lauantai 7. toukokuuta 2016

Arjen musta kuoppa

Pakko myöntää, että se olen minä, siis MINÄ, joka joutui äitiyden mustaan kuoppaan. Pitää olla täydellinen äiti, työntekijä, vaimo, tsemppari, kannustaja ja kasvattaja. Samalla myös kokki, sairaanhoitaja ja lohduttaja sekä laihduttaja.

Jostain on pakko luopua. Mun on hyväksyttävä asia, että en voi olla kaikkea. Ainakaan yhtäaikaa. Aina joku osa jää puolitiehen.

Sisällä kukkii luovuus. Mulla on ompelukone, puikkoja, koukkuja ja lankoja. Sisällä vilisee sisustusideoita. Kaikki tukehtuu arkeen. Onko nyt aika olla itsekäs?

Pojat täyttävät tänä vuonna 4. Ensimmäinen harrastus heille on valittu. Mä haluan olla se äiti joka tsemppaa kentän laidalla ja tekee hyvää ruokaa. En se joka tulee kotiin yömyöhään töistä.

Koskaan en ajatellut, että miettisin tai vertaisin omaa lapsuuttani omien lapsieni lapsuuteen. Mutta pakko myöntää, että harjoitusten jälkeen saatu valmis iltapala maistui aina parhaalta. Haluan tarjota omille tärkeimmilleni saman.

Ja voiko maailmassa olla kauniimpia sanoja, "äiti, mulla oli tänään tosi kiva päivä sun kanssa."?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti