torstai 30. tammikuuta 2014

Päikärit

Kello alkaa lähenemään puolta päivää. Lounas on poikien osalta syöty ja uni alkaa pikku hiljaa tulemaan silmään. Puen pojat ja vien ne parvekkeelle nukkumaan. Siinä samalla mä mietin koko ajan, että missä järjestyksessä mä teen minkäkin asian. Pahimmassa tapauksessa pojat nukkuvat puoli tuntia. Siinä ajassa pitää täyttää ja tyhjentää tiskikone, rakentaa itselle lounas, korjata vaatteet kaappeihin ja muutkin levitetyt rojut oikeille paikoille. Mikä on prioriteettina ykkönen? Ensin keittiö, sitten tavarat, lounas ja blogi. Voin istahtaa koneelle. Mä selvisin kaikesta tekemisestä puolessa tunnissa. Voittaja fiilis. Hetken aikaa voin olla ja kuuneella radiota.

Leluja en edes koeta korjata. Ne levitetään kuitenkin heti, kun pojat heräävät. Taas on asunnon yleisilme siisti, ainakin hetken. Huomaan kuitenkin, että itse kuljen kotihousuissa tukka harjaamatta ja huivi kaulassa, joka jäi, kun nukutin ulkona poikia. No, kaikkea ei voi vaatia.

Eilen meidän piti mennä astiakauppaan. Ei me sitten menty. Suunitelmat muuttuivat. Kävimme kirpparilla ja hengailtiin poikien kanssa lumisateessa ulkona. Tosin pojat eivät oikein tykänneet sateesta, koska hiutaleita tippu naamalle ja ne olivat kylmiä. Ulkoilu ei siis kestänyt kauaa. Yritys oli kuitenkin hyvä. Kirppariltakin tarttui muutama vaate mukaan. Parit housut ja yksi  huppari.

Meillä itketään nykyään ainakin kymmenen kertaa päivässä. Pojat ovat oppineet taistelun jalon taidon. Aamulla tapeltiin kauhasta ja kohta sen jälkeen tapeltiin siitä, kun toinen löi toista sillä samaisella kauhalla. Äiti oli paska, kun ei antanut syödä kirjasta revittyä painonappia.(Ja älkää edes kysykö, että miten nuo ovat saaneet sen painonapin irti siitä kirjasta!) Taas itkettiin. Myös silloin itkettiin, kun ruoka oli minuutin liian kauan liian kuumaa. Ihan kuin noille meidän lapsille olisi muodostumassa jonkinlainen kyky ajatella asioita.  Ne jopa ilmaisee oman tahtonsa, itkemällä.

Ja tässä oli tämän päivän päikkärit, vajaa tunti. Parvekkeella itketään, yllätys!

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Kaapit

Äsken tuijottelin meidän vaatekaappeja. Mitä mä teen noille kaikille vaatteile? Kaapissa on neuleita, huppareita ja paitoja, joita mä en koskaan käytä. Pitääkö mun taas varata kirppispöytä, että saan noita vähemmäksi., huoh. Ei viittisi roskiinkaan heittää, koska seassa on merkkivaatteita. Kaikki ei ole henkka maukan lumppuja.

Samalla pisti silmään dvd elokuvat. Mä vihaan dvd elokuvien koteloita. Haluaisin ne johonkin piiloon. Kai mun on pakko hankkia jotain laatikoita, jonne ne saa jemmaan. Raivostuttavia, kun ne kerää pölyä ja ovat yksinkertaisesti rumia. Nykyään on kaiken maailman elokuvapalvelut niin eikö dvd:t ole jo vähän so last season. Mä voisin mielelläni heittää nuo kaikki mäkeen. En mä niin paljon elokuvista tykkää. Mies tuskin katsoo hyvällä jos jonain päivänä sen elokuvat vain ovat kadonneet.


Meidän O nukkui tänään taas mielettömät puolen tunnin päikkärit. Toinenkin vain 45min. Miksi nuo eivät vain voi nukkua kunnon unia? Mulla oli ajatuksena, että pakkaisin pojat vaunuihin ja mentäisiin käymään kaupassa iltapäivästä. Mulla oli jotain tarpeellista mielessä, mutta en enää muista, että mikä se oli. Tuskin siis mitään kovin tärkeää. Voi olla, että menemme muuten vain hypistelemään kaikkea kivaa. Paikalliessa astiakaupassa oli hyviä tarjouksia viime viikolla. Pitää mennä katsomaan jos sieltä tarttuisi jotain mukaan. Jotenkin musta tuntuu, että meidän lasit hupenevat uhkaavasti. Eilen meni taas yksi rikki. Ja joo, pitää nimenomaan olla tietynlaisia laseja. En halua mitään kamalia markettikuppeja. Astiat ovat mulle pyhäasia.

Nyt kuulostaa meno taas sellaiselta,että pitää mennä.

tiistai 28. tammikuuta 2014

In lööv

Mä olen rakastunut. Tänään oli näyttö. Se oli ihana. Tarviiko mun muuta enää sanoa. Yhden kuvan laitoin instagramin puolelle, josta huokuu mun mielestä sen talon ihanuus. En viitsi vielä laittaa enempää kuvia, koska mitään papereita ei ole vielä allekirjoitettu.

Pitäiskö munkin alkaa tästä lähtien uskoa rakkauteen ensi silmäyksellä? Näköjään sellainenkin on mahdollista. Ainakin asunto asiassa. En tiedä, että voiko asunnosta sanoa, että se on sympaattinen ja herttainen. Ne sanat mulla tuli ensimmäisenä mieleen, kun astuin kynnyksen yli. Se oli aivan oma pieni maailma.

Mun toissa iltana aloittama projekti on jo melkein valmis. Rasti seinään. Mutta kyllä mun peukalotkin itkevät verta, kun olen saanut koko urakan päätökseen. Revin nimittäin 120cm leveän lakanan sentin suikaleiksi ja virkkasin niistä neliön. Se neliö on noin 50cmx50cm. Mulla on visio tehdä siitä poikien (mahdolliseen uuteen) huoneeseen lattiatyynyjä. Olen huomannut,että pojat tykkäävät makoilla lattialla jos isot tyynyt ovat lattialla. Teen niille ihan omat tyynyt, joiden päällä on pehmoista makoilla. Ajattelin kokeilla tuota matonkude virkkausta, koska siitä puhutaan nyt niin paljon. Yllättävän kivaa se on. Piti jo penkoa toinenkin vanha lakana, joka tuolla odottaa repimistä. Jos siitä saisi joskus virkattua vaikkapa maton kylpyhuoneeseen tai eteiseen.

Iik, että mä olen täpinöissäni. Painun nyt sohvalle tekemään virkkausprojektin loppuun ja jos sitä jossain vaiheessa saisi unestakin kiinni. Jostain sisältä pursuaa lapsellinen into suunnitella uuteen kotiin kaikkea. Nyt mä tiedän, miltä pienistä lapsista tuntuu aina joulun alla, kun ne oikein kovasti odottavat joulupukkia. Yhtä kovasti mä odotan loppuviikoa, että mitä uutta asuntorintamalla.


maanantai 27. tammikuuta 2014

Ihanuus

Kävimme viikonloppunna tsekkaamassa meidän mahdollista uutta kotia. Oli se aika ihana. Mä kyllä tykkäsin siitä. Huomenna mennään taas käymään siellä. Vielä pitää miettiä tarkkaan, että mitä me tehdään. Toinen puoli musta on jo muuttamassa sinne ja toinen vielä miettii. Miettii lähinnä sitä, että miten taas muutosta selvitään, kun lapsetkin on pyörimässä jaloissa. Huominen kertoo paljon meidän tulevaisuudesta. Mua niin jännittää.

Aika menee todella hitaasti, kun on jotain mitä oikeasti odottaa. Olo on kuin pienellä lapsella. Sisälläni jo suunnittelen sisustusta. Siihen voisi kerrankin panostaa. Ainakin meille tulee uusi sohva ja matot. Mä vihaan meidän tämänhetkistä sohvaa ja mattojahan meillä ei ole kuin pari. Samana konkurssiin voi hankkia vähän uusia huonekaluja ja tehdä kodista kerrankin nätin.

Eilen kävimme kiertämässä kirppareita. Mä tykkään nykyään käydä kirppareilla. Paitsi, että melkein joka paikassa on ihana kammottavat riistohinnat. Mukaan ei siis tarttunut juurikaan mitään.


Hiljaa sisällä mä olen jo miettinyt, että millaista värimaailmaa mä haluan mahdolliseen uuteen kotiin. En siis lainkaan ole asioissa edellä. Asunto ei vielä edes ole meidän ja mä olen tekemässä sinne sisustussuunnitelmaa. Mä haluan, että pääväri olisi vaalea. Mielellään valkoinen,luonnonvalkoinen tai vaaleabeige. Säväystä voisi tuoda vaalean vihreällä tai turkoosilla. Miksei vaikka mustallakin.

Tällä hetkellä meidän melkein kaikki huonekalut ovat valkoisia ja haluan jatkaa samalla linjalla. Inhoan tummia kalusteita. Ne tekevät tilasta jotenkin tunkkaisen. Nahkasohva voisi olla meille tosi kätevä, mutta inhoan nahkaa. Siksi haluan kankaisen. Ostaa siihen vaikka suoja-aineen niin kestää edes vähän kauemmin siistinä.

Melkein mun ideoimaa  tyyliä voisi kutsua maanläheiseksi. Tykkään väreistä, joita löytyy luonnosta. Keväisin puiden lehtien vaaleavihreä sävy on ihana. Samoin kirkas sininen taivas tai ulkomailla oleva turkoosi kirkas meri.

Nuorena mun asunto oli tosi punainen. Nykyään en voisi kuvitellakaan punaista. Yäk, ahdistaa. Haluan kotiini tilantuntua vaaleilla sävyillä.

Kyllä olisi ihana muuttaa, että saa taas käytyä kunnolla kaikki kaapit läpi. Voi heittää kaiken turhan pois. Mulla ei tee lainkaan pahaa heittää kaikki turha pois. Mä oikeastaan inhoan jos tasoilla on liikaa romua. Pitää olla puhtaita pintoja, joilla voi olla jotain. Mikään ei näytä miltään jos joka paikka on ääriäänmyöten täynnä. Tosin usein meillä on joka paikka leluja täynnä. Mutta minun ihannemaailmassa olisi selkeää ja siistiä, koko ajan.

En todellakaan pidä itseäni hyvänä sisustajana, koska vielä en ole saanut kokeila sitä, mitä mä oikeasti haluaisin. Ehkä mä voin sisustaa täydellisesti silloin, kun pojat ovat isoja. Sitten voin päästää luovuuden valloilleen. Mä pistän huomenna instagramiin kuvan kohteesta, jota menen huomenna katsomaan. Samoin voin laittaa kuvan mun uudesta projektista, jonka aloitin eilen. Saa nähdä, että mitä siitä tulee vai tuleeko mitään. Alku ainakin on lupaava.

perjantai 24. tammikuuta 2014

Perjantai

Se tunne, kun olet vuorokauden paastonnut ja tiedät kohta pääseväsi ruokakauppaan. Tämä viimeinen tunti ennen miehen kotiin tuloa on aina niiiiiin hidas. Kerrankin mä odotan pääseväni kauppaan ostamaan jotain hyvää. Ihminen joka vihaa ruokakauppoja, odottaa pääsevänsä sinne. Outoa. Koko päivän olen miettinyt,että mitä sitä sitten söisi. Vahvana ykkösenä on katkarapusalaatti tai tortillat. En ole vielä ihan varma, että kumpi nousee ykköseksi. Toinen noista kuitenkin. Mä nimittäin rakastan rapuja. Voisin syödä rapuja ja kalaa aina.

On munkin elämästä tullut tylsää, kun koko päivän mietin,että miten sitä herkuttelee illalla. Tai sitten se johtuu kahden päivän paastosta viikossa. Saa ruokakin erilaisen merkityksen. Pojillekin pitää ostaa illaksi herkkuja. Niiden herkuiksi kelpaavat riisikakut,porkkanatikut tai suolattomat popparit. Tosin niitä poppareita ei voi kovin paljoa antaa. Ne tuskin ovat kovin suositeltuja noin pienille.

Tänään taas asuntoasia meni millin eteen päin. Nyt mä vain kamppailen itseni kanssa, että voinko mä asua poissa keskustasta. Lapsuuteni asuin noin 6km päässä keskustasta. Koko aikuisikäni olen aina asunut keskustassa tai ihan kävelymatkan päässä, maks 15min. Onko musta asumaan ns. asutusalueella? Mä joutuisin käyttämään busseja entistä enemmän ja oikeasti suunnittelemaan kaupassa käyntejä, koska isompaan kauppaan olisi matkaa noin 15km. Luojan kiitos Sale on vieressä, ettei tartte kaikkea muistaa ostaa. Jos joku oikeasti maaseudulla asuva lukee tätä, niin varmasti kauhistelee. Mä tiedän, että olen liian kaupunkilaistunut ja mukavuuden haluinen. Koskaan en ole kokeillut asua vähän kauempana keskustasta.

Poikien kannalta paikka olisi varmasti ihanteellinen ja rauhallinen. Mies parankin työmatka lyhenisi yli puolella tämän hetkisestä. Toisaalta, enhän mä voi tietää,että tykkäänkö mä jos en kokeile. Ei pidä olla ennakkoluuloinen. Mistä sitä tietää,vaikka mä rakastuisinkin ko.paikkaan. Saisin jokun ikuisen mielenhäiriön ja haluaisin muuttaa omakotitaloon maalle. Koskaan ei voi sanoa ei koskaan.

Kai asumisasiassa pitää laittaa poikienkin viihtyminen puntariin. Asuakko pienessä kaksiossa keskustassa vai isommassa kolmiossa vähän kauempana. Ehkä mä vain itse pelkään, että musta tosiaan kuoriutuu omakoti-ihminen tai ylipäänsä ihminen, joka tykkää rauhasta ja hiljaisuudesta. Onko musta tulossa keski-ikäinen, kun alkaa kiinnostamaan luonto ja rauha? Kohta mä olen innoissani kitkemässä rikkaruohoja ja laittamassa pihalle pihatonttuja. Apua!

Ilmeisesti tämä asia ja ongelma on vain omien korvien välissä, koska pelkään näin isoa muutosta asunnon sijainnissa. Kuulostipa tyhmältä. Mä kuitenkin meinaan olla rohkea ja antaa asunnolle mahdollisuuden. Menen ainakin katsomaan sitä. Jos se vaikka olisikin rakkautta ensi silmäyksellä.


keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Räjähdysvaara

Tämä päivä on taas venyttänyt mun pinnan aivan äärimmilleen. Tai oikeastaan iltapäivä. Pojat ovat olleet itse pikku perkeleitä. Mistä ne keksivätkin kaikki raivostuttavimmat temput. Jokainen laatikko tyhjennetään, sohvalta heitetään kaikki lattialle ja jokaisesta asiasta tehdään suurta draamaa. Jos erehdyn katsomaan poikia väärällä tavalla, toisella menee hermo. Juostaan nurkkaan itkemään ja mököttämään. Tuntuu,että ihan viikossa noille on kehittynyt mieletön luonne. Mikään sanominen ei mene perille. En uskalla edes mennä keittiöön, koska joka kerralla mun perään juostaan ja huudetaan : "vettä,vettä,vettä", "heekku,heekku,heekku", "anna,anna,anna". Mä en jaksa uskoa, että niillä on vartin välein maailman kamalin jano. Herkuista puhuttaessa meillä tarkoitetaan, joko Herra Hakkaraisia tai banaania.

Jos meidän lapset saisivat päättää ruokavalion niin se olisi pelkkiä Hakkaraisia ja banaaneja. Mitäpä sitä toisaalta kasvava lapsi enempää tarvitseekaan. Aivan so last season syödä kasviksia,lihaa tai viljoja.
Pitääpä kirjoittaa seuraava kauppalappu poikien tahdon mukaisesti niin päästään edullisesti.

Tässä vaiheessa iltaa mä olisin aivan valmis viemään lapset rappukäytävään ja laittamaan lapun kaulaan, että saa ottaa. Taas toisaalta sitä hetkeä mä en maailmassa vaihtaisi mihinkään, kun pojat nukkuvat mun kainalossa. Raivostuttavaa olla äiti ja kokea oikeita tunteita. Tähän asti elämässä mä olen säästynyt suurimmilta tunteilta, mutta äitiyden myötä tunteitakin pitää näköjään ajoittain kokea. Helpommalla kyllä pääsisi, kun ei tuntisi mitään. Vuoden aikana olen oppinut tuntemaan syvää vihaa ja yhtä, jollen syvempääkin, rakkautta.

Tässä, kun ollaan oltu poikien kanssa monta päivää rauhassa kotosalla niin olen ehtinyt miettiä omia tunteita lapsia kohtaan. Mietin,että noiden hirviöiden takia mä olisin itse valmis kuolemaan tai vaikka tappamaan jonkun, jos poikien hyvinvointi sen vaatisi. Rehellisesti sanottuna, tuskin mä kenenkään muun puolesta kuolisin.

Syvällinen pohdiskelu täytyy tältä erää lopettaa ja palata todellisuuteen. Täällä meidän todellisuudessa odottaa tiskikone täyttämistä ja petivaatteetkin ovat vielä parvekkeella pakkasessa tuulettumassa. Vielä menee siis hetki, ennen kuin voin köllähtää sänkyyn makaamaan ja ummistaa silmät.

Haaveri

Miten ihmeessä mä voin välttää nämä kotona tapahtuvat haaverit? Eilen O kiipesi meidän sängylle ja tippui sieltä. Tänään E kaatui päin seinää ja sai otsaan mielettömän kutin. Joka päivä sormet ovat jossain välissä tai vähintään kirja tippuu varpaille. Pitääkö mun tosiaan kulkea poikien perässä ja olla estämässä kaikki kolhut? Vai olisiko peräti niin ihmeellistä, että ne jossain vaiheessa tajuavat, että sängyllä ei hypitä eikä sormia kannata laittaa laatikon väliin samalla, kun sitä painaa kiinni?

Tänään me saadaan kylävieras. E:n ihana kummi tulee piristämään meitä. Mietin myös, että josko sitä menisi iltapäivästä käymään mummolassa saunassa. Oltaisiin siellä hetki ja mies ottaisi meidät töistä tullessa kyytiin. Pojat pääsisivät pakkaspäivän kunniaksi saunaan. Samalla pojat saisivat purkaa tuota loputonta energiaansa. Ulos ei taaskaan vitsitä mennä, koska pakkasta oli sellainen reipas 15 astetta hetki sitten. Voisi jo se kevät ja kesä tulla!

Eilen tosiaan kävimme porukalla isomummolla. Mummo on aina niin ihana, kun se ajattelee meitä. Hän oli ostanut gravilohta, laskiaispullia ja tehnyt meille mahtavan maukasta jauhelihakastikeetta. Välillä on niin helpottavaa, että on valmisruoka jääkaapissa, ettei tarvitse ihan joka päivä miettiä, että mitä sitä tänään söisi.

Nytpä menen laittamaan teet tulille. Samalla myös korjaan sohvatyynyt, jotka on onnistuneesti TAAS levitetty pitkin olohuonetta.

tiistai 21. tammikuuta 2014

Askel

Vihdoinkin asuntoasia on liikkunut eteen päin. Kai meillä on joskus realistisesti mahdollisuus muuttaa pois täältä. Meilkein jo iski epätoivo, kun tuntui ettei mistään löydä sopivaa kotia meille. Pitää vain toivoa, että kohta jo tärppäisi.

Tai olisihan niitä asuntoja, mutta mä en ihan minne tahansa halua muuttaa. Näytti olevan sellaisia paikkoja vuokaralla, että huhhuh. Minkäänlaista päivitystä ei ole asuntoon tehty, sitten 80- luvun jälkeen.

Tässä lasten myötä mä olen huomannut uudenlaisen aistin itsessäni. Ennen sitä ei juurikaan keskittynyt siihen, millaisia ääniä ympäriltä kuului. Varsinkaan kotona. Nykyään mä tarkkailen koko ajan ääniä. Pelko hiipii sisuksiin heti jos minuuttiin ei kuulu mitään. Niin kuin äsken. Mä oletin,että pojat leikkivät makuuhuoneessa rauhassa. No, leikkiväthän ne, märillä pyykeillä. Olin kaksi minuuttia sitten saanut pyykkitelineen täyteen puhataita pyykkejä ja nyt ne pyörivät lattialla. Luojan kiitos mä aamusta imuroin ja pesin lattiat, että pyörivät ainakin puhtaalla lattialla.

Kohta mä alan pukemaan pojille päälle ja me suunnataan isomummolle. Meillä on taas tänään auto käytössä niin pitää käyttää sitä hyödyksi. Pakko muutenkin päästä pois kotoa. Mä en kestä toista samanlaista iltapäivää heti perään, kuin eilen oli. Kyllä huomasi, että päiväunet menivät pieleen. Niin ne meni tänäänkin,mutta otetaan silti riski ja poistutaan kotoa. Ehkä pojat eivät jaksa kiukutella, koska pääsevät pois kotiympyröistä.

Mä lasken viikkoja ja päiviä siihen,että päästään aloittamaan unikoulu. Miten sitä ihminen voikin odottaa sitä niin kovasti. Mä niin toivon, että se tuo helpotuksen meidän öihin, iltoihin ja päiväuniin. Ei se auta, kun alkaa kasaamaan vaatteita lapsille. Voin kertoa, että näin pakkaskeleillä menee tovi ennen kuin päästään ulos.


maanantai 20. tammikuuta 2014

Riivaus

Jokainen tietää sen tunteen, kun riivaa. Heti aamusta tietää, että koko päivän tulee riivaamaan. Silloin ärsyttää kaikki. Pienimmästäkin asiasta menee hermo. Eikä välttämättä tule rähjättyä, vaan se hermo kiristää omassa päässä. Näet jotain tai kuulet jotain, se saa sinut ärsyyntymään. Mulla on tänään ollut sellainen päivä.

Se alkoi jo aamusta. Ärsytti herätä. Ärsytti juoda kahvia, kun koko ajan joku yritti roikkua mun kahvikupissa. Lasten aamiainen meni pelleilyksi, koska ruoka piti kaivaa aina omatoimisesti pois suusta ja sitten laittaa se takaisin suuhun. Päiväunia nukuttiin puolituntia. Siinä ajassa ehdin soittaa neuvolaan ja varata ajan puolitoistavuotis tarkistukseen. Siinä meni se aika, jolloin olisin saanut olla sen puoli tuntia yksin hilaisuudessa.

Neuvolassa kysyin neuvoa rokoteasiaan. Vastaus oli ympäripyöreä. Jätetään vastuu vanhemmille. Ihmisille, jotka eivät tiedä rokotuksista mitään. Ei muuta kuin google käteen ja selvittämään. Keneltäkään ei saa suoraa vastausta, että kannattaako ko. rokote ottaa vai ei. Raivostuttavaa.

Koetin etsiä vastausta kysymkseen netistä. Jouduin sivulle, jossa asiasta keskusteltiin. Erää henkilön profiili alkoi ärsyttämään mua niin paljon, etten voinut keskittyä enää mihinkään. Voiko joku oikeasti, siis aikuisten oikeasti, tehdä profiilin "Matti ja Maija yhteinen". Voi luoja, että sekin alkoi raivostuttamaan. Jos ihmiset ryhtyvät parisuhteeseen, niin pitääkö silloin jakaa aivan kaikki???? Eikö edes saa surffata netissä omalla nimellä? Monesti kuulee sanottavan, että parisuhteessa minusta tulee me. Tässä se kirjaimellisesti pitää paikkansa. Luoja,että tuollainen ahdistaisi minua. Hei, jotain rajaa siihen parisuhteessa elämiseen,kiitos!

Jotta tämä päivä maksimoituisi ärsytykseen, aion vielä kiusallanikin katsoa satuhäät. Sen jälkeen voin mennä nukkumaan ja herätä huomenna (toivottavasti) parempaan päivään.

Päiväkahvi

Taas on se aika päivästä, päiväkahvi. Pojat istuvat kerrankin kiltisti syöttötuoleissa ja syövät pannukakkua. Pakko munkin oli maistaa pala äidin tekemää pannaria. Oli aika törkeen hyvää. Olisin varmasti voinut syödä koko paketillisen. En kuitenkaan syönyt, koska viime viikkoinen paasto on tehnyt edes pienen tehtävän. Jes!

Viikonloppu meni taas nopeasti perheen parissa. Pojat ovat nykyään tosi kovia leikkimään ja lukemaan. Kerrankin oli hetkiä, että ne viihtyivät edes pienen hetken tappelematta. Tosin sitä iloa ei kovin kauaa kestä, koska aina hetken päästä joku itkee. Kehitystä tässä leikkimis asiassa on kuitenkin havaittavissa. Ehkä nuo meidänkin lapset oppivat joskus leikkimään keskenään.

Meinattiin viikonloppuna mennä käymään matkamessuilla. Ei kuitenkaan menty, koska on niin kova matkakuume. Mies parka ei vielä tiedä kesälomasta, joten ei voi vielä reissua sen suuremmin suunnitella. Se me tosin ollaan jo päätetty, että jonnekkin on pakko päästä. Olin tänään jo yhteydessä neuvolaan, koska meinaan pistätyttää pojille twinrix rokotteet. Mulla on itselläni se ja haluan myös suojata lapseni.

Sitten vaateasiaa. Pojat saivat mun porukoilta tuliaisiksi ihant toppatakit. Voin ottaa niistä kuvan instagramiin tänään. Samoin uusista kauluspaidoista. Ihan huippusöpöt. Eilen illalla hetken ehdin surffailla nettikaupoissa. Mä löysin pojille aivan ihanat pipot, jotka vain oli pakko ostaa. Nosh shopista tarttui siniset mäyräkoira pipot matkaan. Kevääksi pitää kuitenkin olla pipot viileämmille ilmoille. Hyvä tekosyy ostokselle. Noihin hattuihin ei kovin usein törmää. Mä en ole koskaan nähnyt niitä näillä kulmilla. On nimittäin todella raivostuttava katsoa läheisen tarhan pihalle, kun siellä joka toisella on samanlainen miikkari pipo.

Nyt on kupillinen kahvia kumottu ja aika mennä leikkimään lasten kanssa. Pitäisi samalla katsoa poikien vaatelaatikoihin,että mitä kaikkea turhaa ne ovat syöneet. Pitäisi taas tehdä pieni inventaario.

torstai 16. tammikuuta 2014

Ruoka, herkku Ruoka

Tunnetusti mä olen maailman toiseksi surkein kokki. Varmasti joku muu on vielä vähän huonompi kuin minä. Olen yrittänyt tehdä pojille perus kotiruokaa. Ne ovat olleet, noh, ihan kohtuullisia. Ainakin pojat ovat niitä syöneet, eivätkä ole vielä kuolleet. Mies tosin ei ole ollut näistä ruoista aivan samaa mieltä.

Tänään mä sitten aloitin uuden vaiheen ruoanlaitossa. Mä päätin,että mä aloitan kokeilemaan kaikkea uutta. Lopetan niiden ainaisten samojen ruokien pyörittämisen ja oikeasti keskityn kunnolla siihen mitä olen tekemässä. Mietin etukäteen kauppalapun ja selaan reseptejä, joita voidaan viikonloppuna tehdään. En siis ajtellut tehdä herkkuruokia jokaisena viikon päivänä. Viikonloppuna panostan kunnolla ja arkiruokaankin koetan keksiä erilaisia juttuja. Saa nähdä,että kauan intoa tähän riittää. Jotenkin musta tuntuu,että ensimmäiseen pohjaan palamiseen tämä kokeilu tyrehtyy.

Tänään tein ensimmäisen ruoan. Perus spagetti bolognesea, jota oli maustettu uudella tavalla. Laitoin kastikkeeseen puolikkaan tuoreen chilin, smetanaa, paljon valkosipulia, tavallista sipulia sekä mustapippuria. Lopuksi sulatin joukkoon sinihomejuustoa. Mies ainakin kehui ruokaa ja omasta mielestäni se oli myös aika onnistunut. Pastaksi oli täysjyvä fussilia.

Mä en ole koskaan syönyt sushia. Aina olen halunnut maistaa, mutta koskaan ei ole ollut tilaisuutta. Sushi on myös kokeilulistalla.

Nyt pitää taas mennä. O ei suostunutkaan käymään vielä nukkumaan. Ja taitaa huoneesta kuulua E:nkin  lohduton nyyhkyttäminen. Huoh, ei muuta kuin lohduttamaan.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Jassoo

Mikä pakonomainen tarve ihmisillä on arvostella toisten kasvatusta tai käyttäytymistä? Eilen leikkikentällä kuultua. Eräs nainen, joka on aina leikkikentällä lapsensa kanssa. Leiksalle ei oikeasti voi mennä rauhassa, ettei ko. henkilö ole siellä. Pojat kiertelivät pientä lasten liukumäkeä, jonne oli ehkä viisi rappusta. Pojat kiipeilevät kotona rappukäytävässä rappusia, jos menemme ylöspäin. Nainen kysyi, että haluaako lapset laskea mäkeä. Sanoin, että jos ne haluavat niin ne kyllä osaavat kiivetä rappuset ylös. Lisäsin vielä, että jos liukumäkeen ei pääse itse, silloin sitä ei lasketa. En mä voi olla toista nostamassa mäkeen laskemaan, kun toinen yrittää nousta mäkeä pitkin ylös. Törmäys on taattu. No, tämän naisen mielestä mun kasvatus on kovin brutaalia.

Olenko mä oikeasti paska-mutsi sen takia, että mä en nosta lapsia liukumäkeen jos ne eivät osaa edes pyytää sinne. Pojat olivat aivan tyytyväisiä, kun saivat kävellä maassa ja tutkia keinuhevosia (tai-mitä-ne-nyt-ikinä-olikaan).  Nainen kuitenkin tomerasti kaappasi lapset kainaloon, ryömi ahtaaseen putkeen ja lähetteli lapsia mäkeä alas. Mä tietenkin olin ottamassa niitä vastaan. Mikäänhän ei ole niin kömpelö kuin reilu yksi vuotias, jolle on puettu liikaa päälle. Tilanteessa en osanut sanoa mitään. Kuvitteleekohan nainen olevansa vuoden äiti, kun ryömii putkissa ja on into pinkeänä lapsen seurana.

Mä olen aivan varma, että pojat menevät mäkeen heti, kun osaavat sinne itse kiivetä. Muutenkin mä olen sitä mieltä, että lasten tulee keksiä itse omat leikit. En halua tukahduttaa lapsia keksimällä koko ajan jotain tekemistä. On ihan tervettä, että mä teen kotitöitä ja lapset touhuavat keskenään. Samoin ulkona. Mulla oli vahva ajatus siitä, että kesällä leikkientällä mä voin istua joko hiekkalaatikolla tai penkillä ja katsellä, kun pojat leikkivät. Tietysti kiikkuminen on asia erikseen, koska kiikkuun on käytännössä mahdoton päästä edes aikuisen.

Nyt tietysti joku jo ajattelee,että mä en leiki koskaan lasteni kanssa.Väärin. Kyllä mä leikin. Esimerkiksi tänään O tuli kiltisti kirja kädessä mun luo ja näytti siltä, että nyt katsellaan kuvia. Niin me katseltiin. E taas tuli porsas kainalossa mun luo ja halusi sen päälle. Mähän laitoin sen.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Pakkanen

Pitäisikö sanoa, että nyt se talvi vihdoinkin tuli. Tai ainakin pakkanen. Vaikka mä talvea inhoankin, niin on ulkona paljon kivempi olla pakkasella kuin kaatosateella. Mutta sitä lunta ei edelleenkään tarvitsisi sataa. Tuo sentti riittää ihan vallan mainiosti.

Äsken katselin tv:n ohjelmatietoja. Tänään se taas alkaa. Maailman eniten myötähäpeää aiheuttava tvformaatti. Satuhäät. Mulla ei sanat riitä kertomaan mun tunnetta katsoessani ko. ohjelmaa. Se on niin huono, että mun on pakko katsoa se. Saan jotain sadistista tyydytystä, kun katson sohvalla muiden häitä ja mietin mielessäni....jotain. Mikä saa ihmisen lähtemään hääohjelmaan? Mitä liikkuu mielessä, kun pitää mennä sarjaan sen takia, että voi näyttää häät koko Suomen kansalle? Tämä herättää yhtä paljon kysymyksiä päässäni kuin se, että miksi ihmiset menevät bb:hen tai erilaisiin treffiohjelmiin.

Mua ahdistaa katsoa, kun ihmiset näyttävät ohjelmissa liikaa itsestään. Kai mä olen sisimmässäni niin erakko,että mä kuolisin pakokauhuun, jos mun elämästä kerrottaisiin noin avoimesti. Mä en missään tilanteessa voisi kuvitella esitteleväni häitäni kaikille. Ehkä siksi me mentiikin hyvin pienesti naimisiin. Kammottava ajatus olla jonkun asian keskipisteenä.

Tänään mä olen ollut poikien kanssa reipas. Me oltiin aamupäivästä leikkikentällä leikkimässä ja vielä iltapäivällä pihalla kävelyllä. Tässä välissä pojat nukkuivat tunnin unet parvekkeella. Eli ne ovat olleet kolme kertaa tänään ulkona. Mä toivon,että tällä on jotain vaikutusta meidän ensi yöhön.

Pojat olivat eilen meidän porukoilla pari tuntia leikkimässä. Äiti sanoi,että molemmat lapsista oli nukkunut yli kaksi tuntia unia. Siksi me mentiin tänään ulos, syötiin reippaasti ja leikittiin, että kotonakin nukuttaisi. EI! Taas molemmat nukkuivat 55min. Mun oli pakko soittaa äitille ja kysyä, että mitä se tekee aina pojille, koska siellä ne nukkuvat ihan hulluja unia. Kai siellä on joku mummolafiilis ja nukuttaa niin makeasti. Eikö aina mummolassa nukuta? Mua ainakin nukuttaa. Raskaana ollessa mä kävin aina mummon sohvalla nukkumassa päikkäreitä. Se oli aivan parasta. Mä haluaisin tehdä niin myös joskus uudestaan. Mummolassa on aina niin hiljaista.

Nyt pitää valmistautua tv:n ääreen. Mies ei varmaan kestä mua, kun katson ohjelmaa ja koko ajan kommentoin jotain. Usein nämä kommentit ovat pelkästään negatiivisia. Apua, kohta se alkaa. Käyn täyttämässä teekupin ja painun sohvannurkkaan.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Kuritus

Tässä kuluneella viikolla mulla on herännyt ajatuksia koskien lasten kuritusta. Kaikkihan tietävät, ettei nykypäivänä ole soveliasta kohdistaa minkäänlaista fyyisyyttä lapseen. Mutta onko se soveliasta, että lapsi käyttäytyy kuin elopellossa?

Tapasin viikolla äidin, jolla on kaksi lasta. Mulla alkoi oma verenpaine nousta, kun katselin sen perheen "komentamista". Voin rehellisesti sanoa, että ko. tapauksessa meidän lapset olisvat lähteneet kuin leppäkeihäät tilanteesta, vaikkakin en missään tapauksessa olisi tilannetta päästänyt riistäytymään käsistä. Mä olen kai todella natsi äiti, mutta mielestäni lapsella pitää olla tiukat rajat ja tietyissä paikoissä käyttäydytään tietyllä tavalla. Mulla ei tulisi esim. kuuloonkaan antaa neljä vuotiaan lapsen hyppiä alasti vieraassa tai missä tahansa kyläpaikassa. Enkä myöskään hyväksy sitä, että lapset syövät ruokapöydästä kaikki herkut heti, kun ne on laitettu tarjolle.

Mietinkin tänään,että komennankohan mä liian paljon meidän poikia. Mä kiellän niitä päivässä varmaan sata kertaa. Mielestäni kuitenkin kiellot ovat oikeutettuja. Lieden nappuloita ei käännellä, veljeä ei vedetä tukasta, rappukäytävään ei karata eikä ruokaa heitetä lattialle syöttötuolista. Ei ole kovin kohtuutonta tajuta jo tuon ikäiseltä. Välillä tuntuu,että ne tajuavat niin paljon kaikkea muutakin, niin pitäisi pikku hiljaa mennä jo jakeluun se, että mitä saa tehdä ja mitä ei.

Jokainen lapsihan kokeilee rajoja. Niin meidänkin pojat. Olen huomannut, että rajojen kokeileminen on alkanut jo nyt. Välillä ei vain jaksaisi olla johdonmukainen kasvattaja ja antaa asioiden liukua käsistä. Onneksi kuitenkin aina välillä näen perheitä, joilla tilanne on luisunut käsistä. Silloin saan aina uutta virtaa omaan kasvatusprojektiini. Näköjään sitä vain aina tarvitsee näkökulman asioille.

Mä en itse ole koskaan saanut piiskaa. Mutta annas olla kuinka monta kertaa mä olen saanut tukkapöllyä. Niitä kertoja on lukematon. En koe,että niistä olisi mulle jäänyt traumoja. En tiedä,että olisinko mä itse valmis tukistamaan omia lapsiani kunnolla. Vaikea vielä sanoa. Voi olla,että olisin, jollei puhe,jäähypenkki ja lelujen takavarikointi ei auta.

Mun lähestulkoon pahin painajainen on se, että meidän pojista tulee hirviöitä, jotka eivät kuuntele mitään, eivät kunnioita ketään ja hyppivät seinille. Niitä lapsia on tässä maassa jo aivan liikaa. Mä ainakin henkilökohtiasesti teen kaikkeni, että saan lapsistani kasvatettua hyvin käyttäytyviä jälkeläisiä.

Kai tämän on nyt joku äitiyden vaihe, kun jaksan pohtia niin paljon kasvatusta. Pitää varmaan marssia kirjastoon ja lainata jokin kasvatuskirja.

Piti vielä sen verran sanoa, että meidän pojat pääsevät vihdoin ja viimein unikouluun. Paitsi,että se on vasta helmikuussa. Pakko se on sisulla jaksaa sinne asti, koska silloin saa toivottavasti helpotuksen tähän meidän tilanteeseen. Ei ole taas tällä viikolla kerta tai kaksi, kun mä olen ollut hermoromahduksen partaallä yöllä, kun vierestä kuuluu ihhahhaa, ihhhaahhaa tai jonkun pienet sormet kaivavat mun silmiä tai nenää. Jotenkin se on kovin vaikea edes esittää nukkuvaa, jos pienet sormet tunkeutuvat nenään. Se on käytönnössä mahdotonta. Milloin on tultu tilanteeseen, että nukkumisen esittäminenkin on mahdotonta? Laulaminen ja paijaaminen on todella ihanaa jos se tapahtuu poikien toimesta muulloin kuin noin klo 3 yöllä.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Tunteet

Terveellisemmän elämän myötä, mä olen alkanut kiinnittämään huomiota myös omiin ajatuksiini. Ajatuskin kulkee paremmin, kun on fyysisesti parempi olo. En sitten tiedä, että onko se parempi. Nimim. pari alkuyötä valvonut. Mietin monia asioita kerralla. Ehkä liiankin monia. Päässä liikkuu liikaa suunnitelmia, haaveita ja toiveita. En tiedä, että mistä lähtisin tätä vyyhtiä purkamaan. Kokeilin kasata ajatuksiani tännekin, mutta en saanut mitään aikaiseksi. Tai nyt ei vain vielä ole niiden aika. Pitää hautoa niitä vielä kypsemmiksi.

Tänään taas havahduin asiaan, johon joka kesän ja joulun jälkeen törmää. Jokainen aikakausi-ja naistenlehti sekä netti on pullollaan laihdutus vinkkejä. Todella raivostuttavaa. Miksi joulu ja kesä ovat aikaa, jolloin ihmiset antavat itselleen luvan mässätä ja sitten sitä monta kuukautta yritetään saada pois, kunnes on taas jo uusi aika mässätä. Henkilökohtaisesti voin sanoa, että se on aika paljon omien korvien välissä, että haluaako oikeasti laihduttaa vai "laihduttaa". Liian monesti törmää ihmisiin, jotka kahden viikon herkkulakon jälkeen romahtaa ja ahmii suklaata kaksin käsin kaksi levyä kerralla. Vaikka elää terveellisesti, niin pitääkö sitä silti itseään kiduttaa. Miksi ei silti voi ottaa sitä yhtä palaa suklaata illassa? Tarviiko sitä ahmia se levy kerralla? Mä voisin helposti syödä paketin jotain ihanaa herkkujuustoa. Mutta miksi mä söisin, koska sen saman himon saa tyydytettyä vähemmällä. Äskenkin nautiskelin roquefort juustoa haarukallisen. Ja voi taivas miten hyvältä se maistui päiväsen salaatin ja keiton jälkeen. Varmasti saman "tyydytyksen" mä sain tuosta haarukallisesta, kuin että olisin vetänyt koko paketillisen.

Tänään tuli taas paska mutsi- fiilis. Jo kaksi päivää, kun pojat eivät ole käyneet ulkona leikkimässä. En vaan kertakaikkiaan voi mennä ulos, kun on tuollainen ilma. Musta tuntuu,että elän jossain koomassa ihan vain tuon ilman takia. En voi kuvitellakkaan vieväni lapsia tuonne. En sitten tiedä, että vaikka ne tykkäsivätkin märästä, mutta mä en tykkää.

Muistin tänään, että parin viikon päästä on matkamessut. Mun on pakko päästä käymään siellä. Siis aivan pakko, pakko, pakko. Ajatella, jos siellä olisi matkoja just sopivassa tarjouksessa. Ai, miten niin mä tahtoisin kovasti aurinkoon. Löysin pojille viikoloppuna Lindexiltä uimashortsit, jotka olivat -70%. Ehkäpä mies otti pienen vinkin, kun kannan kesäostoksia kotiin näin tammikuussa.


tiistai 7. tammikuuta 2014

Arki

Niin se taas alkoi arki meidänkin perheessä. Mies tekee pitkää päivää töissä ja me vietetään päivät poikien kanssa kolmisin. Ulkona on niin surkeat ilmat, ettei sinne paljon huvita lähteä. Onhan pojat kyllä joka päivä parvekkeella päiväunilla, että saavat edes vähän raitista ilmaa.

Tänään hätyytin poikien pappan eli mun iskän meille töiden jälkeen. Pojille oli tullut matkahuoltoon paketti, joka piti hakea. Olin huippu laiska enkä jaksanut ottaa vaunuja sateeseen ja lähteä niillä koko porukan kanssa liikkeelle. Ajattelin,että pääsen nopeammin, kun lainaan iskän autoa ja käyn nopeasti kaupungissa.

Joopa joo, se siitä nopeasta käymisestä. Mulla meni sillä reissulla yli tunti. Normaalioloissa sen asian olisi hoitanut vartissa. Päästyäni matkahuoltoon, jono oli ulko-ovelle asti. Ei muuta kuin jonottamaan. Mua ennen oli kymmenkunta ihmistä. Pääsin vihdoin ja viimein tiskille niin se yksi ja ainoa paikan työntekijä kertoo mulle, etten saa pakettia. Mies oli lähettänyt mulle puhelimeen kaikki koodit, joten oletin kaiken olevan kunnossa. Eipä sitten ollutkaan. Olisi pitnyt tehdä PAPERINEN valtakirja. Siis oikeesti! Nyt eletään 2010- lukua, eikä kyseessä ollut arvo- tai rahalähetys. "Ei me voida antaa tätä, jos ei ole PAPERISTA valtakirjaa. No, ei muuta kuin vihainen soitto miehelle, että voi ****. Onneksi sain asian selvitettyä ja valtakirjaksi kävi miehen lähettämä sähköposti, jossa on mun tiedot. Miksi niitä ei voinut antaa puhelimen välityksellä? Kysyn vain.

