuntuu, että kyyneleet meinaavat kirvota silmiini väkisin. Sammutan koneen ja kömmin miehen kainaloon sohvalle. Kerron myös sille,että miten paljon mä sitä rakastan. Kertokaa te kaikki muutkin toisillenne, koska koskaan ei tiedä,että milloin sä sanot se viimeisen kerran.

1 kommentti:

  1. Sulle on haaste mun blogissa :)

    http://themomentofourlove.blogspot.fi/2013/12/haastetta-haasteiden-peraan.html

    VastaaPoista