perjantai 11. huhtikuuta 2014

Flunssa

Reilu viikko sitten muhun iski maailmanlopun flunssa. Todella raivostuttavaa. Puolikuntoisena saat touhuta täällä lasten kanssa, jotka eivät anna armoa lainkaan. Poikien unien aikana mäkin otin päikkärit ja siksi blogin kirjoittaminenkin on jäänyt. Normaalisti hyödynnän unet kirjoittamiselle. Nyt alkaa elämä voittamaan ja sain raivattua tietokoneen pöydälle. Konetta ei nimittäin voi enää pitää pöydällä, koska se lähtisi siitä varsin vikkelään.

Kiipeilyn jalotaito on rantautunut meille. Jokaiseen paikkaan pitää kiivetä. On muuden todella raivostuttavaa. Sisäinen natsimutsi herää mussa heti eloon, kun näen, että sohvapöytää käytetään kiipelytelineenä. Sitä mä en sulata. Olemme olleet joka päivä puistossa kiipeilemässä. Siellä on turvallista temppuilla. Saavat pojatkin purettua sitä kuuluisaa ylimääräistä energiaa.

Huomenna olisi tarkoitus mennä käymään messukeskuksessa. Siellä on lapsi-,eläin- ja mitkäliemessut. Olen koettanut takoa miehelle järkeä päähän, että mä en todellakaan ota lapsia sinne mukaan. Kovasti se vain tuntuu olevan sitä mieltä, että lapset menevät siellä HELPOSTI mun mukana. Meneehän ne helposti, mutta silloin mun asioihin perehtyminen hiukan kärsii. Mä toivon, että saan miehen tajuamaan, että se on henkinen itsemurha ottaa kaksi taaperoikäistä lasta sinne mukaan. Paikkaa, jossa ei ole kovin paljon mahdollisuutta kävellä vapaasti. Mun olisi kuitenkin pakko niputtaa ne rattaisiin kierroksen ajaksi. Annas olla, jos iskee raivari niin mikäpä sen mukavampaa kuin kierrellä raivoava lapsi rattaissa. Miten maltankaan odottaa sitä...

Meillä on aivan varmasti joku esiuhma. Molemmat ja varsinkin O saa aivan järjettömiä raivareita. Kuppi menee nurin pienimmästäkin epäkohdasta. Jos saapas ei mene kunnolla jalkaan se on raivoamisen paikka. Mä en aina jaksa tajuta, että mistä sitä raivoa riittää noinkin pienelle lapselle.

Pojat ovat kyllä kasvaneet ihmisenä. Sanoin yhtenä päivänä E:lle, että voitko viedä likaisen vaipan roskikseen. Kaveri otti vaipan kantoon ja kiikutti sen roskikseen. Olin aivan hämmentynyt. Herran jestas, se tajuaa, mitä mä sille puhun! Tilanne loi taas hieman uskoa siihen, että jonain päivänä me pääsemme poikien kanssa keskusteluasteelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti