torstai 6. maaliskuuta 2014

Leikkipuisto

Tänään taas koeteltiin mun huumoria. Tai oikeastaan lapset koettelivat mun sietokykyä. Aamulla ilma oli ihana ja aurinko paistaa vieläkin. Päätin jo eilen illalla, että tänään mennään läheiseen leikkipuistoon aamusta.

Menimme puistoon, siitä se alamäki sitten alkoikin. Toinen lapsista leikkii kiltisti ja toinen huutaa. Mä en saa mennä metriä kauemmas tai huuto kovenee. Lapsi roikkuu mun jalassa ja haluaa syliin. Kaikki muut lapset leikkivät kiltisti ja meidän toinen huutaa kuin hyeena. Mikä tuota lasta lasta taas vaivaa, kun mikään ei kelpaa?

Saatin tapettua aikaa reilu tuntia ja suuntasimme kotiin. Ruoka oli tietenkin molempien mielestä pahaa ja silloinhan sitä voi paiskoa lattialle. Nyt molemmat ovat omissa sängyissä hakemassa unta. Järki lähtee jos nuo eivät nuku taas tuntia kauempaa. Ainiin, jos toinen huutaa ulkona niin toinen aloitti huudon, kun joutui kotiin. Mikäpä sen siistimpää kuin huutaa eteisen lattialla toppavaatteet päällä. Saatiin loppujen lopuksi riisuttua vaatteet pois, tosin huuto jatkui edelleen.

Mun porukat soittivat eilen ja pyysivät pojat huomenna yökylään. Rehellisesti sanottuna voisin antaa ne jo tänään. Eilen kävimme nukkumaan klo 21.30 ja silti aamulla olin todella poikki. En tajua, että mistä tätä väsymystä riittää. Huomenna, kun pojat menevät hoitoon niin mä makaan koko illan sängyssä, kudon ja katson telkkaria. En tee mitään ylimääräistä. Jos näin saisin vähän akkuja ladattua.

Eilen aloitin taas hermotyöskentelyn. Kaivoin puikot ja langat kaapista. Kudon tällä hetkellä joogasukkia itselleni. Eli tavalliset villasukat joista puuttuu varpaat. Eli ovat avonaiset varpaiden kohdalta. Näin idean jossain lehdessä ja musta ne olivat tosi hauskat. Kasaan sukkiin kaikki jämälangat, joten niistä tulee aika irvokkaan väriset. Pistän kuvan sukista instagramiin, kunhan ne joskus valmistuvat.

Makuuhuone hiljeni ja mäkin saan hetken aikaa olla hiljaisuudessa. Mitä nyt tuo astianpesukone tuossa jyllää vieressä. Mutta voin ajatella mielessäni, että täällä on muka hiljaista. Mun on koko viikon pitänyt mennä käymään siellä hemmetin Ikeassa. Joka päivä mietin,että tänä iltana mä menen. Vielä en ole päässyt. Jos mä tänään olisin reipas ja kipaisisin siellä. Jää nähtäväksi.


1 kommentti:

  1. Valmistuneiden joogasukkien kuvaa odotellessa (siellä instagramin puolella). Täällä lähti käyntiin nyt ihan harmaat sukat. Netissä alkoi kilpailu kauneimmista harmaista sukista. Kun tuota harmaata lankaa sattui olemaan, niin osallistutaan kerrankin johonkin kisaan. Näin ainakin sai idean mitä tekee seuraavaksi.

    VastaaPoista