perjantai 16. toukokuuta 2014

Oi miksi?

Aamu klo 7.45.  Molemmat lapset on sullottu autoon vain ja ainoastaan siksi, että pääsemme käymään kotieläintilalla. Meidän piti aamusta viedä mies töihin, että saamme auton käyttöön. Nyt musta tuntuu, että olisiko sittenkään pitänyt. Ajattelin, että pojat rakastavat pupuja, joita mainostettiin olevan ko. tilalla. Samoin siellä oli minipossuja.

Pääsimme perille katsomaan eläimiä. Aitta oli melko pieni ja vielä pienemmäksi tila muttui, kun meidän pojat saivat kohtauksen. Molemmat lapset pelkäsivät hysteerisesti eläimiä.  Eläimet olivat aitojen takana,eikä niitä kiinnostanut pätkääkään mahdolliset katselijat. Koetin muutaman minuutin ajan katsella ja esitellä eläimiä pojille, turhaan. Päätös oli se, että niitä kannattaa pelätä.

Kun sain lapset takaisin rattaisiin,molemmat puristivat rystyset valkoisina maasta löytämiään kiviä. Eli kivet kiinnostivat enemmän kuin elävät eläimet. Hienoa! Varmaan meidän ei kannata mennä lähellekään Korkeasaarta. Vai pitäisikö poikien päästä Korkeasaareen siedätyshoitoon, että ne oppisivat sietämään eläimiä?

Katastrofaalisen eläinten katselun jälkeen suuntasimme kahville. Yllätys yllätys rattaat eivät mahtunet sisälle. Sain istutettua pojat pöydän ääreen ja olan yli kuikoillen kiiruhdin tiskille hakemaan evästä. Pojat saivat sitruunavohvelit ja mä kupin kahvia. Kahvila oli pieni, siis todella pieni. Paikka oli tungettu ääriään myöten täyteen kaikkea ihanaa sisustussälää. Oli todella kaunista, mutta epäkäytännöllistä. Join nopeasti kahvin ja pakkasin pojat takaisin rattaisiin. Äkkiä autoon ja kotipihalle. Luojan kiitos kodin ja tilan välillä ei ollut kuin noin 10km matka. Ei tullut suurta tappiota.

Molemmat lapset nukkuvat ja mä toivun reissusta.Viimeisenä niittinä O oli ottanut pihalta kourallisen hiekkaa, jonka se uskollisesti kantoi meille sisälle toiseen kerrokseen. En huomannut asiaa vasta, kun se avasi nyrkin ja varisti hiekan eteisen lattialle. Saan nauttia sepelistä lattialla, jota en voi vielä imuroida, kun nuo nukkuvat

Nyt mä istun hetken ihan rauhassa ja valmistaudun iltapäivän rientoihin. Vielä kerran mun pitää pukea pojat ja raahata autolle. Pitää se mies vissiin hakeakin sieltä töistä. Tällaisina päivinä sitä miettii, että oi miksi mä edes yritän tehdä noiden kanssa jotain muuta kuin puistoilua. Kai sitä ihminen haluaa kokeilla omia rajojaan.  Eipä tarbi hetkeen lähteä puistoa pidemmälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti