maanantai 2. kesäkuuta 2014

Voi läskeys

Mä olen taas niin sortunut syömään kaikkea herkkuja. Itseä ihan hävettää, että miten sitä voikin lipsua ruokavaliosta näin paljon. Ei kesä anna ihmiselle syytä syödä kuin sotanorsu. Todella masentavaa.

Eilen vietimme pitkästä aikaa kunnon laatuaikaa perheen kanssa. Kävimme koko porukka Korkasaaressa ja Linnanmäellä. Kyllä, molemmat paikat samana päivänä. Linnanmäki oli enemmän poikien mieleen. Korkeasaaren eläimet olivat huippulaiskoja. Kiinnostavimpia olivat puput, hevoset ja linnut. Varsinkin ne tappajalinnut. Jo porteilla varoitettiin vihaisista hanhista. Ja joo, ne olivat älyttömän vihaisia. Mua miltei pelotti kulkea niiden ohi. Miten voikin linnut olla niin kiukkuisia. Tiedän, että ne suojeli poikasia, mutta silti.

Eilen melkein herkistyin. Linnanmäellä on 11 laitetta, johon lapset pääsevät ilmaiseksi. Ainakin kaksi näistä laitteista ovat vain lapsille. Vaikka mä jo koetin ahtaa itseäni yhteen autoon, kunnes henkilökunta kertoi laitteen olevan lapsille. Mutta mahduin kuitenkin autoon sisälle. Hivenen hävetti kyllä kömpiä autosta pois.  Mun pienet pojat kävivät yksin laitteissa. Ajoivat autoa ja istuivat junassa. Oli jotenkin todella söpöä, kun veljekset istuivat vierekkäin laitteessa. Taas havahduin siihen, että pojat eivät ole ikuisesti pieniä. Kohta ne menevät kaikkiin laitteisiin yksin. Paitsi, että mä kyllä menene mukaan. Teki jo eilen hieman mieli mennä pyörimään. Tyydyttiin kutenkin vain lasten laitteisiin. Kesällä on kuitenkin pakko mennä Lintsille miehen kanssa kahdestaan, että pääsee kunnolla pyörimään.

Lomasuunnitelmat ovat vielä avian auki. Me elämme hetkessä. Äkkilähtösivuja pidetään auki. Mieli tekisi tehdä jotain, mutta mitä. Kohta huomaamme, että loma on jo mennyt, emmekä ole tehneet mitään. Niin ei saa käydä!

Kohta on poikien päiväuniaika ja meillä aikaa miettiä seuraavaa siirtoa. Pallotellaan tässä kahden vaiheilla. Lähdetäänkö pohjoiseen vai etelään. Kuten arvata saattaa niin mä olen ennemmin sen etelän kannalla. Suomessa, kun matkustaminenkin on tehty niin älyttömän kalliiksi.

1 kommentti:

  1. täällä toinen plösilö =D karkki on vaan niin hyvää!!! Varsinkin 9jälkeen illalla kun pikkumies nukahtaa =DD

    Mukavan kuuloinen päivä teillä ollut =)

    VastaaPoista