keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Meille iski riivaus

Me kaikki kolme olemme poikien kanssa riivattuja. Ne kiukuttelevat koko ajan mulle ja mulla menee siihen hermo. Jokaisesta asiasta tapellaan. Leipä varastetaan toiselta samoin kuin auto,pupu ja ihan jokainen asia. Vartin välein toinen lapsista tulee itkien mun luo, kun toinen on katsonut,koskenut tai tehnyt jotain väärin. Luoja,että osaa olla raivostuttavaa. Mä en tajua tuollaista nahistelua, koska mulla ei ole koskaan ollut sisaruksia. Luojan kiitos, näyttää se sisaruksina eläminen olevan niin kamalaa.

Toinen nukkuu kiltisti pitkiä päikkäreitä ja toinen saa raivareita ja karkaa makuuhuoneeseen huutamaan, että varmasti saadaan veikkakin hereille. Naapurit pitävät meitä varmaan ihan sekoina, kun täältä kuuluu koko päivän kamala huuto. Joko huutaa pojat tai minä.

Tänään aamulla oli seurakunnan kerho. Olin milliä vailla, että jeesuskerho olisi jäänyt meidän osalta väliin. Koko aamu tapeltiin ja viimeisenä niittinä toinen pojista nappasi vaunuvarastossa jonkun polkupyörästä kiinni sillä seurauksella, että koko pieni kämmen oli rasvassa. No, mulla oli onneksi likapyykkipussi mukana, jossa oli poikien lakanat. Pyyhin mustan rasvan lakanan kulmaan. VIRHE! Voin kertoa, että ketjurasva ei lähde pois edes 60 asteen pesussa. Nyt on sitten rasvaa lakanoissa. Vittu!

Tänään pitäisi olla vappuaatto ja kivaa. Jotenkin mulla ei ole lainkaan kiva fiilis. Klo 17 on nakkitreffit takapihalla. Grillataan naapureiden ja niiden lasten kanssa nakkeja. Meidän lapset varmaan syttyy tuleen ja nakitkin palavat. Mulla ei ole kovin korkeat odotukset meidän grillituokiosta. Mitäpä sitä ei kotiäiti tekisi,että lapsilla on kivaa. Uskon, että tämäkin on ihan turhaa, koska ei nuo kuitenkaan muista mitään vapusta, jolloin olivat vajaan 2vuotiaita. Helpommalla pääsisin jos jäisin sisälle noiden kanssa...

Olen kateellinen miehelle, kun se saa mennä yksin kauppaan töiden jälkeen. Miksi mä en koskaan saa mennä mihinkään yksin? Aina nuo riippakivet ovat mun mukana. Eilinen Ikeareissu meni ihan reisille. Kävimme paikallisella kirpparilla ja se riitti. Niin kamala raivoaminen, jos rattaat pysähty yli puoleksi minuutiksi. Mun verenpaine oli käynnin jälkeen niin korkealla, etten voinut kuvitella meneväni enään Ikeaan. Koetan neuvotella asian niin, että pääsen sinne lauantaina ihan YKSIN. Tai lauantaina Ikeassa on varmaan kaikki tuhat muuta lapsiperhettä. Nice!

Mä olen taas hurahtanut pariin merkkiin. Viimeisin hankinta pojille oli Silverjunglen pipot ja paita. Itselleni on tilauksessa Desigualin laukku. Vetosin laukun hankkimisen olevan pakollista, koska töissä on PAKKO olla kunnon käsilaukku. Taitaa saman merkin ballerinatossut mennä myös tilaukseen...Ei kerrota mun miehelle. Se ei kuitenkaan tajua.

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Eteenpäin sanoi kotiäiti

Tänään mä sen tein. Pistin pojille hoitopaikkahakemuksen. Itse aloitan työt jo kesäkuussa niin pakko laittaa pojat hoitoon. Luojan kiitos. Yhtään kauempaa tätä kotiäitiyttä en olisi kyllä jaksanutkaan. Kaksi uhmaikäistä seurana, no thanks. Ennemmin taistelen ihmisten kanssa töissä kuin lasten kanssa kotona.

Ensin mulla oli ajatus, että olisin kotona siihen asti, kun pojat täyttävät kolme. Mulle kiitos niitä samoja lääkkeitä, joita sellaiset ihmiset syövät. Jos me voitaisiin olla koko ajan ulkona niin se homma saattaisi toimia. Ikävä kyllä kotonakin pitää lasten kanssa olla. Kaksi kovin elävaistä ja uteliasta lasta ei ole hyvä yhdistelmä kotitöiden kanssa. Mulla ei ole kotona mitään muuta tekemistä kuin lasten jälkien korjaaminen.

Tänään pojat olivat kaksi tuntia naapurissa hoidossa, kun mä kävin asioilla. Rouva totesi, että kyllä pojat ovat aika paljon eläväisempiä kuin tytöt. Hänellä itsellään on kaksi tyttöä, eri-ikäisiä tosin. Onhan se hyvä, että pojat ovat kekseliäitä ja omalla tavallaan fiksuja, mutta rajansa kaikella. Ei tuota niiden hölmöilyä kovin montaa vuotta jaksa katsella. Siitä katselustakin maksetaan niin kovin huonosti, ettei se kovin lämmitä mieltä. Ennemmin menen tekemään töitä ja hankkimaan perheelle rahaa.

Meillä on tänään tosiaan auto käytössä. Pojat heräsivät äsken päikkäreiltä ja meinattiin mennä käymään Ikeassa. Mä tosin keräilen vielä voimia kahvikupin äärellä, että jaksan noiden kanssa lähteä mihinkään. Ikeasta olisi pieniä pakkohankintoja tehtävänä. Mä haluan meille kenkätelineen eteiseen, olkkariin uuden maton ja poikien huoneeseen pari hyllyä. Ne on pakko saada just nyt, koska muuten menee hermo. Tulee kotona katseltua liiankin paljon tätä sisustusta niin pakko saada uudistusta. Parvekkeelle pitää muistaa ostaa muutama kukka, jotka voin kesän tullessa tappaa.

Kasvien hoidosta sen verran, että mikään kukka ei kestä jos sitä revitään pastakauhalla. Meidän pojat toteuttivat tällaisen pienen kokeen tässä viime viikolla. Uhmaan taas luontoa ja ostan uuden kukan. Kai nuo joskus sen antavat olla rauhassa.

Huomenna on vappuaatto ja me grillataan nakkeja. Pojat käyvät kuitenkin nukkumaan jo 19.30, jolloin me voidaan herkutella miehen kanssa kaksin. Ehkäpä syömme jotain muuta kuin nakkeja...

Nyt pyykit pyykkitupaan,lapset autoon ja auto kohti Ikeaa. Saadaan taas jotain ohjelmaa tähän meidän elämään. Kiitti ja moi.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Mehuaaaa,vettäää,heekkuuu

On se niin mukava, kun lapsi aloittaa kommunikoimisen. Kaikki sanat tulevat enemmän ja vähemmän käskyinä. Anna! Koetappa siinä neuvotella, että mitä pitää aina antaa. Sormi osoittaa vaativasti ylös, mutta siellä ei näy, kun kahvinkeitin. Tiedä nyt sitten, että mitä sitä pitää antaa.

Me selviydyttiin yllättävän kivuttomasti meidän pohjoisen reissusta. Tosin kyllä se matka taisi ottaa hieman koville meille aikuisille, koska nukahdimme eilen molemmat jo ennen klo 21. Nyt on kerrankin levännyt olo, kun on käynyt ajoissa nukkumaan. On se melkoisen rankkaa istua autossa 7h lasten kanssa. Ja miehen. Alkumatka kuunneltiin lastenlauluja sekä Miinan ja Manun satua cd:ltä. Yllättäen Kärppien peli alkoi soimaan 18.30. Sitä onnetonta peliä kesti KOLME tuntia! Sillä aikaa lapset katsoivat tabletilta Kaapoa. Hermo ei kestänyt lasten kitinää ja peliä. Toinen oli vaimenettava ja päädyimme lasten vaimentamiseen Kaapon avulla.
Rehellisesti sanottuna mun olisi tehnyt mieli laittaa napit korville ja kuunnella omaa musiikkia täysillä. Mutta kuten arvata saattaa, mun kuuntelulaite oli kotona. Siellä siitä olikin hirveästi iloa. Tyydyin siis istumaan hiljaa etupenkillä ja tein hiljaa mielessäni henkistä itsemurhaa.

Viikonloppuna on tosiaan tyttöjenilta. Mulla on jo stressi. Mun tukka on aivan kamalassa kunnossa, enkä ehdi ennen lauantaita parturiin. Kävin vaatekaapin läpi ja mulla ei ole yhtiäkään istuvia housuja. Paidoista puhumattakaan. Pitäisikö tuota vaatekaappia joskus uudistaa...Oli ajatuksena, etten näyttäisi lauantaina arjen raiskaamalta kotiäidiltä, mutta eikai tässä ole muuta vaihtoehtoa.

Vaatekaappi koostuu tällä hetkellä paidoista, farkuista, neuleista ja huppareista. Pari kauluspaitaakin on eksynyt joukkoon. Nekin perus H&M:laatua. Jos sitä olisi niin villi, että kävisi lauantaina yksin kaupassa ostamassa jotain kivaa, kun saan lapset hoitoon.

Vähän mua houkuteltiin jo perjantaina lähtemään mummolaan, mutta tuskin jaksan. Kaksi yötä mun porukoilla tuntuu tällä hetkellä mahdottomalta ajatukselta. Mitä vähemmän siellä, sen parempi. En jaksa turhaa hössöttämistä ympärillä.

Pojat ovat tässä mun kirjoittaessa syöneet omatoimisen välipalan. Yllättävää kyllä, melkein kaikki ruoka on suussa. Lattia on kerrankin miellyttävän puhdas ruokailun jälkeen. Ehkä nuo joskus oppivat syömään ihmisten lailla.

Nyt linnoittaudutaan jätkien kanssa vaatehuoneeseen tekemään inventaariota. Kai se on pakko purkaa loputkin matkatavarat, että saa taas kassit uudestaan käyttöön. Palataan asiaan siis myöhemmin.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pieni loma

Olin lähes varma,että nyt pääsiäsenä mulla olisi aikaa paneutua blogiin kunnolla. Hitto, kun noilla lapsilla on jotain tätä hommaa vastaan. Aina, kun aloitan kirjoittamisen niin toinen herää. Uskomatonta!

Matka on mennyt ihan mukavasti, mutta on ihana päästä illalla kotiin. Edessä vain on vielä pitkä ajomatka. Sekä jääkiekkopeli. Tuli tullessa ja tulee taas. Istun siis lukittuna autossa miehen ja lasten kanssa kuunnellen jääkiekkoa. En tiedä taas mitään ihanampaa.

Ovelta kuuluu taas kiljumista, ilmeisesti lapset tulevat ulkoilemasta. Ensimmäinen jo tuijottaa mua ovella.

Täytyypä taas jatkaa myöhemmin...

Haaste

Sain taas haasteen ja jos nyt vastaisin minulle esitettyihin kysymyksiin. Tässäpä tulee.

1. Lempiruoka: pizza
2. Tv-ohjelma: Klikkaa mua
3. Väri: Vihreä ja kirkkaan veden turkoosi
4. Lempi eläin: Siili
5. Suurin saavutus: Lapset
6. Kesäsuunnitelmat: Aurinkoa ja leikkipuistoa. Jos sitä purjehtimaankin ehtisi.
7. Harrastus: Käsityöt ja lapset
8. Haaveeni: Terveys ja lottovoitto
9. Haave ammatti: Hammaslääkäri
10. Vahvuus: Huumori
11.Heikkous: Juusto


Haastan Johannan kertomaan 11 asiaa itsestään. talonpuolikas@blogspot.fi

Meniköhän tämä nyt ihan oikein,kun puhelimella näpyttelin. Mutta yritys hyvä kymmenen.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen

Pari päivää olen potenut huonoa omaatuntoa siitä, etten ole kirjoitellut moneen päivään. En vain ole ehtinyt. Kamala meno koko ajan. Illalla huomaan olevani melkein kuollut, kun kaadun sänkyyn. Silloin ei tule todellakaan mieleen kaivaa konetta laatikosta ja aloittaa kirjoittamista.

Nyt olemme koko porukka pääsiäisen vietossa pohjoisessa. Ei lisättävää. Matkalla kuuntelimme Kärppäpeliä,. tänään menemmä johonkin katsomaan Kärppäpeliä ja kävimme uimahallissa. Siitä on meidän pääsiäinen tehty.

Uimahallista päästiin todellakin aiheeseen uimahalli. Mä niin tiesin asian jo ennen altaaseen pääsyä. Toinen pojista rakasti uimista ja toinen huuti. E huuti kokoi ajan mun sylissä ja kalisteli leukoja. Mä bniin ymmärrän mun lasta. Itsekin palelin hallissa, saatika sitten pieni lapsi. Tissus, että sielä oli kylmä. Onneksi puolet porukasta sentään nautti.

Viime viikolla oli joka ilta jotain menoa. Milloin oli tupperikutsuija ja milloin pyykkituipaa. Ei vain ehtinyt koneelle.

Nyt mummo päästi lapset pois ruokapöydästä ja molemmat ovat sormineen koneen kimpussa. Pakko siis lopettaa ja jatkaa myöhemmin. Tämä on niin tätä. Mitään ei saa koskaan tehdä koskaan rauhassa ja loppuun asti.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

"Oota vähän.."

Joskus tekisi mieli laskea, että kuinka monta kertaa päivässä mä sanon ko. lauseen. Joka asiassa mut keskeytetään. Teen ihan mitä tahansa niin aina tulee jokin häiriö. Millon esitellään autoa, saapasta, kauhaa,vaippaa tai ihan mitä tahansa. Syliin halutaan just silloin, kun istun vessassa.

Olen koettanut olla aina kiinnostunut poikien selvityksestä. On ihana kuulla, kun ne kiljuvat ikkunassa nähdessää auton. Hetken päästä mulle kiikutetaan leikkiauto, "kato,kato auto". Hellyyttävää. Tiettyyn rajaan asti.

Iltapäivällä ei vaan enää jaksaisi olla kiinnostunut ihan jokaisesta pienestä kivestä. Koetan kuoria perunoita, että saan ruoan nopeasti lautaselle ennen raivaria ja siinä samalla pitäisi tutkia sadannen kerran eteisestä saappaiden mukana tullutta pikkukiveä. Muutaman kerran on pitänyt nieleskellä, etten huuda "vie nyt helvettiin se kivi täältä keittiöstä ja joo mä tiedän , että se eteinen on täynnä niitä kiviä, koska en ole vielä ehtinyt imuroimaan". Olen aina hillinnyt itseni, enkä siis ole huutanut noin, vielä.

Keskiviikkona kerhossa sisälläni heräsi pieni lapsi. Me askartelimme pajunoksista vitsoja. Ensin meinasin,etten jaksa eikä huvita. Paskoja vitsoja. Kaveri kuitenkin ylipuhui ja voi,että miten on kiva askarrella. Mä olen aina ollut maailman huonoin askartelemaan, koska mulla ei ole lainkaan luovuutta. Pajunoksasta tuli kuitenkin kiva. Jos siis tykkää oksasta, jossa on kuristettuna pari silkkipaperikukkasta. Ideana askartelu oli kuitenkin rentouttava, siis ilman lapsia. Lapset istuivat pöydän ääressä katsomassa, kun äiti askarteli. Paskamutsi. Ehkä ensi vuonna nekin saavat osallistua.

Ostin viikko sitten ennen flunssaa pääsiäisruohon siemeniä. Yksi pussi hajotettiin olkkarin lattialle ja toiset löytyivät tänään mainospinon välistä. Ilmeisesti me emme laita sitä tänäkään vuonna kasvamaan. Myös multaa olisi ehkä pitänyt ostaa, jotta ne saa kasvamaan edes jotenkin. Unohdan koko ruohon, ostan kaupasta munia ja teen niillä kotiin pääsiäisen. Se saa riittää meille.

Flunssa

Reilu viikko sitten muhun iski maailmanlopun flunssa. Todella raivostuttavaa. Puolikuntoisena saat touhuta täällä lasten kanssa, jotka eivät anna armoa lainkaan. Poikien unien aikana mäkin otin päikkärit ja siksi blogin kirjoittaminenkin on jäänyt. Normaalisti hyödynnän unet kirjoittamiselle. Nyt alkaa elämä voittamaan ja sain raivattua tietokoneen pöydälle. Konetta ei nimittäin voi enää pitää pöydällä, koska se lähtisi siitä varsin vikkelään.

Kiipeilyn jalotaito on rantautunut meille. Jokaiseen paikkaan pitää kiivetä. On muuden todella raivostuttavaa. Sisäinen natsimutsi herää mussa heti eloon, kun näen, että sohvapöytää käytetään kiipelytelineenä. Sitä mä en sulata. Olemme olleet joka päivä puistossa kiipeilemässä. Siellä on turvallista temppuilla. Saavat pojatkin purettua sitä kuuluisaa ylimääräistä energiaa.

Huomenna olisi tarkoitus mennä käymään messukeskuksessa. Siellä on lapsi-,eläin- ja mitkäliemessut. Olen koettanut takoa miehelle järkeä päähän, että mä en todellakaan ota lapsia sinne mukaan. Kovasti se vain tuntuu olevan sitä mieltä, että lapset menevät siellä HELPOSTI mun mukana. Meneehän ne helposti, mutta silloin mun asioihin perehtyminen hiukan kärsii. Mä toivon, että saan miehen tajuamaan, että se on henkinen itsemurha ottaa kaksi taaperoikäistä lasta sinne mukaan. Paikkaa, jossa ei ole kovin paljon mahdollisuutta kävellä vapaasti. Mun olisi kuitenkin pakko niputtaa ne rattaisiin kierroksen ajaksi. Annas olla, jos iskee raivari niin mikäpä sen mukavampaa kuin kierrellä raivoava lapsi rattaissa. Miten maltankaan odottaa sitä...

Meillä on aivan varmasti joku esiuhma. Molemmat ja varsinkin O saa aivan järjettömiä raivareita. Kuppi menee nurin pienimmästäkin epäkohdasta. Jos saapas ei mene kunnolla jalkaan se on raivoamisen paikka. Mä en aina jaksa tajuta, että mistä sitä raivoa riittää noinkin pienelle lapselle.

Pojat ovat kyllä kasvaneet ihmisenä. Sanoin yhtenä päivänä E:lle, että voitko viedä likaisen vaipan roskikseen. Kaveri otti vaipan kantoon ja kiikutti sen roskikseen. Olin aivan hämmentynyt. Herran jestas, se tajuaa, mitä mä sille puhun! Tilanne loi taas hieman uskoa siihen, että jonain päivänä me pääsemme poikien kanssa keskusteluasteelle.

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Lauantai

Kerrankin meillä oli normaali lauantai. Heti aamusta menimme puistoon, jossa viihdyimme peräti kaksi tuntia. Sen jälkeen pikainen kauppareissu kävellen ja kotiin lounaalle. Poikien päikkäriajan mä sain makoilla rauhassa sohvalla. Siis sen onnettoman tunnin, en ehtinyt edes nukahtaa. Kiitos vain ruusujuuri, kun pidät mut virkeänä.

Päivälevon jälkeen sain vihdoinkin silitettyä olohuoneen uudet verhot. Jopa ripustin ne ikkunaan. Nyt on raikas fiilis olkkarissa. Ihana, kun on jotain uutta kotona. Johan sitä uutta kaipaakin, kun olemme täällä asuneet jo kuukauden...

Alkuillasta piti käydä pyörähtämässä pyykkituvassa. Poikien haalarit olivat niin kamalassa kunnossa, että ne oli pakko pestä. Vaikka lika on vain hiekkaa niin mä en kestä, että ne ovat niin ryönäsen näköiset. Pakko oli käydä pyöräyttämässä ne ja pari mun uutta kirpparilöytöä. Saan kirpparivaatteet päälle, kunhan ne ovat kuivuneet.

Päivällä poikien nukkuessa kävimme keskustelua mieheni kanssa. Katsoimme jotain maailman tyhmintä ohjelmaa, jossa puhuttiin siitä kuinka yli 20 vuotiaat asuvat vielä kotona.

Mulla itselläni on melko tiukka mielipide kotona asumiseen. Muutin kotoa pois, kun olin 18. Päivääkään en ole sitä katunut. Ainakaan nyt ei ole tullut mieleen,että sitä pitäisi katua. Miehen kanssa keskusteltiin poikien kotoa muuttamisesta. Todella ajankohtainen aihe! Mutta ajatuksia se herätti kummassakin. Mä olin sitä mieltä, että alan hienovaraisesti vihjailemaan mahdollisen armeijan jälkeen, että jokos sitä tekisi mieli omaan kotiin. Mies taas oli sitä mieltä, etta asukoon kotona niin kauan kuin huvittaa.

Taas mieleeni hiipi kriisi. Miksi mä haluan häätää omat lapseni kotoa. Ei, mä en halua häätää niitä. Mä haluan, että ne itsenäistyvät ja saavat elää omaa nuoruuttaan. Mikään ei ole niin ahdistavaa kuin esim. seurustella ja pyöriä ja omien vanhempien nurkissa. Mä toivon, että omat lapseni saavat nuoruuden, jota he voivat vanhana muistella. Kai mä olen todella höveli äiti joissain asioissa, koska toivon lasteni saavan elää villin ja vapaan nuoruuden. Toki tiettyjä rajoja ja arvoja kunnioittaen. Kaikki kuitenkin tajuavat provosoitumatta, että mitä mä tässä ajan takaa. Hei, mä luotan teihin.

Niin kuin niin monella muullakin, niin meilläkin oli tänään "herkkupäivä". Meidän herkkupäivä tarkoittaa sitä, että ruoanlaittoon keskitytään hieman enemmän. Teimme pitkästä aikaa tortilloja. Mies sai tortilloja jauhelihatäytteellä ja mä katkarapu. Pojat söivät kumpaakin. Tosin heidän kohdallaan ruokailu ei ollut kovin menestys. Ajoitimme meidän ruoan poikien välipalan ajaksi, niin ne saivat maistella meidän ruokaa. Ei ollut niin justiinsa, että mitä ruoasta menee suuhun.

Tämä on taas joku vaihe. Mä en ole syönyt pitkään aikaan punaista lihaa. Tänäänkin tein ihan automaattisesti itselleni katkaraputäytteen. Mua alkaa pelottamaan nämä mun uudet ruokamieltymykset. Jotenkin vain punainenliha ei houkuttele mua. Ei tee mieli syödä pihviä tai muuta lihaa. Ennemmin himoitsen kalaa, äyriäisiä ja kanaa. Kai sitä pitää taas kuunnella kroppaa ja syödä sitä mitä mieli tekee.

Kello on yhdeksän. Lapset nukkuvat. Mies makaa raatona sohvalla. Koti on hiljainen. Ajattelin sammuttaa koneen ja kömpiä tuon turilaisen viereen. Toki voi olla, että haen vielä annoksen sitä ihanaa katkistäytettä ja laitan sen tortillan väliin. Ah, mä rakastan lauantai-iltoja. Tuntuu, kun silloin ei olisi mitään sääntöjä. Saa syödä mussuttaa sohvalla ja katsoa telkkaria rauhassa. Tietää, että huomennakin on vielä vapaapäivä.

Ihanaa lauantai-iltaa teille kaikille! Nauttikaa!

torstai 3. huhtikuuta 2014

Läski

Katsoin tänään sivusilmällä Jutta ja puolenvuoden superdietti ohjelmaa. Voi luoja, että se muutoksessa oleva nainen kävi mun hermoon. Tyyppi painoi yhtä paljon kuin oli pitkä. Kitisi jokaisesta asiasta, niin salilla kuin kotona. Liikaa vettä, liikaa painoa, väärän väristä salaattia, valivalivali. Olisi onnellinen,että pääsee ohjelmaan mukaan, jossa on edes pieni mahdollisuus päästä siitä ihrasta pois.

Mulla ei ole paljon varaa sanoa, koska en mä itsekkään ole missään missin mitoissa. Mutta olisin ikionnellinen, jos mulla olisi valtavasti aikaa treenata ja joku kertoisi mulle tarkkaan, että mitä mun pitää milloinkin syödä. Nyt oma elämäntapamuutos on vain omissa käsissä. Hyvin olen kuitenkin onnistunut, vaikka mua ei kukaan piiskaakkaan.

Voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että mä olen itseeni edes kohtuullisen tyytyväinen. Painan tällä hetkellä kymmenen kiloa vähemmän kuin silloin, kun jäin odottamaan poikia. Kiintetymisen varaa tosin olisi. Vatsassa oleva nahkapussi ei tosin lähde lääkärin mukaan pois muuten kuin kirurginveitsellä. Ehkä sinnekin joskus menen, kun lapsiluku on täynnä.

Monesti kuulee, kuinka äidit vetoavat äitiyteen. Jos lapsi syö viisi kertaa päivässä, niin tarviiko niillä jokaisella viidellä kerralla ottaa kahvia ja pullaa? Miksi ei voi ottaa hedelmiä tai muuta terveellistä. Niin monta kertaa olen kuullut sen selityksen, että en mä ehdi lenkille, en mä ehdi laittamaan itselleni eri ruokaa ja koska mä olen äiti. Mikä hemmetin etuoikeus äideillä on olla lihavia? Mä tunnen monta äitiä, jotka ovat kadehtittavan timmissä kunnossa. Kaikki arvostus niille. Ja jollei nyt kukaan vedä hernettä nenään, niin minulla ei ole mitään lihavia vastaan, jos ne itse tiedostavat asian. Jos asia on tiedostettu ja asialle on jotain alettu tekemään niin se on hienoa. Älkää siis ottako itseenne.

Mun loistava ajatus taas katkesi, koska toinen hirviöistä oli käynyt kääntämässä kaikki hellan napit täysille ja samalla kiipesi kovaa vauhtia keittiönpöydälle. Vielä puoli minuttia sitten ne olivat kiltisti mun silmien alla, mutta puollessakin minutissa kerkeää.

Kotiäiti

Elämäni ensimmäisen kerran mä olen ollut ihanne kotiäiti. Olen leiponut pannukakkua, tehnyt itse lihapullia ja porkkanaraastetta. Kävimme ulkona leikkimässä ja vielä illalla pitäisi mennä ostamaan hiekkaleluja. Jollei kuitenkaan olisi liian seesteistä niin ollaan tässä muutakin askarreltu. Aamu alkoi sillä, kun kaivoin vessanpöntöstä rullallisen vessapaperia pois. Joku vatipää oli reipinyt pönttöön rullan paperia ja vetänyt vessan. Vettä oli reunoja myöten, ennen kuin kaivoin kaiken paperin pois.

Ruokaalaittaessa me rokattiin. Kuunneltiin pitkästä aikaa poikien kanssa musiikkia. Meillä vaan on aika laaja kirjo musiikin suhteen. Lähdettiin Nirvanasta ja päädyttiin Heli Kajoon. Lähes kaikkea kuuntelimme siltä väliltä. Pojat tykkäsivät, kun musiikki soi taustalla ja mä hääräsin keittiössä.

Kokeilen taas tänään tehdä ruskean kastikkeen. Se ei vain onnistu. Ei taaskaan. Kerran kuukaudessa mä sitä kokeilen ja tähän mennessä se on jokaisella kerralla maistunut niin pahalle, ettei sitä ole voinut syödä. Pakko kuitenkin hehkuttaa lihapullia. Niistä tuli aivan törkeen hyviä. Niitä on enää kaksi jäljellä melkein kahdestakymmenestä. Pojat ovat syöneet niitä ihan urakalla. Pakko oli pari jättää jemmaan, että mieskin saa maistaa mun tuotoksia. Pitää alkaa useammin tekemään lihapullia. Jotenkin mä olen aina mieltänyt sen niin kovin hankalaksi hommaksi, mutta sehän oli tosi helppoa ja näppärää.

Eilen illalla tuli käytyä Kodin Terrassa. Oli aika paska kauppa. Ei siellä ollut juurikaan mitään, mikä mua olisi kiinnostanut. Muutama kukka tarttui mukaan sekä rairuohon siemeniä. Kunhan tässä muistaisi laittaa sen onnettoman ruohon kasvamaan. Unohdan kuitenkin.

Tämä viikko on mennyt tosi nopeasti. Huomenna on jo perjantai. Viikonloppuna pitäisi mennä vaihtamaan kesärenkaat autoon. Ei huvittaisi yhtään tehdä mitään ylimääräistä. Maailmanlopun flunssa on iskemässä päälle eikä mulla ole paljon haluja tavata muita ihmisiä. Olen erakoitunut kotiin.

Tänään puistossa kuulin taas maailman uskomattomimman jutun. Joku äiti oli laittanut lapsen päiväkotiin. No, tämä lapsi oli kokenut eroahdistusta. Tietenkin, kukapa lapsi ei kokisi, kun viedään uuteen paikkaan. Hoitaja oli vanhempia käskenyt tuomaan perhekuvan, jota lapsi voi päivällä katsella, jos tulee ikävä. Mä en ikinä antaisi meidän perhekuvaa, jota meillä ei onneksi edes ole, lapselle hoitoon. Taas tuli tunne, että mennäänkö
ässä hieman liian pitkälle. Aina lapset ovat sopeutuneet uuteen paikkaan ennemmin tai myöhemmin. Mua melkein rupesi naurattamaan, kun kuulin asiasta. Kai mä olen niin kovin julma, enkä antaisi kuvia mukaan. Maailma on kova paikka, se on vain kestettävä, mikä eteen tulee. Hyvä se on jo pienenä antaa lapselle asenteeksi se, että kyllä täällä on kivaa ja kaikki on niin kivaa. Kun ei ole. Mä olen sitä mieltä, että paskan ja läskin määrä on vakio.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Life

Myönnän,että olen ollut aina todella skeptinen luontaistuotteita kohtaan. Nyt kuitenkin rohkaistuin toisen bloggarin ansiosta. Kävin ostamassa ruusujuuritabletteja. Saa nähdä,että vaikuttaako ne vireystasoon samalla tavalla kuin kahvi. Toivottavasti. Jäädään seuraamaan.

Arkipäivät meillä menevät nykyään poikien kanssa tosi nopeasti.Maanantaina ulkoiltiin samoin kuin eilenkin. Tänäänkin hetki ulkona ja kerhoon. Muutaman muun äiti-ihmisen kanssa olemme ottaneet puistoon lapsille ja itselle pienet eväät. Kuka mitäkin. Mulla termosmukissa kahvia ja rasiassa pähkinöitä. Pojille oli voileipä ja nakit. Mä  en tajua meidän lasten nakkihimoa. Roikutaan jääkaapin ovessa ja huudetaan nakkia. Mä itse inhoan nakkeja, mutta lapset eivät muuta söisikään. Tosin kerran viikossa on vain nakkipäivä, koska ne ovat niin kammottavia. Muut syövät herkkuja niin meidän lapsille nakit ajavat saman asian. Outoja.

Huomasin ilokseni yhtenä päivänä, että meidän lapset alkavat ymmärtämään puhetta. Hiphei, vihdoinkin! O käveli reippaasti mun viereen ja ilmoitti "kakka", johon minä  vastasin,että sitten meidän pitää mennä vessaan vaihtamaan vaippa. Lapsi lähti innoissaan juoksemaan kohti vessaa ja kävi seisomaan lavuaarin eteen. Hetken hölmistyneenä katsoin tilannetta, kunnes rupesin hommiin. Mun vauvat eivät enää ole mitään vauvoja. Taas se tuli huomattua.

Meille on ilmestynyt pienessä ajassa kaksi ihmisenalkua, jotka koettelevat rajojaan. Tehdään tyhmyyksiä ja samalla katsotaan silmiin. Karkuun juostessa muistetaan huutaa "kaakuun kaakuun". Iltapalalla ilmoitetaan tomerasti,että "anna leipää". Ihana, kun voi jo kommunikoida hieman lasten kanssa. Tarkoitan kommunikoida kunnolla. Pojat jopa näyttävät joskus siltä,että ne tajuavat mitä mä niille selitän.