Eipä sitten muuta kuin jatkoin jonottamista. Mä en voi tajuta miten tuollaisessa paikassa ei ole kuin yksi onneton työntekijä. Kaikki ihmisethän menevät tuollaiseen paikkaan töiden ja koulun jälkeen. Miksi juuri silloin siellä on yksi ainoa työntekijä?

Nyt sain taas purettua patoutumia ko. laitosta kohtaan.

Muuten meillä on ollut yllättävän hyvä päivä poikien kanssa. Mitä nyt, että mä rikoin meidän roskiskaapin. Tai en mä tehnyt sille muuta kuin avasin. Ovi lähti liitoksistaan eli ylimmät saranat irtosivat seinästä. Nyt onkin hieman haastellisempaa laittaa ovi kiinni ja auki.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Käsilaukku

Jokainen nainen tietää miten tärkeä käsilaukku on. Minulla on kaksi aivan ihanaa Guessin laukkua. Sain ne mieheltä jo muutama vuosi sitten, ennen kuin ko. merkki koko pahan inflaation. Nykyään Guessin laukkuja näkee melkein joka toisella. En sitten tiedä,että onko kaikki aitoja vai ei.

Tällä hetkellä mulla on arkikäytössä mun äidin vanha "satulalaukku". Se on just sopivan kokoinen muutaman tunnin kauppareissulle poikien kanssa. Sinne mahtuu pari vaippaa, yhden vaihtovaatteet, pari purkkia pilttiä ja mun henkilökohtaiset tavarat. Nyt mulla on tunne,että mä tartten uuden laukun. Tahdon vähän isomman. Mutta vain vähän. Kaapista löytyi Marimekon olkalaukku, mutta ei se iskenyt. Pitää olla vetoketju, ettei kaikki tavarat leviä, kun laukun joutuu laskemaan maahan.

Äsken mä selailin kaikkia mahdollisia nettikauppoja ja merkkejä. Joko nykymuoti on tosi outoa tai mä olen järjettömän rajoittunut. Mä voin sanoa,että rakastan tuota "satulalaukkua", koska se on niin simppeli. Se on nahkaa, joka vain paranee käytössä. Siinä ei ole mitään, mutta silti siinä on kaikki, mitä laukulta voi vain toivoa. Joten ehkä tästä syystä vaatimus uudelle laukulle on kova.

En osta tavallista markettilaukkua, koska niistä on huonoja kokemuksia. Aina vuori menee vetoketjun väliin ja alkaa repeytymään. Ei ole yksi ja kaksi kertaa, kun näin on käynyt. Mä olisin valmis maksamaankin hieman enemmän, kun vain löytäisin sen oikean. Etsiminen on hakuammuntaa, koska en edes muista milloin olisin viimeksi laukkua etsinyt.

Tällä hetkellä mun lemppareiksi on muodostunut Desiqual. Vähän kyllä mietityttää, koska se on melkoisen kirjava. Ehkä musta ei sittenkään löydy sitä sisäistä "hippiä", joka osaisi käytää noin värikästä asustetta. Jotenkin vain mun silmä hakeutuu aina mustiin ja ruskeisiin väreihin. Aina mä ajattelen käytännöllisyyttä. Enhän mä voi ostaa vihreää laukkua, koska yksi mun keväällä käytettävistä takeista on punainen. Punaisen kanssa sopii musta ja ruskea. Valkoista en edes uskalla ajatella, koska tämän laukun pitäisi olla poikien ja mun "retkilaukku". Se saattaa aika-ajoin lojua hiekkalaatikon reunalla tai vaunujen korissa hiekkapöllyissä.

Kai mä linnottaudun sohvalle tabletin kanssa etsimään sitä oikeaa.

Tee ja vesi

Uuden vuoden jälkeen aloitin taas veden juomisen. Jotenkin se ei vain onnistunut niin hyvin enää syksyllä kuin keväällä. No, mutta nyt se taas sujuu. Aina se vie muutaman päivän, ennen kuin kroppa tottuu. Pari ekaa päivää keho keräsi kaiken nesteen, mutta nyt tuntuu jo selvästi paremmalta. Jotenkin on paljon puhtaampi olo, kun ei ole niin turvoksissa koko aikaa.

Ostin tosiaan eilen kaupasta vihreää teetä, jossa on kamomillaa sekä sitruunaa. Luin, että kamomillalla ja vihreällä teellä on nesteitä ja turvotusta poistava vaikutus. En epäilä sitä enää lainkaan. Eilen join sitä viisi kuppia ja tänäänkin on mennyt jo kolme. Kivasti saa juosta koko ajan vessassa. Pitää tehdä tällainen pieni puhdistautuminen uuden vuoden kunniaksi.

Samalla mä päätin, että lopetan taas hetkeksi aikaa leivän popsimisen. Tai jos sitä yhden palan päivässä soisi itselleen. Makaroonia, perunaa ja riisiä en syö enää muutenkaan, joten niistä on helppo luopua. Sokerikin on onneksi jäänyt kokonaan pois ruokavaliosta. Eikä tehnyt edes tiukkaa. Jos näillä eväillä olisi mahdollisuus tiputtaa vielä muutama kilo painoa pois ja saada kroppa parempaan kuntoon. Täytyy kokeilla. Onneksi kesään ja keveämpiin vaatteisiin on vielä muutama kuukausi aikaa.

Mulla on taas päivät aivan sekaisin. Jotenkin näitä pyhiä on ollut niin paljon, ettei voi pysyä niiden perässä. Mulla on jotenkin aivan lauantifiilis, koska huomenna on vielä vapaata. Mulla oli ajatuksena, että josko mä saisin jonkun houkuteltua huomenna mun kanssa alennusmyynteihin. Voi kyllä olla, ettei tuo mies ole kovin innnoissaan ko. ajatuksesta.

Nyt kipaisen äkkiä tyhjentämään ja täyttämään tiskikoneen ennen kuin pojat heräävät päikkäreiltä. Se kriittinen puolituntia on kulunut, joten kohta voi jo huutoa kuulua. Hiljaa sisimmässäni mä toivon,että ne kerrankin nukkuisi ihmisten lailla, eli ainakin yli tunnin.

lauantai 4. tammikuuta 2014

Uni

Kyllä nukkuminen vain on niin ihanaa. Mä kävin nukkumaan noin klo 24 ja heräsin aamulla vasta klo 10. Ja mikä parasta, en herännyt yöllä kertaakaan. Tuntuu,että energiaa on nyt aivan eri tavalla kuin ennen.

Kävin päivällä ystäväni kanssa kaupungilla. Oli ihana jutella tyttöjen juttuja ja humputella kaupoissa. Mukaan ei tarttunut juuri mitään, mutta se seura. Teki niin hyvää. Nyt saa vielä hetken olla kotona rauhassa teekupin äärellä, ennen kuin pojat palaavat kotiin. Pakko kertoa, että Lindexistä löysin pojille uudet uimashortsit. Viime kesänä sain muistaakseni Liberolta uv uima-asut, mutta eiköhän ne ole tänä kesänä jo pienet ja muutenkin jotenkin nolot. Jotenkin mä en jaksa uskoa Suomen aurinkoon, että se jaksaa porottaa niin paljoa, ettei aurinkorasva riittäisi. Nyt on jätkillä miehekkään uikkarit, on kiva mennä kesällä rannalle paistettelemaan päivää ja uimaan.

Ai miten niin mä jo odotan kesää. Tänään on taas ollut päivä, joka ei valkene lainkaan. Koko ajan on harmaata ennen kuin tulee taas säkkipimeää. Luoja, että mua raastaa tällaiset ilmat. Tulisi jo kesä ja aurinko.
Mä en malta odottaa. Pitäisikö sitä alkaa houkuttelemaan jotain lähtä mun kanssa etelään...

Vuorokauden aikana mä olen saanut raivattua kotia inhimillisemmäksi. Täällä jopa näkyy lattia eikä lelut ole levitettynä jokaiseen huoneeseen. Mutta niin paljon on edelleen tekemättä. Pitää kohta laittaa jotain hyvää musaa soimaan ja aloittaa vaatekaappien raivaaminen. Pitää niihinkin saada jonkinlainen järjestys. Samoin poikien lelulaatikot ajattelin käydä läpi. Mä jotenkin uskon, ettei vauvaleluilla ole enää paljoa käyttöä meidän taloudessa. Kai ne voi jo laittaa eteen päin.

Ostin muuten kaupasta tänään uutta teetä. Mä olen päättänyt vähentää kahvin juontia. Olen varma,että se parantaa muutenkin fyysistä olotilaa, jos ei juo kahta pannua kahvia päivässä. Pari vuotta sitten mä olin todella kova teen juoja, mutta sitten se jotenkin jäi. Nyt ajattelin, että saan juoda aamukahvin, mutta päivisin vaihdan kahvin teehen. Ostin sitruuna-kamomillateetä, jonka pitäisi vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja olla hellä vatsalle. Täytyy kokeilla, että olisiko siitä kahvin korvaajaksi näin päivisin.

perjantai 3. tammikuuta 2014

Yökylä

Tänään mä sain vihdoin aikaseksi järjestää poikien vatteet. Huomasin yhtenä päivänä, että taas on vaatteita jäänyt pieneksi, joten niitä piti ottaa pois laatikosta. Kummasti tuli taas tilaa ja pitääpä varmaan mennä käymään vaatekaupassa tekemässä uusia hankintoja. Varsinkin tuolle meidän sirommalle lapselle eli E:lle.

Mun isä kävi äsken hakemassa pojat niille yökylään. Mä saan nukkua yön kunnolla. Jotenkin unet ovat olleet tosi sekaisin joulusta lähtien. Toivottavasti ensi yönä saisi korjattua univelkaa pois.
Tuskin sitä kuitenkaan ajoissa pääsee nukkumaan, koska pitää aloittaa kämpän raivaaminen. Tämä on huomattavasti mielekkäämpää, kun pojat eivät ole sotkemassa täällä koko ajan.

Eilen taas sain olla todistamassa uutta taitoa. O osaa kiivetä vessanpöntön päälle ja laittaa vesihanan valuttamaan. Samoin hän osaa myös sammuttaa vessasta valot. Ainakin silloin, kun mä olen vessassa.
E taas on perhetynyt meidän lieden käyttöön. En edes uskalla laskea, että kuinka monta kertaa mä eilen ja tänään käänsin nappulat nollille. Pakko mennä huomenna ostamaan jonkinlainen suoja.

Eilen otin uuden askeleen kohti sosiaalista elämää. Mä nimittäin liityin istagramiin. Mä en periaatteessa ole laittanut blogiin kauheasti kuvia, koska tätä voi kaikki ihmiset käydä lukemassa. Jos siis haluatte nähdä enemmän kuvia meidän elämästä niin liittykää seuraamaan. Kuljen siellä nimellä sooopia.
Eilen tosiaan liityin, eikä kuvasaldo sen takia ole vielä kovin suuri, mutta pikkuhiljaa mä niitä sinne lisäilen.

Jos sitä nyt pistäisi kahvin kiehumaan. Kerrankin voisi olla mahdollisuus juoda sitä rauhassa.

torstai 2. tammikuuta 2014

Uusi vuosi

Kerrataampa, että mitä mä edes koko viime vuodesta muistan.

1. Mä laihduin 15kg, jes!
2. Pojat ovat kasvaneet vauvoista taaperoiksi. Liikutaan, leikitään ja lauletaan koko ajan.
3. Mies sai vakituisen työn ja sen takia uuden asunnon etsimen on alkanut.
4. Kesästä en muista juuri mitään, kuulemma oli lämmin. Mulla meni kaikki aika arjesta selviytymiseen, kun olin sen melkein neljä kuukautta yksin poikien kanssa.
5. Miehen kanssa meillä oli ensimmäinen hääpäivä.
6. Vuoden aikana käytiin pari kertaa Ruotsissa ja muistaakseni pari kertaa Tallinnassa. Sen suurempia reissuja ei tullut tehtyä.
7. Ostimme uuden auton.
8. Solmin uuden ystävyyssuhteen ja samalla pojat saivat tyttöystävän.
9. Mä aloitin juoksuharrastuksen, joka on ajan puutteessa hieman jäänyt. Mutta kyllä se vielä siitä lähtee rullaamaan, kun päivät pitenevät. Sykemittari kaapissa aina onneksi muistuttaa mua treenipäivistä.
10. Vuoden viimeisenä päivä sain kuulla ihanan uutisen. Siihen oli hyvä lopettaa tämä vuosi. Jäi hyvä mieli.

Olipa vaikea saada edes kymmenen kohtaa ylös, että mitä on tapahtunut. Täytyy koputtaa puuta, että lapset ja me vanhemmat olemme olleet tosi terveitä. E:llä oli vauvarokko ja kaksi kertaa on nenät vuotaneet pari päivää.
Kai vuosi on siis ollut ihan kohtuullisen onnistunut. Tästä vuodesta toivon kuitenkin vielä parempaa.

1.Mä toivon,että saadaan muutettua mahdollisimman nopeasti.
2. Samaa terveyttä jatkossakin.
3. Tänä vuonna mä haluan matkustaa mielelläni johonkin muuallekin kuin Ruotsiin ja Tallinnaan.
4. Koetan panostaa enemmän meidän parisuhteeseen.
5. Lupaan lukea ainakin yhden kirjan kokonaan.

Eiköhän siinä ollut jo toivetta ja lupausta tarpeeksi. Mulla on tänään auto käytössä, koska mies ja mun isä meni samalla kyydillä samalla suunnalle. Mä tässä kovasti pohdin,että mitä sitä tekisi. Mua houkuttaisi mennä Ikeaan. En edes muista, että milloin mä olisin siellä käynyt viimeksi. Tartteisin poikien leluille säilytyslaatikoita. Mua niin raivostuttaa, koska ne ovat aina kaiki levällään. Niille pitää keksiä jotain. Tartteisin myös lasten vateripustimia Siinähän on jo kaksi hyvää syytä ajaa reilu 100km suuntaansa. Eiköhän me vedetä vaatteet niskaan ja hypätä auton rattiin.

Ciao!