torstai 21. elokuuta 2014

Ikäkriisi

Se on iskenyt. Mulla on kriisi, ikäkriisi. Aina olen ajatellut, että mulle ei mitään kriisejä tule, mutta kappas sieltä se salakavalasti nurkan takaanta tuli. Aluksi en tajunnut, että kyse on iästä, mutta itsetutkiskelun jälkeen tajusin sen olevan vain ja ainoastaan iän tuoma kriisi.

Kävin kirpparilla yhtenä päivänä ja löysin pari cd levyä. Ostos oli taas ehdottomasti kategoriaan must have kuuluva.  Löin cd:n heti koneeseen, kun pääsin autoon. Ajoin motari ja melkein tuli tippa linssiin, kun kuuntelin biisejä. Mukana oli mm. Maija Vilkkumaan hiuksissa hiekkaa ja The Crashin sugared. Silloin, kun elin ailahtelevaa ja niin kovin tunnerikasta teinielämää, nämä biisit olivat ihania.
Pakko on todeta, että kyllä ne vieläkin kolahti. Ja sanat osaan vieläkin ulkoa. Oli todella vapauttavaa laulaa antaumuksella biisejä autossa yksin. Onneksi olin yksin, koska muuten kanssa ihmisten korvat olisivat todennäköisesti vuotaneet verta.

Toinen mistä olen huomannut iän tulevan mieleen on ihmiset. Mä en enää ole se porukan nuorin. Mä olen sen porukan keski-ikäisin. Meillä on paljon kesätöissä ihmisiä, jotka ovat mua paljon nuorempia. Mä todellakin tunnen itseni tädiksi. Kamalaa! Eikä tämä mun ulkonäkö paljon anna viitteitä nuorentumiselle. Vaikka kuinka rasvaisin, hieroisin, kuorisin ja puhdistaisin, niin meno ei muutu mihinkään. Joka aamu herään melkein itkien, kun näen oman sekaisen peilikuvani. Pakko olisi oikeasti tehdä itselle jotain. Kun vain saisin aikaiseksi.

Aloitin itseni parantamisen kynsistä. Ostin kaupasta cc- kynsilakkaa. Sitä rasvaa on mainostettu niin paljon, että pakko lakan on toimia. Noh, kai se toimi. Sanotaan, että kynnet ovat nyt tasaiset. Se ei paljon tätä muuta kokonaisuutta paranna.

Pitäisi etsiä netistä tai jostain joku ihana hiusmalli, joka olisi samalla tyylikäs ja helppo. Sellaista tuskin on. Taas paniikki hipii sisimpään, kun jo ajattelinkin omaa peilikuvaani. Argh.

Nyt tämä keski-iänkriisiä poteva kahden lapsen naimisissa oleva yksinhuoltaja suuntaa suihkuun. Vaikka olenkin ränsistynyt niin olempa ainakin puhdas!

Ja miksi aina kaikki muut on paljon laihempia, nätimpiä ja tyylikkäämpiä? Masentavaa. 

Aika juoksee, pakko juosta perässä

En edes hiljaa mielessäni kehtaa miettiä, että miten kauan edellisestä kirjoituksesta on. Aivan liian kauan. Monesti on pitänyt kirjoittaa, mutta aina se vain on jotenkin jäänyt. Joko lapset ovat sekoilleet tai sitten olen itse ollut aivan liian väsynyt kaikkeen.

Töissä on ollut todella kiireistä ja töitä on tullut tehtyä paljon. Tosin se on kannattanut, koska mä sain nyt vakituisen työn. Ei tarvitse koko ajan olla pelkäämässä mahdollisia yt neuvotteluita tai muita. Helpotti kummasti, kun elämässä on taas yksi varma asia lisää.

Pojat ovat reippaita ja kovin omatoimisia. Ensi kuussa on jo kaksi vuotis synttärit. Vastahan mä olin raskaana. Mihin se kaikki aika on mennyt? Miksi mä en edes muista edellisestä kahdesta vuodesta mitään? Kai ne ovat siis olleet edes kohtuullisia, koska mitään suurta ei ole jäänyt mieleen.

Nyt me ollaan poikien kanssa huomiseen asti mun vanhemmilla ja ensi perjantaina suunnataan koko porukka pohjoiseen. Mä olen pohjoisessa vain pari päivää ja mies jää muutamaksi lisäpäiväksi poikien kanssa sinne hengailemaan.

Mietin just, että mä en ole kahteen vuoteen ollut yksin yötä kotona. Mä niin odotan sitä, että saan olla ihan yksin kotona. Ei tarvitse ottaa ketään huomioon. Tosin on mulla töitä koko viikon, mutta se ei haittaa, koska illat saan vain olla itseni ja omien ajatusteni kanssa. Tosin siinä saattaa käydä niin, että en osaa tehdä mitään, koska olen niin tottunut tähän kokoaikaiseen sekoiluun.

Alakerrasta kuului hurraa huutoja. Toinen pojista teki onnistuneesti pissat pottaan. Jes, siitä se lähtee.

Muutos hiekkalaatikolla istujasta jakkupukuihmiseeksi on sujunut hyvin. Tosin ei niin hyvin, etten jaksaisi olla kiinnostunut lapseni pottatuotoksista. Sisäinen kotiäiti nauttii poikien saavutuksista, vaikka ne ovatkin vielä niin kovin pieniä. Ei musta taida koskaan kunnon uranaista saada. Lapset ovat liiaksi sulattaneet mun sydämen ja haluan viettää niidenkin kanssa aikaa mahdollisimman paljon. Nyt, kun työn ohella sitä aikaa ei juuri liiemmin ole.

Nauraminen pappan kanssa alakerrassa kuulostaa niin hersyvältä, että on pakko mennä katsomaan, että mitä siellä tapahtuu.