keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Kävely

Taas tänään ulkona meinasin polttaa ja heittää meidän rattaan ojaan. Miksi lapset eivät voi kävellä, vaikka rattaat olisivatkin mukana? Mä olen tehnyt vaikka ja mitä, että lapset oppisivat kävelemään nätisti, vaikka rattaat olisivatkin mukan. Ei vain onnistu. Aina halutaan kyytiin. Enkä todellakaan jätä rattaita kotiin, kun menemme kävellen puistoon. Voin kertoa, että meidän lapset ovat jo yllättävän painavia. En jaksa kantaa niitä kotiin muutamaa sataa metriä, kun ne päättävät lopettaa kävelyn.

Keskustelin perhepäivähoitajan kanssa siitä, että miten se meinaa kuljettaa lapsia, koska siellä on syksyllä kolme alle 2v lasta. Kuulemma helposti. Kaksi menee kaksostenrattaisiin ja yksi seisoo seisomalaudalla. Tämä toteutetaan kuulemma vuorotellen. Mä haluan nähdä, kun meidän E seisoo seisomalaudalla. Rehellisesti mä olen niin onnellinen, ettei mun tarvitse käydä sitä sotaa. Mä voin jo sieluni silmin nähdä, että se ei tule toimimaan. Meidän prinsessat haluavat vain istua. Onneksi asia ei ole mun ongelma. Taistelkoon hoitaja lasten kanssa. Eikä se mulle kuulu, vaikka istuisivat kaikki kolme rattaissa.

Mua stressaa viedä lapset hoitoon. Kotona pojat osaavat ajoittain olla ihmisiksi, mutta osaavat myös repiä ihmisen hermot riekaleiksi. Miten joku ulkopuolinen voi oikeasti kestää niitä viisi päivää viikossa? Miten se hoitaja jaksaa taistella syömisen,pukemisen ja ihan kaiken kanssa? Ja se tekee se vapaaehtoisesti. Taas parina iltana mä olen rehellisesti sanottuna ollut helpottunut, kun pojat ovat käyneet nukkumaan. Pari päivää ovat olleet ihan kamalia. Iltapäivällä ei olla sateen takia ulkoiltu niin sen kyllä huomaa. Jokaisesta asiasta pitää raivota ja kitistä. Mies, kun joskus tulee töistä me kaikke kolme raivotaan täällä toisillemme. Ei saisi alentua lapsen raivon tasolle, eipä. Kertokaa mulle, että miten mä pystyn olla raivostumatta. En jaksa koko ajan olla laskemassa kymmeneen, eikä se edes auta. Tarvitsisin pyöreän pehmustetun huoneen, jonne saisin paeta raivoamaan ajoittain. Ehkä se helpottaisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti