maanantai 30. kesäkuuta 2014

Maanantai

Auton mittari näyttari näytti +11 ja vettä satoi. Voisiko enää maanantaisempi päivä olla? Istun Vuosaaren abc:llä aamukahvilla. Lapset on tarhassa ja mies töissä. Mulla on ruhtinaallinen tunti aikaa juoda kahvi, ennen kuin tarvitsee sinkoilla. Mahtava fiilis, kun saa aloittaa aamun rauhassa. Huomenna onkin taas eri meno, koska töitä on 5-17...Hyvällä omalla tunnolla nautin tästä laiskasta maanantai aamusta.

Viime viikolla mies hoiti melkein joka päivä poikien hoitoon viemiset ja hakemiset. Sen kyllä huomasi. Kaikki oli viemisen puolesta mallikkaasti, mutta pojat olivat mua kohtaan perjantaina kamalia. Vasta eilen ja tänään äitikin on kelvannut. Kai ne jotenkin osoittivat mieltään, koska en ollut niiden kanssa niin paljon viikolla. Melkein jo huolestuin, kun koko ajan roikkuivat vain isässä.

Tänään illalla on taas se viikon blääh osuus. Ruokakauppa! Mä inhoan käydä ruokakaupassa. En osaa ajatella, että mitä sitä koko viikko syödään. Pojille pitää kuitenkin olla joka illalle vielä lämmin ruoka tarhan jälkeen. Kauppa ahdistaa mua, kaikkea on liikaa. Jo pelkästään jogurttihylly on monta kymmentä metriä pitkä. Liha tai vihanneshyllyistä puhumattakaan. Aina suunnittelen, että teen sitä ja tätä. Kuitenkin päädyn tuttuun, turvalliseen ja ennen kaikkea helppoon vaihtoehtoon. Miten kaupassa käynnistä saisi kivempaa?Vinkkejä otan vastaan.



sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Ruuhkavuosi

Blogi on ollut mielessä monesti, mutta mistä saan revittyä aikaa? Päivät menevät liian nopeasti ja iltaisin olen liian väsynyt. Kymmenen tuntia töissä ja tunti fillarointia matkoihin.Vuorokaudesta loppuvat tunnit.Silti en kadu, että menin töihin. Pojat ovat pärjänneet hoidossa loistavan hienosti. Palaute on ollut pelkästään positiivista. Mä olen niin ylpeä mun muruista. Rehellisesti voin myös sanoa, että mä tykkään mun työstä. Musta on ihana mennä aamulla töihin. Työporukka on mukavaa ja asiakkaat, noh...mielenkiintoisia.

Tosin se poikien muruvaihe taitaa jäädä aina päiväkodin porttien sisäpuolelle. Kotona pojat ovat monstereita. Purevat, kiusaavat ja hakkaavat joko vanhempia tai toisiaan. Kai tämäkin menee sen kuuluisan vaiheen piikkiin. Joskus vain turhauttaa, kun koko ajan pitää olla toisen tai mun kurkussa kiinni.

Tällä hetkellä muumit ovat in! Koko ajan pitäisi katsoa muumeja. Lakanoista, mukeista, pyyhkeistä ja kaikesta bongataan muumeja. Lapseni ovat kuin japanilaiset turistit...

Seuraava viikonloppu on vapaa niin, kuin tämäkin. Kovasti olisi toiveissa saada pojat hoitoon ja paeta etelä Helsinkiin, eli Tallinnaan.Mun pitäisi käydä kampaajalla ja manikyyrissä. Hieman houkuttelee paikallinen edullinen hintataso ko. asioissa.


Pojat ovat oppineet taas uusia sanoja. E toistaa asioita kuin papukaija, O seurailee sivusta. Melkein kaikesta alkaa jo saada tolkkua. Helpottaa arkea huomattavasti. Ihana, kun pojat tulevat kertomaan, että on kakka, jano, nälkä tai halutaan muumeja. Ei tarvitse koko ajan arvailla mitä halutaan.

Armain ystäväni pyykkikone ilmoitti taas olevansa valmis. Pakko mennä keräämään puhtaat pyykit kaappiin ja ripustamaan märät nsrulle. Keittiökin odottaa siivoojaa äskeisen päivällisen jäljiltä. Menee se sunnuntai-ilta näinkin. Kotityöt, kun ei koskaan lopu.

Ennen mietin, että mitä ruuhkavuosi termi tarkoittaa. Nyt mä sen tiedän. Jos sovin jotain, niin aina pitää olla kalenteri kädessä. Täytyy tsekata miehen ja omat työt sekä lasten hoito.Myös mahdollinen mummo on otettava huomioon. Aikaa täytyy repiä jostain myös parisuhteelle. Kaikki täytyy aina suunnitella, ei voi tehdä oikein mitään ihan vain extempore. Päiväni ovat siis ruuhkaisia. Tätä se konkreettisesti todellakin on.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Etelä ja pohjoinen

Lomat, niin vuosi kuin äitiyslomatkin on lusittu. Paluu arkeen on tapahtunut. Loma meni pohjoisessa. En päässyt etelään. Pohjoisen sukulaiset veivät voiton etelän matkasta. Ehkä mä vielä joskus pääsen reissuun.

Toisaalta oli loistavan hyvä, ettei lähdetty kovin kauas. Ajelimme pohjoiseen pari viikkoa sitten, kun sain soiton töistä. Pääsin heti seuraavalla viikolla alkavalle perehdytysjaksolle, jolla sain myös luvat. Ihan mahtavaa. Huomenna on ensimmäinen virallinen työpäivä.


Mulla on kriisi. Työnantaja on määrännyt todella tarkat pukeutumis ja muutkin säännöt. Jakkupuku kauluspaidan kanssa odottaa eteisessä. Miten voikaan olla niin suuri shokki vaihtaa äitimoodi työmoodiin. Täytyy käyttäytyä asiallisesti, olla auktoriteettinen ja tietää asioista edes jotakin. Pelottaa. Tuntuu, että harppaus hiekkalaatikolta töihin oli pitkä ja tipuin korkealta.

Halusin koko kevään töihin, koska en jaksanut olla enää kotona lasten kanssa. Nyt pelottaa. Saanko mä vielä perua kaiken? Mun on hyväksyttävä asiaa, että mulla ei ole enää vauvoja ja, että päivisin mä olen muutakin kuin äiti. Pojilla on joku joka huolehtii niistä sen aikaa, kun me olemme miehen kanssa töissä. Luulin, että muutos olisi helppo, ei se ei ole.

Pojat ovat kesän aikana kasvaneet huimasti. Jo ihan fyysisestikin. Pieniä vaatteita tarvitsee kohta laittaa jemmaan tai myydä kirpparilla. Sanoja tulee päivä päivältä enemmän ja tajunta on huimaa. Pojat tekevät asioita, joita pyydän. Ne tulevat halaaman mua ja saan suukkoja. E, meidän herkkuperse tietää muumikeksien säilytyspaikan. Niitä on siistiä pyytää aamulla ennen hoitoon menoa.

Lomalla pidin tosiaan sometaukoa. Keskittyminen tähän mitä mulla nyt on,vei voiton. Olen tajunnut, että pojat ovat pieniä ihan vain hetken.Pakko oli kuitenkin kerran päivässä käydä sähköpostia lukemassa, koska työ.

Jakkupuvunhousut lyhennetty [x]
lasten vaatteet nimikoitu   [x]
eväsrasia etsitty  [x]
kulkulupa,paperit,lompakko ja avaimet laukussa [x]

Olenko mä nyt valmis? Mitä-puuttuu-paniikki iskee. Ei! Nyt on ryhdistäydyttävä ja kasattava itsensä. Kyllä mä pärjään. Kyllä pojatkin pärjäävät. Hip hei, täältä tullaan työelämä.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Voi läskeys

Mä olen taas niin sortunut syömään kaikkea herkkuja. Itseä ihan hävettää, että miten sitä voikin lipsua ruokavaliosta näin paljon. Ei kesä anna ihmiselle syytä syödä kuin sotanorsu. Todella masentavaa.

Eilen vietimme pitkästä aikaa kunnon laatuaikaa perheen kanssa. Kävimme koko porukka Korkasaaressa ja Linnanmäellä. Kyllä, molemmat paikat samana päivänä. Linnanmäki oli enemmän poikien mieleen. Korkeasaaren eläimet olivat huippulaiskoja. Kiinnostavimpia olivat puput, hevoset ja linnut. Varsinkin ne tappajalinnut. Jo porteilla varoitettiin vihaisista hanhista. Ja joo, ne olivat älyttömän vihaisia. Mua miltei pelotti kulkea niiden ohi. Miten voikin linnut olla niin kiukkuisia. Tiedän, että ne suojeli poikasia, mutta silti.

Eilen melkein herkistyin. Linnanmäellä on 11 laitetta, johon lapset pääsevät ilmaiseksi. Ainakin kaksi näistä laitteista ovat vain lapsille. Vaikka mä jo koetin ahtaa itseäni yhteen autoon, kunnes henkilökunta kertoi laitteen olevan lapsille. Mutta mahduin kuitenkin autoon sisälle. Hivenen hävetti kyllä kömpiä autosta pois.  Mun pienet pojat kävivät yksin laitteissa. Ajoivat autoa ja istuivat junassa. Oli jotenkin todella söpöä, kun veljekset istuivat vierekkäin laitteessa. Taas havahduin siihen, että pojat eivät ole ikuisesti pieniä. Kohta ne menevät kaikkiin laitteisiin yksin. Paitsi, että mä kyllä menene mukaan. Teki jo eilen hieman mieli mennä pyörimään. Tyydyttiin kutenkin vain lasten laitteisiin. Kesällä on kuitenkin pakko mennä Lintsille miehen kanssa kahdestaan, että pääsee kunnolla pyörimään.

Lomasuunnitelmat ovat vielä avian auki. Me elämme hetkessä. Äkkilähtösivuja pidetään auki. Mieli tekisi tehdä jotain, mutta mitä. Kohta huomaamme, että loma on jo mennyt, emmekä ole tehneet mitään. Niin ei saa käydä!

Kohta on poikien päiväuniaika ja meillä aikaa miettiä seuraavaa siirtoa. Pallotellaan tässä kahden vaiheilla. Lähdetäänkö pohjoiseen vai etelään. Kuten arvata saattaa niin mä olen ennemmin sen etelän kannalla. Suomessa, kun matkustaminenkin on tehty niin älyttömän kalliiksi.