perjantai 23. toukokuuta 2014

Mun pienet

Tänään kävin poikien kanssa tutustumassa meidän perhepäivähoitajaan. Aluksi mun ajatukset olivat tosi skeptiset. Ajattelin,että kukaan täysjärkinen ei hoida vapaaehtoisesti muiden lapsia omassa kodissaan. Olin onneksi väärässä. Paikka oli ihana ja hoitajan kanssa synkkasi heti. Mulle jäi tosi hyvä fiilis. Kivi vierähti sydämeltä.

Pakko kehua omia lapsia sen verran, että ne ovat kyllä äärimmäisen sopeutuvaisia. Olimme olleet hoitopaikan pihassa muutaman minuutin ja molemmat olivat jo leikkimässä. Ajattelin, että olisi pientä vierastamista tai muuta sekoilua. Ei siis kertakaikkiaan mitään moitittavaa poikien käytöksessä. Olin ymmälläni. Tai sitten ne olivat vieraskoreita, että tekisivät hyvän vaikutuksen hoitajaan...

Reissu oli sen verran raskas, että jo 11.30 pistin pojat unille. Raukat olivat ihan poikki. Tai sitten tämä helle vaikuttaa poikiin väsyttävästi.  Hei, kun nuo heräävät niin painumme pihalle. On niin ihana olla ulkona, kun on lämmintä. Pojat ovat juoksennelleet puistossa paljain jaloin. Itsekin olen hylännyt varvassandaalit portin pieleen. Tekee muuten älyttömän hyvää kulkea avojaloin.

Tässä viikolla tuli puistossa puheeksi päivähoito noin yleisesti. Mikä ihmisiä vaivaa, kun ne laittavat lapset hoitoon ja ovat itse kotona? Tietyt tilanteet mä ymmärrän, mutta en todellakaan kaikkia. Jos äiti on pienen vauvan kanssa kotona niin miksi se isompi pitää laittaa tarhaan? Samallahan se siinä menee kotonakin. Ainiin, kun sen äidin pitäisi nostaa perse sohvalta ja mennä vaikkapa kerhoon sen isomman kanssa vauva mukana.Nämä luopiot vievät ihan turhaa hoitopaikkoja niiltä, jotka sitä hoitoa oikeasti tarvitsee. Mulla hieman kiehahti, kun kuulin kyseisestä ilmiöstä. Voin rehellisesti sanoa, että mulla ei ole tullut mieleenkään laittaa poikia hoitoon jos mulla on arkivapaita. Tietenkin ne ovat silloin mun kanssa kotona. Saatika jos olisin koko ajan ja joka päivä vauvan kanssa kotona.

Puoli tuntia mennyt ja O huutaa !!!! Ei ole todellista, mikä meidän päiväunia vaivaa? Tämä tietää taas sitä, että illalla kiukuttelu alkaa jo kuudelta. Pakko varmaan pakata porukka autoon ja käydä illalla lammella uimassa, että ilta vähän venyisi. Eihän tästä muuten tule yhtään mitään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti