perjantai 28. helmikuuta 2014

Siivous

Melkein 8 tuntia siihen meni, mutta nyt on siisyi koti. Kädet ovat kuin korput. Pitää varmaan käydä ostamassa jotain rasvaa, että saa kädet kostutettua. Koko päivän kädet ovat lionneet pesuvedessä, joka ei ilmeisesti tee iholle kovin hyvää.

Odottelen poikien kanssa miestä kotiin,että päästään käymään pikaisesti Ikeassa ja sen jälkeen pitääkin hakea mummo lentokentältä.

Pojat ovat olleet yllttävän kiltisti mun siivotessa. Ne ovat ratsastaneet vaippapaketeilla, tunkeneet tampooneja korviin ja sekoilleet. Kuivamuonalaatikko osoittautui taas todella kiinnostavaksi. Onneksi täällä sain kaikki muovikipot ja kupit sellaiseen paikkaan,ettei niitä saa leviteltyä.

Äitiyspakkauslaatikot osoittautuivat tosi hyviksi muuttolaatikoiksi. Tavaroiden ollessa laatikoissa niin kahdesta laatikosta sai kätevän keittiöjakkaran. Kivasti on nyt ikkunoissa verjot. Ei tullut sitten mieleen ottaa tuoleja mukaan edellisestä asunnosta. Huomenna vasta haemme ruokapöydän.


Ajatus ei taas juokse ja tämä tabletin kanssa on ärsyttävä kirjoittaa, kun pojat sekoilevat vieressä. Taidankin siis mrnnä laittamaan kahvin tulille,että jaksan taas iltaan asti.

torstai 27. helmikuuta 2014

Muutto

Viikkoon ainoa hetki kirjoittaa on liikkuvassa autossa. Siis aivan järkyttävä viikko ollut ja nyt on vasta torstai.

Maanantaina alkoi poikien unikoulu. Se onneksi sujui tosi hyvin. Multa leikattiin maanantaina neljä luomea ja niiden ansiosta on yhdeksän tikkiä vatsassa. Mies on tehnyt pitkää päivää ja ollaan ajeltu yötä myöten ympäri etelä Suomea.

Mä olen päivät pakannut tavaroita poikien kanssa. Ei muuten mikään helpoin tehtävä. Nyt olemme voiton puolella ja auton keula on kojti kehä kolmosta. Pääsemme ensimmäiseksi yöksi uuteen kotiin. Enää pitää vain purkaa auto ja peräkärry.

Mummo tulee huomenna pohjoisesta viideksi päiväksi hoitamaan poikia. Jos sitä saisi itsekin jossain  vaiheessa levättyä. Tosin viimeisen viikon aikana nukkuminen on ollut vain ajan haaskausta. Siinä menee tehokasta muuttoaikaa hukkaan.

Viikonloppuna pitää vielä tehdä yksi muuttoreissu, mutta sitten se on siinä. Olemme jo voiton puolella. Näköjään sitä ihminen jaksaa sen mitä tahtoo.


sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Organisointia

Ajattelin pakkaamisen olevan lähes mahdoton tehtävä. Homma osoittautui kuitenkin kohtuullisen helpoksi. Ensi viikolla saamme vietyä jo osan tavaroista. Toisin sanoen iltaisin pakkaamme auton täyteen ja mies vie tavarat töiden jälkeen uuteen kotiin. Näin saamme laatikot ja kassit kätevästi menemään pienissä erissä.

Taas on tullut havahduttua siihen,että miten paljon sitä tavaraa onkaan. Varsinkin astioita. Voi,että niitä on paljon. Astioiden pakkaaminen on kaikkein raivostuttavinta. Mulle ainakin tuottaa stressiä se, että saan kaikki ehjänä perille. En kannata jätesäkkeihin pakkaamista. Toisaalta pääsisi helpommalla jos kaiken heittelisi jätesäkkeihin. En vain kestä niiden purkamista toisessa päässä. Nyt laatikoissa ja kasseissa on jopa jonkinlainen logiikka. Osa menee suoraan varastoon ja osa menee kotiin.

Huomenna on the päivä. Unikoulu alkaa. Onhan sitä jo odotettukin. Mulla on todella vahva usko siihen, että saadaan sieltä apua nukahtamiseen. Tai toisaalta ongelmia ei ole kuin toisen nukahtamisen kanssa. Vietiin äsken pojat omaan huoneeseen nukkumaan päikkäreitä. Toinen jaksoi kiukutella pari minuuttia ja toinen huutaa jo kymmenettä minuuttia. Sillä ei ole kuitenkaan mitään hätää siellä, joten saa nyt vielä hetken hakea unta, ennen kuin menen katsomaan tilannetta.

