lauantai 29. maaliskuuta 2014

The Paikka

Jokaisella on aivan varmasti kotona joku sellainen paikka, jossa on hyvä olla. Paikka, jossa jaksaa olla ja ihmetellä. Voi niitä paikkoja kai olla useampikin jos on iso koti. Mä olen vihdoin löytänyt uudesta kodista sen  The Paikan. Se on ehdottomasti keittiössä. Keittiön pöydän ääressä. Aamulla siihen paistaa ihanasti aurinko. Päivällä siitä voi katsella ulos taivaalle. Taivaalla menee todella usein lentokoneita. Niiden äänet eivät kuulu meille, mutta ne näkyvät todella hyvin ja läheltä. Musta on jotenkin äärettömän rauhoittava katsella lentokoneita.

Edellisessä kodissa mä katselin merta ja nyt taivasta. Luulin, että olisin "riippuvainen" merestä, mutta en näköjään ole. Olen sopeutunut maisemaan ilman merta. Taivas ajaa nyt saman asian.

Vihdoinkin on tullut se aika, jolloin musta on tullut virallisesti keski-ikäinen. Eikö Tupperware- kutsuille kutsutuksi tuleminen ole merkki siitä, että on tullut keski-ikäiseksi? Kai tässä pitää jo pientä ikäkriisiä aiheuttaa itselle. Enää ei saa kutsuja hienoihin bileisiin, vaan bileet ovat vaihtuneet kippoputsuihin. Okei mä myönnän, ilmoittauduin sinne. Mitä mulle on tapahtunut? Mä innostun pinottavista kipoista. Pitäisikö sitä oikeasti olla huolestunut tästä? Toinen asia, joka on painanut takaraivossa. Ikkunoiden pesu. Siis oikeesti, mä olen elämässäni ehkä kerran pessyt ikkunat, koska niiden likaisuus ei ole koskaan häirinnyt mua. Nyt se häiritsee. Mun on pakko huomenna pistää miehet pihalle ja pestä ikkunat. Olkkarin ikkuna on sen verran matalalla, että lapset tuskin olisivat hommassa ainakaan avuksi. Kamala, pitäisikö hankkia oikeasti jotain muutakin elämää kuin koti ja lapset. Ainiin, mutta lapset ja kotihan ovat mun työ ja harrastus. Ainakin tällä hetkellä.






Tukholma

Tulipa taas käytyä Tukholmassa. Oli kuulkaas muuten aika rankka reissu. Ei se muuten, mutta lasten takia. Niillä sitä menoa riitti laivalla ja maissa. Ei tarvinnut paljon iltaisin miettiä, että mitä tekee, kun lapset sammuivat. Hyvin äkkiä se uni tuli itsellenikin. Pelkäsin reissusta tulevan suurempikin katastrofi. Kaikki meni kuitenkin yllättävän hyvin. Pojat ovat reippaita matkailijoita. Ehkä sitä uskaltaa aloittaa uuden matkan suunnittelun.

Mulla oli mahtava ajatus, että käyn Tukholmassa pyörimässä kaupoissa. En sitten käynyt. Pojat eivät olleet ihan samaa mieltä asiasta. Yhdessä kaupassa oli kuitenkin pakko käydä. Aina Tukholmassa ollessa pitää käydä Lagerhaussissa. Siellä on kaikkea ihanaa pientä ja värikästä. Nyt mukaan tarttui ihana termosmuki, pari kassia ja taulu. Loppu aika me kuljeskeltiin ympäri kaupunkia ja katseltiin maisemia. Pojista pulut olivat äärettömän mielenkiintoisia. Toista ne pelottivat ja toisessa aiheuttivat naurua.

Jos ihan rehellisiä ollaan niin melkein lasten kanssa reissaamisen jälkeen tarvitsisi toisen reissun toipumiseen. Eilen oli aika poikki olo, kun sain pyykit raivattua, kassit purettua ja lapset unille. Mutta, mitäpä sitä ei perheen eteen tekisi. Ennemmin mä matkustelen perheen kanssa, kun kykin jatkuvasti vain kotona. Vaikka vain pieniä matkoja. Aina matkoista kuitenkin jää muistoja, joita on hauska myöhemmin muistella. Oppiipahan lapsetkin olemaan muualla, kuin vain kotona. Piristää matkailu aina mieltä. Pääsee irti kotiympyröistä.

Kuluneella viikolla kävin poikien kanssa neuvolassa. Kasvu oli hyvää ja kaikki oli muutenkin hienosti. Pojat osasivat kaiken mitä pitikin ja kehujakin saatiin tädiltä. Olivat kuulemma reippaita ja sosiaalisia kavereita.
Keskiviikkona ennen lähtöä olimme vielä kerhossa ja kerhokuvassa. Saa nähdä, että millaisia kuvia pojista tulee. Kehtaako niitä edes ottaa tai ylipäätänsä antaa kenellekään.

Nyt kello on seitsemän. Pojat ovat omassa huoneessa hakemassa unta. Huone on jo yllättävän hiljainen. Me tehtiin miehen kanssa juuri iltapalaa ja kerrankin saan syödä rauhassa kipolliseni salaattia. Kohta painun sohvalle, laitan kynttilöitä palamaan ja otan ihan rennosti. Toki voi olla, että jatkan mun virkkausoperaatiota. Pitääkin ottaa edellisestä projektista kuva instagramiin, kun vain muistan.

Tänään meillä kävi myös "pitkänmatkanvieraita", oli ihana jutella ja nähdä ystävää pitkästä aikaa. Oli paljon juteltavaa ja vähän oli jopa haikeaa, kun hän lähti. Mutta onneksi kohta taas nähdään <3



lauantai 22. maaliskuuta 2014

Ihminen

Se ihminen, jonka kanssa sä olet luvannut elää elämän onnellisesti loppuun asti. Se ihminen, joka on nähnyt sut tilanteissa, joissa kukaan muu ei ole. Se ihminen, jonka kanssa sä elät saman katon alla. Miten juuri SE ihminen osaa repiä susta irti sen viimeisemmänkin hermon rippeen, joka on jäljellä? Tekisi mieli kuristaa SE, jonka kanssa sä jaat ja olet jakanut paljon. Näin leppoisasti siis lähti meidän lauantai käyntiin. Olin taas aivan valmis heittämään miehen tai hyppäämään itse parvekkeelta alas.

Eilen mä otin itsekkäästi aikaa itselleni. Menin käymään Jumbossa YKSIN. Paska mutsi, kun en ottanut ketään mukaan. Kaupasta tarttui mukaan suolapähkinöitä (yllätys!!!) sekä terveyssiteitä. Voiko oikeasti elämä olla näin tylsää, etten enää löydä kaupasta muuta kuin nuo kaksi asiaa, joita koen tarvitsevani. Hieman tuli taas tyhmä olo. Mutta mitäpä sitä ihminen muuta tarvitsee kuin suolapähkinöitä ja siteitä. Ei ainakaan jäänyt sille kassaneidille epäselväksi, että mikä oli sen illan suunnitelma.

Ulkona on ihana ilma. Näyttäisi olevan jopa aika lämminkin. Jos vihdoinkin tulisi se kevät. Täytyy kaivaa pojille kuravaatteet esille, koska uskon, että maa tulee olemaan pitkään aika märkä. Mä niin odotan,että tulisi oikeasti lämmin. Olisi paljon siistimpää olla puistossa, kun ei tarvitsisi palella. Yleensä palelen siksi, koska olen hikipäässä raahannut karavaanin puistoon ja sitten joudun seisoskelemaan paikoillani. Kivasti alkaa hiki kuivumaan.

Olisiko se ollut torstaina, kun meidän ulkoilu ei taas mennyt aivan putkeen. Puistossa huomasin, että mulla ei ole lapasia eikä lapsilla ole leluja mukana. Tosin eipä niillä leluilla mitään tee, koska aina se hemmetin peukalo karkaa hanskasta, eivätkä toiset saa mistään mitään otetta. Kaivoin taskusta omia lapasia, jotka eivät siis olleet mukana. Taskusta kuitenkin löytyi TISKIRÄTTI. Missäköhän mielenhäiriössä mä olen laittanut tiskirätin taskuun? Hivenen tuli taas idiootti olo, kun kaivoin rättiä taskusta leikkikentällä.

Pitääpä aloittaa taas vaihteeksi ruoanvalmistus. Ensi viikolla on päivisin sen verran ohjelmaa, että on hyvä olla ruoka valmiina. Tiistaina on neuvola ja keskiviikkona on valokuvaus kerhossa. Maanantaina mennään myös kerhoon jos kehdataan. Tämä maanantain kerho on se, jonka E koetti sytyttää viimeksi tuleen.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Strömsö

Havahduin taas siihen,että tuijotan suu auki televisiota.  Katsoin siis Strömsötä. En tiedä miksi, mutta katsoin kuitenkin. Voi olla,että ohjelma on yksi kaikkien aikojen ärsyttävimmistä. Koko ajan kaikilla on kivaa ja kaikki onnistuu. Masentavaa. Alappa itse tekemään ohjelmassa näytettyjä katkarapuleipiä. Voin vaikka vannoa ettei niistä tule samanlaisia maun tai edes ulkonäön puolesta.

Mulla on ollut tällä viikolla hirveitä vaikeuksia ruoanlaittamisen kanssa. Ei vain löydy minkäänlaista ideaa ja inspiraatiota. Mä voin rehellisesti sanoa,että olen elänyt koko viikon suolapähkinöillä. Perheen miehet eivät tosin kovin arvosta mun ruokavaliota. Ne kaipaavat jotain muutakin kuin pähkinöitä ja hedelmiä. Aina viikosta toiseen pyörivät samat tylsät ruoat. Pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja tehdä erilainen viikkosuunnitelma ruokien puolesta.

Mä mietin, että mun pitiäis jotenkin koettaa yllättää mun mies. Meidän arki on aika hektistä viikoilla niin olisi kiva keksiä jotain, jolla saisin piristettyä toista. Turha yrittää ehdottaa seksiä. Musta se kuuluu normaalin elämään eikä ole mikään special palkinto miehelle kerran kuukaudessa. Niinpä haastankin teidän lukiat,että yllättäkää se mies viikonloppuna. Antakaa sille! Miehiä on paljon helpompi käsitellä ja tulla niiden kanssa toimeen, kun ne ovat tyytyväisiä.


torstai 20. maaliskuuta 2014

Kevätkö

Lempiohjelmassani aamutv:ssä kerrottiin,että ensi viikolla tai jo ehkä viikonloppuna ilmat alkaisivat lämmetä. Mä niin odotan,että päästään eroon toppavaatteista, pipoista ja hanskoista. Vähän äsken jo kurkin vaatehuonetta, että millaisia kamoja pojille löytyy kevääksi. Oli siellä jotain. Pakko se on kuitenkin mennä shoppailemaan jotain. Ainakin housuja nuo tarvitsevat. Täytyy vielä tutkia,että mitkä olisivat järkivimmät.

Äsken sain toistaiseksi viimeisen Ikea huonekalun kasattua. Sain vessaan ja kylppäriin lisää säilytystilaa. Ei ole tasot aina niin täynnä, kun on kunnolla kaappitilaa. Onneksi on Ikea, josta saa näppäriä ja edullisia ratkaisuja.

Tänään pihalla mä kokeilin naapurin lainaamaa Manducaa. Tuo meidän nuorempi lapsi ei oikein tykkää ulkoilla toppavaatteissa. Pitäisi vain olla koko ajan sylissä. Jotenkin musta ei ole kovin kiva ulkoilla, kun yksi 13kiloa roikkuu mun kaulassa. Mä jo harkitsin,että pitäisikö sellainen Manduca ostaa itselleni, koska tuo yksi urvelo viihtyy siinä niin hyvin.

Kaikkien muiden lapset leikkivät kiltisti ja tuo yksi roikkuu mun kaulassa. Jos olisi Manduca niin voisi roikkua helpommin. Saisin mäkin kädet vapaaksi toisen lapsen viidyttämistä varten.Täytyy oikeasti pistää harkintaan. Voi toki olla,että ulkoilukin rupeaa maistumaan, kun tuo valkoinen paska sulaa pois.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Sillee,tällee,noin

Kaikki tietävät sen tunteen, kun  kaikki on vähän blääh. Tekee mieli tehdä kaikkea, mutta silti ei saa mitään aikaiseksi. Lapset kiusaa ja kaikki ärsyttää. Ja, koska ärsyttää niin pitää katsoa au pairit Lontoossa. Voi tsiisus, että on ärsyttävä jakso. Nuoret ihmiset Lontoossa ja kitisevät koti-ikävästä. Voi luoja,että ne joskus katuvat sitä, kun ovat lähteneet kotiin elämänsä seikkailusta, jonkun onnettoman ensi rakkauden takia.

Todellakin olen niin kyyninen,että harva ihminen sitä on onnellisesti sen ensimmäisen kanssa koko loppu elämänsä. Saman meinaan sanoa suoraan myös omille lapsilleni. Hauskaa saa pitää, mutta ei kannata sitoutua turhan aikaisin. Paljon jää hyviä kokemuksia kokematta. Luoja,että mä katuisin jos olisin sen enisimmäisen kanssa loppuelämäni viettänyt. Ehkä olisin kuollut ennenaikaisesti tylsyyteen.


Keskustelimme miehen kanssa viikonloppuna asiasta talon osto. Aivan kamala ajatus. Ahdistus iski heti. En todellakaan voi kuvitella, että olisin korviani myöten veloissa johonkin asuntoon. Miettisin koko ajan,että nyt sitä sitten ollaan jumissa tässä yhdessä ja samassa paikassa. Entä jos huvittaakin lähteä ulkomaille. Vuokra-asunnosta pääsee nopeasti eroon. Alappa myydä omakotitaloa kuukaudessa. Tuntuisi kamalan rajoittavalta omistaa asunto. Eikö kaikkien ihmisten haave ole oma omakotitalo? Siltä se ainakin kuulostaa. Mussa on vissiin jotain vikaa.

Sivusta seuranneena nykyään liian moni 18vuotias haluaa heti miehen ja oman kodin. Katselin eilen juttua, jossa keskusteltiin yksin asumisesta. Keskustelusta sai sen kuvan,että nykyajan trendi on se,että heti pitää muuttaa miehen kanssa yhteen. Vähän niin kuin joskus ennenmuinoin. Silloin siinä kuuluisassa talvisodassa. Ihmisillä ei ole halua elää itsenäisesti vaan halutaan heti se kaikki, jota riippakiveksikin voi kutsua. Mies,lapset,koti, koira, auto ja puha. Siinä sitä sitten ollaankin.

Meidän E:ltä oli eilen vähällä loppua viikkorahat koko loppuelämäksi. Kerhossa ohjaaja kehoitti E:n odottaa mua keittiössä, kun puin toista lasta. Sanoin,että se ei ole hyvä idea. Hoitajan mielestä asiassa ei ollut mitään ongelmaa. Asia selvä. Meni pari minuttia ja keittiöstä nousee savu. Hellalla oli ollut pellin alla patalaput, jotka olivat iloisesti kärähräneet, koska tuo sankari oli käynyt kääntämässä lieden päälle. Ehkä pidämme pienen tauon maanantain kerhosta...Melkein olisi tehnyt mieli sanoa hoitäjalle,että mitä mä sanoin. En kuitenkaan sanonut.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Ylisuojelu

En anna lapsieni hypätä ehdoin tahdoin alas pöydältä. En myöskään voi sille mitään jos sieltä tiputaan. Mulla, kun ei vielä ole silmiä selässä. (onneksi kumpikaan ei ole tippunut koskaan sohvaa korkeammalta, *koputtaa puuta*).

Eilen seurasin vierestä tapahtumaa, jossa äiti ja tyttölapsi noin 4v kävivät kerhossa kahvipöytään. Pöydässä oli kuusi paikkaa, josta neljä oli jo varattu. Vapaat paikat olivat sen onnettoman pienen pöydän vastakkaisilla sivuilla. Arviolta vajaan puolentoista metrin päässä toisistaan. Tämä ko. äiti laittoi tytön syöttötuoliin ja näytti koko parin minuutin ajan siltä, että hän on valmis tiikerin lailla loikkaamaan pöydän yli, kun lapsi kaatuu,tippuu tai tuoli sortuu sen alta. Äiti kesti piinaa tosiaan pari minuuttia, jonka jälkeen siirtyi lapsen viereen istumaan. Ettei lapsi vain tipu,kaadu tai tuoli sorru sen alta. (Huom.siinä tuolissa ei edes ollut mitään vikaa)

Siis oikeesti! Toki lasta voi ja pitääkin suojella, mutta rajansa kaikella. Tämä noin 4v tyttö istui syöttötuolissa ja meidän yli puolet nuorempi poika joutui/sai istua ihmisten tuolilla. Mulla ei käynyt mielessäkään pelätä,että lapsi tippuu tuolilta. Tuli taas ihan ihan ihan pikkuisen sisälleni paskamutsi fiilis, kun en ajatellut edes koko tippumista. Sitä lasta kyllä pidetään niin pumpulissa, että mä en uskalla edes ajatella, että mitä kesällä tapahtuu, kun ensimmäinen tikku menee sen jalkapohjaan.

Hieman voi lapselle antaa vastuuta ja opettaa kovuutta. Raisvostuttava lässyttäjä, paijailija kaksikko ne olivat muutenkin. Tulipa taas purkaus. En vain voi sille mitään, että mun verenpaine nousee heti, kun näen tuollaisen ihmistyypin. Kai mä olen liian rento poikien kanssa. Tai lähinnä sen, että niille sattuu jotain. Valitettavasti kukaan meistä ei voi ennustaa, että milloin mikäkin tuoli sortuu ja milloin on juuri se kerta, kun ei kannata antaa lasten kiivetä itse rappusia, kun kompastuu kenkiin ja vierii alas.

Mun pienet pipanat ovat olleet tänään huipputyyppejä. Aamusta olimme ulkona ja kävimme kaupassa. Iltapäivän olimme sisällä. Teimme ruokaa, kylvettiin ja pelleiltiin sohvalla. Kirjaimellisesti me nautimme toistemme seurasta. Mies on mun isän kanssa jääkiekkopelissä niin siksi olen viettänyt koko päivän yksin lasten kanssa.

Pientä päivitystä poikien sanavarastoon ja ruumiinosia, joita he osaavat näyttää:

E: napa,nakki,heippa,äiti,kukka, hauva, auto,kissa,kiikkuu,kakka,suikku (suihku),leipä,pappa,vesi, anna,herkku,lettu,pää,korva,nenä, kenkä ja jalka.
O:napa,nakki, heippa,äiti,hauva,kukka,pappa,kakka,kissa,kenkä,jalka,pää,herkku,vesi

Suosikkilaulu on tällä hetkellä Muumien alkutunnari ja Ihhahhaa pitää tiukasti kakkossijaa,edelleen.
Tv:tä ei jakseta paljoa katsella,mutta tanssi on pop. Samoin ulkoilu,kylpy,jalkapallo,pehmolelut ja autot.

Mun pienet isot pojat <3 maailman rakkaimmat <3

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Kahvia

Just silloin, kun kahvipannu on tiskikoneessa tekee mieli kahvia. Melkein tekisi mieli keskeyttää ohjelma ja kaivaa pannu käyttöön. Ehkä mä maltan odottaa ohjelman loppuun.

Miehellä on parin viikon päästä lomaa. Olemme tässä pohtineet, että minne tekisimme pienen matkan. Tukholman ja Tallinnan laivalla olisi lasten kannalta tosi helppo vaihtoehto. Mutta molemmat paikat on niin nähty. Kaupunkiloma Euroopassa kahden hirviön kanssa ei oikein houkuttele. Netti soimaan ja tarkistelemaan vaihtoehtoja. Jos päädytään laivaan niin mikäpä sen mukavampaa kuin istua pallomeressä pari päivää. Huoh, kai se pitää ajatella lasten ehdoilla matkustamista.

Eilen kävimme kerhossa moikkaamassa toisia kaksosia. Niillä ja meidän pojilla ei ollut kuin vajaa kaksi viikkoa ikäeroa. Tosi hauska sattuma. Tänään oli vapaata kerhosta ja olimme ulkona. Molemmat pojista ovat alkaneet viihtyä ulkona. Aluksi seurattiin vain mua joka paikkaan, mutta nyt jo leikitään reippaasti muiden kanssa.


Mun pitäisi tällä viikolla käydä etsimässä pojille jotkut kivat kengät kevääksi. Viime syksynä käytetyt kengät ovat auttamatta liian pienet.

Äideistä on usein monia stereotypioita. En ihmettele sitä lainkaan. Viikon verran kerhoissa käyneenä voin sanoa, että sieltä löytyy ne kaikki.

On äiti,joka juo laihdutusjuomaa kahvipöydässä. Äiti, joka leikkii enemmän innoissaan kuin lapsi. Some äiti kulkee koko ajan puhelin kädessä ja räpsii Pekka-Annelista kuvia jokaisessa välissä. Ruokaäiti kaivaa tauolla sisäfileepihvit, höyrytetyt kasvikset ja kastikkeet lapsille laukusta lounaaksi. Itse olen huomannut, että koetan olla puuttumatta lasten leikkiehin ja olla vain saatavilla jos iskee hätä. Kahvipannua en mielelläni päästä silmistäni. Eli olen se äiti, koka nauttii siitä pienestä hetkestä, jolloin on mahdollista istua ja juoda kahvi lämpöisenä. Onneksi en ole ainut tätä laatua.  Eilen tunsin monia syyttäviä katseita, kun lounaalla kaivoin laukusta lapsille ruoaksi pilttiä. Musta ei vain ollut aamulla siihen, että alan kasaamaan pieneen rasiaan terveellistä ruokaympyrän mukaista lounasta. Jälkkäriksi oli banaani, ehkä menin taas siitä mistä aita oli jo kaatunut...

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Blogi

Mä tässä mietin että mietin,että mitä kaikkea mä nykyään blogissa voin kertoa. Tiedän,että pari kusmulkkua lukee tätä ihan vain uteliaisuudesta. Ja ai,että se ärsyttää mua. Tekisi mieli pistää blogi vain kutsuttujen ihmisten blogiksi. Saisin ainakin itse päättää, että kuka saa mun juttuja lukea. Voipi olla,että jonain päivänä muokkaan asetuksia. Mutta kaikke te rakkaat rekisteröityneet lukijat pääsette ilman muuta mukaan. Jotenkin silloin tuntuisi kivemmalta laittaa pojistakin kuvia tänne ja enemmän muutenkin juttuja meidän uudesta kodista ja sen sisustuksesta.

Tänään vietettiin perheaikaa koko perheen voimin. Oli pitkästä aikaa tosi hauskaa. Pojat nauttivat, kun pääsivät leikkimään läheiseen sisäleikkipuistoon. 

Nyt mun sormet syyhyää niin pahasti,että on pakko jatkaa kutomista ja käydä hetken päästä nukkumaan. Aamusta on taas kerho, jonne menen poikien kanssa. 

Hauskaa viikkoa kaikille ihanille ja teille vähemmän ihanille todella vittumaista viikkoa. 


torstai 6. maaliskuuta 2014

Leikkipuisto

Tänään taas koeteltiin mun huumoria. Tai oikeastaan lapset koettelivat mun sietokykyä. Aamulla ilma oli ihana ja aurinko paistaa vieläkin. Päätin jo eilen illalla, että tänään mennään läheiseen leikkipuistoon aamusta.

Menimme puistoon, siitä se alamäki sitten alkoikin. Toinen lapsista leikkii kiltisti ja toinen huutaa. Mä en saa mennä metriä kauemmas tai huuto kovenee. Lapsi roikkuu mun jalassa ja haluaa syliin. Kaikki muut lapset leikkivät kiltisti ja meidän toinen huutaa kuin hyeena. Mikä tuota lasta lasta taas vaivaa, kun mikään ei kelpaa?

Saatin tapettua aikaa reilu tuntia ja suuntasimme kotiin. Ruoka oli tietenkin molempien mielestä pahaa ja silloinhan sitä voi paiskoa lattialle. Nyt molemmat ovat omissa sängyissä hakemassa unta. Järki lähtee jos nuo eivät nuku taas tuntia kauempaa. Ainiin, jos toinen huutaa ulkona niin toinen aloitti huudon, kun joutui kotiin. Mikäpä sen siistimpää kuin huutaa eteisen lattialla toppavaatteet päällä. Saatiin loppujen lopuksi riisuttua vaatteet pois, tosin huuto jatkui edelleen.

Mun porukat soittivat eilen ja pyysivät pojat huomenna yökylään. Rehellisesti sanottuna voisin antaa ne jo tänään. Eilen kävimme nukkumaan klo 21.30 ja silti aamulla olin todella poikki. En tajua, että mistä tätä väsymystä riittää. Huomenna, kun pojat menevät hoitoon niin mä makaan koko illan sängyssä, kudon ja katson telkkaria. En tee mitään ylimääräistä. Jos näin saisin vähän akkuja ladattua.

Eilen aloitin taas hermotyöskentelyn. Kaivoin puikot ja langat kaapista. Kudon tällä hetkellä joogasukkia itselleni. Eli tavalliset villasukat joista puuttuu varpaat. Eli ovat avonaiset varpaiden kohdalta. Näin idean jossain lehdessä ja musta ne olivat tosi hauskat. Kasaan sukkiin kaikki jämälangat, joten niistä tulee aika irvokkaan väriset. Pistän kuvan sukista instagramiin, kunhan ne joskus valmistuvat.

Makuuhuone hiljeni ja mäkin saan hetken aikaa olla hiljaisuudessa. Mitä nyt tuo astianpesukone tuossa jyllää vieressä. Mutta voin ajatella mielessäni, että täällä on muka hiljaista. Mun on koko viikon pitänyt mennä käymään siellä hemmetin Ikeassa. Joka päivä mietin,että tänä iltana mä menen. Vielä en ole päässyt. Jos mä tänään olisin reipas ja kipaisisin siellä. Jää nähtäväksi.


keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Sosiaalisuus

Ei olla asuttu vielä viikkoa uudella paikkakunnalla niin johan mä menin kerhoon poikien kanssa. Pakko oli mennä johonkin. Tuntuu,että kotona kaatuu seinät päälle, kun eipä tässä muuta ole tehty kuin oltu kotosalla.

Taas mietin kerhossa, että miksi ihmeessä mä edes tulin tänne. Toinen lapsi karkailee ympäri tilaa ja toinen itkee sylissä. Kaikkien muiden lapset istuivat nätisti sylissä, toisin kuin meidän. Jotenkin jopa pieni häpeän tunne kohosi jostain. Miksi nuo meidän lapset eivät osaa olla? Perjantaina olisi taas kerho, pitää miettiä, että uskallanko mä mennä sinne.

Luojan kiitos se kerhopaikka oli ihan meidän lähellä. Rämmin rattaiden kanssa pienen metsän läpi niin siinä se jo oli. Varmaan taas naapurit ihmettelevät, kun joku hullu taapertaa rattaiden kanssa kantojen seassa. En jaksanut kiertää tai etsiä reittiä,että miten tien kautta sinne pääsisi. Ehkä mä keveemmällä jaksan, kun aurinko paistaa ja on vähän lämpöisempää.

Perjantaina samaisessa paikassa on lastenvaatekutsut. Mun on varmaan pakko mennä käymään siellä. Poikien on pakko oppia olemaan muiden lapsien kanssa. Mä saan muuten aina hävetä silmät päästäni niiden kanssa. Ja kauhulla odotan sitä hetkeä, kun joudun laittamaan pojat päiväkotiin. Mieten ne koskaan osaavat olla siellä. Varsinkin tuo nuorimmainen on aina julkisessa paikassa äidin pieni sylivauva. Todella raivostuttavaa.

Mulla oli vahva ajatus, että aloitan iltapäiväruoan valmistamisen. Jotenkin se kokkausinto katosi johonkin. Lupasin tehdä kinkkukiusausta. Saa taas nähdä, että onko se edes syömäkelpoista. Ja joo, mä voin pilata myös kinkkukiusauksen. Onneksi mä olen opettanut lapset syömään ketsuppia niin ei ole aina sillä mun tekemällä ruoalla niin suurta väliä, että miltä se maistuu. Aina voi maun peittää ketsupilla.

Voi muuten taas laittaa rastin seinään. Mä kävin eilen kirjastossa. En edes muista, että milloin olisin viimeksi käynyt ko. paikassa. Lainasin pari kirjaa, josko sitä iltaisin saisi jotain luettua. Kerrankin voisi olla aikaa, kun pojat käyvät ihmisten lailla nukkumaan. Olin tasapuolinen ja lainasin pojille Ipanapa levyn. Pitää pistää rokki soimaan, kunhan pojat heräävät unilta.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Tilaa

Vaikka meillä olisi kotona 200 neliötä niin lapset juoksisivat aivan varmasti mun jaloissa koko ajan. Anoppi lähti ja mies on töissä. Saan taas nauttia pojista ihan yksin. Pakko sanoa, että oli huomattavasti saada tavaroita paikoilleen, kun joku katsoi poikia. Nyt ne ovat koko ajan mun vieressä. No, saadaan me näinkin hommat tehtyä, mutta hieman hitaammin vain.

Uuteen tv-tasoon ostettiin pari ovea, joiden taakse ajateltiin laittaa pleikkari ja jotian muuta. Mun on pakko mennä tänään illalla kauppaan ja ostaa lisää ovia. Tuolla hyllyillä ei säily mikään. Pojat reipivät aivan kaiken alas. Laitoin jopa uhkarohkesti sohvapöydälle kukkasen. Virhe! E nappasi kukkasesta kiinni kuin porkkana naatista. Se oli sitten sen kukan kohtalo. Eipä se kallis ollut, mutta nätti. Saahan noita kukkia kaupasta lisää. Tosin taidan jättää ostamatta, koska ei ne kuitenkaan säily. Tai voinhan mä laittaa ne kaappiin, sitten niihin ei ainakaan kosketa.

Poikien unikoulu on tuottanut hieman ikävämmän seurauksen meille. Tänään herättiin jo vähän jälkeen seitsemän. Jollekin lapsiperheelle se on riemastuttavan myöhäinen aika, mutta mulle aivan liian aikainen. Pakko tähänkin kai on sopeutua. Jos ei kärsitä illalla huudostan niin sitten aamulla herätään ennen kukonlaulua. Eikä siinä mitään, mutta nämä aamupäivät tuntuvat vain niin tolkuttoman pitkiltä. Melkein voisin tähän ottaa lainauksen Maija Vilkkumaan laulusta "pahimpia on aamut joiden päättymistä ei näy".

Iltapäivällä oli ajatus laittaa ulkovaatteet niskaan ja käydä tutkimusmatkalla. Pitää mennä etsimään meidän lähin leikkikenttä. Lähikaupan mä jo löysinkin. Samalla reissulla voitaisiin käydä tsekkaamassa monikkokerhon kokoontumispaikka. Pakko saada jotain sosiaalista elämää, joten mennään poikien kanssa kerhoon.

Pojat kukkuvat vielä sängyissään odottamassa päiväunta. Mulla on siis hyvää aikaa tehdä itselleni pieni salaattilounas ja juoda pari kuppia teetä. Kahvia meni muuton aikana niin paljon,että nyt on pakko hieman rajoittaa. Muuten vatsa tulee entistä kipeämmäksi. Mutta nyt mä otan pienen hetken itselleni salaatin merkeissä.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Kiire, kiire, kiire

Nyt sitten ollaan saatu muuttu suoritettua. Kyllä se himan koville otti, mutta nyt se on ohi. Miehen kanssa hoidettiin koko homma kaksistaan. Onneksi anoppi tuli perjantaina vahtimaan poikia. Muuten ei mistään olisi tullut mitään. Pojat ovat olleet sen verran tehokkaita apureita jo muutenkin.

Ei mennyt kuin pari päivää niin olen saanut kaikki tavarat järjestettyä paikoilleen. Pakko oli neuroottisena yötä myöten laitella paikkoja, ettei tarvitse elää kassien ja laatikoiden seassa. Nyt on kuitenkin kaikki valmista.

On se mukava tunne, kun pojilla on oma huone ja muutenkin enemmän neliöitä asua. Keittiöön mahtuu pöytä, eikä aina tarvitse syödä olohuoneessa. Pieniä on ne arjen ilot.

Mä pistän Instagramiin kuvia kodista, kun vain ehdin. Täytyy löytää puhelimen tietokonepiuha jostain. Ennemminkin ongelmana taitaa olla aika. Pojat työllistävät mut niin tehokkaasti koko ajan, etten ehdi paljon muuta tehdä. Nytkin kirjoitan tätä postausta keittiön työtasolla. Koetin istua pöydän ääressä, mutta 20 pientä sormea kurkotteli koko ajan näppäimistölle ja samalla kiskottiin virtapiuhaa seinästä.

Unikoulusta vielä sen verran,että se oikeasti toimi. Mä en voi uskoa,että miten helposti meillä käydään nukkumaan. Päivä- ja yöunille mä vien pojat omaan huoneeseen ja se on siinä. Iltamaito jäi pois samoin kuin se ainainen kukkuminen. Olen alkanut nauttia illoista, koska silloin on rauhallista. Ei tarvitse pelätä koko ajan,että milloin se huuto taas alkaa.

Täytyy myöntää, että olin hieman skeptinen unikoulun suhteen, mutta nyt en voi muuta kuin suositella sitä lämpimästi kaikille, jotka painivat uniasioiden kanssa. Pojat ovat kuin uusia ihmisiä, kun ei tarvitse tapella nukkumisen kanssa.