Tänään olisi iltapäivästä tiedossa synttärit. Mun hyvä ystävä täyttää vuosia. Luvattiin mennä käymään kakkuahvilla poikien kanssa. Tosin menemme kaikkien yllätykseksi vasta sitten, kun jääkiekko-ottelu on saatu päätökseen.

Aina välillä kesken pakkauksen tulee tunne, että mitä ihmettä mä olin tekemässä tai mitä mun piti seuraavaksi tehdä. Homma tuntuu jotenkin loputtomaltaa, varsinkin nyt, kun koko ajan joku/jotkut ovat keskeyttämässä. Huomaan pakkaavani tavaroita laatikkoon ja samalla lapset istuvat tyhjässä laatikossa. Avonaisista laatikoista poja ovat tehneet hienoja löytöjä. Tällä hetkelllä pieni kattila ja siivilä ovat pop. Niillä on mahtavan siistiä leikkiä. Omat lelut ovat aivan sou lääst siison.

Poikien uniaika on pakko käyttää hyödyksi ja käydä läpi olkkarin laatikot. Voin rauhassa lajitella tavaroita ilman neljää ylimääräistä kättä.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Kerho

Olin heti aamusta sillä asenteella, että tänään mennään kerhoon. Ystäväni on houkutellut meitä sinne monesti, mutta en vain ole saanut itsestäni irti mennä sinne. Psyykkaaminen lähtöön alkoi jä sängyssä. Meillä oli tunti aikaa selvittää itsemme ulos. Tunnissa piti pukea x3, pieni aamiainen x3, kahvikuppi ja tavaroiden pakkaus.

Päästyäni autoon, huokaisin helpotuksesta. Me tehtiin se. Jopa varavaipat olivat mukana. Ajaessani tuli mieleen,että ai hitto, lompakko jäi. Ei se haittaa, koska matka oli lyhyt ja olimmehan me menossa kerhosta suoraan kotiin.

Kesken kerhon saan ahaaelämyksen. Multa puuttui rintsikat. Siis miten olen unohtanut pukea itselleni rintsikat päälle? Onneksi oli neuletakki ja huivi,että sain hieman vahinkoa peiteltyä. Pakko oli todeta, että eihän se lähteminen sitten ihan putkeen mennytkään.

Ensi viikolla kerhosta on lomaa. Loistavaa, en nimittäin varmaan olisi mennytkään. Nyt sentään on hyvä syy jäädä kotiin tai keksiä jotain muuta tekemistä. Jotenkin musta tuntuu,että kiireiset lähdöt ei ole se meidän juttu. Tai sitten me ei vain olla harjoiteltu tarpeeksi.

Aamuisen reissun jälkeen mä olin niin puhki, että syötin pojat ja pistin sisälle nukkumaan. En jaksanut enää kolmatta kertaa. Johan se puoli tuntia meni ja O aloitti huutamisen. Eipä siitä pukemisesta siis olisi mitään hyötyä ollutkaan. Tsiisus! Pitää mennä,ettei O herätä E:tä, joka kerrankin nukkuu kiltisti. Johan tässä melkein 10 min istuttiinkin paikallaan.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Uskomatonta

Tämä on taas jotain kohtaloa. Eilen juttelin unikouluihmisen kanssa. Mitä tekee pojat seuraavana yönä? Molemmat nukkuivat omassa sängyssä KOKO yön. Tällaista ei ole tapahtunut liekö koskaan, että molemmat ovat nukkuneet kunnolla. Aamulla miehen kanssa naurettiin, että miten tämä voi olla mahdollista. Oikein kohtalon ivaa. Juuri, kun olemme saaneet unikouluasiat hoidettua niin meillä nukutaan.

Yhden yön jälkeen en todellakaan peru unikoulua. Jotenkin mulla ei ole kovin vahva usko siitä, että tätä riemua kestäisi kovinkaan kauaa. Kai tuoli joku poikkeus. Voittaahan ne jotkut lotossakin. Tuo oli se meidän lottovoitto, että molemmat lapset nukkuvat koko yön.

Oli aika siistiä nukkua kerrankin miehen vieressä. Olimme aamulla hereillä jo ennen kellon soittoa, koska hämmennys tapahtuneesta oli niin suuri. Molemmilla oli pitkästä aikaa tosi hyvä fiilis. Ei ollut sitä tavallista, että toinen unissaan huutaa sängystä heippa, kun toisella on jo jalka rappukäytävässä.

Nyt pitää odotella hetki, että ystäväni pyykkikone on valmis. Sen jälkeen mä pakkaan pojat autoon ja mennään käymään...jossain. Mä en kestä olla tätä päivää kotona. Eilinen oli niin tuskallista, koska lapset tappelivat ja kiukuttelivat koko ajan. Meillä on myös hyvä syy mennä käymään siellä jossain, koska iltapäivästä mennään mummon luo. Saadaan ehkä hoidettua sitä ennen joitain asioita. Eli käydään hankkimassa muuttolaatikoita.

Musta tuntuu,että mulla ja miehellä on parisuhteessa uusi flow. Eilen mua halattiin aivan sponttaanisti. Se on meillä jo kohtuullisen paljon, koska molemmat kammotaan ällösöpöilyä. Se on jotenkin ahdistavaa, jos pitää koko ajan roikkua toisessa kiinni. Kyllä sen välittämisen voi kertoa muutenkin kuin vain kyhjäämällä kyljessä kiinni ja hokemalla korvaan söpöyksiä. Onkohan täällä jo kevättä rinnassa? Vai olemmeko me vain niin onnellisia, että pääsemme vihdoin muuttamaan ja saadaan mahdollisesti seesteisempi arki. Mies saa olla enemmän lasten kanssa kotona ja mä saan ehkä hieman enemmän aikaa tehdä asioita rauhassa.

Jollei tämä hetkellinen hyvä fiilis kestäisi liian kauan niin haistan ilmassa paskan. Toinen lapsistani, en tiedä kumpi, kävi tuossa juuri haisemassa. Pikainen tippuminen takaisin arkeen.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Vauhti

Mistä noilla lapsilla riittää energiaa? Aamusta iltaan asti juostaan ja tehdään tuhoja. Päikkärit ovat ainoa hetko, jolloin on tunnin verran rauhallista ja taas sama meno jatkuu. Koeta sitten tässä järjestää muutto järkevästi. Kai muhun iskee ahdistus ja tungen kaiken jätesäkkeihin ja Ikean kasseihin. Yritä tässä nyt sitten organisoida, kun lapset ovat koko ajan jaloissa. Yksi tavara laatikkoon ja kolme pois. Näillä mennään.

Onneksi mies oli viikonloppuna kotona niin saimme edes jotian tehtyä. Ostettiin jopa uusi sohva. Nuo meidän tämän  hetkiset sohvat ovat aivan kamalat. Mä niin odotan, että päästään niistä eroon. Pitää soittaa johonkin, joka hakisi ne pois. Noita ei nimittäin kehtaa edes myydä.

Loppuviikosta sain omat vaatekaappini jo järjestettyä ja osan poikien vaatteista. Kyllä oli nimittäin taas kertynyt kamalasti kaikkea turhaa. Onneksi sain vaatteet menemään hyvään tarkotukseen. En jaksanut alkaa hinnoittelemaan ja viemään kirpparille. Sain ainakin annettua yhdelle perheelle hyvän mielen, kun saivat pari kassillista naisten ja lastenvaatteita.

Huonekalukaupoissa kierrellessäni huomasin, että mulla on todella rajoittunut maku. Mulla on täydellinen visio siitä, että miltä haluan uuden kotini näyttävän. Tällä hetkellä mä en ole löytänyt sellaisia kalusteita muualta kuin Ikeasta. Siellä on tarpeeksi yksinkertaisia kalusteita. Mä inhoan kaiken maailman koukeroita. Varsinkin sitä the maailaisromantiikkaa, jota pursuaa jokaisen kaupan hyllyt. Ei, ei, ei, mä en vaan tajua, että mikä siinä kiehtoo. Ahdistaa sellaiset rypyt,koukerot ja kiehkurat. Mä haluan selkeyttä.

Meille on saapunut raivarit.O saa ihan mielettömiä raivareita monta kertaa päivässä. Se huutaa ja hakkaa päätä lattiaan. Siinä ei ole järjen hiventäkään. Mun ei tarvitse kuin katsoa O:ta tai kieltää niin helvetti on irti. Tuo lapsi koettelee mun hermoja ihan huolella päivisin. Kaikki lelut otetaan veikalta ja sitten huudetaan, kun kielletään. Unista mä en edes viitsi sanoa mitään. Puoli tuntia meni just täyteen ja parvekkeelta kuuluu jo huutoa.

Luojan kiitos meillä alkaa viikon päästä se unikoulu. Kai tuo pitää hakea tuolta pois, ei näytä taaskaan itse rauhoittuvan. Meillä tulee olemaan taas piiiiiitkä iltapäivä.

torstai 13. helmikuuta 2014

Mamma Mia

Maailmassa on edelleen yksi elokuva, jota voin sanoa rakastavani. Se elokuva tulee parasta aikaa. Täällä ei nuku kukaan! Miksi just tänään, kun oikeasti olin valmistautunut illan leffahetkeen. Puikot ja langat vieressä odottamassa,että saan leffan ajan kutoa rauhassa.

Mä en tajua,että miksi täällä nukutaan taas tähän aikaan.? Mulla loppuu kohta taas usko.
Joltain joskus kuulin,ettei lasten kanssa voi juurikaan suunnitella elämää. Sen voin allekirjoittaa täysin. Sen yhden ainoan kerran, kun halusin katsoa elokuvan niin sekään ei onnistu. Ihminen joka inhoaa leffoja on valmis katsomaan jotain. Tämä oli mulle iso juttu.
Juuri kuului pieniä askeleita. E kiipesi kelmurullan kanssa mun viereen. Luoja yksin tietää,että mistä tuo kelmu on löydetty. Pakko kokeilla ottaa E kainaloon ja nauttia lopusta leffasta. Antaa lopun porukan olla makkarissa jos täällä joku joskus nukahtaisi.

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Lapset

"Sulla, kun on kaksi pientä lasta hoidettavana samaan aikaan niin osaat kertoa,että onko se todella niin rankkaa!" Suora lainaus tänään käydystä keskustelusta puolitutun kanssa. Mietin mielessäni, että kerronko rehellisesti totuuden. Tällä samaisella ajalla omat lapseni kiipesivät rappukäytävässä kohti ylintä kerrosta rappusissa. Hieroimme alhaalla kauppoja vaunuista ja poikia sekä vaunuja ei voinut ottaa molempia sisään toiseen kerrokseen.

Olisi tehnyt mieli huutaa, että mitä sä olet mennyt tekemään? Sähän olet hullu jos tietoisesti haluat kahden lapsen kanssa tällaiseen rumbaan. Olin hiljaa ja hymyilin. Mietin kuumeisesti, että mitä sanoa. Sanoin ,että kyllähän tämä tässä menee. No, ei todellakaan mene! Tässä samalla, just joo. Siinä kaksi missä yksin, just joo.


Tänään olin rohkea ja sain lolemmat lapset sisälle nukkumaan. Tämä operaatio on todellakin ollut kiinni minun rohkeudesta. Turhaa pelkäsin, kaikki meni hyvin. Pojat nukkuivat sen normaalin tunnin. Unien jälkeen tuli paskamutsifiilis. Pakko oli mennä ulos leikkimään, että lapset saavat raitista ilmaa. Virhe!

Se onneton määrä lunta oli sulanut ulos. Jokainen paikka oli aivan märkä. Niin ulkona kuin meidän lapsissakin. E päätti juoda vettä kuralätäköstä ja O istui samaisessa lätäkössä. Hivenen olimme koko porukka märkiä, kun vihdoin pääsimme kotiin. Saatiin kuitenkin kaksi tuntia tapettua aikaa.

Hetken oli pakko levähtää,että jaksaa vielä illan kylpyrupeaman.

Tanssi

Meillä on opittu tanssimaan. Päivät menevät tanssiessa. Mä yritän poikien tanssin lomassa järjestellä asioita. Selaan kuvastoja ja mietin,että mikä pesukone olisi meille se paras, millaisen sohvan mä haluan ja se tärkein, että muten poikien lelut saadaan johonkin järkevään järjestykseen. Samalla panikoin tulevaa pakkaamista. Miten mä selviydyn siitä? Mies on ainakin klo 18 asti toissä joka päivä, eikä pojat ole aina kaikkein tehokkaimpia apureita.

Toisaalta on ihana suunnitella uusia huonekaluja, mutta toisaalta ahdistavaa. Mulla ei ole juurikaan minkäänlaista silmää sisustukselle, omasta mielestäni. Kai se pitää vain luottaa omaan intuitioon ja toivoa kaiken mätsäävän keskenään.

Tehokkaana poikakaksikkona jätkät menivät meidän lipaston laatikkoon istumaan ja se on tällä hetkellä rikki. Toisaalta hyvä, koska en mä tuota kauheutta olisi mukaan halunutkaan. Pitää vissiin auttaa poikia särkemään maaseututuoli, ettei sitä tarvitsisi ottaa mukaan. Mä ehdotin miehelle, että hioisin ja maalaisin tuolin puuosat ja päällystäisin tuolin jotenkin. Tuoliin ei kuulemma saa kajota. Tuosta tuolista on tullut parisuhteen taistelukappale. Jos mä saisin soviteltua asian kompromissiin,että joko puusosien maalaus tai päällystys. Jotain tuolle on nimittäin tehtävä jos se otetaan mukaan.

Viikko on alkanut reippaasti. Meillä oli alkuviikon auto käytössä niin päästiin hoitelemaan asioita. Ihana liikkua välillä pois kotoa, vaikka pojat ovatkin mukana. Illat ovat menneet hujauksessa,kun mies on tullut töistä.

Vihdoinkin sain hiukset värjättyä. Hyvä tuli, ainakin kiiltävämpi kuin aikaisempi. Mulla oli maanantaina joku loistava asia, josta mun piti kirjoittaa. Tietenkään en enää muista sitä. Jotain empiiristä tutkimusta mä tein taas jostain asiasta. Jollei tämä elämän kasassapysyminen olisi yhtään helpompaa  niin pojat repivät mun kalenterin. Se mitä siitä on jäljellä, on koppurainen, koska ilmeisesti ohuita sivuja on siistiä imeskellä. Voinkin kirjoitella tärkeitä asioita paperilapuille, joita on taas kiva etsiä erinäisitä paikoista.

lauantai 8. helmikuuta 2014

Herkkuja, lisää herkkuja

Tänään on herkkupäivä. Tein omasta ja miehen mielestä hyvää spagetti bolognesea. Tosin mä vähän sovelsin. Ripottelin joukkoon homejuustoa sekä Koskenlaskian voimakasta juustoa. Se oli periaatteessa juustoinen bolognese.

Eilen illalla kävimme ulkona syömässä. Söin todella hyvää broileri-ananastortillaa. Kerrankin ravintolan tortilla maistui maukkaalta eikä vain jauhoilta.

Mulla on pienimuotoinen tankkausopertaatio käynnissä. Tuntuu,että flunssa yrittää puskea päälle. Tähän saumaan ei tarvitsisi sairastua. Ei mulla olisi mitenkään aikaa nyt sairastaa. Jos mä tämän viikonlopun otan ihan rennosti kotona ja syön terveellisesti niin voin koettaa selättää taudin.

Olen ennenkin sanonut,että kroppa tietää mitä se haluaa. Siis kohtuuden rajoissa. Normaalin tiukan ruokavalion aikana saattaa joskus tehdä mieli tosi paljon viljaisaa leipää tai hedelmiä. Silloin mä tiedän, että nyt elimistö tarvitsee vitamiinia tai kuituja. Nyt mun kroppa huutaa energiaa. Mulla on koko ajan ollut tänään nälkä. Raivostuttava tunne. Äsken söin päivällisen ja nyt jo mietin,että mitähän sitä illalla söisi. Voi olla,että pitää lähettää mies kauppaan ostamaan herkkuja.


Sain tänään virkattua mun projektin valmiiksi. Pitää ottaa siitä kuva ja laittaa se instagramiin. Kunhan tässä taas joutaa ja saa aikaiseksi.

Se on muuten kumma, kun antaa itselleen luvan herkutella niin ei tiedä,että mitä sitä tekee mieli. Olen miettinyt,että haluanko syödä hedelmärahkaa, naksuja,juustoa vai pizzaa.Karkit eivät mun kohdalla ole vaihtoehto, koska niistä mä en tykkää. Voin rehellisesti sanoa oppineeni pois sokerin käytöstä. Epäilijöille tiedoksi. Ilman sokeria pärjää loistavasti.

perjantai 7. helmikuuta 2014

Päiväunet

Miksi mä nukuin? Nyt mun olo on aivan sekava. Pojat lähtivät käymään mummolassa ja mä hetkeksi kävin sohvalle lepäämään. Kappas, kaksi tuntia meni. Kiva. Mies on vasta tulossa töistä ja mä vaan nukun. Piti tehdä taas vaikka ja mitä. Eipä tarvinnut tehdä, kun nukuin. Nyt menee taas pari tuntia ennen kuin saan elämästä uudelleen kiinni. Sittenhän sitä pitääkin jo laittaa uudestaan nukkumaan.



Uskallanko edes ääneen sanoa,että tänään on ollut jopa ihan kohtuullinen päivä mun elämässä. Eilen kierrettiin miehen ja poikien kanssa Uudellamaalla asuntojen kimpussa. Tänään saimme soiton, että nyt meille löytyi SE oikea. Ihanaa. Mä en voi uskoa, etä me päästään muuttamaan, siis oikeesti.

Miehen työmatkat lyhenevät huomattavasti ja se on meidän kanssa enemmän kotona. Loistavaa. En edes vielä tajua koko asiaa. Niin kauan tätä on jo odotettu. Pitää vain auttaa porukoita löytämään  tähän meidän nykyiseen asuntoon vuokralaiset. Se tuskin tulee olemaan vaikeaa, koska tämä on niinn kiva ja siistissä kunnossa. Mitä nyt pojat ovat pari listaa ehtineet irroittaa. Se on vain onneksi kosmeettinen haitta.

Mun täytyy nyt mennä valmistautumaan, koska meillä on miehen kanssa tänään treffit. Se käski mun olla valmiina 18.30. Vähän jännittää, että mitä se on mun päänmenoksi keksinyt. Pakko se on nyt ryhdistäytyä ja mennä edes vähän laittautumaan. Näytän nimittäin unien jälkeen todella räjähtäneeltä.

tiistai 4. helmikuuta 2014

Ihmisperseet

Mun elämässä on tänään ollut liikaa ihmisperseitä. Mulla menee taas hermo. Mun oli pakko avata kone ja kirjoittaa, koska muuten mä olisin todennäköisesti haukkunut kaikki maailman ihmiset pataluhiksi. Ajattelin, että saan hetken rauhoittaa mieltäni tässä, josko sen jälkeen ei tee mieli tappaa kaikki svidun raivostuttavia ihmisperseitä.

Mä taas tiesin jo heti aamusta, että tää päivä on pilalla. Se meni piloille heti, kun joku tulee sotkemaan meidän kuviot heti aamusta. Mä haluan rauhaa. Haluan vältellä ärsyttäviä ihmisiä. Tosin täällä se on mahdotonta. Kaikki raivostuttavimman ihmiset pyörivät jaloissa koko ajan. Mä törmään niihin kaikkialla, vaikka en edes haluaisi.

Luojan kiitos me päästään täältä muuttamaan pois jossain vaiheessa. Josta päästiikin aiheeseen. "Ette te sinne voi muuttaa", "se on niin pitkällä", "sehän on täältä katsottuna väärässä suunnassa". Ehkä se on meidän asia, vaikka asuisimme perseessä. Sitähän me halutaan, että saadaan asua rauhassa ja MEILLE hyvässä paikassa. Mitä kukaan on sanomaan siihen mitään. Kohta mä muutan kiusallani kaikkein hankalimpaan paikkaan liikenneellisesti katsottuna.

Tänään meitä kaikkia on riivannut. Lapset tekevät tuhoa koko ajan ja hakkaavat päätä seinään ihan vain sen takia, että voi alkaa itkemään ja mä otan ne syliin. Pitäisikö munkin mennä hakkaamaan päätä seinään, kun mies tulee kotiin. Saisin hyvän syyn käpertyä sen kainaloon itkemään, koska mua sattuu.

Mä niin taas odotan, että mies tulee kotiin niin saan hetkeksi paeta. En ole vielä päättänyt, että minne pakenen. Pitää valita paikka, jossa olisi mahdollisimman vähän raivostuttavia ihmisiä. Kai siihen turvallisin vaihtoehto on istua autossa.

Tai sitten mä teen taas jotain harkitsematonta, jota saa huomenna katua esim. käyn ostamssa hiusvärin ja teen jotain tosi radikaalia. En kuitenkaan uskalla. Tai mistä sen tietää....

Taas kirjoittaminen helpotti mun tuskaa. Nyt ei enää tee niin paljoa mieli hypätä parvekkeelta. Vedän pipon syvemmälle päähän ja koetan kestää vielä pari tuntia. Ja miksi mulla on pipo? No siksi, koska mun tukka on niin likainen, enkä jaksanut enää katsella sitä. Niinä hetkinä mun ystäväni pipo tulee kaapista käyttöön. Ja saakai ihminen herran jestas olla kotona,vaikka alasti jos siltä tuntuu. Kuitenkin joku ihmisperse kuvitteli hiljaa mielessään, että "tosi noloa aikusen ihmisen kulkea sisällä pipossa." Enemmän se on noloa olla rasittava kuin pipopäässä.

Kiitos ja anteeksi.

Eilinen

Miten eilen oli niin väsyttävä päivä. Kaikki sanoivat, että väsytti kok ajan. Kai se oli maanantain syy. Mekin käytiin porukalla ajoissa nukkumaan ja nukuttiin poikien kanssa tänään 9 asti! Nyt kuuppa on jumissa sen takia, että olen nukkunut varmaan liikaa. Herättiin aamulla siihen, kun ovikelloa rämpytettiin. Olin saada sydärin.

Makoilimme poikien kanssa sängyssä, kun ovikello oli tippua ovesta. Äkkiä vaatteet päälle ja ovelle tukka pystyssä. Eipä ollut kovin yllätys, että se oli meidän iskä. Oli kuulemma lähettyvillä niin poikkesi kylään. Mielestäni olen maininnut, että on ihan korrektia ilmoittaa tulostaan.

Hörpitiin iskän kanssa aamukahvit ja se auttoi mua poikien aamutoimissa. Sain kasata ja tasata sykkeeni kahvikupin ääressä ihan rauhassa.

Aamu on taas mennyt oraganisoidessa asioita. Jotenkin on hankala olla kotona jumissa. Pitäisi olla yksi auto lisää, vuorokaudessa lisää tunteja ja kahdessa paikassa yhtä aikaa. Todella hankala hoitaa asuntoasioita täältä käsin. Kai se on torstaina taas pakattava porukka autoon ja ajeltava Uudellemaalle.

Sanonta "joukossa tyhmyys tiivistyy" on alkanut pitämään meidän arjessa paikkansa. Siis mä en voi käsittää, että miten nuo lapset keksivätkin tuon kaiken sekoilun. Kello ei ole edes puoltapäivää niin mä olen korjannut jo kolmet tuhot. Äsken kävin katsomassa, että mikä tilanne makuuhuoneessa on, kun pojat leikkivät siellä. Siellä leikittiin vaatekaapissa. Miksi ei vaan voi leikkiä lattialla omien lelujen kanssa?

Uusi taito on tuoleille kiipeäminen. Kohta mä teippaan meidän ruokapöydän tuolit pöytään kiinni. Ei siinä mitään jos kiipeäminen jäisi tuoleille. Siitä, kun noustaan aina pöydälle asti. Tänään on ollut jo kynttilä suussa, kahvit lattialla ja lapsi vaatekaapissa. En edes uskalla ajatella, että mitä tämä päivä tuo vielä tullessaan.

Pakko taas paeta poikien kanssa ulos, kun ne ovat heränneet unilta. Olen havainnut, että ulkoilu ja kylpy saavat pojista suurimmat energiat pois. Taidan laittaa itselleni toisen pannullisen kahvia tulille, että saan kaivettua itsestäni edes pienen osan poikien omaavasta energiasta itselleni.

Eilen jo melkein tein sen. Ajatus sisällä nukkumisesta kävi mun mielessä. En kuitenkaan uskaltanut toteuttaa sitä. Melkein jo kannoin lapset omiin sänkyihin ja olisin nukuttanut päikkärit sisällä. Joskus mun on vain pakko kokeilla, että miten se toimii. Kunhan mä vain uskallan kokeilla. Voihan se olla ,että se toimii hyvin tai sitten ei. Olisi joskus vain niin paljon helpompaa, että pojat nukkuisivat sisällä. Tai ehkä se helppous olisi vain mulla. Nuo talvivaatteet alkavat ottamaan mua jo hermoon. Parhaimmillaan kolme kertaa päivässä saat pukea kaikki maailman haalarit, hanskat ja pipot päälle. Eihän siinä pukemisessa mitään, mutta sitä ennen pitää jahdata lapset kasaan ja etsiä kertaalleen piilotetut asusteet. Se ei nimittäin onnistu, että kasaan vaatteet nätteihin pinoihin ja ajattelen jouhevasti pukea ne pojille. Se on hetki ja tavarat on levitelty.

Ei se auta, kun aloittaa taas urakka. Tosin taidan vielä hetken venyttää päikkäreitä, koska pojat eivät vaikuta lainkaan väsyneiltä. Eipä ainakaan ole iltapäivä niin pitkä, kun käyvät nukkumaan myöhemmin.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Mato-olo

Aamulla pidin päätä tyynyllä ja kuulin sen äänen. Ääni tuli ulkoa. Sitä ei vain voi olla tunnistamatta. Se oli aura-auto. Olin valmis tukehduttamaan itseni tyynyyn. Tiesin jo sääennusteen perusteella, että lunta saattaisi sataa. No, niin sitä olikin satanut.

Kauppareissulta mukaan tarttui kaksi pulkkaa. Voi, että miten pojat olivat innoissaan pulkkien kyydissä.Kävimme jopa laskemassa pientä mäkeä. Sisimmässäni mä pienen hetken nautin talvesta, kun näin poikien innokkaat ilmeet pulkassa. Kai sitä pitää huomennakin mennä pulkkailemaan. Tosin huomenna me teemme kaikkea kivaa, koska on kaksostenpäivä. Kokoonnumme muutaman parin kanssa kahville. Ihan vain huvin ja viihteen vuoksi. Pitäähän kaksostenpäivää edes jotenkin juhlistaa. Kotiäidin pitää tehdä jokaisesta tikusta edes pieni asia.

Mietin eilen tilannetta ja voin väittää, että melkein jokainen nainen tietää mistä puhun. Kyseessä on matotilanne. Fiilis on laiska ja limainen. En voi verrata tilannetta muuhun kuin matoon. Mitään muuta tarpeeksi ällöä mulla ei tule mieleen. Suurimmalla osalla naisista tämä fiilis on kerran kuukaudessa. Kaikki siis tietävät mitä aikaa tarkoitan.

Juuri tällä hetkellä, kun itse tunnet itsesi madoksi mies heittelee sohvalta vihjailevia katseita. Sisimmässäsi huudat, että miksi juuri nyt, kun on matotilanne päällä. Mieshän ei todellakaan voi tietää kauan madot kestää, koska harvoin sitä tietää tässä vaiheessa itsekkään. Voi luoja, kunpa tietäisikin. (tällä hetkellä kiroan kierukan TAAS alimpaan helvettiin). Tässä tulee tilanne, jota ei pitäisi olla missään vaiheessa arkea. Aika on muutenkin vähissä ja kerrankin on rauhallista niin ei vaan voisi mikään vähempää kiinnostaa. Olo on turhautunut. Miksi juuri silloin oma olo on mato? Miten nainen voi selittää mato-olon miehelle? Ei mitenkään. "Ei se nyt niin paha voi olla", eipä. "No onhan sitä kaikkea muutakin kuin SE", joo onhan näitä, mutta kun se olo on mato, sitä ei vaan voi paremmin selittää. Tekisi mieli käydä itkemään ja huutaa, että anna mun olla rauhassa. Hautautua sänkyyn ottaa mukaan pussi lakua tai kuka mitäkin herkkua. Laittaa pyörimään esim. Sinkkuelämää leffan, jossa kaikki on täydellistä.

Peiton alla voi hautautua omaan mato-oloonsa rauhassa. Mikäli tilanne vaatii niin pyyhkiä joko kyyneleet tyynyliinan tai raivoissaan purra tyynyä. Kukin tavallaan. Seuraava päivä on jo helpompi. Eikä matoa ole havaittavissa seuraavaan kolmeen viikkoon, toivottavasti.

Ihana olla nainen, NOT! Mutta joku viisas joskus sanoi mulle, että nainen on siksi raskaana ja kärsii erinäisistä naisten vaivoista, koska miehet eivät siihen pysty. Joten olkaamme naiset siis ylpeitä itsestämme!

Tulipa jotenin negatiivinen postaus. Tai negaatio kohdistui enemmänkin miehiä kohtaan. Kerranin ajatukset pyörivät päässä ilman, että olisi omaa miestä kohtaan negaatioita. Siispä sammutan koneen ja kömmin sohvalle sen kainaloon. Ei tarvitse olla yksin omalla sohvalla, koska mato olo on nujerrettu,melkein.